Anja Snellman - Lähestyminen

Tämä kirja herätti paljon tunteita, ja koen, etten osannut tähän videoon tiivistää ajatuksiani. Paljon jäi asioita videon ulkopuolelle. Esimerkiksi pidempi lähestymisteeman pohtiminen, joka oli videolla hajanainen ja liian pitkä. Pääpointit kuitenkin varmaan tulevat kirjasta videolla esille. :---) Kerrothan oman mielipiteesi kirjasta!

Anja Kauranen (Snellman) - Kultasuu

En ole kirjoitellut ikuisuuksiin. En ole lukenut ikuisuuksiin. Oon puurtanut kouluhommia joka hetki ja lukenut artikkeleita vaan, viime aikoina en ihan niitäkään. Kaikki aika, jonka oon ennen käyttänyt lukemiseen, on ollut niin väsynyttä ja apaattista, että enpä oo muuta tehnyt kuin leffoja ja sarjoja tuijottanut. (American Horror Story! voi, sydämiä tähän)

 

WSOY, 1985
sivuja 111

 

Mutta asiaan. Löysin Kultasuun Suomalaisen löytöhyllyköstä, ja jostain syystä ajattelin sen olevan samaa maata kuin Sonja O. kävi täällä. Koko teos kertoo siis Kultasuu-lempinimellä maailmaa seilaavasta tytöstä, joka tykkää puhua miehistä ja kavereistaan. Samanlaista syvällistä sisältöä en löytänyt tästä, kuin mitä Sonja O:sta löytyi. Osaksi tähän vaikutti myös se, että koko kirja oli kirjoitettu erikoisella puhekielellä, josta täytyy sanoa, että en ymmärtäyt joitakin sanoja ja yllättäen se vaan turhautti.

 

70 sivun jälkeen olin todella valmis lopettamaan koko kirjan ja odotin vain, että saisin kirjoittaa tämän luetuksi. Ei pysynyt into eikä oikeastaan lopussa tapahtunut mitään merkittävää tai sitten en vain jaksanut keskittyä tarpeeksi! Nopeasti vain loppua kohden.

 

Oon tyytyväinen, että tutustuin tähän kirjaan, mutta siinä se. En oikein löydä tästä mitään uutta kirjoitettavaa ja väsymys painaa noin muutenkin. Palaan pian virkeämpänä ja iloisempa taas, sydämiä!

 

 

Anja Snellman - RUNOksia

humala on jumalan vieressä,

hän kirjoittaa pienelle paperilapulle

jonka on ojentamaisillaan

muka ojentaa

ja sitten nopeasti rypistäen nielaisee

rakkaus on pakkaus

vaikea avata

sen hä sanoo joka aamu

ennen kuin astuu sellin ovesta käytävälle

onni uhkaa aika ajoin

lempeys tuhoaa mielen

olen hyvässä pulassa täällä

missä kaikki piikit ovat näkyvillä ja

kipu hohtaa hämärässä

WSOY, 2014
sivuja 106

RUNOksia on Anja Snellmanin uusin runoteos, joka tupsahti tänään postiluukkuuni. RUNOksia on jotain avain erilaista, uutta, jännittävää. Runot ovat runoja nimenomaan rikoksista. Siinä runot ovat ennen kuulumattomia, olen paikalla, olen uhri, olen tekijä, olen kokija lukiessani! Olen kaikkea sitä, olen se tunnelma, joka meille välitetään iltauutisissa ja olen se vanginvartija, joka on työskennellyt kymmeniä vuosia vankimielisairaalassa ja nähnyt kaiken. Kaunis ja kauhea teos!

Mennään iholle, ihmisyyteen ja pahuuteen. Mielestäni tämä saattaa kuvata paremmin ihmismielen pahuutta kuin aikaisemmin hehkuttamani ja ihailemani Hannu Lauerman Hyvän kääntöpiiri. Täytyy myöntää, että Snellman on yksi lempikirjailijoitani ja lukuisista hyvistä romaaneista huolimatta olin joskus kovin pettynyt hänen Lyhytsiipiset-teokseensa, koska rikosmaailma ei sujunut mielestäni niin taidokkaasti kuin muu proosa ja lyriikka. Mutta! Nyt kerrassaan Snellman näytti jopa pelottavalla tavalla uuden puolen itsestään. Runot ovat hurjia.

Niin suoraa ja pysäyttävää kulkua, mutta samalla vihjailevaa, hienopuheista. Tähän teokseen palaan varmasti vielä uudelleen ja tämä on ehdottomasti paras Snellmanin runoteos, jonka olen pitkään aikaan lukenut. Toki Saa kirjoittaa -runokirjassa on tosi upeita kohtia (rakastuin täysin "pimiö kahdelle"-ilmaukseen), mutta se on liian henkilökohtainen ja läpinäkyvä. Tämä on mysteeri, joka pakottaa kysymään, että miten ihmeessä lempeän oloiselle kirjailijalle on tullut tämä kaikki mieleen, mistä tämä putkahtaa, onko meissä jokaisessa piilevä potentiaali pahuuteen!

Kekseliäs teos, jos sopii tällaista adjektiivia käyttää. Ainoa miinus on se, että eri osioiden välillä kirjassa on graffiti-tyylillä tehtyjä "RUNOKSIA"-tekstejä, jotka ovat auttamattoman kömpelöitä tähän tavallaan steriiliin ja miellyttävään ulkoasuun.

Se oli arktinen tyttö

Tatuoitu täyteen jäävuoria ja tuntureita

Se hoki palsami psalmi origami orgasmi

Eikä puhunut kuin jääkaapille

tai tarkemmin sanottuna pienelle pakastelokerolle

Jossa asui sen tytär

Jääkaapin ovi kävi aamulla ja illalla

se kävi huikkaamassa kuin tarhan ovella

lauloi ja kertoi iltasatuja

kysyi oletko muistanut pestä hampaat

Lopulta tuli murrosikä

Se oli vaikea,

varsinkin kun osastolle tuli uusi jääkaappi jossa oli

pakastimelle oma ovi

Tytär itsenäistyy,

arktinen hymyili ja näytti voitonmerkkiä

jääpuikkosormillaan

Anja Kauranen - Ihon aika

Wsoy, 1993-7
sivuja 153

On hämmentävää, miten Anja Kauranen nyk. Snellman osaakin kirjoittaa erilaisia kirjoja. Joistakin kirjoista pidän kuollakseni (jo paljon hehkutettu Sonja O. kävi täällä, Pelonmaantiede, Parvekejumalat, Lemmikkikaupan tytöt) ja sitten taas tulee kirjoja, joista en niin kovin innostu (Ivana B. ja Lyhytsiipiset esim). Loppujen lopuksi täytyy kuitenkin todeta, että Snellman on hurjan taitava.

Ihon aika on hyvin henkilökohtainen, niin kuin jo takakannen teksti antaa ymmärtää. Se on kertomus äidin ja tyttären suhteesta, perheestä ja häpeästä. Ihon aika tuo esiin perheväkivallan, häpeän esiaviollisesta seksistä (suomalaista kulttuuria kerrassaan 1900-luvun alkupuolelta) ja häpeän vammaisesta lapsesta. Hurjan vaikuttava teos siis. Helsingin Sanomien kirja-arvostelun perusteella Ihon aika on varsin samanlainen kuin Snellmanin uusin, Pääoma.

"Pääoman tunnustuksellisuudessa on paljon yhteistä myös Ihon aika -teoksen (1993) kanssa, jossa kirjailija istuu äitinsä kuolinvuoteen äärellä ja setvii tämän menneisyyttä. Nyt lähtökohtana ovat sisaren kuolema ja elämä, tässä järjestyksessä." hs.fi

Hämmentävää on, että pidin Saa kirjoittaa -runoteosta aivan liian henkilökohtaisena, mutta tämä taas ei ollut muuta kuin koskettava ja avartava. Ehkä Saa kirjoittaa -kirjan jälkeen oli helppo lukea tätä. Toki onhan se niin, että Saa kirjoittaa -teoksessa oli hyvin Snellmanin omaan elämään perustuvia juttuja, jotka tuntuu liian intiimeiltä. Tässä taas kuvataan Snellmanin tunteita ja välillä vieraannutetaan lukijaa kertojasta puhumalla Snellmanista (näin ainakin itse ymmärsin tämän) naisena, joka tekee ja pohtii, nainen sitä ja nainen tätä. Ja varmaan sekin, että pohdittiin nimenomaan sen äidin elämää, äidin intiimejä asioita, eikä niinkään suoraan kirjailijan.

Silti on outo ajatus, että tiedän lempikirjailijastani näin paljon asioita, ihan liikaa.

Teoksessa kerrotaan koskettavasti myös siitä, kuinka aikuiset naiset ovat omien äitinesä saattosiskoja. Siksi suosittelisinkin tätä kirjaa saattohoidosta kiinnostuneille ja muun muassa sairaanhoitajakaverilleni vinkkasin tästä. Kaunis teos. (ps, hienoin kansi Snellmanin kirjoista ikinä!)

Anja Snellman - Saa kirjoittaa

Otava, 2004
140 sivua

Saa kirjoittaa sisältää runokokoelmia selvästi kirjailijan omista eri elämäntilanteista. Tavallaan pidin kirjasta. Siinä oli jotain miellyttävää. Mutta toisaalta myös tuntui, että tämä oli sellainen välitilakirja, jonka luki vain, koska ei tiennyt mitä lukea ja tuossa oli hieno kansi. Välillä tuntui, että runot ovat aivan liian henkilökohtaisia ja se oli hämmentävää, koska juuri koskaan ei tule sellaista tunnetta. Kirjan mukana todella elin Snellmanin rakkaudet ja raskaudet. 

(Hämmentävää oli, että alkupään runoista, jotka on ilmeisesti kirjoitettu vuosia sitten, oli samoja piirteitä, siis ihan samoja sanoja kuin Sonja O. kävi täällä -kirjassa. Esimerkiksi Enuresis Nocturna, dieduska, baabuska. Lisäksi ensimmäisten runojen joukossa mainittu myös Maru, josta ilmeisesti nyt Snellmanin uusin teos kertoo.)

ja ihanimmat runot hetkeen::::::

Epäilys

Jos et olekaan kuollut

vaan jossain hämärssä paikassa venttaamassa

ikuisuuden porttikongit

odottelet sätkä pienten keltaisten hampaittesi välissä

että tajuan:

se uusi paikka on todella ihmeellinen jippo -

kukaan toinen mies ei löydä sinne

ei voi saada minua siellä

voi kuoleman nielussa

minä olen sinun

hei, ehkä seisot siellä kasvot varjoissa

ja kuiskaat

vihdoin löytäneesi pimiön kahdelle

Lähtevät

Muut olivat nähneet

meistä unia

ennen kuin edes tapasimme.

Niinpä meiltä meni kauan

astua pois niistä

avarista huoneita ja tuulisilta parvekkeilta

Me kävelimme muitten unista pois,

astuimme omaamme

kuin sumuisella asemalla

vierelle seistahtavaan valaistuun junaan,

varmuuden vuoski ensimmäiseen

lähtevään.

Anja Snellman - Aura

Otava, 2000
144 sivua

Aura on kaunis, herkkä ja taiteellinen kuvaus naisesta, joka haluaisi yli kaiken olla runoilija. Kukkasia, valoa, hämyä ja syöpä. Aura kuolee 40-vuoden iässä ja testamenttaa kaikki teoksensa hänen mentorilleen. Auraa kuvaa kirjassa niin hänen mentorinsa kuin myös hänen puolisonsa Heidi. Hämmentävä ja sekava teos.

Kertojan vaihtelu aiheuttaa sekavuutta, eikä kirjassa ole helppoa pysyä mukana. Kenen perheestä puhutaan missäkin vaiheessa? Kuka nyt Auraa muistelee, Aura itse, Heidi vai pääsääntöisesti varsin persoonattomana pysyttelevä kertoja, mentori? Kenen tunne on missäkin? Tämä ajoittain on todella rasittavaa, ja haluaisin vain saada selkyyttä tähän kaikkeen. Tässä mielestäni ei Snellman ole onnistunut tämän kirjan kanssa.

Huolimatta tästä kirjassa on kaunista kuvailua ja maalailevia kielikuvia, runollisia ilmaisuja kun kerta runoilijasta on kyse. Täytyy ehdottomasti ihailla Snellmanin kykyä heittäytyä toisesta hetkestä toiseen. Äiti ja koira oli kirja tieteentekijöistä ja maailmankuva oli sen mukainen, puhetavat ja kaikki. Tämä taas on aivan erilainen, herkkä.

+

Anja Snellman - Äiti ja koira

Otava, 2003
270 sivua

Äiti ja koira on Snellmanin tuotoksista sitä keskivertoa, ainakin näin tuoreena Snellman-fanina katsottuna. Äiti ja koira kertoo tarinan keski-ikäisestä naisesta, joka pohtii uudelleen suhdettaan itseensä ja ympäröivään maailmaan. Teoksen kantava teema tiivistyy kysymykseen, saako naisella olla itseään nuorempi mies! Tämä teos on vuodelta 2003 ja jotenkin siitä huokuu menneiden vuosikymmeninen tuoksu. Itse olin varsin nuori (10 vuotta) tuolloin vuonna 2003, joten en osaa antaa syväluotavaa analyysia ajankohdan ilmapiiristä. Mutta kuitenkin hyvin voin uskoa, kuinka paheksuttavaa on ollut, jos nainen onkin erilainen kun on totuttu.

Varmastikaan vuonna 2003 ei vielä ollut höpötystä puumanaisista, joista puhuttaessa naisille avautui uusia mahdollisuuksia olla sellainen kun on. Kirjassa käytiin läpi varsin kärkkäästi läpi, miten siihen sitten suhtaudutaan, jos naisella on nuorempi mies. Ex-mies ja lapset huolestuvat ja yrittävät kääntää äidin pään. Kun mikään huolestunut puhe ei toimi, kiristys on seuraava askel.

Kuten jo mainittua Äiti ja koira ei ole mitenkään erityisen ihmeellinen, tosin nopealukuinen kyllä. Aihe on tärkeä, mutta jostain syystä kirjasta tulee vain etäinen olo. Snellman ei onnistu tuottamaan sellaista oloa, että vaikka olen nainen voin tehdä mitä vain ja varsinkin kaiken sen saman mitä mieskin! Tai siis huolimatta sanomasta ja siitä, että päähenkilö on oma itsensä kaikesta huolimatta, kirjasta ei välity suurta tunnepurkausta tai tukea millekään muulle kuin tyhjälle pilvissä leijumiselle.

Siitä kun luin kirjan on vähän jo aikaa, mutta tällaisia ajatuksia noin päällimmäisenä.

Anja Snellman - Rakkauden maanosat

Otava, 2005
Sivuja 149

 Jokaisella rakastuneella parilla on oma Aasiansa, ja jokaisella rakkauden vaiheella on oma maanosansa. Oona ja Alex käyvät niistä jokaisessa. Pienessä Grönlannissakin ennen pudottautumistaan suurella ja lopulliselle Antarktikselle. Jo suhteen alussa Oona ajattelee, että maanosia pitäisi olla enemmän. Myös Issaarian, Ormakin ja Ormalian pitäisi olla olemassa, että rakkaudet kestäisivät vähän kauemmin.

Rakkaustarina sarjakuvataiteilijanaisesta ja toimittajamiehestä, jotka suhteensa myötä vierailevat kaikissa rakkauden maanosissa. Suhde lähte liikkeelle kiihkeästi Aasiasta ja kaikki päättyy kylmästi, muttei ehkä liian surullisestikaan Antarktikselle. Pariskunta hankkii lapset Fridan ja Teklan sekä ihanan talon, jossa järjestää juhlia. Silti kaikki kuitenkin päättyy ja alkaa jälleen uusi tarina.

En halua lähteä tuon enempää referoimaan kirjan tapahtumia, vaan tyydyn toteamaan, että uskomattoman hyvin Snellman on kyennyt alle 150 sivuun tiivistämään monta vuotta. Ensimmäinen vuosiluku, joka mainitaan on 1988. Ja sitten lopussa on vuosi 2005. Yli seitsemäntoista vuotta mahtuu tuohon teokseen, ja nämä vuodet on kuljetettu taidokkaasti vaihdellen Oonan ja Alexin näkökulmista.

Olen yllättänyt, kuinka hyvä tämä kirja oikeastaan olikaan. Olin aivan haltioitunut sitä lukiessani, tietysti kerronta tajunnan räjäyttävästä ihastumisesta ja rakastumisesta hymyilyttää, mutta se kaikki muu, avioliiton ala- ja ylämäet, oli kuvattu myös kovin ihastuttavasti, tai vähintäänkin kauniisti. Miten lyhyillä lauseilla voidaankaan kertoa niin paljon ihmisen elämästä, häkellyttävää!

Toki oli surullista huomata heidän tarinansa päättyvän, mutta silti kirjan luettuani leijailin jossain pilvissä. Surullista kirjassa oli myös se, että siinä oletettiin suhteelle alku sekä loppu. Voiko parisuhde kulkea niinkin lineaarisesti vaihe vaiheelta kohti loppua? Toimiiko muka parisuhteet niin, että aina vain matkustetaan paremmasta maanosasta huonompaan rakkauden maanosaan ja väistämättömästi tästä kaikesta seuraa ero, päätös, loppu? En jotenkin halua tai jaksa uskoa, että se olisi niin selkeää. Kai on olemassa muitakin vaihtoehtoja? Kai on olemassa elinikuinen kumppanuus?

Anja Snellman - Ivana B.

Tadaa! Uusi otsatukka ja uusi ikioma Ivana B! Vieläpä omistuskirjoituksella! Tuossa vielä pakollinen lähikuva siitä. 5.10.2012 Katarinalle lämpimästi Anja Snellman! Hihi! Olen iloinen tuosta. Ivana B. -kirjan lisäksi ostin myös Anja Snellmanin ja Ulla Jokisalon kirjan Side. Muistakin kirjoista haluan kertoa tarkemmin sitten kun jaksan vähän kuvatakin niitä. Olin iloinen, kun Anni kertoi jo odottaneensa mun arvostelua Ivana B:stä. Todettakoon, että kun olin kuuntelemassa Anja Snellmania kirjamessuilla, hämmennyin. Kirjan nimi voidaan lausua myös [Ai vanna bii] eli I wannabe. Olin häkeltynyt sanaleikistä, jota en osannut yhtään odottaa tai huomata!

(Täytyy huomauttaa, että olen mielettömän väsynyt ja uupunut ja on sellainen tunne, että kirjoittamisesta ei tule yhtään mitään. Sanat takkuilevat ja tuntuu kuin menisin töksähtelevä askel kerrallaan eteenpäin. Silti haluan kuitenkin kirjoittaa tästä kirjasta. Sekin vielä, että luin kirjan varsin nopeasti. Aloitin heti kirjamessuilta päästyäni lukemisen eikä mennyt kauaa kun olin jo hotkaissut sen. Mulle jäi sellainen tunne, että tuo kirja kyllä tarvitsee vielä toisen lukukerran, jotta voin tehdä siitä kunnollisia mielipiteitä ja selkeitä arvioita.)

J u o n i !

Ivana B. on nuori, trendikäs, muotitietoinen bloggari, joka julistaa omaa paikkaansa kirjailijana, vaikak hän ei vielä ole ehtinyt kirjaa kirjoittaakaan. Hän luo itsestään brändiä ja hän osaa tehdä itsestään sellaisen, joka kiinnostaa mediaa suuresti. Pääosassa kirjan kertojana on kuitenkin keski-ikäinen naiskirjailija, joka saa arvostelua osakseen Ivana B:ltä tämän blogissa niin kuin myös sähköpostitse.

Kirjailijapäähenkilö kirjoittaa kirjeitä lyhytterapeutti Parantaiselle ajatuksiaan ja kokemuksiaan Ivana B:stä. Mikäli ymmärsin oikein, (juonipaljastus) ko. terapeutti on Ivana B:n äiti tai ainakin näin päähenkilö kuvittelee tai uskoo. (/juonipaljastus)

Enempää en nyt oikein osaa sanoa juonesta.

Siltala, 2012
sivuja 166

A r v  i o t !

Kirja on erilainen kuin Snellmanin aikaisemmat. Aihepiiri liittyy jotenkin teini-iän ja keski-iän tuskaan. Teini-iässä ja nuoressa aikuisuudessa halutaan olla julkkiksia, tarvitaan näkyvyyttä ja halutaan olla paljon kaikkea, vaikka kaikki on vielä edessä, oppiminen, kasvaminen, ura, kypsyys. Jotenkin tuollainen "olen kirjailija vaikka en ole kirjoittanut kirjaa"-ajattelu yhdistyy mielessäni juuri nuoruuteen, ja mielenkiintoisen asbektin tähän tuokin tuo, että asiaa tarkastellaan keski-ikäisen naisen kautta. Tuo keski-ikäinen nainen on tehnyt uraa jo ja hänelle on opetettu, ettei itsestä saa tehdä numeroa.

Mielenkiintoinen näkökulma. Kaksi ulottuvuutta ja nykyhetki kohtaavat. Ivana B. ei tunnu "tyypilliseltä Snellmanilta", aihe ei ole niin raflaava ja yhteiskunnallisesti kantaaottava mitä Lemmikkikaupan tytöt tai Parvekejumalat taas olivat. Eikä kirjassa näy samanlaista kiehtovuutta mitä Sonja O.:ssa tai Side-kirjassa. Tuo ei ole samanlaista tajunnanvirtaa mitä kaksi viimeksi mainittua. Tämä on hillitympi, kypsyneempi, vaikka ottaakin uuden näkökulman käsittelyynsä.

Annan kolme tähteä, koska en päässyt tähän sisälle samalla tavalla kuin Snellmanin muihin kirjoihin. Tämä ei myöskään herättänyt samanlaista intohimoa, vaikka tämän teoksen nopeasti pistelinkin suihini. Kuitenkin minulla on tunne, että tulen lukemaan tämän vielä uudelleen ja saamaan tästä enemmän irti, mitä nyt viime viikonloppuna tästä sain.

(Ja lähes hävettää tämän tekstin taso. Mutta joskus näin. Ostin tänään yliopiston kirjakaupan alennushyllystä Paulo Coelhon Veronika päättää kuolla -kirjan ja sitä olen nyt aika paljon lukenut, ehkä se on sitten seuraava uhrini.)

Kuva kirjamessuilta!

Anja Snellman omistuskirjoittaa ja minä hölmistelen vieressä hassuna!
(Viima Villisilmä kuvasi!<3)

Anja Snellman - Lyhytsiipiset

Lyhytsiipiset kertoo Fardomjärvellä tapahtuvista tyttömurhista, jossa murhaajaa ei milloinkaan saada kinni. Teos on kirjoitettu selkeästi (ja kuten lopussa kirjailija toteaakin) Bodomjärven tapahtumien innottamana. Kolme alle 14-vuotiasta tyttöä murhataan useilla veitsenpistoilla, mutta yksi heistä, porukan vanhin tyttö Marleena jää henkiin. Aivan kuten Bodomjärven murhissa Nils Gustafsson on Bodomin murhissa ainoa eloonjäänyt, johon kokeillaan muun muassa hypnoosia murhan selvittämiseksi.

Otava, 2003
Sivuja 202

Snellmanin tarinassa hahmot eroavat 1960-luvun todellisen murhan henkilöistä, ja hän on lisännyt tarinaan myös salaisen suhteen Marleenan ja hänen biologian opettajan Strengin välille. Murhaajaa ei tässäkään selville tuoda, mutta annetaan ymmärtää, että se voisi liittyä Marleenan salaamaan suhteeseen ja siihen, että kuinka syvästi he haluavat olla yhdessä ja pitää asian vain heidän kahden välisenä.

Heti kirjan ensimmäisiltä sivuilta tunnistaa mistä on kyse. Kieli on hyvää, niin kuin Snellmanilla on. On myös kiinnostavaa päästä näkemään vanhempien Hilkan ja Olavin pään sisään. Mutta kuitenkaan kirja ei herättänyt samanlaista innostusta tai valtaisaa kiinnostusta, mitä taas Lemmikkikaupan tytöt, Parvekejumalat ja Sonja O. tekivät. Ehkä olen lukenut liikaa Bodominjärven oikeista tapahtumista, jotta voisin uppoutua tällaiseen fiktioon "vakavasti". Ehkä jossain vaiheessa luen tämän vielä uudelleen ja innostun, en tiedä!

Anja Snellman - Parvekejumalat

Parvekejumalat kertoo kahdesta tytöstä, Alla-Zahrasta ja Aniksesta, jotka kokevat islamin ja uskon aivan eri tavalla. Alla-Zahraa elämä on kohdellut huonosti ja ehkä hän on jopa ajanutkin itsensä vaikeisiin tilanteisiin. Alla-Zahran äiti on aina ollut mukana hänen tempauksissaan, kunnes hän kerrankin löytää asian, johon äiti ei ole osallistumassa: islamin uskon ja Allahin. Alla-Zahra perustaa Suvainto-ryhmän, johon kaikki saavat liittyä ja jossa he yhdessä "palaavat" uskon pariin.

Otava, 2010
Sivuja 316

Anis taas on tiukan muslimiperheen tytär, joka haluaisi elää länsimaisen tytön tavoin. Hänen isänsä on todella tarkka tyttärensä menemisistä ja tekemisistä ja tämän lisäksi veljet jatkuvasti vartioivat häntä. Aniksella on salaisia tavarakätköjä ja aina uusin verukkein hän menee mukaan uuden ystävänsä Wandan kanssa tanssimaan ja bileisiin.

Alla-Zahran ja Aniksen tarinat kohtaavat Wandan kautta ja se osoittautuu Anikselle hyvin kohtalokkaaksi. Tarina on jälleen rakennettu hyvin mielenkiintoisesti ja kokoajan lukiessa minulla oli sellainen olo kuin olisin lukenut tositarinaa kahdesta tytöstä, joiden kokemukset islamin uskosta ovat todella voimakkaat.

Tämä kirja jälleen vahvisti tunnetta, että Snellman kuuluu kyllä lempikirjailijoihini. Pidän erityisesti siitä, miten Snellman jäsentää kirjansa ja miten hän rakentaa pienistä paloista suuria ja merkityksellisiä kokonaisuuksia. Tämä oli aivan loistava, kaikesta traagisuudessaankin, kuvaus toisesta kulttuurista, josta minulla on hävettävän vähän omakohtaisia kokemuksia. (Haluaisin hirveästi tutustua maahanmuuttajiin, jotka ovat tulleet Euroopan ulkopuolelta Suomeen, mutta minulle ei tällaista tilaisuutta ole vielä kunnolla tullut) Snellman on jälleen hankkinut tietoa, joka tekee kirjasta erittäin vakavasti otettavan ja aidon tuntuisen. Ihailen Snellmanin kykyä asettua erilaisten ihmisten asemaan.

Anja Kauranen (nyk. Snellman) - Sonja O. kävi täällä

Monitasoinen, jossain määrin raju, mielenkiintoinen, paikoin jopa inhorealistinen, vaikeaselkoinen, nautittava, naurettava, suloinen, ällöttävä, mukaansatempaava, poukkoileva.

Kirja kertoo nimensä mukaisesti Sonja O.-nimisestä nuoresta tytöstä/naisesta, jolla on jossain määrin vaikea perhetausta ja joka joutuu välillä "Dorkalaan". Hän tapailee erilaisia ihmisiä ja pohtii paljon maailmanmenoa.

Olen lukenut kirjan vasta kerran vain huomatakseni, että kirja ehdottomasti tarvitsee toisen lukukerran. Kirjassa on pitkiä lauseita, vaikeaselkoisia viittauksia ja paljon tapahtumaa. Kirja kertoo päähenkilönsä erittäin vilkkaasta mielenliikehdinnästä erinomaisen hyvin. Kirjassa seikkailevat monet sivuhenkilöt, jotka opettavat Sonjaa, mutta samalla ikään kuin oppivat Sonjalta.

Kirja on erittäin mielenkiintoinen, vaikka siinä on välillä vaikea pysyä kärryillä. Pidän tästä kirjasta kovasti. Tämä teos tuntuu osottavan suuresti Snellmanin älykkyyttä. Kirja on kirjoitettu erinomaisen hyvin ja se osoittaa Snellmanin tietävän paljon erilaisista asioista. 

En osaa kirjoittaa kirjasta nyt mitään enempää. Kirjoitan toisen arvion sitten, kun olen lukenut tuon uudelleen.  

! Kirjailijan muistelusivu kirjasta !

Takakansi:

Anja Kaurasella on kirjoittamisen taito huomenlahjanaan, hänellä on mielikuvitusta ja arkitodellisuuden kouraisun kykyä.
Leo Stålhammar, Suomenmaa 18.3.1982

ÄIDILTÄ TYTTÄRELLE KULKEVA KOHUKIRJA!

Katujen kasvatti Sonja O. lentää pienen korttelipihan asvalttisuppilosta avaraan valoon, kiitoratoinaan Sörkan kadut, treenisalit, kuppilat, harrastajakirjoittajapiirit, dorkalan pitkät puunatut käytävät, Leningradin öiset ulitsat ja sotaa edeltävän Viipurin iloinen huvielämä…

Anja Kauranen (nyk. Snellman) kirjoitti vuonna 1981 ilmestyneellä esikoisromaanillaan itsensä suuren yleisön tietoisuuteen. Sonja O. kävi täällä on muistutus siitä, että naisenkin on saatava etsiä, kokeilla, erehtyä, vaeltaa, luoda, rakastaa vapaasti. Vahvasti eroottinen ja älyllinen romaani on tutkielma lahjakkaan tytön kehittymisestä, miehen ja naisen välisistä suhteista, tabuista ja kaksinaismoraalista sekä sukupolvien välisestä kuilusta.

Uutisia!

Pääsin opiskelemaan Tampereen yliopistoon lukemaan kuvajournalismia! Ensimmäinen vuosi painottuu kirjoittamiseen ja toinen valokuvaukseen. Muuta en vielä tiedä. Tavoitteenani on tulla kirjoittavaksi valokuvaajaksi. Olen todella onnellinen. Syksyllä minusta tulee yliopisto-opiskelija. Olin jo tarpeeksi onnellinen ja ihmeissäni kun minusta oli tulossa lukiolainen ja abiturientti. Toki olihan se myös todella kummallista valmistua ylioppilaaksi. Mutta yliopisto-opiskelija onkin aivan aivan eri juttu. Ihanaa, kun tietää, mitä syksyllä on tulossa.

Ennen opintojeni alkua ajattelin lukea Risto Kuneliuksen ja Johanna Sumialan kirjoittamat pääsykoekirjat uudelleen. Ehkä voisin niistäkin kirjoittaa jonkun sanasen tänne kirjablogiini. Kiinnostavia kirjoja molemmat ovat kyllä.

Tällä hetkellä luen tuota Anja Kaurasen Sonja O. kävi täällä -kirjaa. Se on todella raju, mutta samalla todella kiehtova. Olen siitä kirjasta todella innoissani. Ja mitäpäs vielä, ennen Lemmikkikaupan tyttöjen lukemista mielsin Snellmanin keski-ikäisten naisten kirjailijaksi! Mutta ei, tämä kirja on todella hyvä. Niin ja mainittakoon, että tulin lukeneeksi tuon Elina Tiilikan kirjan, josta aloitin kirja-arvostelun, mutta en ole vielä kirjoittanut sitä loppuun ja julkaissut. Lemmikkikaupan tytöt oli paljon parempi kuin Punainen mekko. Pisteet nousi edelleen siispä Snellmanilla.

Pian olen lukenut tuon Sonja O:nkin ja se kyllä vaatii toisen lukukerran. Sitten voisin jakaa joitakin ajatuksia siitä täällä. Sen lisäksi olen lukenut "Kirjallisuuden avantgarde ja kokeellisuus"-kirjaa ja sekin on todella hyvä. Nyt vasta olen tutustunut italialaiseen futuristiin Marionettiin, ja sen voin todeta, että hänen kanssaan en jaa samoja arvoja. Enkä kovinkaan innostunut futuristisesta runoudesta. :---(

Anja Snellman - Lemmikkikaupan tytöt

Löysin tämän kirjan kirjahyllystäni, tartuin vain. Minun oli pitänyt lukea tämä jo paljon aikaisemmin ja voi olla, että olin jopa aloittanut tämän lukemisen. En tiedä, mistä kyseisen kirjan olen saanut tai miten se on minulle päätynyt. Minulla on mielikuva Anja Snellmanista vanhempien naisten kirjojen kirjoittajana. En tiennyt, mistä kyseinen kirja edes kertoo. Jostain syystä oli yllättävää kuulla, että kirjan aiheena on prostituutio.

Kirja kertoo Jasmin Martinista, joka katoaa eräänä maanantaina. Hän on 14-vuotias ja juuri tutustunut luokalleen tulleeseen uuteen tyttöön, Lindaan. Linda on hurja, Linda on wou. Linda kertoo suuria juttuja Miamista ja tytöt hakeutuvat lemmikkikauppaan töihin ansaitakseen rahaa sinne matkustamiseen.

Jasmin ja Linda päätyvät mukaan lemmikkikaupan salabisneksiin. Lemmikkikaupan yhteydessä on kuvaamo, jossa lemmikin omistajat voivat ottaa yhteiskuvan itsestään ja rakkaasta eläimestään. Tämän lisäksi lemmikkikaupassa kuvataan pornografiaa ja takahuoneessa myydään seksiä. Joku asiakas pysähtyy ihmettelemään, miksi lemmikkikaupassa käy niin usein miehiä, jotka menevät suoraan takahuoneeseen. Mitään suurempia epäilyksiä ei kuitenkaan herää, ainakaan niin suuria epäilyjä, että niistä seuraisi tekoja.

Lemmikkikaupan tytöt on kirja, joka vaatii toisen tai useamman lukukerran. Aluksi on vaikea hahmottaa, mistä on kyse. Lopuksi kuitenkin tulee nauttineeksi siitä, että pala palalta saa tietää lisää koko kuviosta. Aluksi ihmettelin, miten kaikki liittyy toisiinsa. Erinäiset kertomukset kun vaikuttavat niin kovin yhteenkuulumattomilta.

Jasminin äiti on naistentautien lääkäri ja hänen maanantaipäiväänsä kuvataan hyvin pitkästi. Äidin huoli on jo ensimmäisenä katoamispäivänä valtava. Jasmin oli käyttänyt isovanhempiensa hyväuskoisuutta hyväksi voidakseen karata omiin rientoihinsa (bileisiin, tanssimaan, lemmikkikauppaan töihin) ja katoamista edeltävänä päivänä Jasmin onkin ollut poissa jo viikon, hänen äitinsä tietämättä.

Jasmin on kaikkitietävä kertoja, äiti on hätääntynyt ja tarmokas, tukiryhmän pystyynpanija, Linda löydetään kuolleena. Jasmin päätyy lemmikkikaupan varastorakennuksen palon jälkeen vanhan miehen, tutkijan, luo. Miestä kutsutaan Kastajaksi, joka sanoo olevansa Jasminin pelastaja.

Minulle jää avoimeksi Jasminin tulevaisuus, palaako hän milloinkaan kotiin, palaako hän kotimaahansa Kastajan kuoltua, palaako hän prostituoiduksi? Selvittääkö Jasminin äidin apulainen Paula Pauliina Jasminin kohtalon? Itseäni jää häiritsemään, miksei Jasmin Kastajan luona, jossa hän saa aluksi rajoitetusti mutta ymmärtääkseni myöhemmin vapaammin käyttää internetiä, ota milloinkaan yhteyttä äitiinsä? Miksei hän kerro, että hän on elossa, siellä jossain, kaukana.

Kirja on kirjoitettu hyvin. Se kolahtaa. Se rakentuu pala palalta. Se on kiinnostava ja rankka. Mielikuvani Anja Snellmanista kirjailijana on muuttunut. Hän kirjoittaa asioista niiden oikeilla nimillä, vaikka kyseessä onkin todella vaikea aihe. Ihmettelen, miksei kirjasta ole noussut suurempaa keskustelua. Miksei kirja ole saanut enempää huomiota? Vai enkö vain ole huomannut?

Kirjailija on tehnyt erittäin suuren työn ottaessaan selvää prostituutiosta. Kirja päättyykkin tietopakettiin prostituution historiasta ja minulle avautuu aivan uudenlaista tietoa ko. aiheesta. Snellman on haastatellut prostituoituja kirjaa varten. Ihailtavaa, miten paljon hän on ottanut selvää voidakseen kirjoittaa uskottavan tarinan ja paljastaakseen hurjia puolia seksibisneksestä.

Pidin kirjasta. Aion tulevaisuudessa lukea Snellmanin kirjoja enemmänkin. Parvekejumalat on hänen kirjansa, ja ehkä tartun seuraavaksi siihen, kun olen saanut vähän jäätä rikottua. Annoin neljä tähteä, loistava kirja, muttei kuitenkaan kohoa lempikirjojeni listalle.