torstai 21. elokuuta 2014

Sari Pöyliö - Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä

Atena, 2014
sivuja 166
"Vastuunkantajia, vastuunpakoilijoita, sievistelijöitä, rietastelijoita, marttyyreita, komentelijoita - Sari Pöyliön tarkkanäköiset ja riehakkaat novellit marssittavat esiin äitityyppien koko kirjon. -- Äitien tarinat kertovat myös tyttäristä, joiden mietteet tiivistyvät arkipäivän kysymyksiin ---"

Nuoria ja vanhoja tyttäriä, äitejä, isoäitejä, isiä, sukulaisia ja viranomaisia. Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä on teos, joka tuo suoraan vasten kasvoja persoonallisuuksien kirjon ja ihmiskohtaloiden traagisuuden. Teoksessa on vahvoja ja voimakastahtoisia henkilöhahmoja ja heidän ovelia ja koskettavia elämäntarinoita. Takakannen tekstiä paremmin tuskin pystyy teoksen henkilökavalkadia esittelemään!

"Kuinka nopeasti vainaja alkaa haista autossa, jos lämpötila on yli kaksikymmentä astetta?"

En voi olla nostamatta yhtä yksittäistä kertomusta esiin, koska se oli vaikuttavin. Sukulaisille tulee riitaa äidin hautapaikasta ja niinpä tytär päättää napata kuolleen äitinsä ruumiin kuljettaakseen sen paikkaan, jonne ajatteli äitinsä haluavan tulla haudatuksi. Kertomus on koskettava ja hurja, absurdi ja silti niin ymmärrettävä samaan aikaan! Kuinka sekaisin tärkeän ihmisen menettäminen voikaan saada ja millaisia valtataisteluja sukulaisten kesken järjestetäänkään. Väistämättä olen miettinyt tätä lukiessani, että en tahdo hautajaisia ollenkaan, jos koko se kuoleman jälkeinen elämä (heh) on yhtä riitaa lähimmäisten ihmisteni kesken.

"Lyötyään imurikaupat lukkoon hän karkasi kauppiaan kanssa. Hooverin hän otti mukaansa. Isä, Irene ja vanhemmat laapset ihmettelivät päivällisen puuttumista, kunnes löysivät kylmästä uunista viestin: 'Lähden etsimään iloa elämääni. Terveisin Fanni (äiti)'"

Toinen mieleenpainuvin kertomus oli tarina naisesta, joka karkaa pölynimurikauppiaan kanssa ja tarina päättyy surkuhupaisasti! En voi paljastaa tässä koko tarinaa, vaikka kovasti kihisten haluaisinkin kertoa tämän! Loistavaa, että kirjan nimeksi on nostettu toinen mielestäni parhaimmista kertomuksista.

Tarinat kuroutuvat yhteen, vaikka aluksi luulen kaikkien kertomusten olevan vain yksittäisiä novelleja. Se oli ihan miellyttävä tapa! Pölyinmurikauppias on humoristinen, vaikka pohjimmiltaan kaikessa on kyse ihmisyyden suurimmasta haasteesta; äitiydestä. Tätä kirjaa lukiessa en voinut olla miettimättä, että voisinko antaa tämän kirjan omalle äidilleni lahjaksi. Ehkä olisin turhan vakavahenkinen enkä osaisi nähdä itseäni antamassa tätä lahjaksi kuin vain joillekin, joilla tiedän olevan juuri kirjaan sopiva tietynlainen huumorintaju.



Anja Snellman - RUNOksia

humala on jumalan vieressä,
hän kirjoittaa pienelle paperilapulle
jonka on ojentamaisillaan
muka ojentaa
ja sitten nopeasti rypistäen nielaisee

rakkaus on pakkaus
vaikea avata

sen hä sanoo joka aamu
ennen kuin astuu sellin ovesta käytävälle

onni uhkaa aika ajoin
lempeys tuhoaa mielen
olen hyvässä pulassa täällä
missä kaikki piikit ovat näkyvillä ja
kipu hohtaa hämärässä



WSOY, 2014
sivuja 106
RUNOksia on Anja Snellmanin uusin runoteos, joka tupsahti tänään postiluukkuuni. RUNOksia on jotain avain erilaista, uutta, jännittävää. Runot ovat runoja nimenomaan rikoksista. Siinä runot ovat ennen kuulumattomia, olen paikalla, olen uhri, olen tekijä, olen kokija lukiessani! Olen kaikkea sitä, olen se tunnelma, joka meille välitetään iltauutisissa ja olen se vanginvartija, joka on työskennellyt kymmeniä vuosia vankimielisairaalassa ja nähnyt kaiken. Kaunis ja kauhea teos!

Mennään iholle, ihmisyyteen ja pahuuteen. Mielestäni tämä saattaa kuvata paremmin ihmismielen pahuutta kuin aikaisemmin hehkuttamani ja ihailemani Hannu Lauerman Hyvän kääntöpiiri. Täytyy myöntää, että Snellman on yksi lempikirjailijoitani ja lukuisista hyvistä romaaneista huolimatta olin joskus kovin pettynyt hänen Lyhytsiipiset-teokseensa, koska rikosmaailma ei sujunut mielestäni niin taidokkaasti kuin muu proosa ja lyriikka. Mutta! Nyt kerrassaan Snellman näytti jopa pelottavalla tavalla uuden puolen itsestään. Runot ovat hurjia.

Niin suoraa ja pysäyttävää kulkua, mutta samalla vihjailevaa, hienopuheista. Tähän teokseen palaan varmasti vielä uudelleen ja tämä on ehdottomasti paras Snellmanin runoteos, jonka olen pitkään aikaan lukenut. Toki Saa kirjoittaa -runokirjassa on tosi upeita kohtia (rakastuin täysin "pimiö kahdelle"-ilmaukseen), mutta se on liian henkilökohtainen ja läpinäkyvä. Tämä on mysteeri, joka pakottaa kysymään, että miten ihmeessä lempeän oloiselle kirjailijalle on tullut tämä kaikki mieleen, mistä tämä putkahtaa, onko meissä jokaisessa piilevä potentiaali pahuuteen!

Kekseliäs teos, jos sopii tällaista adjektiivia käyttää. Ainoa miinus on se, että eri osioiden välillä kirjassa on graffiti-tyylillä tehtyjä "RUNOKSIA"-tekstejä, jotka ovat auttamattoman kömpelöitä tähän tavallaan steriiliin ja miellyttävään ulkoasuun.




Se oli arktinen tyttö
Tatuoitu täyteen jäävuoria ja tuntureita

Se hoki palsami psalmi origami orgasmi
Eikä puhunut kuin jääkaapille
tai tarkemmin sanottuna pienelle pakastelokerolle
Jossa asui sen tytär

Jääkaapin ovi kävi aamulla ja illalla
se kävi huikkaamassa kuin tarhan ovella
lauloi ja kertoi iltasatuja
kysyi oletko muistanut pestä hampaat

Lopulta tuli murrosikä
Se oli vaikea,
varsinkin kun osastolle tuli uusi jääkaappi jossa oli
pakastimelle oma ovi

Tytär itsenäistyy,
arktinen hymyili ja näytti voitonmerkkiä
jääpuikkosormillaan