keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Geraldine Brooks - Islamin naisten salattu elämä

352 sivua
Nemo, 2001
Geraldine Brooks on australialaissyntyinen toimittaja, joka toimi monta vuotta Lähi-idän kirjeenvaihtajana. Islamin naisten salattu elämä on vuonna 1995 julkaistu teos nimensä mukaisesti islamista ja (muslimi)naisista. Brooks ei luokittele itseään feministiksi, vaikka lähtikohtaisesti hän edustaakin länsimaista vierailijaa, joka yrittää ymmärtää ja toivoo naisten parempaa kohtelua.

Tämä oli hurjan vavahduttava teos. Brooks kertoo paljon Koraanista ja kohtaamisista tavallisten muslimien kanssa sen lisäksi, että kirjaan on upotettu paljon faktaa. Tosin tässä kohtaa on huomioitava teoksen julkaisuvuosi. Huolimatta siitä, että kirja on 20 vuotta vanha, se on musta todella hyvä ja se ehdottomasti kannattaa lukea. Se kokoaa hyvin naisten aseman kehitystä ja 1990-luvulla vallinneita asenteita. Toki täytyy lukea myös muita lähteitä ja tätä on tarkasteltava yhtälailla kriittisesti, onhan kyseinen teos länsimaisen toimittajan kirjoittama ja tietyssä paikassa ja tiettyyn aikaan tehty teos.

Islamin naisten salattu elämä on myös hurjan rankka. Meeri Koutaniemen kuvaamien naisten silvontakuvien jälkeen Suomessakin on mielestäni julkisuudessa puhuttu "naisten ympärileikkauksesta" enemmän, mikä on hyvä. Kuitenkin tämä teos kokoaa yhteen enemmän faktaa ja haastateltavia kuin aikaisemmin milloinkaan olen törmännyt. Nämä teemat eivät ole muuttuneet 20 vuodessa ja ehkäpä Brooks voisi tarttua tähän teemaan ja tehdä päivitetyn versionsa tästä teoksesta.

Brooksilta tämä teos on valtava taidonnäyte. Hänen omistautumisensa on äärimmäisen ihailtavaa ja hän paneutuu asioihin kunnianhimoisesti. Tätä kirjaa ei olisi pystynyt mies kirjoittamaan. Vaikka kyseenalaistankin jaon kahteen (biologiseen) sukupuoleen, on otettava huomioon, kuinka jollain tavalla konservatiivisia (miten kirjoittaa tästä korrektisti?) käsityksiä on ympäri maailmaa ja kuinka niihin on mukauduttava. Brooks opetteli arabian ja pukeutui chadoriin. Hän kertoo kirjassaan, kuinka saadakseen haastatella erästä vanhempaa miestä, hänen amerikkalaisen ystävänsä pitäisi esittää hänen aviomiestään. Olisi ollut käsittämätöntä, että nainen olisi matkustanut kahdestaan vieraan miehen kanssa haastattelemaan toista vierasta miestä.

Hyvin paljon kirjassa painotettiin sitä, kuinka naisten liikkuminen on ollut kiellettyä ilman miespuolisen sukulaisen tai aviomiehen lupaa. Lisäksi kirjassa käsiteltiin liikunnan harrastamista ja naisten koulutusta, kun jatkuva kahden sukupuolen uusintaminen ja niiden kahden väkivaltainen erottaminen haastaa ja alistaa naispuolisia muslimeja ja ylipäätään naisia, kun ei-musliminkin on pitäydyttävä hunnutettuna.

Hyvin kiinnostava teos. Nyt on rima todella korkealla, kun lähtee lukemaan tästä aiheesta muutakin kuin yksittäisiä artikkeleita ja uutisia.


keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Marja Björk - Prole

212 sivua
Like, 2012
Marja Björkin Prole tarttui mun mukaani ihan yllättäen Lukulaarista. Prole kertoo tytöstä, joka elää kahden maailman välillä. Romaanissa matkaa kuljetaan 1960-luvulta aina tähän päivän suunnille. Björkin kuva sisäkannessa antoi kuvan hellyttävästä tädistä, joka muistelee omaa nuoruuttaan ja ehkä hieman kultaisin sanoin palaisi nuoruuteensa. Näin ei kuitenkaan ole. Björk ravistaa kaikki ajan tuomat kultahiput pois tarinassaan ja näyttää karun sekä tunkkaisen puolen perhe-elämästä, joka ajelehtii väkivallan, työväenluokan ja paremman piirin välissä. 

Takerruin kirjaan. Prole oli hyvä. Se oli kerrassaan jotain muuta, mitä odotin ja oletin. Ajattelin Prolen olevan jokin "välikirja", jonka vain luen huvin vuoksi pois alta, mutta näin ei käynytkään. Tämä jäi mun mieleeni aivan erityisellä tavalla. Tämä teos on kirjoitettu hyvin ja tämä todella menee iholle. Vaikka olenkin 90-luvun lapsia, niin saatoin haistaa 70-80-luvun kirjojen sivujen kautta.

Kirjan päähenkilön näkemä ja kokema väkivalta oli ahdistavaa. Salailu ja se kaikki kovuus, johon teoksen päähenkilö joutui tottumaan arjessaan. Se välinpitämättömyys, jota päähenkilö sai vanhempiensa, erityisesti äitinsä, suunnilta kokea, oli todella inhottavan kylmää, lähes kammottavaa. 

Prolessa on jotain kiehtovaa ja pysäyttävää, kaikesta kammottavasta pahasta huolimatta. Päähenkilön äiti on jatkuvasti raskaana, juoksee baareissa, viinaa menee ja perheen tytär saa huolehtia niin itsestään kuin sisaruksistaan. Ei liene yllättävää, että tämä kirja on yksi suosikki kirjoistani tänä vuonna.

Täytyy tähän vielä sanoa, että sen lisäksi, että Prolen kieli on hyvää ja tarina arkisessa raadollisuudessaan jaksaa kantaa, niin aikaa on kuvattu kirjassa hyvin. Kirjasta suurin osa on päähenkilön nuoruudesta. Siinä aika menee hitaasti, vuodet vain tuntuvat pölyttyneiltä ja paikallaan junnaavilta. Sitten kun tämä tyttö täyttää 15 vuotta ja 16 vuotta, aika alkaa mennä nopeampaan. Mielestäni Björk on tavoittanut jotain oleellista teoksessaan elämän liukuvasta aikakäsityksestä ja -kokemuksesta.

En myöskään voi olla miettimättä, minkä verran tämän kirjan sisältö vastaa Björkin omaa lapsuutta ja menneisyyttä. Wikipedia tiesi kertoa, että Björk on nimenomaan Lieksasta, joka mainitaan kirjassakin ja hän on kirjailijan lisäksi myös juristi, oikeustieteen kandidaatti, samoin kuin kirjan päähenkilökin... 

En osaa nyt muuta sanoa tästä, kun tällainen hehkutus vain tästä syntyi!

"Hän ajatteli, että isän ja äidin tappelut sekä ero ovat hänen vikansa. Niinhän isä aina sanoi, että tuokin tuossa vielä riesana. Olisi pitänyt olla kiltimpi, vaikka olihan hän. Hän hoiti kaikkia nuorempia lapsia myöhemmin siellä Pankakoskella, minne äidin kanssa muutettiin, vaikka oli itsekin pieni."


tiistai 13. lokakuuta 2015

Sofi Oksanen - Norma

Ironisesti (?) uusi hajuveteni (ah naiset ja niiden humpuukit?),
joka sopii Norman kanteen. Kannesta plussaa!
Sofi Oksasen uutuus Norma kertoo nimensä mukaisesti Norma-nimisen naisen tarinaa ja hänen kauttaan avautuu ovi niin hius- kuin kohdunvuokrausbisnekseen. Norman äidin kuoltua hän joutuu kohtaamaan äidin salaiset suunnitelmat ja sitä kautta avautuu hänelle ihan uudella tavalla myös hänen sukunsa historia. Norman hiukset kasvavat yli metrin vuorokaudessa ja hänen on leikattava niitä muutaman tunnin välein. Tälle kirja ei anna mitään selitystä, mutta viittaa pariin otteeseen hypetrikoosiin, karvojen liikakasvuun.

Kirja pureutuu hius- ja kohdunvuokrausbisnekseen tavalla, joka on erikoinen ja jotain täysin uutta. Yhden kaverini kanssa muutaman sanan vaihdoin tästä kirjasta, ja hänen mielen mielestään tämä on nimenomaan hyvä, kun tämä on aivan erilainen. 

On vaikea kirjoittaa kirjan käsittelemistä aiheista paljastamatta liikaa, mitä kirjassa tapahtuu. Niinpä ehkä lähden ruotimaan teosta noin ylipäätään. Odotukset Oksasen suhteen ovat mulla todella kovat. Olen pitänyt kaikista hänen romaaneistaan ja tämä ehkä oli nyt poikkeus tähän listaan. Normassa yhdistyy tavallaan Puhdistuksesta ja Kun kyyhkyset katosivat -teoksesta tuttu palapelimaisuus, valehtelu, juonittelu ja nimenomaan ihmissuhteiden kiemurat ja henkilöhahmojen erikoiset persoonat ja niistä juontuvat kuviot. Mutta toisaalta Norma yrittää olla jotain uutta ja vanhaa väärällä tavalla. Tässä teoksessa Oksanen ei osaa hyödyntää noita mainittuja keinoja niin hyvin kuin kahdessa edellisessä kirjassaan. Lisäksi... Lähtökohtaisesti en pidä fantasiasta. En pitänyt siitä tässäkään.

Muistan aikaisemmista Oksasen romaaneista sen, että ne kirjat tuli luettua suht nopeasti, ne kun oli kirjoitettu niin hyvin. Mutta nyt alku takkuili ja tuntui huonosti kirjotetulta. Odotukseni olivat todella korkealla kyllä ja olin juuri viimeistellyt tuon Kissani Jugoslavian, joka oli kirjoitettu todella taidokkaasti.

Henkilöhahmot ja niiden väliset suhteet jäivät aika laihoiksi. Missään vaiheessa ei tuntunut siltä, että olisin saanut minkäänlaista otetta päähenkilöön, Normaan. Vain mainittiin aina vain hänen alati kasvavat hiukset, herkkä nenä, tupakointi ja skopolamiinilaastarit. Tunnetiloja ei tunnu välittyvän ja kaikki tuntuu ikään kuin harmaalta massalta.

En voi sietää, jos kirjailija perusteettomasti ja toistuvasti toistaa tiettyjä nimiä tai paikkoja, jotka ovat tarinan suhteen irrelevantteja. Mielestäni Norma paikantuu liiaksi Sörnäisten metroasemalle. Aina kun tartuin kirjaan, aina kun luin, aina kuvittelin kaiken Sörkkaan. Se meni häiritseväksi. Mieleen jäi myös maininnat Hilpeästä Hauesta (tämä mainittiin pariin otteeseen, ja todettakoon, että tämän niminen baari on oikeasti Kurvissa) ja ABC-asemasta. Ehkä olen turhan vaativa tälle teokselle, mutta mielestäni Oksasen kaltaisen kirjailijan teoksille saakin olla.

Aihe on äärimmäisen kiinnostava ja tärkeä. Kohdunvuokrauksesta toki on kuullut keskustelua, muttei mieleen tule yhtäkään teosta, joka aihetta käsittelisi. Ja mitä tulee hiusbisnekseen, aihe oli verrattain uusi. Siitä olisi voinut melkeinpä koko teos käsitellä. Mutta olisiko se ollut silloin yhtään niin rankka ja hmmm, täysi? Tekikö kaksi suht rajua aihetta teoksesta kokonaisemman? Ehkä.

Mielestäni vain noiden kahden mielenkiintoisen aiheen problematiikan merkityksellisyyttä vie tuo fantasiakirjamainen lähestyminen Norman ja kirjassa seikkailevan Evan (ja ehkä koko Evan olemassaolon) hiuksiin ja muun muassa hiuksistalukuun. Hiuksistaluku tässä meinasi sitä, että päähenkilö kykeni haistamaan hiuksista kantajansa sairauksia ja tietoja vaikkapa elintavoista.

Teoksesta olisi mielestäni saanut erinomaisen, jos sitä olisi hiottu vielä vain. Alkua tiiviimmäksi ja vähemmän lukijan uteliaisuuden väkinäistä kiinnipitämistä. Ehkä tarinankulkua olisi voinut miettiä tarkemmin. Toki teos oli yllättävä ja kiehtova. Kun kirjasta oli luettu yli kaksi kolmasosaa, se muuttui paljon paremmaksi. Ja noh, sitten se loppuikin. Ja niin, ehkä jokin selitys tuolle yliluonnolliselle hiusjutulle. En nyt kykene sofioksaskontekstissa lukemaan tätä yliluonnollista hiussaagaa mitenkään kovin symbolisesti. Vaikka kirjassa pari naista käykin dialogia siitä, kuinka miehet vievät naisilta ne asiat, mitkä naiset ovat itse laittaneet liikkeelle ja käärivät rahat.

Jäin kaipaamaan Puhdistuksen ja Kyyhkysten kaltaista loistavaa kirjailijan esityötä, historiantuntemusta, jonkin uuden paljastamista ja tarinan palasten äärimmäisen tyydyttävää palasten loksahtamista kohdilleen. Lisäksi Stalinin lehmistä ja Baby Janesta tuttua kiehtovuutta (en osaa selittää sitä sen tarkemmin) ja ihmissuhteiden sairasta piirileikkiä, ehkäpä.

Loppuun vielä rehellisesti; tuskin olisin tarttunut tähän kirjaan kansitekstin perusteella, ellen olisi tiennyt tämän olevan Oksasen teos. 


lauantai 10. lokakuuta 2015

Pajtim Statovci - Kissani Jugoslavia

Kissani Jugoslavia on ollut koko kesän mielessäni ja vihdoin pääsin siihen käsiksi. Luin sen nautiskellen, odotellen palapelin palasten loksumista ja samalla toivoin, ettei tämä teos loppuisi milloinkaan. Tämä on ehdottomasti yksi parhaimmista kirjoista, joita olen tänä vuonna lukenut. Saatan sanoa tätä lempikirjakseni.

En edes tiedä, millä sanoilla aloittaisin kertomaan tästä teoksesta. Tuntuu kuin vain herättäisin vääriä mielikuvia ja toiveita, ajatuksia ja ennakko-odotuksia, jos sanoisin yhtään mitään. Teos on valtavan kiinnostava, valtavan hyvä. Jotain aivan erilaista, mitä odotin.

Ehkä otan tähän väliin takalievetekstin ja jatkan siitä.

"Albaanityttö Emine varttuu Jugoslavian maaseudulla, missä naisen paikka on kotona ja mies on perheen pää. Hänet naitetaan monipäiväisin juhlallisuuksin miehelle, jonka hän on tavannut vain kerran. Kun levottomuudet pirstovat maan heidän ympäriltään, kaikki muuttuu. 

Heidän poikansa Bekim kasvaa maahan, jossa hän oppii aistimaan asenteet ja ennakkoluulot. Hän ajelehtii elämässä, kunnes eräänä päivänä menee lemmikkikauppaan ja hankkii kuningasboan. Baarissa hän kohtaa oikukkaan kissan, joka johdattaa hänet ravistelevalle matkalle menneisyyden kerroksiin."

Teoksessa yhdistyy taidokkaasti monet eri teemat. Vaikka teoksessa hypätään ajankohdasta, paikasta ja henkilöstä toiseen, se ei kuitenkaan ole liian sekava, vaan äärimmäisen kiinnostava ja herättää uteliaisuuden aina vain. Teos on vakava ja silti pakoittain leikittelevä. Kaikella on merkityksensä ja sen kaiken ymmärtäminen vaatisi ehdottomasti toisen lukukerran. Tuntuu kuin vain tässä muutamia pintaraapaisuja jakaisin ympärilleni kirjoittamalla tästä.

Katse kääntyy niin 1980-luvun Jugoslavian maaseutuun ja siinä samassa taas 2000-luvun Pristinaan ja yhtäkkiä ollaankin taas Suomessa. Ihmissuhteet ja kulttuurien kohtaaminen, kasvaminen ja pelot. Kaikki yhdistyy kauniisti ja hurjasti. Tuntuu, että teoksessa on monia kohtia, joiden viittaukset eivät avaudu ensimmäisellä lukukerralla ja tällä yleissivistyksellä. Todennäköisesti teos avautuu jokaiselle lukijalle omalla tavallaan. (Toki näin voisi sanoa mistä tahansa teoksesta, mutta erityisesti tämä. Erityisesti.)

Kissani Jugoslavia on niin kaukana ja lähellä samaan aikaan, että jokaisen pitäisi lukea se. Äärimmäisen ajankohtainen. Ikkuna niin moneen suuntaan, että huimaa.

Kerrassaan vaikea uskoa, että tämä on Statovcin esikoisteos! Hän kuljettaa tarinaa loistavan hyvin, tasapainoisesti ja kieli on niin taidokasta, ettei sitä edes huomaa. Jään odottamaan todella suurella mielenkiinnolla, mitä muuta hän mahtaa saada aikaiseksi. 

Plussana toki hyvät lainaukset! Yksi muun muassa Lady Gagalta! Yritin keksiä tähän vielä miinuksia, mutta en keksinyt muuta kuin, että tässä on hirmuisesti aiheita, joihin voisi pureutua tarkemmin ja pidemmin. Tästä ehkä seuraa, että kaikki ei ole selvää heti, ainakaan nyt kun suljin kirjan. Jään miettimään tätä. Se on ehdottoman hyvä asia mielestäni! Että puolensa ja puolensa!

Kertokaahan te muutkin mielipiteitänne! Tuntuu, että oon nyt niin tunnekuohuissa tosta kirjasta, etten osaa sanoa oikein mitään! Kaiken lisäksi tämä on nyt ensimmäinen kirjoitus tänne pitkään aikaan, sekin jännitti, hih!


keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Kuulumisia ja kirjablogin herättelyä henkiin!

Kas hei! Viimeisestä postauksesta onkin aikaa jo aika monta kuukautta. Tässä välissä vietin hurjan tapahtumarikkaan kesän Helsingissä ja niin lukeminen kuin kirjoittaminenkin jäi vähemmälle, jopa liian vähälle, kun vain kuvasin ja seikkailin ympäriinsä. Nyt kuitenkin on hyvä aika taas palata kirjablogin ääreen. (kuvassa olin odottamassa kirjakaupan avautumista otsa lasissa...heh. Ja oikealla sen päivän löydöt!)

Luin kesällä hävettävän vähän, toukokuussa kolme kirjaa, kesäkuussa neljä kirjaa ja heinä- ja elokuussa en ehtinyt kumpanakaan kuukautena lukea yhtään ainuttakaan teosta! Tein enemmän töitä kuin koskaan ikinä, mutta kesä oli ihan huippuhuippuhuippu. Mielettömän huippu. (ottamiani kuvia nähtävissä muun muassa portfoliossani täällä)

Kesällä kuitenkin tulin ostaneeksi enemmän kirjoja kuin koskaan aikaisemmin. (Kyllä, sellainenkin on mahdollista!) Helsingissä rakastuin ehdottomasti Rosebud-kirjakauppoihin. Ainakin vielä pari viikkoa sitten oli tuolla City Centerissä edelleen viiden euron kirjakauppa! (kuva sieltä)

Lakkopäivänä suuntasin Ainon kanssa osoittamaan mieltä Rautatientorille, mutta samalla eksyttiin myös kahteen kirjakauppaan. Vasemmalla kaksi mun kuittia ja oikealla Ainon. Hups! Kirjat on rakkautta, rakkautta, rakkautta.


Mietin, että josko listaisin kaikkia ihanimpia kirjalöytöjäni, mutta en kerta kaikkiaan tällä hetkellä pysty nimeämään yhtä suosikkia! Olen ostanut nyt vihdoin sellaisia kirjoja, joista olen todella haaveillut ja niiden hankkimista miettinyt jo pidemmän aikaa. Aikaisemmin on tullut hankittua lähinnä heräteostoksia kirppareilta ja antikvariaateista.

Yhden ongelman kuitenkin kohtasin nyt tässä kartuttaessani kirjahyllyäni kovalla vauhdilla (sain palkkaa työharjoittelustani, tämä selittää kaiken), miten ihmeessä muistan kaikki omistamani kirjat! Ostin esimerkiksi Boris Kagarlitskyn Neukkulaan ja takaisin Into-pamfletin kahteen kertaan innostuksissani. 


Annin kanssa päätettiin ottaa urakaksi nyt Dostojevskin Idiootti. Tavoitteena on lukea teos puolessa vuodessa, eli noin 120 sivua kuukaudessa. Tämä kirjahaaste alkaa nyt lokakuussa ja varmaan kirjoitan tännekin päivityksiä, miten edistyy. Otin jo vähän varaslähtöä ja se vaikutti todella hyvältä. Kuvassa oltiin Turun Akateemisessa, siellä oli edelleen -80% löytöjä.

Ja lopuksi vielä linkki yhteen biisiin, jonka Anni mulle vinkkasi, heh. Bitches in Bookshops kyllä... Loistavia kirjoja mainittu lyriikoissa ja vilahtaa kuvissa!

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Asumaan Tampereelle kesäksi? Tuu meille!

Tiedän, tää on kirjablogi ja kirjoista en oo blogannut ikuisuuksiin. Mutta mulla on hyvä syy! Meinaan toukokuun alussa alkaa kuvaajaharjoittelijan pestini Helsingin Sanomissa. Otan kaikki kanavat käyttöön ja jaan nyt täälläkin asuntoilmoitukseni ja kuvat! :>

Tarjoan vuokralle 4 kuukaudeksi huoneeni ihastuttavasta, satavuotiaasta kivihuvilasta Lapinniemestä. Vuokra-ajankohta olisi 1.5.-31.8. ja vuokra on 400e sisältäen veden ja sähkön. Yhteinen netti siihen päälle noin 11e/kk. Huone on noin 10 neliötä, yhteisessä käytössä ihana iso keittiö, kylppäri ja iso piha. Talossamme asustelee kolme ihan huippukivaa tyttöä ja supersöpö puudeli. Huoneessa on asunut eläimiä, joten ei ehkä sovi eläinallergikoille. Lemmikeistä sovittava, mutta lähtökohtaisesti ok!
 
Busseja kulkee vierestä, pyörällä 10min matka keskustaan, lähikauppa lähellä, samoin ihana Rauhaniemen kansankylpylä ja Kaupin metsät.
 
Jos olet kiva ja luotettava tyyppi, laitahan spostia asap! :---)
Katarina.sallyla @ gmail.com

 






 

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Tiina Lymi - Susi sisällä

Helsinki-kirjat, 2011
223 sivua
 
Susi sisällä on teos Tuulasta ja Vesasta, heidän rakkaudesta ja sen rakkauden murenemisesta pieniksi palasiksi. Vesa vaikuttaa täydelliseltä aviomieheltä, hän ottaa Tuulan huomioon ja järjestää kaikkia ihania yllätyksiä vaimolleen. Heillä on kaksi suloista lasta ja vain unelmien omakotitalo Porvoosta puuttuu. Kunnes eräänä päivänä paljastuu, kuinka Vesa suutelee toista naista Mannerheimintiellä.
 
Takakannessa luvataan hulvatonta ja yllätyksellistä tarinaa pettämisestä ja petetyksi tulemisesta. Joudun taas nähtävästi kohtaamaan omat käsitykseni huumorintajustani. Minusta meinaan tässä ei ollut juurikaan mitään hulvatonta. Tämä oli surullinen ja ahdistavakin tarina. Erittäin hyvä kuvaus elämästä ja kivusta.
 
Tämä kirja nousi kyllä yhdeksi parhaimmista suomalaisten kirjailijoiden kirjoista, koska tämä on kielellisesti todella ansiokas. Lymi kirjoittaa valtavan taidokkaasti ja sitä tekstiä on nautinnollista hotkia. Sitä toivoisi, että aina löytyisi tällaisia kirjoja, jotka tulee lukeneeksi ihan hetkessä. Kieli on sujuvaa ja tarina tempaa mukaansa niin voimakkaasti, että ei huomaakaan, kuinka yhtäkkiä onkin lukenut jo sata sivua.
 
Hyvin kirjoitettu tosiaan, kivoja kekseliäitä uusia ilmauksia, vaikka tarina ei olekaan uusi. Plussaa vielä siitä, että tarina on hyvin todentuntuinen, realistinen. Toki tämä teos vahvistaa stereotypioita miehistä ja naisista tietynlaisina. Henkilöhahmot ovat varsin tavanomaisia ja teoksessa kuvataan "tavallista suomalaista miestä", "tavallista suomalaista naista" ja sitten tätä eläimellistä pettäjähirmua. Ehkä teos olisi ollut täydellinen, jos tällaiset perinteiset heteronormatiiviset kaksi lasta ja omakotitalo + koira -asetelmat olisi tässä teoksessa purettu. Noh, täytyy sanoa, että ihan tyylikäs kansi. Siitäkin tykkäsin!
 
 

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Lyhyesti, eli joskus on luettava huonojakin

Einar Mar Gudmundsson - Kaikkeuden enkelit
 
Seven/Otava, 2000 (aikaisemmin Like, 1995)
sivuja 207
Lupaava kertomus skitsofreenikosta, hänen lapsuudestaan ja Kleppurin mielisairaalasta, ja siihen se sitten jääkin. Odotin kirjalta paljon, ehkä turhankin paljon, pelkästään skitsofrenia-viittauksen takia. Teos oli tavanomainen, tylsä ja kirjailija ei onnistunut luomaan mielikuvaa, että hän todella olisi päässyt mielisairaan pään sisään. Kertomus olisi voinut olla kuin kenestä tahansa ja psykoosissa poliisiasemalla pidetty taidenäyttelykin kuulostaa lähinnä kännioivallukselta.
 
Takakannessa luvataan hulvattoman hauskaa ja tragikoomista tarinaa Kleppurin mielisairaalan potilaista. Tätä ei kuitenkaan pysty kirjailija lukijalleen antamaan. Tarina on surullinen. Terveen pilkistys hullujen huoneelle, mikä tuottaa aina pettymyksen, varsinkin epäaitoudessaan. Epäaitous tuli siis mieleen mielisairaalan potilaiden harhojen mielikuvituksettomuus, kuningas ja Hitler.
 
Yhtenä ainoana plussana voisin mainita, että kirjailijan ja tarinan islantilaisuus kiehtoo, Islanti on jännittävä maa, josta saisi myyttejä ja ties mitä kaikkea irti. En tiedä, ehkä tässä oli vain kyse siitä, että tämä oli verrattain tavanomainen tarina, jolle kuitenkin asetin suuria odotuksia.
 
Ja vielä sanottava yksi iso miinus. Suomentaja Tuula Tuuva on suomentanut teoksen kömpelösti. Kieli on tökkivää ja kaikista raivostuttavinta oli näppäily- ja kirjoitusvirheet. Oikolukua jooko!
 
Saattaa olla, että olen nyt vähän ankara näille kirjoille, mutta joskus pitää kirjoittaa niistäkin kirjoista, joista ei yksinkertaisesti pidä ja myönnettävä tosi asiat. Aloitin muuten lukemaan Gudmundssonilta Beatles-manifestia, mutta päätin jättää sen kesken... Harvemmin tulee kesken jätettyä kirjoja, siis ihan lopullisesti kesken! Muut kirjabloggaajat: jätättekö te paljon kirjoja kesken vai ponnisteletteko te kurjienkin tarinoiden loppuun?
 
 
 
Jani Saxell - Ensilumi ja muita novelleja
 
WSOY, 2002
sivuja 190
 Ostin tämän teoksen kirpparilta, koska jossain määrin pidin sitä hänen myöhäisempää Minä, Lotta ja Päivikki-teostaan kiinnostavana. Mutta tässä teoksessa oli kerta kaikkiaan asioita, joita en voi sietää. Ensinnäkin, neekeri-sanan käyttö. Toiseksi, naisten ulkonäön jatkuva arvioiminen. (Feministi kiljuu täällä näppäimistöllä!) Ymmärrän, että voidaan tuota halventavaa rasistista sanaa käyttää harkitusti, kerran, esimerkiksi tuossa hänen uusnatsinovellissaan (vähän kyllä kyseenalaistan sitäkin....), mutta useampaan otteeseen, EI.
 
Novelleja suomalaisuudesta, mukamas. Alun novellit olivat kiinnostavia, vaikkakin rasistisia. (Joo kyllä, yritän erottaa kirjailijan mielipiteet hänen henkilöhahmojensa mielipiteistä, mutta tällaisessa asiassa sitä väistämättä miettii, ajatteleeko kirjailija todella niin kuin tulee yhä uudelleen kirjoittaneeksi) Loppupää on mielestäni todella tylsää pohdintaa suomalaisista jääräpäistä ja viinanjuonnista. En siispä pitänyt. Mielestäni novelleihin pitää saada sisällytettyä jokin oivallus, joka palkitsee lyhyen, mutta siltikin pitkän tekstin lukemisen. Tätä ei tässä teoksessa tapahtunut.
 
Muuta sanottavaa tässä tämän hetkisessä tunnekuohussa minulla ei ole.
 
 

torstai 12. helmikuuta 2015

Umayya Abu-Hanna - Nurinkurin

WSOY 2003
sivuja 318
 
Tämä on yksi mieleenpainuvimmista lukukokemuksista, tämä on Umayya Abu-Hannan omaelämäkerta aikuiseksi kasvamisesta Pohjois-Israelin ristiriitojen ja konfliktien keskellä. Ehkä rohkenen jopa väittää, että yksi kiinnostavimmista kirjoista, mitä tulen tänä vuonna lukemaan. Tätä kirjaa olen kuljettanut mukanani enkä tästä aio luopua.
 
Abu-Hanna kirjoittaa oman kasvutarinansa todella taidokkaasti. Hän kirjoittaa värikkäästi, kauniisti ja uskomattoman kiehtovasti arjesta kaiken kauheuden keskellä. Nurinkurin on kaunis sekä älykäs teos. Se sitoo yhteen monia asioita. Ehkä olisin kaivannut tähän teokseen alkuun jonkin lyhyen infon, mikä oli tilanne Pohjois-Israelissa 1970-luvulla ja entäs nyt? Miten Abu-Hanna päätyi Suomeen?
 
Tämä kirja sai minut hymyilemään. Se sai hyvän olon. Se upotti minut kokonaan toiseen maailmaan. Valokuvat kirjassa aina plussaa. Mutta olisiko minun pitänyt suhtautua jotenkin toisin tähän? Olisiko minun pitänyt olla tietoisempi kaikesta siitä politiikasta? Saanko nauttia tästä teoksesta. Tuntuu tavallaan todella irstaalta nauttia mintun tuoksuisesta tekstistä, samalla kun ympärillä räjähtelee ja "radio ampuu arabeja ilmaan, kuoliaaksi" tai jotenkin näin.
 
Tällä hetkellä mulla ei ole tän enempää sanoja. Monia tunteita, kirja on kuin turvapaikka, sallitaanko tuo, maailmani avautuu. Sukellan ja näen. Kaunokirjallisesti äärimmäisen taitavasti toteutettu teos. Äh, nämä on näitä kirjoja, että tuntuu vain pilaavansa koko kirjan yrittäessään kirjoittaa tästä jotakin. Suosittelen lämpimästi, sivistykseksi ja kauneudelle kauhun keskellä.
 
 

perjantai 23. tammikuuta 2015

!

 
Hips! Hyvää uutta vuotta! :---) Mä ja mun lapsekas uus otsis tultiin tännekin kirjottamaan vihdoin uuden vuoden juttuja. Viime vuonna tuli luettua huimat 50 kirjaa eli kirja viikossa. Tälle vuodelle en oikeastaan ole asettanut mitään ihmeempiä tavoitteita. Mulla on tulossa työharjoittelu kesällä, luvassa siis paljon paljon kuvaamista ja kuvaamista, joten ajattelin keskittyä täysillä siihen. Ootteko te muut kirjabloggaajat tehneet lukutavoitteita tai jopa -suunnitelmia?
 
Tämä alkuvuosi on lähtenyt lukemisen osalta aika hiljalleen käyntiin. Sain joululahjaksi äidiltäni Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät -teoksen ja se tulikin luettua, mutta kirjoittamiseen ja arvioimiseen ei ole vielä jäänyt aikaa. Ihan kiinnostava teos kyllä sekin, vaikka ei ehkä ihan lemppareiksi ylläkään. ps, sain joululahjaksi myös Elisalta Immanuel Kantin Puhtaan järjen kritiikin, iih!!
 
Nyt kuitenkin haluaisin esitellä uuden ystäväni. Meinaan Tampereen Lukulaariin. (Tämä ei ole maksettu mainos :D) Syksyllä kysyin Facebookissa, että missä sitä kannattaisi kirjoja myydä. Lähinnä rahapulassa pohdin jo luettujen tai epäkiinnostavien myymistä, mutta sitten sainkin tietää Lukulaarin vaihtomahdollisuudesta. Nyt oon sinne vienyt luettuja ja "virheostoksia" varmaan yli viidelläkympillä. Ei tullut ruokarahaa, vaan entistä kiinnostavampia kirjoja tilalle.
 
Pääasiassa olen ostanut yhteiskunnallisia tai filosofisia teoksia ja niiden hinta tuolla on keskimäärin 5 euroa, eli mielestäni todella edullinen. Siellä on paljon romaaneja, mutta niitä en ole varmaan kertaakaan siellä ollessani napannut mukaani. Mutta siis, laidasta laitaan kirjoja ja tuun tosi onnelliseksi siellä ollessani. Välillä tosin hämmästelen miten voikin olla niin, että voin vaihtaa vanhoja romaanejani uusiin superkiinnostaviin esseekokoelmiin!
 
Tässä tämän päivän löydöt: