Jeanette Winterson - Ei appelsiini ole ainoa hedelmä

Ei appelsiini ole ainoa hedelmä on Wintersonin omaelämäkerrallinen teos uskonnollisessa perheessä kasvaneesta tytöstä, joka rakastuu toiseen tyttöön. Koskettava teos! 4/5

Marja Björk - Prole

212 sivua
Like, 2012

Marja Björkin Prole tarttui mun mukaani ihan yllättäen Lukulaarista. Prole kertoo tytöstä, joka elää kahden maailman välillä. Romaanissa matkaa kuljetaan 1960-luvulta aina tähän päivän suunnille. Björkin kuva sisäkannessa antoi kuvan hellyttävästä tädistä, joka muistelee omaa nuoruuttaan ja ehkä hieman kultaisin sanoin palaisi nuoruuteensa. Näin ei kuitenkaan ole. Björk ravistaa kaikki ajan tuomat kultahiput pois tarinassaan ja näyttää karun sekä tunkkaisen puolen perhe-elämästä, joka ajelehtii väkivallan, työväenluokan ja paremman piirin välissä. 

Takerruin kirjaan. Prole oli hyvä. Se oli kerrassaan jotain muuta, mitä odotin ja oletin. Ajattelin Prolen olevan jokin "välikirja", jonka vain luen huvin vuoksi pois alta, mutta näin ei käynytkään. Tämä jäi mun mieleeni aivan erityisellä tavalla. Tämä teos on kirjoitettu hyvin ja tämä todella menee iholle. Vaikka olenkin 90-luvun lapsia, niin saatoin haistaa 70-80-luvun kirjojen sivujen kautta.

Kirjan päähenkilön näkemä ja kokema väkivalta oli ahdistavaa. Salailu ja se kaikki kovuus, johon teoksen päähenkilö joutui tottumaan arjessaan. Se välinpitämättömyys, jota päähenkilö sai vanhempiensa, erityisesti äitinsä, suunnilta kokea, oli todella inhottavan kylmää, lähes kammottavaa. 

Prolessa on jotain kiehtovaa ja pysäyttävää, kaikesta kammottavasta pahasta huolimatta. Päähenkilön äiti on jatkuvasti raskaana, juoksee baareissa, viinaa menee ja perheen tytär saa huolehtia niin itsestään kuin sisaruksistaan. Ei liene yllättävää, että tämä kirja on yksi suosikki kirjoistani tänä vuonna.

Täytyy tähän vielä sanoa, että sen lisäksi, että Prolen kieli on hyvää ja tarina arkisessa raadollisuudessaan jaksaa kantaa, niin aikaa on kuvattu kirjassa hyvin. Kirjasta suurin osa on päähenkilön nuoruudesta. Siinä aika menee hitaasti, vuodet vain tuntuvat pölyttyneiltä ja paikallaan junnaavilta. Sitten kun tämä tyttö täyttää 15 vuotta ja 16 vuotta, aika alkaa mennä nopeampaan. Mielestäni Björk on tavoittanut jotain oleellista teoksessaan elämän liukuvasta aikakäsityksestä ja -kokemuksesta.

En myöskään voi olla miettimättä, minkä verran tämän kirjan sisältö vastaa Björkin omaa lapsuutta ja menneisyyttä. Wikipedia tiesi kertoa, että Björk on nimenomaan Lieksasta, joka mainitaan kirjassakin ja hän on kirjailijan lisäksi myös juristi, oikeustieteen kandidaatti, samoin kuin kirjan päähenkilökin... 

En osaa nyt muuta sanoa tästä, kun tällainen hehkutus vain tästä syntyi!

"Hän ajatteli, että isän ja äidin tappelut sekä ero ovat hänen vikansa. Niinhän isä aina sanoi, että tuokin tuossa vielä riesana. Olisi pitänyt olla kiltimpi, vaikka olihan hän. Hän hoiti kaikkia nuorempia lapsia myöhemmin siellä Pankakoskella, minne äidin kanssa muutettiin, vaikka oli itsekin pieni."

Sari Pöyliö - Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä

Atena, 2014
sivuja 166

"Vastuunkantajia, vastuunpakoilijoita, sievistelijöitä, rietastelijoita, marttyyreita, komentelijoita - Sari Pöyliön tarkkanäköiset ja riehakkaat novellit marssittavat esiin äitityyppien koko kirjon. -- Äitien tarinat kertovat myös tyttäristä, joiden mietteet tiivistyvät arkipäivän kysymyksiin ---"

Nuoria ja vanhoja tyttäriä, äitejä, isoäitejä, isiä, sukulaisia ja viranomaisia. Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä on teos, joka tuo suoraan vasten kasvoja persoonallisuuksien kirjon ja ihmiskohtaloiden traagisuuden. Teoksessa on vahvoja ja voimakastahtoisia henkilöhahmoja ja heidän ovelia ja koskettavia elämäntarinoita. Takakannen tekstiä paremmin tuskin pystyy teoksen henkilökavalkadia esittelemään!

"Kuinka nopeasti vainaja alkaa haista autossa, jos lämpötila on yli kaksikymmentä astetta?"

En voi olla nostamatta yhtä yksittäistä kertomusta esiin, koska se oli vaikuttavin. Sukulaisille tulee riitaa äidin hautapaikasta ja niinpä tytär päättää napata kuolleen äitinsä ruumiin kuljettaakseen sen paikkaan, jonne ajatteli äitinsä haluavan tulla haudatuksi. Kertomus on koskettava ja hurja, absurdi ja silti niin ymmärrettävä samaan aikaan! Kuinka sekaisin tärkeän ihmisen menettäminen voikaan saada ja millaisia valtataisteluja sukulaisten kesken järjestetäänkään. Väistämättä olen miettinyt tätä lukiessani, että en tahdo hautajaisia ollenkaan, jos koko se kuoleman jälkeinen elämä (heh) on yhtä riitaa lähimmäisten ihmisteni kesken.

"Lyötyään imurikaupat lukkoon hän karkasi kauppiaan kanssa. Hooverin hän otti mukaansa. Isä, Irene ja vanhemmat laapset ihmettelivät päivällisen puuttumista, kunnes löysivät kylmästä uunista viestin: 'Lähden etsimään iloa elämääni. Terveisin Fanni (äiti)'"

Toinen mieleenpainuvin kertomus oli tarina naisesta, joka karkaa pölynimurikauppiaan kanssa ja tarina päättyy surkuhupaisasti! En voi paljastaa tässä koko tarinaa, vaikka kovasti kihisten haluaisinkin kertoa tämän! Loistavaa, että kirjan nimeksi on nostettu toinen mielestäni parhaimmista kertomuksista.

Tarinat kuroutuvat yhteen, vaikka aluksi luulen kaikkien kertomusten olevan vain yksittäisiä novelleja. Se oli ihan miellyttävä tapa! Pölyinmurikauppias on humoristinen, vaikka pohjimmiltaan kaikessa on kyse ihmisyyden suurimmasta haasteesta; äitiydestä. Tätä kirjaa lukiessa en voinut olla miettimättä, että voisinko antaa tämän kirjan omalle äidilleni lahjaksi. Ehkä olisin turhan vakavahenkinen enkä osaisi nähdä itseäni antamassa tätä lahjaksi kuin vain joillekin, joilla tiedän olevan juuri kirjaan sopiva tietynlainen huumorintaju.

David Klass - Ette te minua tunne

Otava, 2002
sivuja 253

Ette te minua tunne on raju kertomus 14-vuotiaasta pojasta, jonka elämä täyttyy mitä traagisimmista tapahtumien sarjoista. Hänen ihmissuhdeasiansa eivät mene putkeen, ajoittain tilanne kärjistyy "sotatilaksi" ja ihmissuhdeongelmat paisuu lähes koulukiusaamiseksi. Hänen äitinsä tapaa miehen, jolla on hämärä bisneksiä ja into hakata. Tämä mies pahoinpitelee päähenkilöä rajuin, todella rajuin ottein. Päähenkilö on kamalassa umpikujassa ja tämä on yksi ahdistavimmista nuortenkirjoista.

En todella tiedä, onko tämä kirja edes tarkoitettu nuorille, rankkuuden takia mutta myös kirjailija viljelee kummallisia sivistyssanoja sinne tänne ja toteaa, ettei päähenkilökään ole aivan varma, mitä ne tarkoittavat.

Joskus nuorempana luin tämän myös ja pidin tästä. Mulla oli jotenkin suuret odotukset tämän suhteen, mutta tämä kirja meni vaan ahdistavuuden puolelle, vaikka todettakoon, että on lopussa joitakin toivon murusia kaiken rajun väkivallan jälkeen. Hyvä kuvaus siitä, kuinka ahdistavaa nuoren elämä voi olla. Ja teos kuvaa myös hyvin, kuinka tärkeää on, että ympärillä on aikuisia, jotka pitävät silmät auki.

+

Anna-Leena Härkönen - Onnen tunti

Kirjassaan Onnen tunti Anna-Leena Härkönen uppoutuu sijaisperheen elämään. Tarinan pääosassa on Tuula, jonka elämä on hyvää: hänellä on kymmenenvuotias poika Roope ja Harri-niminen tatuoijamies ja arki vaikuttaa menevän hyvin eteenpäin. Tästä huolimatta Tuulan mielessä alkaa pyöriä ajatus sijoitetusta lapsesta. Kun Tuula ja Harri ovat käyneet vaaditut valmennukset, he saavat tietää, että heille olisi mahdollisesti tulossa kaksi lasta, 5-vuotias Venni ja 8-vuotias Luke.

Otava, 2011
sivuja 287

 Kirja pureutuu hyvin sijoitetun lapsen hankintaprosessiin ja huostaanotetun lapsen biologisten vanhempien kohtaamiseen. Vennin ja Luken biologinen äiti Ninna on vihainen sossuille ja Tuulalle. Hän ei tunnu ymmärtävän, miten hänen lapsensa saatetaan viedä häneltä. ”Miltä tuntuu hoitaa varastettuja lapsia?” kysyy Ninna Tuulalta.

Onnen tunnissa nousee pinnalle myös prosessin aiheuttamat tunteet ja vanhat muistot omasta elämästä. Tuula alkaa muistella lapsuuttaan, jolloin hän piileskeli yksin komerossa peloissaan. Prosessi herättää Tuulan ajattelemaan myös omaa suhdettaan äitiinsä, joka kuvitteli tarjoavan Tuulalle hyvän lapsuuden vastoin Tuulan omaa kokemusta.

Aluksi ajattelin, ettei kirjan aihe kosketa minua enkä kokenut sitä kiinnostavana. Perhe-elämä ei ole ajankohtainen omassa elämässäni enkä osanut samaistua kirjan henkilöihin. Jatkoin kuitenkin lukemista ja innostuin kirjasta. Härkönen osasi herättää mielenkiinnon. Olen iloinen, että pääsin tuon kirjan avulla tutustumaan sijoitusprosessiin ja siihen, millaisia tunteita tuo kaikki herättää. Jälleen on myös todettava, että Härkönen kirjoittaa hyvin. Sitä on helppo ja erittäin miellyttävä lukea. Härkönen osaa olla uskottava teksteissään.

PS! MILLAINEN ON HYVÄ KIRJA-ARVOSTELU? Olen pitänyt taukoa kirjoista kirjoittamisessa ja olen hieman epävarma kirjoittamisen suhteen. Millainen on raflaava, kiinnostava, innostava, taidokas kirja-arvostelu? Mitä te haluaisitte kirja-arvostelussa kuulla? Itse koen, että itselläni on kehitettävää juonen kuvailussa. Koen sen hankalaksi, miten tiivistää kirjan sanoma muutamaan kappaleeseen kiinnostavasti. Lisäksi koen, että minun pitäisi löytää uusia sanankäänteitä, joiden avulla kuvata kirjoja. ++ Olen lukenut aika paljon samoja kirjailijoita, Snellmania ja Härköstä, ehkä sekin vaikuttaa... Kertokaa mielipiteitänne :--)

Anna-Leena Härkönen - Avoimien ovien päivä

Yleistä blogiin liittyen: Viima ehdotti, että laittaisin "juonipaljastus alkaa tästä ja loppuun tähän"-merkinnät kirja-arvosteluihin, jotta lukijat voisivat halutessaan lukea vain ajatuksiani kirjasta ja sitten selvittää kirjan juonen itse. Aion siispä kokeilla jotain tällaista nyt.

! J u o n i !
Avoimien ovien päivä kertoo noin kolmekymppisestä Astasta, jonka ihmissuhteet hänen äitiinsä ja entiseen aviomieheensä ovat ongelmalliset. Lisäksi hän vaikuttaa olevan hyvin epävarma myös itse itsestään; millainen hän on, miksi hän on tietynlainen ja miten kaikki vaikuttaa kaikkeen. Astalla on viha-rakkaus-suhde äitiinsä ja hän on juuri eronnut Arista, jonka kanssa hän ehti olla avioliitossa jo 14 vuoden ajan. Ari kuitenkin oli väkivaltainen ja Astalta vaadittiin suurta rohkeutta irrottautua niin pitkään jatkuneesta alistavasta suhteesta.

Asta jäsentää elämäänsä suhteessa äitiinsä. Äiti on dominoiva, äidin päässä valheet ja totuudet sekoittuvat. Äiti ei käyttänyt rauhoittavia hänen vauvansa kuollessa, heidän perheessään ei ole koskaan tarvittu psykiatreja, perhe rakastaa jäsenensä takaisin elämään. Äiti nauraa paljon, äiti on reipas, äiti vähättelee itseään, äiti elää lastensa takia. Äiti on paljon kaikkea pahaa ja samalla paljon hyvää. Äiti ei halua myöntää pahuutta. Äiti ajattelee, mitä naapurit ajattelee ja äidin mielestä isää pitää suojella, siltä pitää salata kaikki raskauttavat asiat, ettei se vaan saa sydänkohtausta! Isän paha lapsuus pitää korvata uudella ihanalla perheellä, jossa kaikki on hyvin.

Erottuaan Arista Asta miettii entistä enemmän äitiään. Astan homomiesystävä Jätski ihmettelee, miksi Asta miettii äitiään eikä eroaan. Astasta ei saa otetta, millainen hän on, miksi? Hän on niin kiltti, mutta samalla kuitenkin voimakas ja vahva. Hän haluaa miellyttää äitiään, kun äiti tulee vierailulle valokuva-albumista poistetaan biletyskuvat, viinipullot piiloitetaan samoin Jätskin sytkäri. Kaiken pitää olla kunnossa kun äiti tulee käymään. Äiti sanoo rakastaneensa Astaa eniten. (Perheessä on siis myös Silja, joka on ottanut paljon välimatkaa äidistään ja Heli, joka inhoaa äitiään avoimesti. Lisäksi perheessä oli Matti-vauva, joka kuitenkin kuoli jo vauvaikäisenä) Näin äiti rakentaa ehdottoman siteen Astaan, Asta ei pääse irti äidistään. Asta ei ole uskaltanut huutaa äidilleen niin kuin Heli, hän ei ole uskaltanut kapinoida ja vihata äitiään.

Juonipaljastus kirjan lopusta: Asta auttaa Heliä tekemään abortin. Samalla käy ilmi, että Astakin on tehnyt abortin. Kukaan ei kuitenkaan tiedä siitä. Heli kuitenkin paljastaa äidilleen abortin ja Astan ja äidin välit menevät lähes poikki. Lopussa Asta kuitenkin soittaa äidilleen toivottaakseen hyvää äitienpäivää.

Otava, 1998
sivuja 319

 ! Ajatukset, mietteet, arviot kirjasta !
Anna-Leena Härkönen tunkeutuu kirjansa kautta niin lähelle, henkilökohtaisuuksiin niin lujasti ja tiukasti hengittäen kylmää ilmaa suoraan kasvoille, että se sattuu ja kirvelee. Härkönen onnistuu jälleen syöksymään syvälle surullisiin ja koskettaviin ihmiskohtaloihin ja tuomaan ne suoraan eteemme. Itselleni kirja näyttäytyi hyvin henkilökohtaisena, ja olen täysin häkeltynyt siitä, miten Härkönen kykenee luomaan tuollaisia ihmissuhdekiemuroita niin vakuuttavasti ja niin kirpaisevasti.

En tiedä, mitä mieltä muut ovat olleet tästä vakuuttavuudesta, mutta itseäni tuo koskettaa hyvin paljon. Miten hankalia suhteet perheenjäsenten välillä voivatkaan olla. En ymmärrä, miten kirja voi tempaista näin mukaansa ja viedä johonkin aivan omaan maailmaansa ja silti samalla tuntuu, kuin pienet osat ja palaset olisivat kuin omasta elämästä, ristiriitaisuuden tunteet, pelot ja epävarmuudet. Vaikkakaan itse en ole noin vahvasti ko. tunteita kokenut, itselläni ei ole kokemusta siitä, miten tuollaiset viha-rakkaus-tunteet voivat nousta noin päällekäyviksi ja läpitunkeviksi.

Olen hyvin häkeltynyt kirjasta ja tuntuu, etten osaa muodostaa siitä järkeviä sanoja. Olen entistä vakuuttuneempi, että haluan lukea lisää Härkösen kirjoja. Olen ihmeissäni, kuinka haltioitunut olen suomalaisista naiskirjailijoista.

Annan viisi tähteä, koska tämä häkellys, joka minulle tästä kirjasta tuli, on varmasti hyvä merkki!