keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Janne Seppänen - Katseen voima

Katseen voima on tutkimus katseesta ja visuaalisista järjestyksistä. Samalla se avaa ikkunan kohti visuaalista lukutaitoa. Kyseinen kirja on Johdatus viestintään ja mediaan -kurssikirja ja se on toiminut myös tiedotusopin valintakoekirjana aikaisempina vuosina. (Tänä vuonna tilalle tuli Johanna Sumialan Median rituaalit) Kyseinen teos ei kuitenkaan vastaa mielikuvaa koulukirjasta. Kuten eräs ystäväni totesi kirjaa selaillessaan: "Tämähän on vähän kuin kolumnia koko kirja!" Visuaalisen oppikirjana kirja sisältää kuvia, joita kirjoittaja purkaa lukijalleen auki. Tämä miellyttää minua suuresti, ihana katsella kuvia, ihana pohtia merkityksiä. Kuvat - yllättäen - tekevät kirjasta myös helpommin lähestyttävämmän. 

Kirjoitan tästä kirjasta tänne nyt, koska aion tenttiä huomenna kyseisen teoksen. Aion esitellä oleellisia käsitteitä (suoria lainauksia, joiden perässä sivunumeroita, jotta löydän ko. kohdat jatkossakin esseetäni kirjoittaessa!) ja vasta lopussa esittää tarkemman arvioni kyseisestä kirjasta. Jos kirjan sisältö ei kiinnosta suuremmin, siirry alas arvosteluun :--)

Visuaalinen järjestys
Visuaalinen järjestys viitaa visuaalisen todellisuuden säännönmukaisuuksiin ja niihin kytkeytyviin merkityksiin (14). Visuaalinen ei siis ole satunnaista näköaistimusten virtaa. Siihen muodostuu rakenteita ja järjestyksiä. Näitä visuaalisia järjestyksiä on sekä fyysisessä ympäristössä, esinemaailmassa, että kuvallisen esittämisen (representoimisen) muodoissa ja sisällöissä. (34)

Visuaaliset järjestykset ovat aina inhimillisen toiminnan tulosta. Niitä sisältyy katseen varassa tapahtuvaan vuorovaikutukseen. Katsominen on aina normatiivista ja merkityksiä välittävää toimintaa. Ihminen muokkaa ja rakentaa visuaalista ympäristöään ja tekee kuvallisia esityksiä erilaisissa yhteiskunnallisissa käytännöissä. (35) Siispä visuaaliset järjestykset ovat toiminnallisia ja materiaalisia järjestyksiä, jotka nivoutuvat erilaisten instituutioiden toimintaan.

Tästä kaikesta sanotusta tiivistyy visuaalisten järjestysten tärkein piirre: ne sisältävät vakiintuneita ja jaettuja kulttuurisia merkityksiä. Ja niihin liittyy odotuksia, normeja, tunteita, ja ne kiteytyvät osaksi ihmisten välistä vuorovaikutusta.

Missä on sosiaalista järjestystä on myös valtaa, ja koska visuaaliset järjestykset ovat sosiaalisia järjestyksiä, valta liittyy erottamattomasti niiden toimintaan. (41)

Visuaalisiin järjestyksiin liittyvä valta ei ole vain rajoittavaa, vaikka esimerkiksi poliisi voi tosiaankin siivota kaupunkikuvaa tai estää vaikkapa elokuvien esittämisen. Valtaa paljon pohtinut ranskalainen historoitsija ja filosofi Michel Foucault korostaa vallan tuottavuutta. -- Voidaan ajatella, että valta on juuri se voima, jonka vaikutuksesta ihmiset mukautuvat visuaalisiin järjestyksiin, tulkitsevat niitä tietyillä tavoilla ja alkavat pitää niitä itsestään selvinä. (43)

Visuaalisuus/kuvallisuus
Visuaalisen ja kuvallisen merkitykset lipuvat lähelle toisiaan, mutta niiden suhde on epäsymmetrinen. Kaikki kuvallisuus on visuaalista, mutta kaikki visuaalinen ei ole kuvallista. Raja on hämärä, koska 1) näköaistimus liittyy aina silmään, se perustuu aina kuvaan, koska verkkokalvolle piirtyy kuva ja 2) myös esineet, joita emme ole tottuneet pitämään kuvina, ovat aina kuvallisia. Seppänen rajaa kuvallisuuden tarkoittamaan vain kuvallisia representaatioita, esityksiä, toisin sanoen valokuvia, piirroksia, tietokonekuvia, maalauksia (esittäviä ja ei-esittäviä), sarjakuvia jne. Puhuttaessa kuvallisuudesta tarkoitetaan kaksiulotteista kuvallisuutta. Kuvallisesta on epäilemättä kasvanut visuaalisen tärkein alue, johon rakentuu monenlaisia visuaalisia järjestyksiä. (36-38)

Tässä välissä Seppänen pureutuu Platonin ideataivaaseen ja toteaa, että: "Vaikkei hyväksyisikää Platonin ideaoppia, hänen kuvallisuuden kritiikkinsä jaepäilyssään näköaistin antamaa tietoa kohtaan voidaan tavoittaa myös visuaalisen lukutaidon kannalta arvokkaita aineksia. Kuvallisuuden ja jopa arkisen esinemaailman merkitysten kyseenalaistaminen on myös visuaalisen lukutaidon olennainen ulottuvuus. Tällöin - paradoksaalisesti - silmien sulkeminen ja ajattelukyvyn käyttö muodostuvat keskeiseksi visuaalisen lukutaidon osaksi."

Debord ja spektaakkelin yhteiskunta
Sanakirja määrittelee spektaakkelin komeaksi, mutta pintapuoliseksi näytelmäksi, elokuvaksi, juhlaksi tai tilaisuudeksi. Se on siis jotain falskia ja naurettavaa. Spektaakkelilla on kuitrenkin menneisyys, joka on osa optisten laitteiden historiaa. Niistä keskeisin lienee jo 1600-luvulla alkunsa saanut taikalyhty (laterna magica), jolla kyettiin heijastamaan kuvia väkijoukon ihailtavaksi. (59)

"Spektaakkeli ei ole kokoelma kuvia vaan ihmisten keskinäinen sosiaalinen suhde, joka on kuvien välittämä", Debord kirjoittaa. Hänen ajattelussaan elää platonilainen epäluottamus kuvallisen todellisuuteen. Maailma on muuttunut "yksinkertaisiksi kuviksi", joista on tullut "todellisia olioita" ja "hypnoottisen käyttäytymisen motiiveja." (58-60) Debordin ajattelua leimaa kulutuskriittisyys.

(Baudrillard ja simulaatio)

Silmä, katse ja katsominen
Katsominen ei ole ohimenevä tapahtuma, se on koko ajan jatkuva ja muokkautuva prosessi, jossa aiemman mielikuvat, kulttuurinen kokemus ja vuorovaikutus lomittuvat toisiinsa. Katsominen jatkuu vaikka silmät suljettaisiinkin. (97)

Samalla kun katse rakentaa subjektien välistä vuorovaikutusta, sosiaalista sidosta, se rakentaa vuorovaikutusten osapuolten minuutta, subjektiutta. Tällaisen sidoksen merkityksen voi helposti tajuta ajattelemalla, kuinka tärkeää lapselle on tavoittaa vanhempien katse. (101)

 (Lacan, katse, écran)
(Lukutaito, valokuvan ja kameran historiaa, kuvallinen ja ei-kuvallinen havainto)

Semioottisia ominaisuuksia (175)
Semiotiikka on tiede, joka tutkii merkkejä - esimerkiksi kirjoitusta, symboleita, kuvia - merkityksen muodostumisen näkökulmasta. Valokuvan semioottisia ominaisuuksia, sitä miten se merkkinä välittää merkityksiä, voi puolestaan pitää yhtenä valokuvan keinona asettua osaksi visuaalisia järjestyksiä.

Charles S. Peirce vs. Ferdinand de Saussure

Indeksisyys (178)
Fiske: "Indeksimerkillä on suora, todellisuudessa oleva kytkös kohteeseensa". Esimerkiksi savu on tulen indeksi. Indeksinen merkki on usein kausaalinen - ominaisuus, jonka voi pukea vertauskuvalliseen lausahdukseen "ei savua ilman tulta".

Ikonisuus (179)
Valokuvan ja kohteen välillä ei ole vain kausaalinen yhteys. Valokuvan väitetään jopa muistuttavan kuvauksen kohdetta. Tätä ominaisuutta on nimitetty ikonisuudeksi. 

(Motivoituneisuus ja motivoimattomuus. Paradigma ja syntagma)

Denotaatio, konnotaatio ja myytti (182)
Valokuvan denotaatio viittaa sen ilmeisiin merkityksiin. Fisken mukaan konnotaatio "kuvaa vuorovaikutusta, joka syntyy kun merkki kohtaa käyttäjiensä tuntemukset tai mielenliikkeet sekä kulttuuriset arvot". Fiske määrittelee myytin Barthesiin nojautuen seuraavasti: "myytti on kertomus, jonka avulla kulttuuri selittää tai ymmärtää luonnon tai todellisuuden joitakin puolia."

Metaforisuus ja metonyymisyys (185)
Hän tahkoaa tekstiä, keventää sydäntään, lataa akkujaan tai notkuu kadulla. Hän on peto, verenimijä tai taivaanrannanmaalari. Jokaisessa esimerkissä näkyy metaforan keskeinen piirre: metafora on keino ymmärtää ja kokea jokin asia toisen asian avulla. Metonymiasta esimerkki on NG LI joka edustaa itseään laajempaa kokonaisuutta (Viking Line). Myös valokuvaa pidetään metonyymisenä merkkinä, koska se esittää aina osan laajemmasta kokonaisuudesta.

Viimeisessä luvussa Seppänen käsittelee HS:n lehtikuvia.

Ensiksi, pahoitteluni, jos tämä oli aivan liian raskas ja sivunumerointi häiritsevä. Koen kirjoittamisen hyvin hyödylliseksi.

Vastapaino, 2001 (2008)
sivuja 225
Arvioita ja ajatuksia!

Kirja on ehdottomasti yksi mielenkiintoisimpia kirjoja, joihin olen paneutunut viime aikoina. Huolimatta siitä, että Katseen voima on kirjoitettu ja painettu ensimmäisen kerran vuonna 2001, se ei kuitenkaan ole auttamattoman vanhentunut, mikä voisi olla erittäin mahdollista 11 vuoden jälkeen varsinkin kun kyseessä on niinkin nopeasti muuttuva ja kehittyvä aihe kuin media. Toki olisin halunnut kuulla tuoreempia esimerkkejä. Esimerkiksi nuo HS:n lehtikuvat, joita Seppänen analysoi on 1990-luvun alusta ja itse olen syntynytkin vasta vuonna 1993, haha.

Katseen voima on todella hyvä ja kattava teos visuaalisuudesta ja varmasti antaa ajattelemisen aihetta jokaiselle. Olen lukenut Katseen voiman ensimmäisen kerran muistaakseni vuonna 2010 tai 2011. (Siitä saakka siis on ollut selvää, että tiedotusoppi/kuvajournalismi on se, mitä haluan opiskella) Itse koin hyvin kiinnostavaksi sen, että kirjasta löytyy tuttuja nimiä (Platon, Descartes, Foucault, Bentham, Freud, Leibniz, Locke, Marx, Nietzsche, Wittgenstein) ja itseä jo aikaisemmin kiinnostaneita juttuja kuten camera obscura, panoptikon ja vastamainokset.

Kannattaa ehdottomasti tutustua, jos vähääkään kiinnostaa visuaalisuus ja katse! Tällä hetkellä ei mulla ole muuta sanottavaa kyseisestä kirjasta. Mulla on lukemisen alla Janne Seppäsen Visuaalinen kulttuuri, joka tarjoaa aivan loistavaa jatkoa tälle. Odotan innolla, että ehdin paneutua siihen kunnolla kaiken kouluhomman lomassa. PS! HS:n kirjoitus kirjasta!

lauantai 10. marraskuuta 2012

Anna-Leena Härkönen - Onnen tunti

Kirjassaan Onnen tunti Anna-Leena Härkönen uppoutuu sijaisperheen elämään. Tarinan pääosassa on Tuula, jonka elämä on hyvää: hänellä on kymmenenvuotias poika Roope ja Harri-niminen tatuoijamies ja arki vaikuttaa menevän hyvin eteenpäin. Tästä huolimatta Tuulan mielessä alkaa pyöriä ajatus sijoitetusta lapsesta. Kun Tuula ja Harri ovat käyneet vaaditut valmennukset, he saavat tietää, että heille olisi mahdollisesti tulossa kaksi lasta, 5-vuotias Venni ja 8-vuotias Luke.

Otava, 2011
sivuja 287
 Kirja pureutuu hyvin sijoitetun lapsen hankintaprosessiin ja huostaanotetun lapsen biologisten vanhempien kohtaamiseen. Vennin ja Luken biologinen äiti Ninna on vihainen sossuille ja Tuulalle. Hän ei tunnu ymmärtävän, miten hänen lapsensa saatetaan viedä häneltä. ”Miltä tuntuu hoitaa varastettuja lapsia?” kysyy Ninna Tuulalta.

Onnen tunnissa nousee pinnalle myös prosessin aiheuttamat tunteet ja vanhat muistot omasta elämästä. Tuula alkaa muistella lapsuuttaan, jolloin hän piileskeli yksin komerossa peloissaan. Prosessi herättää Tuulan ajattelemaan myös omaa suhdettaan äitiinsä, joka kuvitteli tarjoavan Tuulalle hyvän lapsuuden vastoin Tuulan omaa kokemusta.

Aluksi ajattelin, ettei kirjan aihe kosketa minua enkä kokenut sitä kiinnostavana. Perhe-elämä ei ole ajankohtainen omassa elämässäni enkä osanut samaistua kirjan henkilöihin. Jatkoin kuitenkin lukemista ja innostuin kirjasta. Härkönen osasi herättää mielenkiinnon. Olen iloinen, että pääsin tuon kirjan avulla tutustumaan sijoitusprosessiin ja siihen, millaisia tunteita tuo kaikki herättää. Jälleen on myös todettava, että Härkönen kirjoittaa hyvin. Sitä on helppo ja erittäin miellyttävä lukea. Härkönen osaa olla uskottava teksteissään.



PS! MILLAINEN ON HYVÄ KIRJA-ARVOSTELU? Olen pitänyt taukoa kirjoista kirjoittamisessa ja olen hieman epävarma kirjoittamisen suhteen. Millainen on raflaava, kiinnostava, innostava, taidokas kirja-arvostelu? Mitä te haluaisitte kirja-arvostelussa kuulla? Itse koen, että itselläni on kehitettävää juonen kuvailussa. Koen sen hankalaksi, miten tiivistää kirjan sanoma muutamaan kappaleeseen kiinnostavasti. Lisäksi koen, että minun pitäisi löytää uusia sanankäänteitä, joiden avulla kuvata kirjoja. ++ Olen lukenut aika paljon samoja kirjailijoita, Snellmania ja Härköstä, ehkä sekin vaikuttaa... Kertokaa mielipiteitänne :--)

maanantai 5. marraskuuta 2012

Pikapäivitys

Pahoittelen kirjablogini hiljaisuutta. Koulussa on nyt enemmän kiireitä kuin milloinkaan aikaisemmin ja tenttikirjojen lukeminen vie hirmuisen suuren ajan ja osan elämästäni tällä hetkellä. En ole ehtinyt lukea nyt oikein mitään muuta. Lokakuussa nyt luin neljä kirjaa, mutta nyt marraskuussa en ole ehtinyt ollenkaan miettiä mitään. Joskus mietin, että kirjoittaisin jopa tenttikirjoistani ajatuksia ja arvioita, mutta ainakaan tähän päivään mennessä sellaista intoa ei ole tullut eteen. Jouluna taas tulee todennäköisesti luettua enemmän :---) En nyt sano, että blogi olisi tauolla jouluun saakka, mutta vähäksi aikaa juodun nyt vaikenemaan tenttikirjojen painostavan katseen alla. Lisäksi toki on omiaan lisäämään kynnystä kirjoittaa, kun on ollut vähän sellaisia ajatuksia, että kirjoittamani kirja-arviot eivät ole ihan sellaisia, mitä toivoisin. Katsotaan nyt miten käy c:

perjantai 12. lokakuuta 2012

Paulo Coelho - Veronika päättää kuolla

Rakas Veronika päättää kuolla,

olen kuullut sinusta ja Paulo Coelhosta. Nämä kuulemani näkemykset ovat olleet ristiriitaisia. Jotkut ovat pitäneet sinusta kovasti ja jotkut taas eivät ole lämmenneet sinulle. Minun uteliaisuuden kuitenkin onnistuit herättämään. Näin sinut katselemassa ohikulkevia ihmisiä yliopiston kirjakaupan alennushyllykössä. Hyllykkö oli pyörivä, siinä oli useita kirjoja kahdella, viidellä tai kymmenellä eurolla ja se oli sijoitettu käytävälle kaikkien katseiden kohteeksi. Harvoin kuitenkaan näin kenenkään tarttuvan hyllykön kirjoihin ja vievän niitä mukanaan.

Eräänä päivänä jälleen jouduin odottamaan useampia tunteja luentojen välissä enkä ollut tajunnut ottaa mukaani mitään muuta luettavaa kuin luentomuistiinpanot. Silloin palasin kirjakauppaan ja alennushyllykölle. Katseeni viipyili Kari Hotakaisen Ihmisen osassa ja sinussa. Päätin valita sinut. Olit kiehtovampi ja mielenkiintoisempi. Sinusta haluaisin ottaa selvää.

Tartuin sinuun. Olit helppolukuinen, mutta alku oli hämmentävä kiinnostavuudessaan ja kummallisuudessaan. Käsittämätöntä, että miten Veronika voi vain haluta kuolla, vaikka hänen elämässään ei ole mitään "vikaa" muuta kuin ehkä hänen oma turhautuminen elämäänsä. Ärsyynnyin sinussa myös vähän siihen, että Paulo Coelho toi itsensä esille alussa mielestäni liikaa. Olisin halunnut kuulla vain Veronikasta.

Nukuin kanssasi, sinä ihana pieni Veronika päättää kuolla. Sinut oli helppo kantaa mukana ja avata paikoissa, joissa kaipasi pakohetkeä. Jaksoit pitää minun kiinnostustani yllä, ainakin jotenkin. Välillä nukahdin vierellesi keittiön sohvalla tai omassa sängyssä. Ehkä vierellesi oli jopa liian helppo nukahtaa. Nukahtelujen takia minulta meni joitakin asioita vähän ohi, painui unohduksiin, jouduin selaamaan sinua taaksepäin päästäkseni jälleen kärryille.

Bazar, 1998 (suom. 2003)
sivuja 248

Olet kaunis tarina elämänhalun löytämisestä. Toki myös paneutumisesi mielensairauksiin, mielisairaaloihin, sähkösokkeihin ja insuliinihoitoon oli arvostettavaa. Nautin siitä, että tarjosit minulle neljä erilaista tarinaa. Veronikan, Marin, Zeljkan ja Edvardin tarinat. Itsemurhaa yrittänyt, paniikkihäiriöinen, masentunut ja skitsofreenikko. Kaikki niin samanlaisia erilaisuudessaan. Kaikki tulivat leimatuiksi hulluiksi ulkopuolelta, vaikka lähinnä halusivat elämäänsä jotain erilaista, luvan olla sellainen kuin on ja tehdä mitä haluaa. Veronikasta tulee olo, ettää ympäristö on tukahduttanut hänet. Mari saa paniikkikohtauksia ja ne erottavat hänet työstään ja miehestään. On helpompaa pysyä Viletessä, mielisairaalassa kuin kohdata elämän tuomat haasteet. Zeljka on masentunut ja kertoo Veronikalle hulluudesta. Edvard todetaan skitsofreenikoksi, kun hänen vanhempansa haluavat lähettää hänet pois silmistään. Poika haluaa taiteilijaksi ja sellainen ei sovi hänen diplomaattivanhempiensa suunnitelmiin.

Annat minulle paljon ajateltavaa. Tulet paremmaksi loppua kohden. Ajattelen, että en sittenkään tarttunut sinuun turhaan. Onneksi en heittänyt sinua menemään kesken kaiken, en olisi koskaan saanut tietää, mitä kerrottavaa sinulla on. Mutta sinussa on samalla jotain todella ärsyttävää ja häiritsevääkin. Se kuin Coelho haluaisi kertoa omista mielisairaalakokemuksistaan ja ei kuitenkaan pysty siihen suoraan, vaan tekee tämän näiden neljän henkilön kautta. Olisin toivonut, että Coelho olisi pitänyt näppinsä irti näiden ihmisten tarinoista (hän mainitsee itsensä kirjan alussa sekä lopussa) tai sitten olisi suosiolla kirjoittanut omasta kokemuksestaan. Ehkä tämä on vain ohimenevä tunne. Olihan se kuitenkin kiinnostavaa lukea lopuksi, että miten hän on joutunut mielisairaalaan halutessaan olla taiteilija ja kirjailija ja että kokemukset vankilasta, jonne hän on joutunut poliittisten mielipiteidensä takia, ovat jättäneet syvempiä arpia.


Olet kiinnostava, mutta et kuitenkaan sykähdyttävä. Pyrit johonkin, mitä et aivan saavuta. Ehkä jossain toisessa elämänvaiheessa saattaisin saada sinusta paljon enemmän irti. Ehkä voisin ihastua sinuun palavasti ja uppoutua maailmaasi aivan uudella tavalla. Nyt olin kiinnostunut sinusta vain siksi, että mielisairaalat ja potilaat vain ovat kiinnostavia. Rakas Veronika päättää kuolla, kiitos kuitenkin näistä pienistä hetkistä, jotka jaimme yhdessä.

torstai 11. lokakuuta 2012

Jussi T. Koski & Saku Tuominen - Kuinka ideat syntyvät: Luovan ajattelun käsikirja

WSOY, 2005
sivuja 224

"Tämän kirjan avulla lähes jokainen voi halutessaan oppia nykyistä luovemmaksi ajattelijaksi jo 10 vuodessa", lupaa takakansi. Kirja todella kertoo mitä luovuus on, mitä hyötyä luovasta ajattelusta on, millainen luovan ajattelun prosessi on ja miten on mahdollista kehittyä luovassa ajattelussa ja työskentelyssä. Kirja painottaa kiireettömyyttä, pitkäjänteistä ajatteluharjoitusta (kaksi kertaa viikossa, kaksi tuntia kerralla ajattelua!) ja sitä, ettei inspiraatioon ja uusiin mullistaviin keksintöihin johtaviin ideoihin ole oikotietä.

Kirja on kämppikseni ja eilen kotiin tullessani huomasin tuon meidän keittiön pöydällä. Luin yli sata sivua yhdeltä istumalta. Teos on kiinnostava. Se ottaa luulot pois, helppoa tietä ei ole. Samalla se kuitenkin toistaa aika paljon samoja asioita ja loppua kohden muutamia sivuja jätinkin välistä.

Kuinka ideat syntyvät on erittäin hyödyllinen yrityksille ja yksittäisille ihmisille, jotka haluavat löytää tien uusiin oivalluksiin. Itse koin, että kirjassa olevat ajankäyttöohjeet olivat kaikista hyödyllisimpiä. Lisäksi muutamat tekniikat olivat kiinnostavia. Plussaa kirjalle tuo ehdottomasti se, että siinä oli kivoja kuvia ja listoja. Sellaset seikat vetoavat ainakin muhun!

Ideointitekniikoiden tavoitteena on lisätä ajatteluusi:
rentoutta, yllätyksellisyyttä ja turvallisuuden tunnetta.

1) Rentous
Jokaisen on keksittävä 10 minuutissa 10 ideaa. Jos tavoitteena olisi keksiä yksi hyvä idea 10 minuutissa, lopputulos olisi todennäköisesti surkea. Mutta kun tavoitteena on keksiä 10 millaista ideaa tahansa, saadaan todennäköisesti kolme hyvää.

2) Yllätyksellisyys - näkökulman ja suunnan vaihtaminen
Puhutaan esimerkiksi näkökulmien vaihtamisesta (reframing) tai sattumanvaraisten virikkeiden hyödyntämisestä (random stimulation). Joskus joku hyvin outo ajatus voi auttaa synnyttämään hyödyllisen ja sovelluskelpoisen uuden ajatuksen.

Hyödynnä esimerkiksi seuraavia tekniikoita:
- Ratkaisuidea ongelmaasi löytyy lukemasi lehden sivulta 10.
- Etsi yksi uusi idea jokaista lukemaasi sanomalehden sivua kohti. Anna uutisten, mainosten, artikkeleiden ja kuvien inspiroida sinua.
- Ratkaisun avain on kirjahyllystäsi sattumanvaraisesti poimimasi kirjan nimessä.
- Tuota uusia ideoita miettimällä voisiko ratkaisu löytyä sattumanvaraisesti valituista sanoista hillomunkista silmälaseihin.

3) Turvallisuuden tunne - mitä muut ajattelevat minusta
- Yksi paljon kehuttu ja vielä enemmän parjattu ideointimalli on "hattu-tekniikka", jossa jokaiselle palaveriin osallistujalle varataan erilainen rooli (unohtakaa hatut!). Henkilö esittää koko ideointipalaverin ajan tuota roolia, ja rooli tarjoaa hänelle mahdollisuuden esittää ajatuksia liioitellen ja sensuroimatta. Esimerkiksi yksi ideoija esittää tehokkaita ratkaisumalleja, toinen toteuttamiskelvottomia, kolmas yltiöoptimistisia, neljäs mahdollisimman tylsiä, viides huonoa makua edustavia, kuudes sosiaalidemokraattisia, seitsemäs kokoomuslaisia ja niin edelleen.

Jossain vaiheessa roolit poistetaan ja tarkastellaan syntyneitä ideoita avoimesti. Tätä mallia voi varioida loputtomasti. Yksi vaihtoehto on ajatella ihmisten kautta. Millaisia ideloita esittäisi George W. Bush, millaisia Michael Moore? Victoria Beckham tai Quentin Tarantino? 

Tuossa itselle mielenkiintoisimman kohdan tiivistys! Kannattaa ehdottomasti tutustua kirjaan, jos haluaa löytää elämästään ja elämäänsä jotain uutta ja mielenkiintoista. Uusia toimintamalleja, uusia luovia aktiviteetteja tai vaikka parantaa ongelmanratkaisukykyä. Tämä on yksi parhaimmista "neuvoa antavista" kirjoista, johon olen törmännyt!


tiistai 9. lokakuuta 2012

Anja Snellman - Ivana B.



Tadaa! Uusi otsatukka ja uusi ikioma Ivana B! Vieläpä omistuskirjoituksella! Tuossa vielä pakollinen lähikuva siitä. 5.10.2012 Katarinalle lämpimästi Anja Snellman! Hihi! Olen iloinen tuosta. Ivana B. -kirjan lisäksi ostin myös Anja Snellmanin ja Ulla Jokisalon kirjan Side. Muistakin kirjoista haluan kertoa tarkemmin sitten kun jaksan vähän kuvatakin niitä. Olin iloinen, kun Anni kertoi jo odottaneensa mun arvostelua Ivana B:stä. Todettakoon, että kun olin kuuntelemassa Anja Snellmania kirjamessuilla, hämmennyin. Kirjan nimi voidaan lausua myös [Ai vanna bii] eli I wannabe. Olin häkeltynyt sanaleikistä, jota en osannut yhtään odottaa tai huomata!

(Täytyy huomauttaa, että olen mielettömän väsynyt ja uupunut ja on sellainen tunne, että kirjoittamisesta ei tule yhtään mitään. Sanat takkuilevat ja tuntuu kuin menisin töksähtelevä askel kerrallaan eteenpäin. Silti haluan kuitenkin kirjoittaa tästä kirjasta. Sekin vielä, että luin kirjan varsin nopeasti. Aloitin heti kirjamessuilta päästyäni lukemisen eikä mennyt kauaa kun olin jo hotkaissut sen. Mulle jäi sellainen tunne, että tuo kirja kyllä tarvitsee vielä toisen lukukerran, jotta voin tehdä siitä kunnollisia mielipiteitä ja selkeitä arvioita.)

J u o n i !
Ivana B. on nuori, trendikäs, muotitietoinen bloggari, joka julistaa omaa paikkaansa kirjailijana, vaikak hän ei vielä ole ehtinyt kirjaa kirjoittaakaan. Hän luo itsestään brändiä ja hän osaa tehdä itsestään sellaisen, joka kiinnostaa mediaa suuresti. Pääosassa kirjan kertojana on kuitenkin keski-ikäinen naiskirjailija, joka saa arvostelua osakseen Ivana B:ltä tämän blogissa niin kuin myös sähköpostitse.

Kirjailijapäähenkilö kirjoittaa kirjeitä lyhytterapeutti Parantaiselle ajatuksiaan ja kokemuksiaan Ivana B:stä. Mikäli ymmärsin oikein, (juonipaljastus) ko. terapeutti on Ivana B:n äiti tai ainakin näin päähenkilö kuvittelee tai uskoo. (/juonipaljastus)

Enempää en nyt oikein osaa sanoa juonesta.

Siltala, 2012
sivuja 166

A r v  i o t !

Kirja on erilainen kuin Snellmanin aikaisemmat. Aihepiiri liittyy jotenkin teini-iän ja keski-iän tuskaan. Teini-iässä ja nuoressa aikuisuudessa halutaan olla julkkiksia, tarvitaan näkyvyyttä ja halutaan olla paljon kaikkea, vaikka kaikki on vielä edessä, oppiminen, kasvaminen, ura, kypsyys. Jotenkin tuollainen "olen kirjailija vaikka en ole kirjoittanut kirjaa"-ajattelu yhdistyy mielessäni juuri nuoruuteen, ja mielenkiintoisen asbektin tähän tuokin tuo, että asiaa tarkastellaan keski-ikäisen naisen kautta. Tuo keski-ikäinen nainen on tehnyt uraa jo ja hänelle on opetettu, ettei itsestä saa tehdä numeroa.

Mielenkiintoinen näkökulma. Kaksi ulottuvuutta ja nykyhetki kohtaavat. Ivana B. ei tunnu "tyypilliseltä Snellmanilta", aihe ei ole niin raflaava ja yhteiskunnallisesti kantaaottava mitä Lemmikkikaupan tytöt tai Parvekejumalat taas olivat. Eikä kirjassa näy samanlaista kiehtovuutta mitä Sonja O.:ssa tai Side-kirjassa. Tuo ei ole samanlaista tajunnanvirtaa mitä kaksi viimeksi mainittua. Tämä on hillitympi, kypsyneempi, vaikka ottaakin uuden näkökulman käsittelyynsä.


Annan kolme tähteä, koska en päässyt tähän sisälle samalla tavalla kuin Snellmanin muihin kirjoihin. Tämä ei myöskään herättänyt samanlaista intohimoa, vaikka tämän teoksen nopeasti pistelinkin suihini. Kuitenkin minulla on tunne, että tulen lukemaan tämän vielä uudelleen ja saamaan tästä enemmän irti, mitä nyt viime viikonloppuna tästä sain.

(Ja lähes hävettää tämän tekstin taso. Mutta joskus näin. Ostin tänään yliopiston kirjakaupan alennushyllystä Paulo Coelhon Veronika päättää kuolla -kirjan ja sitä olen nyt aika paljon lukenut, ehkä se on sitten seuraava uhrini.)

lauantai 6. lokakuuta 2012

Kuva kirjamessuilta!

Anja Snellman omistuskirjoittaa ja minä hölmistelen vieressä hassuna!
(Viima Villisilmä kuvasi!<3)

Harry Mathews - Yksityisiä iloja

Löysin tämän kirjamessuilta halvalla. Se näytti yksinkertaiselta, helppolukuiselta ja aiheeltaan aika raflaavalta, mikä viehättää minua suuresti. (Eroottisista kirjoista kirjoittamisesta ollaan juteltu Annin kanssa, ja nyt joudun itsekin ensimmäisen kerran kokemaan, miltä tuntuu kirjoittaa jostain sellaisesta aiheesta, mistä ei välttämättä uskaltaisi keskustella ääneen.)

Basam books, 2010
sivuja 143

Harry Mathewsin kirja Yksityisiä iloja kertoo lyhyitä tarinoita masturbaatiosta. Yllätyksekseni kirja ei ole rivo eikä härski, ei pornografinen eikä mitenkään inhorealistisiin kuvauksiin venyvä mässäilykirja. Kirja kertoo yksinkertaisia asioita, hyvällä kielellä. Mathews onnistuu olemaan kirjassaan asiallinen. Teos ei herätä häpeää, mikä kauhistuttaisi pois kirjan ääreltä. Kirjailija on onnistunut olemaan erittäin inhimillinen ja ystävällinen lukijoilleen, jotka saattavat lähestyä kirjaa ujosti tirkistellen. Ehkä niin itsekin tein. Halusin nähdä, miten tuollaisesta aiheesta voi kirjoittaa.

Mathews ei ota kantaa, kuvailee vain kauniisti tai lohdullisen yksinkertaisesti. Teos on tosiaan nopealukuinen. Kirjasta tulee mieleen se, kun joskus kirjoituskurssilla puhuttiin pienistä novelleista, miten joku kirjailija, jonka nimeä en nyt muista, kirjoittaa lyhyitä novelleita ihmiskohtaloista rakentaen todella pienistä yksinkertaisesta asioista elämän kokoisen kokonaisuuden.

Kirjailija käyttää kiinnostavia sanakäänteitä. Kirja ei aiheuta pahaa oloa tai kuvotusta. Se on ihan mukava teos. Mutta ei siitä toisaalta jäänyt mitään hirmuisen vavahduttavaakaan mieleen. Kannattaa lukea, jos haluaa nähdä minikertomuksia ihmisistä ja lukea, miten salaisesta aiheesta voi kirjoittaa hyvin häpeilemättä.


perjantai 5. lokakuuta 2012

Pikapäivitys!

Kuulkaas kaikki kuulollaolevat kaverit! Videovuokraamo Makuunissa on 2 euron hullutusvillitys! KAIKKI elokuvat, ihan kaikki uutuudetkin, ovat 2 euroa! Ainakin Kaskenkadun (Turku) Makuunissa oli 1,5 litran Coca Colakin vain kahdella eurolla! Vaikka tämä ei kirjoihin eikä kirjallisuuteen liitykään, halusin jakaa tämän, koska olen niin innoissani tästä. 

Vihdoinkin eilen näin Mr. Nobodyn, jota tähdittää aivan ihana Jared Leto. Mr. Nobody on loistavasti rakennettu ja taidokas elokuvanäytös, joka rakentuu upeasti pienistä paloista välillä epäselvinkin piirtein. Sekavuus vain luo todentuntuisen kuvan omastakin mielenmaisemasta; sekavaa ja hyvin monimuotoista. Eilisen leffan minä sain päättää ja tänään katsotaan Viiman valitsema Dark Shadows. Ja ps! Mr. Nobody kipusi lempielokuvieni listalle! (Kävin viime viikolla katsomassa Puhdistuksen ja aion kirjoittaa siitä vertailevan kirja vastaan leffa -arvion.)

Tänään alkoivat myös Turun kirjamessut ja eilenillalla tulin Tampereelta varta vasten kokeakseni jälleen kirjamessujen hälyn. Ostin seitsemän kirjaa ja tapasin Anja Snellmanin! Minusta ja hänestä on vieläpä yhteiskuva! Näistä jutuista kuitenkin päivitän lisää myöhemmin. Oli aivan ihanaa kirjamessuilla, oltiin kivalla porukalla: minä, Viima, Jouni ja Tuulikki. Lisäksi nähtiin Haidi ja Annikin kävi kirjamessuilla, vaikka häntä en ehtinytkään harmikseni nähdä. :-)


keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Iida Rauma - Katoamisten kirja

! Juoni !
Katoamisten kirja on tarina 19-vuotiaasta nimettömästä tytöstä, joka on hukassa omien ajatusten ja ylipäätään itsensä kanssa. Hänen ihmissuhteensa ovat vaikeaselkoisia, ja hän itsekin tuntuu niin nuorelta ja tietämättömältä; hän ei tunnu tietävän kuka hän itse oikein on ja miksi hän käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Päähenkilön nimeä ei mainita kirjan aikana, mutta hänestä kerrotaan kuitenkin yksityiskohtaisesti kuinka hän työskentelee Mäntyvuoren (Turussa on oikeasti olemassa Mäntyniemen vanhainkoti!) vanhainkodissa ja asuu yhdessä tyttöystävänsä Sofian kanssa. Seksi Sofian kanssa ei oikein suju, mutta kirjan päähenkilö ei kirjassa muistaakseni mainitse Sofialle tästä milloinkaan. He Sofian kanssa etääntyvät pikku hiljaa toisistaan. Ja eräänä päivänä Sofia lähtee.

Vanhainkodissa päähenkilö tapaa kosovalaisnaisen Zorkan, jota hän yhtäkkiä tajuaa ajattelevansa masturboidessaan. Zorka on salaperäinen maahanmuuttaja, joka polttaa salaa kannabista vanhainkodin tuuletusparvekkeella. Sofia ja päähenkilö eroavat ja hän lähtee Zorkan mukana ulkomaille etsimään isäänsä ja Zorkan tuttuja. Kaikki tuntuu päähenkilölle merkityksettömältä, yhdentekevältä ja hänestä saa pelottavan välinpitämättömän vaikutelman.

Lisäksi hänen isänsä on lähtenyt ja hänen äitinsä tutkii innoissaan sota-aikaisia tapahtumia. Äidin elämää värittää myös mielenterveysongelmat ja itsemurhayritykset. Päähenkilökin nappailee Tenoxeja ja Opamoxeja rauhoittaakseen mieltään ja nukkuakseen. Kirjassa ehtii siis tapahtua aika paljon kaikkea.

Gummerus, 2011
sivuja 377
! Arviot ja ajatukset !
Minulla oli tämän kirjan suhteen paljon ennakkoajatuksia, -odotuksia ja jopa pelkoja. Minusta tuntuu, että tiedän ko. kirjailijasta liikaa (eräs kaverini on haastatellut häntä useampaan otteeseen ja nyt henkilökohtaisellakin tasolla tutustunut kirjoittajaan). Olin tämän suhteen ahdistunut ja luulin, että lukukokemus olisi ollut jotenkin tajunnanräjäyttävä, hyvässä tai huonossa mielessä.

Takakansi lupailee paljon. Arkista väkivaltaa, inhimillistä kohtuuttomuutta, ennakkoluulottomuutta, vahvatunnelmaisuutta, välittämistä, panetusta, katsaus koulumaailmaan ja vanhainkotiin.

Pysäyttävä romaani heistä, jotka lähtevät varoittamatta.

Isä on häipynyt ilman selityksiä, ja äiti on kiinnostuneempi sisällissodan murhista kuin lapsestaan. Tyttären uusi elämä uudessa kaupungissa ei ota alkaakseen eikä menneisyys loppuakseen. Hän maalaa tauluja, pesee mummoja, laiminlyö parisuhdettaan ja tuntee vetoa kosovolaiseen hoitajatoveriinsa. Päässä pyörii, paleltaa ja panettaa.

Katoamisen kirjassa toiset auttavat itseään pillereillä, toiset lähtemällä. Ja sitten on niitä, jotka jäävät etsimään ja odottamaan silloinkin, kun tajuavat odotuksen olevan turhaa. Henkilöhahmot ovat tuttuja ja inhimillisiä kaikessa kohtuuttomuudessaan.

Iida Rauma ottaa esikoisromaanissaan kantaa koulujen, terveyskeskusten ja vanhainkotien ovien takana tapahtuvaan arkiseen väkivaltaan. Siitä on tullut niin jokapäiväistä, ettei sitä huomata ennen kuin on liian myöhäistä.

Katoamisten kirja on ennakkoluuloton ja vahvatunnelmainen romaani runkkaamisesta, heikosta todellisuudentajusta, syksyisestä Turusta, vastuun välttelemisestä ja välittämisestä. Vivahteikas kieli ja tiheä atmosfääri vievät matkalle tuntemattomiin paikkoihin, kartan valkoiselle alueelle.

Kuitenkin minulle jäi hyvin etäinen olo kirjasta. Teos ei onnistunut aiheuttamaan minussa suuria voimakkaita tunteita. Lähinnä vain kyllästymistä ja inhoa päähenkilön välinpitämättömyyteen. Asioiden käsittely tuntuu jäävän todella pintapuoliseksi. Siinä missä Anna-Leena Härkönen tarttuu julmasti yhteen asiaan eikä päästä irti, Rauma taas yrittää panna kirjaan paljon pieniä hippusia vaikeita asioita. Hän  vaikuttaa odottavan ihan kuin tästä syystä ihan itsestään kirjasta rakentuisi moniulotteinen ja voimakas kokonaisuus.

Jossain olen kuullut sanottavan, että fiktiivisillä henkilöillä on hyvä olla vain yksi "suuri juttu". Esimerkiksi jos päähenkilö on homo ja alkoholisti, alkaa se mennä jo liian rajuksi. Ehkä tässä kirjassa oli heikko yritys rikkoa tätä ajatusmaailmaa. Tungetaan paljon kaikkea pientä ja sitten siitä tuleekin suurta ja rajua. Ja voi olla, että minun tunne välinpitämättömyydestä tulee siitä, että siinä kerrotaan niin paljon "vähän kaikesta" eikä mihinkään paneuduta, mistään ei oteta selvää syvemmin.

Toki kertomukset koulumaailmasta pistävät ahdistumaan. Mutta verrattuna esimerkiksi Sofi Oksasen Baby Janeen tämä kirja tuntuu jäävän todella etäiseksi. Ehkä tämä kaikki johtuu takakannen mainitsemasta "heikosta todellisuudentajusta", joka minulle näyttäytyy lähinnä irtautumisena inhimillisestä kokemusmaailmasta. Päähenkilö ei tunnu välittävän, vaikka Sofia lähtee. Hän ei näytä välittävän Zorkasta eikä loppujen lopuksi oikeastaan mistään. Tämä välinpitämättömyys inhotti. Ehkä sen oli tarkoitus tehdä kirjasta kiinnostava, mutta minuun tuo ei vedonnut. (Eniten minua ärsyttää se, ettei päähenkilö keskustellut Sofian kanssa mistään. Päähenkilö vain valitti heidän huonosta seksielämästään, muttei kuitenkaan tuonut toiveitaan ja ajatuksiaan ilmi Sofialle)

Mutta. Rauman kieli on hyvää romaanikieltä, ihan sujuvaa, mukavaa, menee eteenpäin ihan hyvin. Jään odottamaan mielenkiinnolla, että josko Raumalta tulisi lisää luettavaa, jossa näkyisi hänen kypsyminen ihmissuhdepuintia korkeammille osa-alueille. Vaikka olihan tämä ihan mielenkiintoinen, vaikken siitä hirmuisesti pitänytkään. Kannattaa lukea, jos haluaa nähdä sisälle lesbosuhteisiin, vanhainkodin elämään, koulukiusaamiseen, vanhempien etääntymiseen (isän katoamiseen ja äidin itsemurhayrityksiin), maahanmuuttajien kohteluun työpaikalla ja sen sellaiseen.

++ kansi on hieno!


tiistai 25. syyskuuta 2012

Lukunurkkausikkunalauta ja pari uutta kirjaa

Aivan aivan ihana tuo Hameväen opas! Joku päivä vielä kuvaan tuota kirjaa vähän tarkemmin ja ajattelin kirjoittaa siitä vielä joku päivä jonkinlaisen arvion. Huomatkaa oikealla tuo suloinen piirros, jonka kämppikseni musta teki! Siinä mulla on Tuhkurin korvat ja pörhistynyt häntä!

Pyysin äidiltä Me Naiset -lehden luettavaksi, kun siinä oli haastattelu Riikka Pulkkisesta ja venäläisistä kapinallisista naisista. Tästä johtuen äiti yllätti mut sitten Riikka Pulkkisen uudella kirjalla! Ilahduin todella paljon. En ole aikaisemmin lukenut Riikka Pulkkisen kirjoja, mutta Totta-kirjaa olen kuullut kehuttavan! Odotan innolla tätä lukukokemusta.

Ihanaa ahmia kirjoja, oon tosi innoissani romaaneista. (Ei näy koulukirjoja...) Mutta nuo kaikki kirjat vaikuttaa todella kiinnostavilta.

Tuo vasemman puolisen norsun sain kaveriltani Liinalta Afrikasta tuliaiseksi!

Kirjallisuudentutkimusta, Nietzscheä, viestinnän tutkimusta, homo/etc kirjallisuustutkimusta, feminismiä ja valokuvaussuunnitelmavihko!

Makuualkovin kansainvälisyysseinä!


Sain tämän kirjan myös äidiltä! Se vaikuttaa todella hyvältä. Siinä on asteittaisia neuvoja etenemiseen ja eri kappaleessa aina kerrotaan ikään kuin vaikeusaste.
Olen aivan todella innoissani Turun kirjamessuista! Menen sinne perjantaina kivalla pienellä porukalla (Viima, Anni, Jouni!) ja tavoitteena on nähdä Anja Snellman ja Sofi Oksanen. Lisäksi oon miettinyt, että jos ostaisin Ivana B:n ja Kun kyyhkyset katosivat -kirjat. Lisäksi metsästän alepokkareita sekä Sammakon ja Savukeitaan kirjoja!

Anna-Leena Härkönen - Ei kiitos

! Juoni !
Tarinassa on mies ja nainen, Matti ja Heli, jotka ovat olleet naimissa jo viidentoista vuoden ajan. Heillä on 13-vuotias tytär Sissi ja he viettävät tavallista arkea. Ainoastaan seksi tuottaa ongelmia ja ajaa avioliiton kulun vaikeaksi. Matti pihtaa. Matti on vaikea. Matti ei innostu. Matti vaikuttaa kaikkeen niin kyllästyneeltä. Matti on masentunut. Matti ei kuitenkaan halua apua. Heli opettaa saksaa ja Heli haluaa seksiä. Heli yrittää lähestyä Mattia hellästi, varovasti kuin hiipisi heikolla jäällä jatkuvasti peläten epäonnea. Heli yrittää iskeä kiinni kuin terrieri. Heli yrittää sanoa suoraan ja vihjata. Heli yrittää puhua, mutta Matti ei löydä sanoja tai halua jakaa ajatuksiaan. Tämä kaikki ajaa Helin epätoivon partaalle. Matti on etäällä ja pelaa vain tietokoneella.


Otava, 2008
sivuja 351
Heli on alussa hyvin ymmärtäväinen ja toiveikas. Hän yrittää kovasti, mutta kuitenkin turhautuu tilanteeseen. Hän ahdistuu, kun ei saa Mattiin mitään yhteyttä. Matti taas ei juurikaan avaa auki ajatuksiaan. Heli päätyy seksisuhteeseen. Heli panee oppilaansa Jarnon kanssa, useasti. Heli yrittää pelastaa avioliittonsa tyydyttämällä seksuaaliset halunsa jossakin muualla. Heli rakastuu ja käyttäytyy kuin teini. Kun Heli päättää kertoa Matille asiasta, Matti paljastaakin kirjoitelleensa toisen naisen kanssa. Heli raivostuu. Matti on jakanut ajatuksiaan ja tunteitaan toisen naisen kanssa samalla kun hän on tuskaillut epätietoisuudessa. Heli paljastaa seksisuhteensa.

(toivottavasti en kirjoittanut liian puolueellisesti. Matti on masentunut ja siihen on vaikea lukijankin saada mitään yhteyttä. Olisi kiinnostavaa lukea kirja samasta aiheesta miehen näkökulmasta, miltä se tuntuu kun vaimo tuntuu haluavan jatkuvasti seksiä ja mikään ei riitä. Miltä se tuntuu kun oma vaimo purkaa tarpeensa jonkun muun seurassa?)



! Arviot ja ajatukset !
Härkönen jälleen tarraa kirjassaan yhteen hyvin puhuttelevaan aiheeseen. Miehen haluttomuus, naisen torjunta. Härkönen rikkoo aiheellaan perusoletusta, että nainen on se, joka pihtaa ja mies on aina valmis tai useammin halukas seksiin. Hän kirjoittaa aiheesta hyvin. Oli mielenkiintoista lukea Akvaariorakkauden (jossa nainen saa seksiä, mutta epätyydyttävää ja jotenkin vääränlaista) jälkeen tällainen kirja. Kirjailija rakentaa tarinan kulun jälleen loistavasti. Aluksi kaikki alkaa pienestä ja yhtäkkiä huomaakin olevansa teoksen viimeisillä sivuilla ja täydellinen kaaos on valmis.

Arkiset kokemukset, naisen tunteet ja epätietoisuus tulevat hyvin esille ja ne esitetään todella uskottavasti. Teos on tärkeästä aiheesta ja ihailen Härkösen kykyä nostaa tällaisia asioita esille. Lisäksi tämä jotenkin sopii hyvin hänen teostensa joukkoon, sen tunnistaa hyvin hänen kirjakseen. Kirja kyllä osaa ahdistaakin. Loppu on lähes pelottava, päähenkilön tunnemyrskyt ovat hurjia.



Anna-Leena Härkönen on noussut yhdeksi suosikkikirjailijakseni. Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Olen vähän hullaantunut Härkösen kirjoihin ja nyt on tullut tosi monia kirja-arvosteluja häneltä perätysten. Turussa ollessani luin Iida Rauman Katoamisten kirjan ja siitä on tulossa seuraavaksi kirja-arvostelu!

torstai 20. syyskuuta 2012

Kirpparilöytöjä!

Päivitin jo toiseenkin blogiini, mutta vielä tänne! Löysin Bonus-kirpparilta ihan uskomattomia löytöjä! JA NIIN, kuvien laatu on kamalinta maailmassa. (kuvaan kännykällä vaikka omaan kunnon kunnon kamerankin!)

Aino Ahtiainen - Hameväen opas (vain 0,50e!)

Marjaana Kanerva & Pertti Repo - Arjen hiljainen hetki (1e!)

MITÄ MIELTÄ OLETTE TÄSTÄ KIRJASTA? Kuulemma jakaa mielipiteitä, vaikka itsellä onkin kovat odotukset! (ja niin, tää löytyi 0,50eurolla! mahtavuutta!)

ja kuva vielä suloisista kengistä, jotka löysin kahdella eurolla!

Anna-Leena Härkönen - Akvaariorakkautta

! Juoni !
Akvaariorakkautta kertoo tarjoilija-Saarasta ja hänen suhteestaan toimittaja-Jouniin. Siinä aikalailla kaikki. En oikeen osannut odottaa kirjalta mitään ja olin tavallaan yllättynyt, kuinka teoksen keskipiste on nimenomaan seksi. Saara ei ole tapaillut ketään pitkään aikaan, mutta sitten hän tapaa Jounin ja heille kehittyy suhde. Kirja keskittyy aikalailla heidän seksielämänsä purkamiseen ja Saaran fantasioiden ja todellisuuden suhteen selvittelyyn. 

Kirjassa kaikki tuntuu pyörivän ainoastaan seksin ympärillä ja siinä keskitytään siihen, kuinka Saara ei voi saada tyydytystä Jounin kanssa rakastelusta. En osaa nyt juonesta sanoa oikein muuta. Tavallaan Loppuunkäsitellyn ja Avoimien ovien päivän luettua olisin voinut aavistella, että tämäkin kirja on yhteen asiaan pureutumista, sen pureskelua, maistelua ja ympäriinsä pyörittelyä.

Otava, 1990
sivuja 190

! Arviot ja ajatukset kirjasta !
Härkönen kirjoittaa hyvin. Siihen ei kyllästy, vaikka se purkaakin auki vain yhtä aihetta kerrallaan. Hänen kirjoitustaitonsa ja oivallinen kielensä pelastaa kirjan. Akvaariorakkautta oli nopea- ja helppolukuinen. Se pani miettimään kaikkea omia ihmissuhteita ja oli pelottava jälleen henkilökohtaisuudessaan. Vaikka (taas!) en aivan samanlaisessa tilanteessa olekaan ollut. Härkönen kuvaa tunnelmia, mielenmaisemia ja tapahtumia hyvin uskottavasti ja mukaansatempaavasti. Melkein on sellainen tunne, että olisi itsekin paikalla. Ehkä se tekee sen henkilökohtaisuuden tunteen.

Nyt kun jälkeen päin mietin teosta en oikein jaksa innostua siitä. Se on kiinnostava ja varmaan tärkeäkin aihe käsiteltäväksi. Ja tokihan vaatii hurjaa rohkeutta kirjoittaa niin suoraan ja paljaasti seksistä. Mitään häpeilemättä ja mitään kertomatta jättämättä. Minulla on lainassa Anna-Leena Härköseltä Ei kiitos ja siinä taas pääsen näkemään asian toisinpäin.

PS! Akvaariorakkautta-kirjan pokkariversion kansi on kauhea! (onneksi luin kannesta huolimatta haha) ++ Kirjasta on tehty elokuvakin! Pitänee katsoa joskus ja ehkä kirjoittaa tähän rinnalle elokuva-arvostelu.


keskiviikko 12. syyskuuta 2012

uuutta!

Hihi! Uudistinpas vähän ulkoasua. Kovin hempeä, mutta nyt tällä kertaa tällainen! C:

Anna-Leena Härkönen - Avoimien ovien päivä

Yleistä blogiin liittyen: Viima ehdotti, että laittaisin "juonipaljastus alkaa tästä ja loppuun tähän"-merkinnät kirja-arvosteluihin, jotta lukijat voisivat halutessaan lukea vain ajatuksiani kirjasta ja sitten selvittää kirjan juonen itse. Aion siispä kokeilla jotain tällaista nyt.

! J u o n i !
Avoimien ovien päivä kertoo noin kolmekymppisestä Astasta, jonka ihmissuhteet hänen äitiinsä ja entiseen aviomieheensä ovat ongelmalliset. Lisäksi hän vaikuttaa olevan hyvin epävarma myös itse itsestään; millainen hän on, miksi hän on tietynlainen ja miten kaikki vaikuttaa kaikkeen. Astalla on viha-rakkaus-suhde äitiinsä ja hän on juuri eronnut Arista, jonka kanssa hän ehti olla avioliitossa jo 14 vuoden ajan. Ari kuitenkin oli väkivaltainen ja Astalta vaadittiin suurta rohkeutta irrottautua niin pitkään jatkuneesta alistavasta suhteesta.

Asta jäsentää elämäänsä suhteessa äitiinsä. Äiti on dominoiva, äidin päässä valheet ja totuudet sekoittuvat. Äiti ei käyttänyt rauhoittavia hänen vauvansa kuollessa, heidän perheessään ei ole koskaan tarvittu psykiatreja, perhe rakastaa jäsenensä takaisin elämään. Äiti nauraa paljon, äiti on reipas, äiti vähättelee itseään, äiti elää lastensa takia. Äiti on paljon kaikkea pahaa ja samalla paljon hyvää. Äiti ei halua myöntää pahuutta. Äiti ajattelee, mitä naapurit ajattelee ja äidin mielestä isää pitää suojella, siltä pitää salata kaikki raskauttavat asiat, ettei se vaan saa sydänkohtausta! Isän paha lapsuus pitää korvata uudella ihanalla perheellä, jossa kaikki on hyvin.

Erottuaan Arista Asta miettii entistä enemmän äitiään. Astan homomiesystävä Jätski ihmettelee, miksi Asta miettii äitiään eikä eroaan. Astasta ei saa otetta, millainen hän on, miksi? Hän on niin kiltti, mutta samalla kuitenkin voimakas ja vahva. Hän haluaa miellyttää äitiään, kun äiti tulee vierailulle valokuva-albumista poistetaan biletyskuvat, viinipullot piiloitetaan samoin Jätskin sytkäri. Kaiken pitää olla kunnossa kun äiti tulee käymään. Äiti sanoo rakastaneensa Astaa eniten. (Perheessä on siis myös Silja, joka on ottanut paljon välimatkaa äidistään ja Heli, joka inhoaa äitiään avoimesti. Lisäksi perheessä oli Matti-vauva, joka kuitenkin kuoli jo vauvaikäisenä) Näin äiti rakentaa ehdottoman siteen Astaan, Asta ei pääse irti äidistään. Asta ei ole uskaltanut huutaa äidilleen niin kuin Heli, hän ei ole uskaltanut kapinoida ja vihata äitiään.

Juonipaljastus kirjan lopusta: Asta auttaa Heliä tekemään abortin. Samalla käy ilmi, että Astakin on tehnyt abortin. Kukaan ei kuitenkaan tiedä siitä. Heli kuitenkin paljastaa äidilleen abortin ja Astan ja äidin välit menevät lähes poikki. Lopussa Asta kuitenkin soittaa äidilleen toivottaakseen hyvää äitienpäivää.

Otava, 1998
sivuja 319

 ! Ajatukset, mietteet, arviot kirjasta !
Anna-Leena Härkönen tunkeutuu kirjansa kautta niin lähelle, henkilökohtaisuuksiin niin lujasti ja tiukasti hengittäen kylmää ilmaa suoraan kasvoille, että se sattuu ja kirvelee. Härkönen onnistuu jälleen syöksymään syvälle surullisiin ja koskettaviin ihmiskohtaloihin ja tuomaan ne suoraan eteemme. Itselleni kirja näyttäytyi hyvin henkilökohtaisena, ja olen täysin häkeltynyt siitä, miten Härkönen kykenee luomaan tuollaisia ihmissuhdekiemuroita niin vakuuttavasti ja niin kirpaisevasti.

En tiedä, mitä mieltä muut ovat olleet tästä vakuuttavuudesta, mutta itseäni tuo koskettaa hyvin paljon. Miten hankalia suhteet perheenjäsenten välillä voivatkaan olla. En ymmärrä, miten kirja voi tempaista näin mukaansa ja viedä johonkin aivan omaan maailmaansa ja silti samalla tuntuu, kuin pienet osat ja palaset olisivat kuin omasta elämästä, ristiriitaisuuden tunteet, pelot ja epävarmuudet. Vaikkakaan itse en ole noin vahvasti ko. tunteita kokenut, itselläni ei ole kokemusta siitä, miten tuollaiset viha-rakkaus-tunteet voivat nousta noin päällekäyviksi ja läpitunkeviksi.

Olen hyvin häkeltynyt kirjasta ja tuntuu, etten osaa muodostaa siitä järkeviä sanoja. Olen entistä vakuuttuneempi, että haluan lukea lisää Härkösen kirjoja. Olen ihmeissäni, kuinka haltioitunut olen suomalaisista naiskirjailijoista.


Annan viisi tähteä, koska tämä häkellys, joka minulle tästä kirjasta tuli, on varmasti hyvä merkki!

maanantai 10. syyskuuta 2012

Henry Miller - Hymy tikkaiden juurella

Henry Millerin Hymy tikkaiden juurella kertoo Auguste-nimisestä klovinista, joka ilahduttaa sirkuksessa ihmisiä kiipeilemällä tikkaita pitkin lähes kuuhun. Yhtenä iltana hän kuitenkin putoaa eikä herääkään. Auguste saa potkut ja päättää jättää taakseen sirkusmaailman. Kuitenkin yhtenä iltana hän palaa ja saa kuulla ilveilijä Antoinen sairastuneen eikä tämä pysty esiintymään. Auguste on tarkaillut Antoinen esitystä ja samalla mielessään tehnyt huomioita, joiden avulla Antoine voisi parantaa omaa esitystään. Auguste päättää antaa Antoinelle lahjan ja tehdä hänestä kuuluisan.

Auguste esiintyy Antoinena. Hän hioo yksityiskohdat huippuunsa ja tarjoaa yleiselle suurta naurua ja iloa. "Augusten jatkaessa ohjelmanumeronsa täydentämistä vaihe vaiheelta, hän samalla merkitsi ne muistiin voidakseen selittää Antoinelle täsmälleen, miten tämän pitäisi tehdä saadakseen aikaan samat tehot, joita hän itse nyt sai aikaan. Hän harppasi sinne tänne samanaikaisesti kolmena eri henkilönä: Auguste opettajana, Auguste Antoinena ja Antoine Augustena. Ja näiden yläpuolella ja tuolla puolen välkkyi neljäs olemus, joka aikaa myöten kiteytyisi ja ilmenisi selvemmin: Antoine Antoinena. -- Hän piti silmällä Antoinea, ei Augustea. Auguste oli kuollut. Hänellä ei ollut pienintäkään halua nähdä itseään jälleensyntyneenä maailmankuuluksi Antoineksi. Ainoa mistä hän välitti, oli tehdä Antoinesta niin kuuluisa, ettei Augustinesta puhuttaisi enää milloinkaan."

Augusten esiintymisen jälkeen Antoine kuitenkin kuolee ja sirkukselle tulee suuri hämmennys siitä, miten asia esitettäisiin yleisölle. Auguste päättää lähteä pois, Etelä-Amerikkaan ja unohtaa kaiken aikaisemman elämän. Hän haluaa aloittaa elämänsä uudelleen aivan tuntemattomana henkilönä. Auguste käy mielenkiintoisen pohdinnan itsensä ja olemuksensa ja maailman välillä itsekseen. Sitten kuitenkin hän lyhistyy pian ja kaikki loppuu. Hän vain halusi tuottaa suurta riemua yleisölleen.

Hymy tikkaiden juurella on ihana, ihastuttava ja suloinen kertomus huolimatta onnettomuuksista. Augusten pohdinnat ovat kiinnostavia ja miellyttäviä. Kieli on erinomaista ja erittäin miellyttävää luettavaa (olen napannut sieltä ylös monia kohtia, joita voin tarvittaessa lainata!). Kirjan luki hypähdellen, nopeasti, mukaansatempaisten. Ehkä tässä on yksi lempikirjoistani! Tämä ei ollut mikään perinteinen elämänfilosofinen teos, jonka tarkoituksena olisi vain jakaa keskinkertaisia neuvoja lukijalleen. Tässä yhdistyi ihana kertomus, hyvä kieli ja suloinen opettavainen ja pohdiskeleva tarina.

"Klovnina oloon ei tarvita vain lahjakkuutta vaan myös viisautta: tietoa inhimillisistä hiekkouksista, illuusioista ja erikoislaatuisista taipumuksista. Mutta tieto ei yksin riitä - ihmisen täytyy kyetä hyväksymään epätäydellisyydet, ihmisluonteen heikot puolet ja ihmiskunnan epäoikeudenmukaisuudet, mädännäisyys ja paheellisuus ja kuienkin oivaltaa, että kaikki toivo ei ole menetetty. Tämä oivallus kirvoitti hymyn suuren klovnin kasvoille - hymyn tikkaiden juurella."


lauantai 8. syyskuuta 2012

Liza Marklund & Lotta Snickare - Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan

Otava, 2006
sivuja 160
Liza Marklundin ja Lotta Snickaren kirja avaa uuden keskustelun naisten asemasta Pohjoismaissa. Kirja perustuu pitkälti heidän omiin kokemuksiinsa erilaisilta työpaikoilta (ja elämästä yleensäkin) sekä joihinkin ruotsalaisiin tutkimuksiin ja artikkeleihin. Teoksessa käsitellään hyviä pointteja, joita ei ole itse tullut huomanneeksi tai muuten vain ajatelleeksi. Kuinka lapsia kohdellaan aivan eri tavalla riippuen siitä, onko ko. lapsi puettu vaaleansiniseen vai vaaleanpunaiseen. Lisäksi iso osa kirjasta kertoo naisten etenemismahdollisuuksista ja kohtelusta työpaikoilla.

Aluksi olin aivan suunnattoman innoissani tästä kirjasta. (Heti sen jälkeen kun tajusin, että kannesta ja nimestä huolimatta kirja ei olekaan Täydelliset Naiset -kirjaversio! Hah) Alku vaikutti erittäin lupaavalta ja mukaansatempaavalta. Oli tyydyttävää huomata pieniä huomioita ja oivaltaa. Ensimmäinen osa on pyhitetty tarinoille lasten erilaisesta kohtelusta riippuen sukupuolesta. Se oli todella kiinnostava. Toinen osa sisältää väitteitä miksi naisia kohdellaan vielä Pohjoismaissakin epätasa-arvoisesti, ja näitä väitteitä Marklund ja Snickare sitten lyövät epätosiksi. Se on mielenkiintoinen myös ja siinä on hauska huomata, miten erilaisia kuvitelmia miehillä on naisista ja naisten työelämästä, tavotteista ja perhe-elämästä.

Kolmannessa osassa on neuvoja, kuinka taistella tasa-arvoisemman kohtelun puolesta. Koin tämän kohdan aluksi mielenkiintoisimmaksi, mutta loppujen lopuksi se tuntui toistavan itseään ja asettavan tosi ehdottomia näkemyksiä naisista ja naisten kohtelusta. Kirjaa lukiessa alkoi lähes tuntua siltä, että huolimatta siitä, että naiset ovat hyviä sellaisena kuin ovat, heidän kuitenkin tulisi tietää yrityksissä vallitsevat säännöt, jotka ovat miesten säännöt, pitää osata pelata niiden mukaan ja pitää osata puhua miesten valtakieltä. Puolessa välissä kolmatta osaa aloin odottaa kirjan loppumista.

Kaiken salaisuus: "Työssä onnistumiseen ei tarvita taikatemppuja. Tarvitset vain kolme asiaa: palautetta, mentoreita ja verkostoja." Ehkä luen tämän kirjan jossain vaiheessa uudelleen, uudessa mielentilassa ja jälleen vähän fiksumpana. Aluksi olin aivan innoissani suosittelemassa tätä kaikille, mutta lopun takia olen nyt vähän pettynyt.

Vielä naisasioihin liittyen aion lukea Liisa Huhdan ja Rosa Meriläisen kirjoittaman Feministin käsikirja -kirjan ja Linda Skuggen Pilluparven. Mutta tässä välissä ehkä luen Anna-Leena Härkösen Avoimien ovien päivän tai Henry Millerin Sexus I:sen, täytyy nyt vähän maistella kirjoja!


Pohdin, että annanko kaksi vai kolme tähteä, koska kirja oli kyllä informatiivinen ja naisia aktiivisuuteen kannustava. Mutta johtuen lopun ärsytyksestä, annan nyt vain kaksi tähteä.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Anna-Leena Härkönen - Loppuunkäsitelty

 ”Sinä olet vielä siinä ja hengität, minun ihana pikkusiskoni.”

Luin Annin luona vieraillessani tuon Tyttö peilissä -kirjan lisäksi Anna-Leena Härkösen Loppuunkäsitelty-kirjan lähes loppuun! Siitä jäi muutamia sivuja lopusta lukematta, kun mun pitikin jo lähteä Annin luota. Valitettavasti Metsosta en ko. kirjaa löytänyt (ihme kyllä, Metsossa oli lähes kaikki Anna-Leena Härkösen kirjat lainassa! En tiennyt, että hän on niinkin suosittu, että ei löydy juuri mitään hänen kirjojaan), joten viimeiset sivut täytyy lukea joskus muulloin. Kuitenkin haluan kirjoittaa tästä jo.

Loppuunkäsitelty kertoo Anna-Leena Härkösen siskon, Kirsti "Killi" Härkösen itsemurhasta. Killi hyppää parvekkeelta ja kuolee joulukuussa 2003. Vielä hetkeä aikaisemmin A-L Härkönen on käynyt hänen kanssaan Sokoksella ostoksilla, ja A-L Härkönen huomioi, ettei Killi käyttäytynyt niin kuin masentuneet ja itsetuhoiset ihmiset käyttäytyvät. Kirjassa Härkönen käy läpi omaisen kokemaa tunneskaalaa pikkusiskon itsemurhan jälkeen.

Ensimmäisten sivujen aikana oli koko ajan sellainen tunne, että pian purskahdan vain itkuun enkä voi sille mitään. Vaikka en ole tuntenut ketään itsemurhan tehnyttä eikä asia ei ole minua henkilökohtaisesti koskettanutkaan, aihe tuntui ihan hirveän koskettavalta ja jopa liian lähelle tunkeutuvalta. Jostain syystä minulle tuli jopa sellainen olo, että olisin osa tarinaa, yksi surijoista, yksi läheisistä. Se oli hämmentävä ja raskas tunne. 

Otava, 2005
sivuja 221

Olen kuullut sanottavan, että omaisten on helpompi hyväksyä läheisen murha kuin itsemurha. Kirjassa tulee hyvin esille, kuinka todella monet ihmiset syyttävät itseään Killin itsemurhasta. Kirja oli todella avartava kokemus, vaikkakin ahdistava ja vaikea. Minusta tuntuu, että sellaisten ihmisten, jotka ovat masentuneita, väsyneitä ja itsetuhoisia, niin heidän ehkä pitäisi lukea tämä huomatakseen, ettei itsetuhosta seuraa kuin todella suurta surua läheisille. Toisaalta en tiedä olisiko tällainen niin vaikeasti masentuneelle kovin parannuttavaa lukemista.

On todella hienoa, miten Härkönen tuo ilmi kirjassaan surun ja itsemurhan niin paljaana, ne kaikki tunteet, ja se kuinka pitäisi olla vahva ja jaksaa käydä läpi Killin tavarat asuntoa tyhjentäessä. On vaatinut varmasti paljon rohkeutta kirjoittaa kaikki ulos, tuoda julki, kun ilmeisesti kirja perustuu Härkösen omiin surupäiväkirjoihin. Olisi kiinnostavaa tietää, onko tuo kirja aiheuttanut mitään havahtumista päättäjissä, jotka ovat mielenterveyssäästöjä suunnitelleet.

Pidin kirjasta huolimatta siitä, että lukuprosessi oli raskas. Härkösen tekstiä ja kieltä oli hyvä lukea ja takaisin Tampereelle tullessani lainasin häneltä toisen kirjan! Ihanaa saada tutustua suomalaisiin naiskirjailijoihin. Mitä mieltä te muut olette Anna-Leena Härkösestä? Mikä on hänen paras kirjansa? (Olen aikaisemmin lukenut vain Häräntappoaseen ja nyt minulla on lainassa Avoimien ovien päivä!)


perjantai 31. elokuuta 2012

Cecelia Ahern - Tyttö peilissä

Annin luona näin tuon helppolukuisen ja ohuen kirjan, joka kiinnosti Annin mainitseman "pelottavuuden" takia. Kirjassa on kaksi kertomusta. Ensimmäisessä tarinassa on Lila-tyttö, jonka sokean isoäiti Mellien kodin peilit ovat peitetty mustilla kankailla. Tuo tyttö ei koskaan ole kysynyt isoäidiltään miksi hän on tehnyt näin. Hän on vain aina ajatellut, ettei Mellie pidä peileistä. Hääpäivänään hän kuitenkin haluaa ihastella itseään peilistä. Hän päätyy peilin vangiksi ja Mellie huomaa sen. Juonittelua. 

Gummerus, 2012
sivuja 108



Toisessa tarinassa on muistojentekijä mies, joka tekee asiakkailleen uusia muistoja ihmeellisellä laittellaan. Tarinoiden aiheet ovat ihan kiinnostavia ja ne tarjoaisivat vaikka millaisia mahdollisuuksia tarinan kerrontaan ja juoneen ja jännittävyyteen. Mutta tässä kirjassa ei vain ollut mitään erityisen jännittävää eikä pelottavaa. Ehkä siinä oli yritetty jotakin romanttista pelokkuutta tai jotain vastaavaa, joka ei kuitenkaan purrut minuun ollenkaan. Kieli oli suht yksinkertaista ja ei mitenkään ihmeellistä. Tätä kirjaa lukiessa odotin vain koska tämä loppuu ja milloin pääsen lukemaan jotakin kiinnostavampaa. Annin arvio kirjasta! Sitä tosin en ole vielä ehtinyt lukea!

Lukuyökyläily!

Hihi! Tänään tulin Annin luokse, nyt kun Turussa vielä olen ja tänäään tarkoituksena lukea paljon paljon kirjoja! Ihanaa! :-----) <3

torstai 30. elokuuta 2012

Johanna Sinisalo - Lasisilmä

Teos, 2006
sivuja 332.

 Olin Tampereella käymässä toukokuussa muutamia kertoja ja tuolloin löysin Tullintorin kirjakaupasta tämän kirjan. Olen kuullut Sinisalosta ja Ennen päivänlaskua ei voi -kirjasta aikaisemminkin. Tämä kirja kuitenkin herätti erityisesti mielenkiintoni, koska teos kertoo toimittajaksi haluavasta Tarusta, joka päätyy käsikirjoittamaan Lähiö-nimistä televisiosarjaa.

Täytyy heti alkuun myöntää, että aloitin kirjan toukokuussa ja luin puolet silloin ja puolet tässä parin päivän sisään. Alkupään tapahtumista ei ole niin selkeitä muistikuvia, mutta todettakoon, että pidin kirjasta jo silloin, vaikka yhtäkkiä kirja unohtuikin muiden kirjapinojen alle.

Niin, Lasisilmä kertoo Tarusta, hänen yksityiselämästään ja Lähiö-sarjasta, jota hän ja viisi muuta tyyppiä käsikirjoittavat. Lähiö on vähän kuin Salatut Elämät, jatkuvasti tapahtuu romansseja ja epäonnistumisia. Jatkuvasti käsikirjoittajat miettivät, miten he voivat pyörittää keksittyjen henkilöhahmojen elämää niin, että katsojat saavat mitä tarvitsevat.

Taru on alussa hyvin herkkä ja suojeltava ja loppua kohden hän muuttuu manipuloivaksi ja dominoivaksi. Hahmon kehitys kirjassa on todella kiinnostava. Tavallaan pelottavakin, kuinka noin vain jokin ihminen voi muuttua ihan kummalliseksi ilman, että itse ei oikein huomaakaan. Koko touhussa (ehkä se onkin vain Tarun päässä!) tuntuu todellisuus ja televisiofiktio sekoittuvan ja se on joissain kohdissa lähes ahdistavaakin. Yhdessä vaiheessa luulin juonen kallistuvan johonkin scifiin tai magiaan. Mielestäni on hyvä, ettei Sinisalo mene taikuus/yliluonnollisuusjuttuihin, koska se olisi tehnyt tarinasta tylsän taikuusfiktion ja vienyt uskottavuutta pois. (Mielestäni oudot asiat liittyvät lähinnä Tarun mielenterveyteen kuin yliluonnollisuuksiin!)

Johanna Sinisalon kieli on todella hyvää ja kiinnostavaa. Hän osaa käyttää todella hyvin sanoja ja lausahduksia, ja kaiken lisäksi hän rakentaa kirjan juonen erinomaisen hyvin. Vaikka kirja kertookin yhden porukan ja yhden televisiosarjan edistymisestä, se on todella kiinnostava. Ja vaikka kirja saattaisikin näin lyhyesti tiivistettynä kuulostaa nuorten kirjamaiselta diipadaapalta, sitä se ei todellakaan ole.

Kaiken lisäksi olen todella iloinen saadessani paljon uutta tietoa käsikirjoittamisesta! (En ehkä osaa pukea sanoiksi kirjan aiheuttamaan kiinnostusta, mutta se sanottakoon, että tämä nousi yhdeksi lempikirjoistani!)