perjantai 19. elokuuta 2016

torstai 4. elokuuta 2016

Kirjahaalintaa


Mitä oon nyt jonkin verran selannut muutamia booktubettajia, book haul on joku juttu. Teinpä siis omankin, ja samalla tulen esitelleeksi vähän omia kiinnostuksenkohteita :--) Kommentoida saa!

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Kirjavloggaus alkakoon!


Ohhoh! Oon innostunut nyt videojutuista ja tässä ensimmäinen videoni! :---) Tykkää, tilaa!

torstai 26. toukokuuta 2016

Kuulumisia ja sarjakuvia!

Kirjahyllyhaasteeseen osallistuin instagramissa muuton jäljiltä vielä kaaoksessa olevilla kirjahyllyillä!

Heimoi! Palaan häntä koipien välissä kirjoittamaan tänne kirjablogiini. Olen lukenut tähän mennessä tänä vuonna 30 kirjaa ja kirjablogipäivityksiä tämän vuoden puolella on kammottavat nolla! Toisaalta voisi ajatella, että syyt on ihan pätevät...! Kirjoitin kandidaatintyöni tässä keväällä samalla kun muutin uuteen kämppään, ja nyt olen aloittamassa työharjoittelua yhdessä markkinointi- ja viestintätoimistossa. Säpinää on siis riittänyt. Kirjoja olen ehtinyt lukea toki jonkin verran, mutta niitäkään en niin antaumuksella kuin olisin toivonut. Kirjablogeja ja kirjauutuuksia en ole myöskään ehtinyt seuraamaan sillä volyymilla, mitä olisin halunnut. Kunhan vain työharjoitteluni on saatu käyntiin, toivon mukaan herää myös kirjabloggaamisintoni!


Tänä vuonna olen kiinnostunut innostunut sarjakuvista ihan uudella tavalla. Tai no, kyllähän tää alkoi jo viime kesänä! Aikaisemmin olen nähnyt sarjakuvat nimenomaan sarjakuvanörttien omana juttuna, johon on vaikea päästä sisään. Joskus nuorempana yritin tutustua manga-sarjakuvien maailmaan, kun muutamat tuttuni niistä pitivät. Ne eivät auenneet ollenkaan eikä myöskään pikkuveljieni Aku Ankat. Nyt kuitenkin erikoisemmat sarjakuvat ovat herättäneet mielenkiintoni. 

Listasin kaikki tähän mennessä lukemani sarjikset:::

Lauri Ahtinen - Homepäiväkirja
Ville Pirinen - Tärkeitä asioita
Ulrika Ylioja - Merenneito tavaratelineellä : teetarinoita
Tove Jansson - Kuka lohduttaisi Nyytiä?

Tove Jansson - Kuinkas sitten kävikään?

Tove Jansson - Muumit ja suuri tuhotulva
Tove Jansson - Outo vieras Muumitalossa
Pertti Jarla - Fingerpori 7
Lauri Ahtinen - Viidentoista minuutin yksinäisyys
Viivi Rintanen - Mielisairaalan kesätyttö

Glömp 9
Nina Hemmingsson - Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt


Tove Jansson ja Pertti Jarla ovat ihan omaa luokkaansa ja niistä tuntuu olevan ihan mahdoton sanoa mitään. Todella ihania ja todella oivaltavia. Erilaisia teoksia etsiessä erityisesti on sykähdyttänyt Lauri Ahtisen Homepäiväkirja, joka on piirretty todella koukuttavasti ja kerronta on ihan mukavan hyvää, vaikka aihe onkin suht ahdistava ja "arkinen". Ulrika Yliojan teetarinateos on kuin oma taideteoksensa, piirrokset ovat niin upeita! Nina Hemmingssonin teos on ehkäpä persoonallisin ja kiinnostavin! Hurjaa mustaa huumoria ja vaikeita aiheita. Viime vuoden puolella luin myös muutamia sarjakuvia. Erityisen huomionarvoinen teos on Edward Goreyn Sekopäiset serkukset ja muita tarinoita. Upeita kuvia ja oivaltavuutta!

Glömp 9 -kirjassa oli useiden eri sarjakuvataiteilijoiden töitä ja se oli todella kiinnostavaa,
miten erilaisia tyylejä ja tarinankertojia!

Sarjakuviin hurahtaessa olen pohtinut, että onko ihan ookoo merkata niitä luettujen kirjojen joukkoon. Ne ovat nopealukuisia ja juuri sen takia olenkin jotenkin ajatellut, että äh, niin nopeeta ja "helppoa", ei voi verrata romaaniin tai tietokirjaan. Hölmö ajatus! Mitä mieltä te olette?

Mikä on paras sarjakuva, jonka oot lukenut? :---)

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Geraldine Brooks - Islamin naisten salattu elämä

352 sivua
Nemo, 2001
Geraldine Brooks on australialaissyntyinen toimittaja, joka toimi monta vuotta Lähi-idän kirjeenvaihtajana. Islamin naisten salattu elämä on vuonna 1995 julkaistu teos nimensä mukaisesti islamista ja (muslimi)naisista. Brooks ei luokittele itseään feministiksi, vaikka lähtikohtaisesti hän edustaakin länsimaista vierailijaa, joka yrittää ymmärtää ja toivoo naisten parempaa kohtelua.

Tämä oli hurjan vavahduttava teos. Brooks kertoo paljon Koraanista ja kohtaamisista tavallisten muslimien kanssa sen lisäksi, että kirjaan on upotettu paljon faktaa. Tosin tässä kohtaa on huomioitava teoksen julkaisuvuosi. Huolimatta siitä, että kirja on 20 vuotta vanha, se on musta todella hyvä ja se ehdottomasti kannattaa lukea. Se kokoaa hyvin naisten aseman kehitystä ja 1990-luvulla vallinneita asenteita. Toki täytyy lukea myös muita lähteitä ja tätä on tarkasteltava yhtälailla kriittisesti, onhan kyseinen teos länsimaisen toimittajan kirjoittama ja tietyssä paikassa ja tiettyyn aikaan tehty teos.

Islamin naisten salattu elämä on myös hurjan rankka. Meeri Koutaniemen kuvaamien naisten silvontakuvien jälkeen Suomessakin on mielestäni julkisuudessa puhuttu "naisten ympärileikkauksesta" enemmän, mikä on hyvä. Kuitenkin tämä teos kokoaa yhteen enemmän faktaa ja haastateltavia kuin aikaisemmin milloinkaan olen törmännyt. Nämä teemat eivät ole muuttuneet 20 vuodessa ja ehkäpä Brooks voisi tarttua tähän teemaan ja tehdä päivitetyn versionsa tästä teoksesta.

Brooksilta tämä teos on valtava taidonnäyte. Hänen omistautumisensa on äärimmäisen ihailtavaa ja hän paneutuu asioihin kunnianhimoisesti. Tätä kirjaa ei olisi pystynyt mies kirjoittamaan. Vaikka kyseenalaistankin jaon kahteen (biologiseen) sukupuoleen, on otettava huomioon, kuinka jollain tavalla konservatiivisia (miten kirjoittaa tästä korrektisti?) käsityksiä on ympäri maailmaa ja kuinka niihin on mukauduttava. Brooks opetteli arabian ja pukeutui chadoriin. Hän kertoo kirjassaan, kuinka saadakseen haastatella erästä vanhempaa miestä, hänen amerikkalaisen ystävänsä pitäisi esittää hänen aviomiestään. Olisi ollut käsittämätöntä, että nainen olisi matkustanut kahdestaan vieraan miehen kanssa haastattelemaan toista vierasta miestä.

Hyvin paljon kirjassa painotettiin sitä, kuinka naisten liikkuminen on ollut kiellettyä ilman miespuolisen sukulaisen tai aviomiehen lupaa. Lisäksi kirjassa käsiteltiin liikunnan harrastamista ja naisten koulutusta, kun jatkuva kahden sukupuolen uusintaminen ja niiden kahden väkivaltainen erottaminen haastaa ja alistaa naispuolisia muslimeja ja ylipäätään naisia, kun ei-musliminkin on pitäydyttävä hunnutettuna.

Hyvin kiinnostava teos. Nyt on rima todella korkealla, kun lähtee lukemaan tästä aiheesta muutakin kuin yksittäisiä artikkeleita ja uutisia.


keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Marja Björk - Prole

212 sivua
Like, 2012
Marja Björkin Prole tarttui mun mukaani ihan yllättäen Lukulaarista. Prole kertoo tytöstä, joka elää kahden maailman välillä. Romaanissa matkaa kuljetaan 1960-luvulta aina tähän päivän suunnille. Björkin kuva sisäkannessa antoi kuvan hellyttävästä tädistä, joka muistelee omaa nuoruuttaan ja ehkä hieman kultaisin sanoin palaisi nuoruuteensa. Näin ei kuitenkaan ole. Björk ravistaa kaikki ajan tuomat kultahiput pois tarinassaan ja näyttää karun sekä tunkkaisen puolen perhe-elämästä, joka ajelehtii väkivallan, työväenluokan ja paremman piirin välissä. 

Takerruin kirjaan. Prole oli hyvä. Se oli kerrassaan jotain muuta, mitä odotin ja oletin. Ajattelin Prolen olevan jokin "välikirja", jonka vain luen huvin vuoksi pois alta, mutta näin ei käynytkään. Tämä jäi mun mieleeni aivan erityisellä tavalla. Tämä teos on kirjoitettu hyvin ja tämä todella menee iholle. Vaikka olenkin 90-luvun lapsia, niin saatoin haistaa 70-80-luvun kirjojen sivujen kautta.

Kirjan päähenkilön näkemä ja kokema väkivalta oli ahdistavaa. Salailu ja se kaikki kovuus, johon teoksen päähenkilö joutui tottumaan arjessaan. Se välinpitämättömyys, jota päähenkilö sai vanhempiensa, erityisesti äitinsä, suunnilta kokea, oli todella inhottavan kylmää, lähes kammottavaa. 

Prolessa on jotain kiehtovaa ja pysäyttävää, kaikesta kammottavasta pahasta huolimatta. Päähenkilön äiti on jatkuvasti raskaana, juoksee baareissa, viinaa menee ja perheen tytär saa huolehtia niin itsestään kuin sisaruksistaan. Ei liene yllättävää, että tämä kirja on yksi suosikki kirjoistani tänä vuonna.

Täytyy tähän vielä sanoa, että sen lisäksi, että Prolen kieli on hyvää ja tarina arkisessa raadollisuudessaan jaksaa kantaa, niin aikaa on kuvattu kirjassa hyvin. Kirjasta suurin osa on päähenkilön nuoruudesta. Siinä aika menee hitaasti, vuodet vain tuntuvat pölyttyneiltä ja paikallaan junnaavilta. Sitten kun tämä tyttö täyttää 15 vuotta ja 16 vuotta, aika alkaa mennä nopeampaan. Mielestäni Björk on tavoittanut jotain oleellista teoksessaan elämän liukuvasta aikakäsityksestä ja -kokemuksesta.

En myöskään voi olla miettimättä, minkä verran tämän kirjan sisältö vastaa Björkin omaa lapsuutta ja menneisyyttä. Wikipedia tiesi kertoa, että Björk on nimenomaan Lieksasta, joka mainitaan kirjassakin ja hän on kirjailijan lisäksi myös juristi, oikeustieteen kandidaatti, samoin kuin kirjan päähenkilökin... 

En osaa nyt muuta sanoa tästä, kun tällainen hehkutus vain tästä syntyi!

"Hän ajatteli, että isän ja äidin tappelut sekä ero ovat hänen vikansa. Niinhän isä aina sanoi, että tuokin tuossa vielä riesana. Olisi pitänyt olla kiltimpi, vaikka olihan hän. Hän hoiti kaikkia nuorempia lapsia myöhemmin siellä Pankakoskella, minne äidin kanssa muutettiin, vaikka oli itsekin pieni."


tiistai 13. lokakuuta 2015

Sofi Oksanen - Norma

Ironisesti (?) uusi hajuveteni (ah naiset ja niiden humpuukit?),
joka sopii Norman kanteen. Kannesta plussaa!
Sofi Oksasen uutuus Norma kertoo nimensä mukaisesti Norma-nimisen naisen tarinaa ja hänen kauttaan avautuu ovi niin hius- kuin kohdunvuokrausbisnekseen. Norman äidin kuoltua hän joutuu kohtaamaan äidin salaiset suunnitelmat ja sitä kautta avautuu hänelle ihan uudella tavalla myös hänen sukunsa historia. Norman hiukset kasvavat yli metrin vuorokaudessa ja hänen on leikattava niitä muutaman tunnin välein. Tälle kirja ei anna mitään selitystä, mutta viittaa pariin otteeseen hypetrikoosiin, karvojen liikakasvuun.

Kirja pureutuu hius- ja kohdunvuokrausbisnekseen tavalla, joka on erikoinen ja jotain täysin uutta. Yhden kaverini kanssa muutaman sanan vaihdoin tästä kirjasta, ja hänen mielen mielestään tämä on nimenomaan hyvä, kun tämä on aivan erilainen. 

On vaikea kirjoittaa kirjan käsittelemistä aiheista paljastamatta liikaa, mitä kirjassa tapahtuu. Niinpä ehkä lähden ruotimaan teosta noin ylipäätään. Odotukset Oksasen suhteen ovat mulla todella kovat. Olen pitänyt kaikista hänen romaaneistaan ja tämä ehkä oli nyt poikkeus tähän listaan. Normassa yhdistyy tavallaan Puhdistuksesta ja Kun kyyhkyset katosivat -teoksesta tuttu palapelimaisuus, valehtelu, juonittelu ja nimenomaan ihmissuhteiden kiemurat ja henkilöhahmojen erikoiset persoonat ja niistä juontuvat kuviot. Mutta toisaalta Norma yrittää olla jotain uutta ja vanhaa väärällä tavalla. Tässä teoksessa Oksanen ei osaa hyödyntää noita mainittuja keinoja niin hyvin kuin kahdessa edellisessä kirjassaan. Lisäksi... Lähtökohtaisesti en pidä fantasiasta. En pitänyt siitä tässäkään.

Muistan aikaisemmista Oksasen romaaneista sen, että ne kirjat tuli luettua suht nopeasti, ne kun oli kirjoitettu niin hyvin. Mutta nyt alku takkuili ja tuntui huonosti kirjotetulta. Odotukseni olivat todella korkealla kyllä ja olin juuri viimeistellyt tuon Kissani Jugoslavian, joka oli kirjoitettu todella taidokkaasti.

Henkilöhahmot ja niiden väliset suhteet jäivät aika laihoiksi. Missään vaiheessa ei tuntunut siltä, että olisin saanut minkäänlaista otetta päähenkilöön, Normaan. Vain mainittiin aina vain hänen alati kasvavat hiukset, herkkä nenä, tupakointi ja skopolamiinilaastarit. Tunnetiloja ei tunnu välittyvän ja kaikki tuntuu ikään kuin harmaalta massalta.

En voi sietää, jos kirjailija perusteettomasti ja toistuvasti toistaa tiettyjä nimiä tai paikkoja, jotka ovat tarinan suhteen irrelevantteja. Mielestäni Norma paikantuu liiaksi Sörnäisten metroasemalle. Aina kun tartuin kirjaan, aina kun luin, aina kuvittelin kaiken Sörkkaan. Se meni häiritseväksi. Mieleen jäi myös maininnat Hilpeästä Hauesta (tämä mainittiin pariin otteeseen, ja todettakoon, että tämän niminen baari on oikeasti Kurvissa) ja ABC-asemasta. Ehkä olen turhan vaativa tälle teokselle, mutta mielestäni Oksasen kaltaisen kirjailijan teoksille saakin olla.

Aihe on äärimmäisen kiinnostava ja tärkeä. Kohdunvuokrauksesta toki on kuullut keskustelua, muttei mieleen tule yhtäkään teosta, joka aihetta käsittelisi. Ja mitä tulee hiusbisnekseen, aihe oli verrattain uusi. Siitä olisi voinut melkeinpä koko teos käsitellä. Mutta olisiko se ollut silloin yhtään niin rankka ja hmmm, täysi? Tekikö kaksi suht rajua aihetta teoksesta kokonaisemman? Ehkä.

Mielestäni vain noiden kahden mielenkiintoisen aiheen problematiikan merkityksellisyyttä vie tuo fantasiakirjamainen lähestyminen Norman ja kirjassa seikkailevan Evan (ja ehkä koko Evan olemassaolon) hiuksiin ja muun muassa hiuksistalukuun. Hiuksistaluku tässä meinasi sitä, että päähenkilö kykeni haistamaan hiuksista kantajansa sairauksia ja tietoja vaikkapa elintavoista.

Teoksesta olisi mielestäni saanut erinomaisen, jos sitä olisi hiottu vielä vain. Alkua tiiviimmäksi ja vähemmän lukijan uteliaisuuden väkinäistä kiinnipitämistä. Ehkä tarinankulkua olisi voinut miettiä tarkemmin. Toki teos oli yllättävä ja kiehtova. Kun kirjasta oli luettu yli kaksi kolmasosaa, se muuttui paljon paremmaksi. Ja noh, sitten se loppuikin. Ja niin, ehkä jokin selitys tuolle yliluonnolliselle hiusjutulle. En nyt kykene sofioksaskontekstissa lukemaan tätä yliluonnollista hiussaagaa mitenkään kovin symbolisesti. Vaikka kirjassa pari naista käykin dialogia siitä, kuinka miehet vievät naisilta ne asiat, mitkä naiset ovat itse laittaneet liikkeelle ja käärivät rahat.

Jäin kaipaamaan Puhdistuksen ja Kyyhkysten kaltaista loistavaa kirjailijan esityötä, historiantuntemusta, jonkin uuden paljastamista ja tarinan palasten äärimmäisen tyydyttävää palasten loksahtamista kohdilleen. Lisäksi Stalinin lehmistä ja Baby Janesta tuttua kiehtovuutta (en osaa selittää sitä sen tarkemmin) ja ihmissuhteiden sairasta piirileikkiä, ehkäpä.

Loppuun vielä rehellisesti; tuskin olisin tarttunut tähän kirjaan kansitekstin perusteella, ellen olisi tiennyt tämän olevan Oksasen teos.