keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Salla Simukka - Kun enkelit katsovat muualle

WSOY, 2003
sivuja 155 
Kun enkelit katsovat muualle on hellyttävä nuortenkirja kahden tytön ystävyydestä ja rakkaudesta. Suloinen tyttörakkauskirja, joka on helppo lukea tuosta noin vain. Miellyttävä ja tunteikas. Tosin juoni suht arvattavissa, hyvinhän siinä kuitenkin käy. Jännä yhdistelmä tosin tuo enkelit ja homoseksuaalisuus. Jotenkin ajattelen enkeleitä niin uskonnollisina tai huuhaa-juttuina, että tämä oli virkistävää. Jos olisin 15-vuotias, tai edes 17-vuotias, pitäisin tästä varmaan huomattavasti enemmän.


tiistai 15. huhtikuuta 2014

Stéphane Hessel - Vastarintaan!

Otava, 2011
64 sivua

Hessel on yli 90-vuotias Ranskan vastarintaliikkeen taisteilija ja keskitysleiriltä selviytynyt, joka kehottaa erityisesti nuoria asettumaan vastarintaan ja kapinoimaan, suuttumaan ja vaikuttamaan ympäristöön. Teos on loistava. Ytimekäs. On ihana nähdä noin vanhan miehen kannustavan nuoria muutokseen ja hän käyttää vieläpä niinkin arvolatautunutta sanaa kuin vastarinta. Yleensä tulee ajatelleeksi, että vanhat ihmiset ovat kovin konservatiivisia. Mutta kerrankin näin päin!

Kirja ytimekkyydessään paljasti myös häpeäkseni oman tietämättömyyteni Israelin ja Palestiinan tilanteesta. Mutta aion ottaa siitä selvää. Kunnioitettava mies kyllä tuo Hessel! Tämä kirja ei vanhene koskaan, vaikka siinä käsiteltävät asiat saataisiinkin ratkaistua.

Alkutekstit Paavo Arhinmäeltä ja Palefacelta.


Anja Snellman - Saa kirjoittaa

Otava, 2004
140 sivua
Saa kirjoittaa sisältää runokokoelmia selvästi kirjailijan omista eri elämäntilanteista. Tavallaan pidin kirjasta. Siinä oli jotain miellyttävää. Mutta toisaalta myös tuntui, että tämä oli sellainen välitilakirja, jonka luki vain, koska ei tiennyt mitä lukea ja tuossa oli hieno kansi. Välillä tuntui, että runot ovat aivan liian henkilökohtaisia ja se oli hämmentävää, koska juuri koskaan ei tule sellaista tunnetta. Kirjan mukana todella elin Snellmanin rakkaudet ja raskaudet. 

(Hämmentävää oli, että alkupään runoista, jotka on ilmeisesti kirjoitettu vuosia sitten, oli samoja piirteitä, siis ihan samoja sanoja kuin Sonja O. kävi täällä -kirjassa. Esimerkiksi Enuresis Nocturna, dieduska, baabuska. Lisäksi ensimmäisten runojen joukossa mainittu myös Maru, josta ilmeisesti nyt Snellmanin uusin teos kertoo.)




ja ihanimmat runot hetkeen::::::

Epäilys
Jos et olekaan kuollut
vaan jossain hämärssä paikassa venttaamassa
ikuisuuden porttikongit
odottelet sätkä pienten keltaisten hampaittesi välissä
että tajuan:
se uusi paikka on todella ihmeellinen jippo -
kukaan toinen mies ei löydä sinne
ei voi saada minua siellä
voi kuoleman nielussa
minä olen sinun

hei, ehkä seisot siellä kasvot varjoissa
ja kuiskaat
vihdoin löytäneesi pimiön kahdelle



Lähtevät
Muut olivat nähneet
meistä unia
ennen kuin edes tapasimme.
Niinpä meiltä meni kauan
astua pois niistä
avarista huoneita ja tuulisilta parvekkeilta
Me kävelimme muitten unista pois,
astuimme omaamme
kuin sumuisella asemalla
vierelle seistahtavaan valaistuun junaan,
varmuuden vuoski ensimmäiseen
lähtevään.

Andrei Kurkov - Kuolema ja pingviini

Otava, 2006
270 sivua
"Aseistariisuvan tragikoominen tarina miehen ja pingviinin edesottamuksista neuvostoajan jälkeisessä Ukrainassa." Kuta kuinkin näin, mutta mielestäni tässä ei ole mitään koomista tai edes vivahteita komediasta. Tarina on traaginen ja koskettava, hämmentävä ja hellyttävä samaan aikaan. Viktor on turhautunut kirjailija, jonka ainoa seuralainen on Misa-pingviini. Yhtäkkiä Viktor löytää työtä lehdestä muistokirjoitusten laatijana ja elämä muuttuu kerralla. Viktor ajautuu vaikeaan tilanteeseen häneltä tilattujen muistokirjoitusten kohteiden alkaessa yhtäkkiä kuolla.

Tämä ei ole mielestäni teos yksittäisestä ihmiskohtalosta ja hänen lemmikistään, vaan tämä on teos Ukrainan poliittisesta tilanteesta, korruptiosta ja vaikeuksista, joihin tavallinenkin ihminen voi itsensä lähes vahingossa sotkea. Luin juuri tuon Pohjois-Koreasta kertovan teoksen Leiri14 ja siinä lahjonta oli aivan samanlaista. Tässä teoksessa tosin lahjottiin pääasiassa rahalla, koska ruuasta ei ollut kirjan tapahtuma-aikana (vuosina 1995-1996) niin kovaa nälänhätää. 

Toki tämä kirja on fiktiivinen tarina, mutta mielestäni tämä selvästi heijastelee yhteiskunnallisia oloja, vaikkakin sitten kärjistäen. Lisäksi kirjassa silmään pisti jatkuva viinanjuonti. Nämä ovat taas näitä kirjailijoita, joita olisi äärimmäisen kiinnostava haastatella!

Kirja oli mielenkiintoinen, mukaansatempaava, nopealukuinen, miellyttävä ja inhimillinen, vaikka siinä oli myös surullisia ja mietityttäviä kohtia. Kannattaa ehdottomasti lukea, jos kaipaa jotain hyvää luettavaa, jossa on kuitenkin ajattelemisen aihetta. Pitkään mietin, että annanko kolme vai neljä tähteä, koska tämä ei kuitenkaan ole mikään mitäänsanomaton tarina, mutta ehkä tätä en kuitenkaan luokittelisi lempikirjoikseni. Tämä on mielenkiintoinen ja loppukaan ei ole ennalta-arvattava. Siksipä neljä.


sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

kirjanvaihtobileet!

Kuten jotkut toista blogiani lukeneet tietävätkin, oon vaikuttanut tämän alkuvuoden ajan Tampereen yliopiston Kulttuurijaostossa. Viime torstaina järjestettiin kujalaisten kanssa kirjanvaihtobileet. Oon aikaisemmin joskus Turussa asuessani juhlistanut myös kirjanvaihtobileitä, mutta nyt oli kiva saada tuotua sekin tänne + vieläpä Kulttuurijaoston toimintaan mukaan. Toin itse paikalle jotain viisi vanhaa kirjaa, muun muassa Henry Millerin Hiljaiseloaplaaplaa ja Snellmanin Äiti ja koira. Muita en nyt muista edes. Sieltä tarttui mukaani Joel Haahtelan Perhoskerääjä, Zadie Smithin On beauty ja Stéphane Hesselin Vastarintaan! Oikein onnistuneet kekkerit ja paljo hyvää mieltä :--) Jos Tampereella päin satut eksymään, niin kannattaa tarkkailla Kulttuurijaoston puuhia. Nyt ollaan pian menossa jo kesälomille, mutta syksyllä on luvassa taas kaikkea kivaa! :--)


lauantai 12. huhtikuuta 2014

Blaine Harden - Leiri 14

Gummerus, 2014 (alk.per. 2012)
sivuja 192
Leiri14 on teos Shin Dong-Hyukista, joka pakeni ensimmäisenä ihmisenä täydellisen kontrollin vankileiriltä numero 14 ja onnistui pääsemään Pohjois-Korean rajan yli. Teos on hurja ja raaka. Samalla todella kiehtova ja kammottava. Blaine Harden kertoo Shinin tarinan aidosti ja koskettavasti. Lukiessa tuntuu kuin olisi itsekin kyseisellä pohjoiskorealaisella työleirillä. 

Kammottavinta on, että Shin pakeni vuonna 2005 ja Pohjois-Koreassa edelleen on työleirejä ja ihmisoikeudet todella hukassa. Miten tällaista voi tapahtua vielä 2010-luvulla! Lopussa onkin Amnesty Internationalin Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin loppupuheenvuoro, jossa hän pohtii juuri sitä, miten tällaista voi edelleen vielä olla ja mitä asialle voidaan tehdä. Ydinasepakote on suurin syy muiden maiden voimattomuudelle, mutta myös erinäiset muut ongelmat, kuten Koreoiden yhdistymisen vaikutus Etelä-Koreaan ja Kiinaan. Tässä todettakoon, että oli hyötyä siitä, että olen lukenut Nordenstrengin kansainvälistä oikeutta ja siihen liittyen maailmanjärjestyspohdintaa, jossa käydään läpi juuri Yhdysvaltojen, Kiinan ja Aasian suhteita ja tilannetta. Sen ymmärtäminen valaisee tilannetta kyllä.

Teos on ehkä vähän hankalasti käännetty tai sitten vaihtoehtoisesti Hardenin tapa kertoa Shinin muistelmia on jollain tavalla hankala. Se tuo lukijan todella lähelle, mutta samalla kuitenkin etäännyttää lukijasta, mikä toisaalta voi olla ihan hyväkin, koska kidutuskohtaukset ovat todella raakoja ja vastenmielisiä.

En osaa muodostaa parempia sanoja tässä kohtaa tästä kirjasta, koska sanat on hukassa ja kirjoittaminen takkuaa. Jokaisen pitäisi lukea tämä kirja, jotta meidän elämäämme tyytyväisten onnellisten länsimaalaisten silmät avautuisivat. Hämmentävintä tosiaan oli kirjassa kerrottu tieto siitä, että eteläkorealaiset ovat varsin välinpitämättömiä Pohjois-Korean tilanteen suhteen. Kirja on raaka, mutta äärimmäisen merkittävä.


keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

kollektiivista kirjabloggaamista


Tässä teille kuva (it's my happy happy joy joy -face indeed...), jonka Anni (tsekatkaa tuo vasen yläkulma!) otti facebook-videopuhelusta, jossa esittelin kirjojani, että saan tämän postauksen! Hehhe. Tosiaan, mun äidin kanssa käytiin kiertelemässä kirjakaupoissa. ♥ Suomalaisesta tarttui mukaan iki-iki-ihanan Keri Smithin How to be an explorer of the world. (Mulla on sen Wreck this journal ja Finish this book jo!!1) Tänään Akateemisesta (kyllä vain, siellä on pokkarit 3,90e ja englannin kieliset pokkarit 4,90e...!) Blaine Hardenin Leiri14 ja Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut sekä englanniksi Oliver Sacksin Hallucinations ja Jack Kerouacin On the Road. Jee!
Pahoittelen tämän postauksen epäformaalia olomuotoa.

David Klass - Ette te minua tunne

Otava, 2002
sivuja 253
Ette te minua tunne on raju kertomus 14-vuotiaasta pojasta, jonka elämä täyttyy mitä traagisimmista tapahtumien sarjoista. Hänen ihmissuhdeasiansa eivät mene putkeen, ajoittain tilanne kärjistyy "sotatilaksi" ja ihmissuhdeongelmat paisuu lähes koulukiusaamiseksi. Hänen äitinsä tapaa miehen, jolla on hämärä bisneksiä ja into hakata. Tämä mies pahoinpitelee päähenkilöä rajuin, todella rajuin ottein. Päähenkilö on kamalassa umpikujassa ja tämä on yksi ahdistavimmista nuortenkirjoista.

En todella tiedä, onko tämä kirja edes tarkoitettu nuorille, rankkuuden takia mutta myös kirjailija viljelee kummallisia sivistyssanoja sinne tänne ja toteaa, ettei päähenkilökään ole aivan varma, mitä ne tarkoittavat.

Joskus nuorempana luin tämän myös ja pidin tästä. Mulla oli jotenkin suuret odotukset tämän suhteen, mutta tämä kirja meni vaan ahdistavuuden puolelle, vaikka todettakoon, että on lopussa joitakin toivon murusia kaiken rajun väkivallan jälkeen. Hyvä kuvaus siitä, kuinka ahdistavaa nuoren elämä voi olla. Ja teos kuvaa myös hyvin, kuinka tärkeää on, että ympärillä on aikuisia, jotka pitävät silmät auki.

+

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Pirkko Saisio - Kohtuuttomuus

Siltala, 2008
sivuja 583
Kohtuuttomuus on lähes 600 sivuinen teos toisena miehenä olemisesta, julkisuudesta, suomalaisuudesta 1990-2000-luvuilla, manipulaatiosta, narsismista, median noususta, politiikasta, seurapiireistä joita ei ole, äitisuhteesta, homoudesta, menetyksestä, rahasta, onnellisuudesta ja onnettomuudesta ja rakkaudesta. 

Saisio on valtavan taitava, ja tästä kirjasta tuli ehdottomasti mieleen Pentti Holapan Ystävän muotokuva. Tämä on siis silkkaa kehua! Saisio tuo loistavati esiin nykypäivän manipuloivan miessuhteen (kiinnostaisi tietää, että voiko kahden miehen välinen suhde olla todella näin intohimoinen ja raaka, miten Saisio ja Holappa molemmat teoksissaan kuvaavat) ja tämä miessuhde on kuin moderni versio tuosta Ystävän muotokuvasta, jossa fiktiivinen Pentti Holappa kirjoittaa taiteilijaystävänsä elämäkertaa.

Ystävän muotokuvaa ja Kohtuuttomuutta yhdistää myös se, että molemmat leikittelevät fiktion ja faktan rajalla ja kertovat tästä häilyvyydestä metatekstissä. Molemmat kirjoittajat ottavat kantaa teksin etenemiseen, kirjoitusprosessiin ja ylipäätään tapahtumiin. Kohtuuttomuudessa se aluksi häiritsi (varmaan siksi kun olin niin ärtynyt Valoa valoa valoa -kirjan metatekstistä, joka oli mielestäni aika naiivia [olihan se toki nuortenkirja] tähän verrattuna).

Upea teos, joka piti otteessaan alusta loppuun saakka. Luin tämän ihan muutamassa päivässä. Saisio todella osaa napata lukijan hampaittensa väliin jo alusta saakka ja pitää tiukasti kiinni. Sivut vain viuhahtivat ohi ja tarina syveni. Tarinallisesti teos on todella kiinnostava ja itseäni viehättää sen tapa olla vähän epämääräinen, häilyvä. Kirja on niin kuin muisto, eikä niinkään sanatarkka kopio tapahtumasta. Se on hyvin viehättävää, kun Saisio sen taitaa.

Kuten tästä tekstistä huomata saattaa, olen ihastuksissani Saisioon. Pidin hänen Punaisesta erokirjastaankin ja nyt tämä vain jatkuu. Seuraavaksi Saisiolta on lukulistalla Sisarukset, joka löytyy kirjahyllystä. Pitäisikö jotain kritiikkiä antaa tässä myös... No kirja on niin monitasoinen, että se vaatii useamman lukukerran eikä välttämättä jaksamista ja aikaa löydy tätä toiseen kertaan kahlaamiseen, vaikka olikin hyvä kirja. Tämä ei ollut tyypillinen homoudesta kertova kirja, joten siitäkin ehdottomasti vielä plussaa. Ja niin, jotain kritiikkiä vielä. No ehkä siitä metatekstistä nyt sanoisin vielä. Saisio kirjoittaa avaruuden ystävälle, ja selventää maan tapoja sille. Se on tavallaan herttaista, mutta siihen vähän kyllästyy. Toisaalta onhan sekin ihan hauska lisä, mutta kirja itsessään on niin kiehtova, ettei ehkä tuollaista avaruusjuttua siihen olisi tarvinnut lisätä.

+

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Anja Snellman - Aura

Otava, 2000
144 sivua
Aura on kaunis, herkkä ja taiteellinen kuvaus naisesta, joka haluaisi yli kaiken olla runoilija. Kukkasia, valoa, hämyä ja syöpä. Aura kuolee 40-vuoden iässä ja testamenttaa kaikki teoksensa hänen mentorilleen. Auraa kuvaa kirjassa niin hänen mentorinsa kuin myös hänen puolisonsa Heidi. Hämmentävä ja sekava teos.

Kertojan vaihtelu aiheuttaa sekavuutta, eikä kirjassa ole helppoa pysyä mukana. Kenen perheestä puhutaan missäkin vaiheessa? Kuka nyt Auraa muistelee, Aura itse, Heidi vai pääsääntöisesti varsin persoonattomana pysyttelevä kertoja, mentori? Kenen tunne on missäkin? Tämä ajoittain on todella rasittavaa, ja haluaisin vain saada selkyyttä tähän kaikkeen. Tässä mielestäni ei Snellman ole onnistunut tämän kirjan kanssa.

Huolimatta tästä kirjassa on kaunista kuvailua ja maalailevia kielikuvia, runollisia ilmaisuja kun kerta runoilijasta on kyse. Täytyy ehdottomasti ihailla Snellmanin kykyä heittäytyä toisesta hetkestä toiseen. Äiti ja koira oli kirja tieteentekijöistä ja maailmankuva oli sen mukainen, puhetavat ja kaikki. Tämä taas on aivan erilainen, herkkä.

+

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Niina Repo - Pimeä huone

WSOY, 1993
sivuja 146

Jälleen yksi "erilainen" kertomus teini-ikäisestä tytöstä, pojasta ja kaikesta siitä elämisen vaikeudesta. Pimeä huone kertoo Raakkelista, jonka lapsuuteen ja nuoruuteen mahtuu kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Kirjassa ei edes selviä, mikä on totta ja mikä valetta. Loppuun saakka kirja on yhtä epäselkeää pohdintaa, muistelua, unta, ajatuksia. Itsemurha on tässäkin kirjassa läsnä. 

Repo käy kirjassaan läpi perusteinidraama-aiheet. Kokemattomuus, sitten seksi, baarit, alkoholi, suutelu, kuolema, pelko, koulukiusaaminen, poikaystävät, haaveet, kuvitelmat, sisarukset ja kahakat, uudelleen ja uudelleen seksi, sitten lopuksi tietysti abortti, syömishäiriö ja kuolema.

Repo tekee kirjasta moniuloitteisen sekottamalla pakkaa niin, ettei lukija kykene pysymään perässä mikä on totta ja mikä ei. Loppujen lopuksi sekin on vain todella ärsyttävää ja koko tarina tuntuu epätodelliselta. Parempiakin kirjoja on näistä aiheista kirjoitettu.

Nopeastiluettava. Mielenkiintoista se, että tarinaa tarkasteltiin Raakkelin itsensä, hänen muistiinpanojensa sekä Ristianin näkökulmasta. Mutta loppujen lopuksi vain vaikeaselkoinen ja turhauttava. Toisaalta luin tämän kirjan yhdessä päivässä, eli jotain koukuttavaa tässä siitä huolimatta oli.