keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Anne-Sophie Brasme - Henkäys

Like, 2003
sivuja 141
suomentanut Minna-Maaria Koponen

Henkäys kertoo nuoren Charlénen tarinan, jossa hän eksyy itseensä, antaa hulluudelle ja pakkomielteelleen vallan. Charléne tappaa ystävänsä. Kaikki 141 sivua on täynnä kaunista kieltä, pehmeää puhetta huimauksesta ja jotain sellaista, mitä takakannessa sanotaan "mestarilliseksi sielun kuvailuksi". 

Brasme kieltämättä kirjoittaa hyvin. Hän kirjoittaa niin kauniisti, että jossain kohtaa se alkaa jo ärsyttää. Mietin monesti, että mitä on se todellinen ihmisruumiissa olemisen kuvailu ja mitä se ei ole. En itse ainakaan tunne mitään kirjan kuvailemia tuntemuksia, esimerkiksi onnen tunne tai juuri tuo niin monesti mainittu huimaamisen tunne, lainkaan niin kuin ne annetaan ymmärtää. Ehkä olen vain tottunut liian karuun kieleen ja inhorealismi on vallannut mieleni.

Henkäys on taiteellinen välipala, joka tarrautuu kurkkuun. Kuitenkaan tästä huolimatta kirjan voi ohittaa heti, kun sen on saanut nieltyä. Brasme tosiaan osaa kertoa nuorten tyttöjen välisistä ihmissuhdekriiseistä, mutta uudelleen en aio tätä kirjaa lukea, enkä varmaan edes kirjahyllyssäni sen kauempaa säilyttää.


+

tiistai 25. helmikuuta 2014

Tuula-Liina Varis - Vaimoni

WSOY, 2004
357 sivua

Vaimoni on raju. Se on kirja nykypäivän turhamaisuudesta, toimittajan ammatista, ylipainosta, ideologisesta petturuudesta, oman itsensä myymisestä lehdistölle, kostosta, nuoruudesta, masennuksesta, lapsen menetyksestä, läheisriippuvaisuudesta, narsismista, sovinismista ja feminismistäkin, naiskuvasta ja ennen kaikkea avioliitosta, joka valuu viemäristä alas.

Kaikki on kai siinä. Vaimoni-teoksessa on toimittajamies, joka on ennen ollut periaatteen mies, sosialisti. Vaimo on paremmasta perheestä, ja hänelle politiikka ja luomu ovat vain valinta, eivät välttämättömyys. He saavat vammaisen lapsen, jonka kuoltua vaimo masentuu. Masentuu, syö, lihoo ja sitten katoaa. Mies kertoo heidän tarinansa kuvottavasti, puistattavasti ja jopa inhorealistisesti.

Teos kuitenkin päättyy oudolla tavalla. Tämä kirja on vähän kuin Johanna Sinisalon Lasisilmä. Tarinan kerronta on loistavaa, oivaltavaa, koukuttavaa ja jotakin aivan erilaista mitä on aikaisemmin lukenut. Kaikki vaihtoehdot käydään läpi. Mitään ei aavista, mitään lopun tapaista ei osaa nähdä. Sitten kaikki muuttuu ihmeelliseksi ja katoaa johonkin rajalle, outouksiin.

Pidin kirjasta, vaikka sitä oli hirveää lukea. Tuula-Liina Varis on oivaltava kirjoittaja, joka osaa toden totta kirjoittaa ja rakentaa tarinan. Hän on tavoittanut tekstissään jonkun tietyn melankolian ja karun mielenmaiseman, josta on vaikea päästä eroon.

Täytyy myös todeta kliseisesti, että kirja tempaisi mukanaan. Luin huimat 330 sivua kahdessa päivässä, hups vain.

+

perjantai 21. helmikuuta 2014

Ville Hytönen (toim) - Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa?

Teokseen on kerätty eri kirjoittajien pohdintoja henkilöstä ja ilmiöstä nimeltä Halla-aho. Kirjoittajia on laidasta laitaan; Arja Alho, Mike Pohjola, Timo Hännikäinen, Jukka Mallinen, Sirpa Pietikäinen, Katja Kettu, Husein Muhammed, J. Sakari Hankamäki ja Jussi K. Niemelä. Kirja on äärimmäsen mielenkiintoinen. Yksittäisten kirjoittajien tekstien taso vaihtelee lievästi, mutta teos on hyvin kiehtova, kun se tarjoaa samalla vastakkaisia näkemyksiä. Timo Hännikäinen ja J. Sakari Hankamäki kirjoittavat selkeästi maahanmuuttokriittisyyden puolesta, ja harvoin on lukenut mitään näin jännittävää ja ihmeellistä. 

Hyvin olisin voinut kuvitella koko kirjan olevan vain pelkkää Halla-ahon mustamaalaamista ja toisen puolen äänen hiljentämistä. Mutta ei! Lähtökohtaisesti täytyy sanoa, että vastustan maahanmuuttokriittisyyttä enkä voi sietää sellaisia henkilöitä kuin Halla-aho, Vihavainen ja Hännikäinen. Tämä kirja vain vahvisti entisestään minun aikaisempia näkemyksiäni juuri sillä, että kirjaan oli otettu molempia puolia. Väistämättä tosin tässä kirjassa kävi niin, että enemmistö kirjoittajista kritisoi persuja ja maahanmuuttokriittisyyttä ja he kirjoittivat ja argumentoivat niin paljon paremmin, että tuntuu käsittämättömältä, miksei tästä kirjasta ole puhuttu enemmän tai miksi tämä on jäänyt niin pimentoon. Tai yleisesti, että miten kukaan tämän kirjan luettua enää voi olla maahnamuuttokriittinen.

Vaikka kirja onkin verrattain "vanha", julkaistu neljä vuotta sitten, se on kuitenkin hyvin ajankohtainen. Käsittämättömän ajankohtainen. Tuntuu jopa, ettei tästä ole päästy eteenpäin oikein millään. Edelleen käydään samanlaista keskustelua, vaikka vuodet kuluvat. Mikään ei tunnu muuttuvan.

Jos politiikka ja nykyinen tila mietityttää, kiinnostaa, ihmetyttää tai vain vituttaa, niin kannattaa lukea tämä. Toki tämä saattaa olla hieman puolueellinen, mutta tässä on ainakin yritetty ottaa esiin molempia näkökulmia. Tämän kirjan takia olen löytänyt itseni Hommaforumilta selailemasta, että mitä ihmettä ne siellä keskustelevat nykyään.

Savukeidas, 2010
sivuja 229

Ja lopuksi vielä pari ajattelemisen arvoista sitaattia!

"Maahanmuuttajien integroitumisen vapauksiimme ja elämänlaatuumme pitäisi olla helppoa - hehän ovat tulleet tänne lisätäkseen vapauksiaan ja parantaakseen elämänlaatuaan. Jos integraatiossa on ongelmia, meidän pitää katsoa kriittisisesti omia instituutioitamme." Jukka Mallinen

"Perussuomalaiset tuttavat muottituotantona uusia verisoita vanhoista sanomisista vaihtamalla sen välittäjää. Näin syntyy harhakuva, että samoin ajattelevia ja samalla tavaslla kirjoittavia on lukemattomia." Katja Kettu