Hanna Marjut Marttila - Kertoi tulleensa petetyksi

Tipii, Ilari ja Roseanna - kolme patologista luuseria, rahatonta väliinputoajaa ja syrjäytynyttä surkimusta. Kaikkien harrastuksena on itsemurha - kunhan se vain joskus onnistuisi. Kun Tipiin tilille ilmestyy odottamaton summa rahaa, alkaa tunnelma kehkeytyä. Yhtäkkiä tunnelma on todella hyvä. Itse asiassa se on kerrassaan mainio. Onhan? -- Sitten käy ilmi, että syömme täsmälleen samaa mielialalääkettä, meillä oli jopa sama päiväannostus, Cipramil 40mg. Nyt riemastuimme todella, tunsimme mittavaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Otava, 2002
207 sivua

Kertoi tulleensa petetyksi on loistavin kirja masennuksesta pitkään aikaan. Marttila kokoaa yhteen taitavasti kolme elämää. Ylipäätään pidän todella paljon sellaisista kirjoista, jotka rakentuvat pala palalta ja jotka tarjoavat oivalluksia. Kuten jo mainittua, teoksessa on kolme päähenkilöä, joiden elämää tarkastellaan ainoastaan Ilarin ja Tipiin näkökulmista. Kaikki kolme ovat samassa elämäntilanteessa; rahattomia, yksinäisiä ja masentuneita, mutta silti he luonnollisesti kokevat tilanteet ja tapahtumat niin eri tavalla. On hämmentävän kärjistävää, miten Tipii hihkuu riemusta ja Ilari taas kiroaa.

Marttila tuo kirjassaan esiin yhden puolen, mihin en ole samalla tavalla törmännyt missään muussa masennusta ja itsemurhaa käsittelevässä kirjassa. Itsemurhaajat eli elämäntapanaan itsemurhaa suunnittelevat ovat rahattomia. Raha värittää heidän arkeaan entistä synkemmäksi ja siihen tuntuu tiivistyvän ainakin osa heidän depressiosairaudestaan. (Ja mainospuhe: Tämän kirjan esimerkit tarjoavat jälleen hyviä esimerkkejä siitä, miksi Suomen sosiaaliturvaa pitäisi uudistaa! Perustulo olisi musta erittäin erittäin hyvä asia!) Kaiken lisäksi kaikilla kolmella on sama sosiaalityöntekijä, johon jokainen suhtautuu niin eri tavalla.

Eräs mielenkiintoinen juttu on, että tapahtumat sijoittuvat noin kolmen tai neljän päivän sisälle. Harvoin tulee luettua kirjoja, joiden tapahtumat ovat niin nopeasti ohi tai joissa vastaanvanlaisesti huomaisi ajankulun. Teos on mielenkiintoinen, avartava, pikkuseikkoja esiin nostava, vaikkakaan ei lainkaan liian hidastempoinen eikä pitkästyttävä. Itse asiassa ostin kirjan eilen ja luin sen melkein kokonaan eilispäivän aikana. 

Hämmentävän hyvin kirjassa tuodaan esiin muutamien tapahtumien ja päivien kautta masennuksesta joitakin aivan uusia puolia ja kokemuksia. Kannattaa ehdottomasti lukea kirja, jos ei vain ahdistu liikaa itsemurhapuheesta, jota kirja sisältää aika paljon.

Sinikka Nopola - Tervedin teitä kevätsukkahousuilla

Aikaisemmin olen leimannut Nopolan lastenkirjailijaksi, jolla ei ole annettavaa nuorelle aikuiselle. Jostain kuitenkin eksyi käsiini hänen Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla -novellikokoelma, joka on tällä hetkellä uusin ihastukseni! Yllätyin jälleen kerran positiivisesti suomalaisen naiskirjailijan loistavasta kielenkäytöstä. Tulen hyvin onnelliseksi löytäessäni tällaisia ihania uutuuksia, joita kohtaan aikaisemmin olen ollut skeptinen tai jopa turhan ennakkoluuloinen.

WSOY, 2001/2010
sivuja 166

Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla sisältää reilu neljäkymmentä pientä novellia, jotka ovat hyvin oivaltavia ja taitavia. Nopola osaa kiinnittää huomion mielenkiintoisiin yksityiskohtiin ja loihtia niistä hyvin kiinnostavia tarinan pätkiä. Hän yhdistelee pieniä asioita toisiinsa suloisesti. Tämä kirja on jälleen sellainen, joka vaatii kypsyttelyä ja toisen lukukerran. Se sisältää joitakin sellaisia kohtia, joihin en osannut samaistua, mutta se ei haitannut. Kirja kokonaisuutena oli hyvin mielekäs.

Pienet sattumukset, eri tyyppiset ihmiset, havainnot, havatumiset ja pienet oivallukset muodostavat kirjan ytimen. Voi olla, että tämä näkemys kirjasta on yltiöpositiivinen, mutta niin kuin sanoin, olen vähän ihastunut tähän kirjaan. Teos kun sisältää tarinoita synnittömän naisen aamusta, Väinö Linnan otsan hipaisemisesta, äidillisyydestä nyky-yhteiskunnassa, synnillisen naisen aamusta, naisista kodinhoitohuoneissa, hiusvärin vaikutuksesta, jumalasta (joka on perhonen), aikuisten tavasta puhua ja isoista päistä, jotka eivät tule takaisin. Ihaistuitteko? Niin minäkin, jälleen kirjaa selatessani! (ps! muistan ihastuneeni jo nimeen! kevätsukkahousut! sydänsydänsydän kohta minäkin tervedin teitä kevätsukkahousuilla!)

Esko-Pekka Tiitinen - Elämänkirja

Tammi, 2006
sivuja 117

 Tämä on hämmentävä teos monella tavalla. Ensimmäiseksi huomioni herätti sen mielenkiintoinen kansi. Olen törmännyt tähän kirjaan useasti. Muistan tarttuneeni tuohon kirjaan, mutta en ole lukenut edes takakantta läpi. Jokin on saanut minut tarttumaan tuohon kirjaan aina vain uudelleen, muttei koskaan niin, että olisin ostanut ja lukenut sen. Olen meinannut ostaa Elämänkirjan ja se on vaikuttanut tutulta. Eräänä päivänä kirjastossa käydessäni eksyin "tuo tullessasi vie mennessäsi"-hyllykön luo. Siellä oli tämä kirja, ja päätin ottaa sen mukaani! Ehkä vähän typerää, mutta mulle tuli voimakkaasti sellainen olo, että tämä kirja on jollainkin tavalla tarkoitettu mulle ja mun on luettava se. Silloin luin takakannenkin ensimmäistä kertaa kokonaan.

"Hän ottaa valokuvia kaikesta ympärillä olevasta ja tarkentaa lähelle sitä surua, jota hän ei ole saanut käsitellyksi. Onneksi Marja löytää vierelleen Zenin, herkän pojan, omahoitaja Salmen, terapeutti Jounin ja siskonsa Ellin. Taideterapian avulla Marja avaa ovettomia ovia tasapainon löytämiseen ja oppii Zenin lailla kysymään: "Mitä on?""

Elämänkirja on mielenkiintoinen ja oivaltava kuvaus 17-vuotiaan Marjan elämänvaiheista ja mielenmaisemista. Marja asuu perheensä kanssa maalla, mutta rahavaikeuksien takia he joutuvat muuttamaan pois. Hän musertuu ja joutuu psykiatriselle osastolle. Siellä hän kuitenkin oivaltaa asioita yhdessä vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Kaikki kääntyy lopussa päälaelleen näyttäen maailman aivan uudella tavalla niin osaston potilaille ja henkilökunnalle kuin omaisillekin.

Kertomus on lempeä, hieman kapinoiva ja no, oivaltava on varmaan paras sana kuvaamaan tätä. Marja on herkkä nuori, johon minun oli erittäin helppo samaistua. Vaikken olekaan asunut maalla, voin silti hyvin samaistua hänen tunteisiinsa kuulumattomuudesta ja ristiriidoista, peloistakin. Lisäksi valokuvaaminen on suurinta rakkautta, tie pois pimeydestä. Osastolla olemisesta puhutaan kauniin lempeästi, mikä on mielestäni hyvä asia.

Olen todella häkeltynyt tästä, koska haaveilen samaan aikaan valokuva- tai taideterapiaan osallistumisesta sekä terapian järjestämisestä. Hassua! Vannon ehdottomasti valokuvan voimauttaviin ominaisuuksiin ja valokuvan sekä taiteen ylipäätään mahdollisuuksiin terapiamuotona. Tarina oli muutenkin hyvin kaunis, vaikkakin surullinen. En ole varma, olenko "valmis" kirjoittamaan tätä arvostelua tästä, mutta annan nyt kaiken sekaisen tajunnanvirtani valua ulos. Elämänkirja on aivan loistava, ja suosittelen lukemaan sen. Tämä on niitä kirjoja, joita tulen lukemaan vielä monesti uudelleen.

Claes Andersson - Hulluudestamme ja hulluudestanne

Ja kappas, jälleen hulluudesta! Sain tämän kirjan lainaan kämppikseltäni, ja luin tämän hurjalla vauhdilla. Teos on jaettu yhdeksään osaan, joista jokainen osa on vielä jaettu pienempien väliotsikoiden alle. Teoksessa käsitellään hulluuden (psykoosin) kokemusta, syitä, ymmärtämistä, määritelmiä, torjuntaa, oireita, diagnoosia, ihmiskäsitystä, nerokkuutta, järkeä, luovuutta, medikalisaatiota, uhreja, logiikkaa, kieltä, viestiä ja lahjakkaita tapauksia, jotka ovat sairastumisen myötä muuttuneet ikään kuin "sammuneiksi tähdiksi". Esimerkkinä tästä lahjakas matemaatikko ja taloustieteilijä John Nash, josta on tehty Kaunis mieli -niminen elokuva.

"Skitsofrenia, maanisdepressiivinen sairaus ja solujen hulluus, syöpä, nuo kolme hulluuden perusmuotoa ovat - ei ainoastaan yksilösairauksia ja sellaisina mielen- ja ruumiinterveyden häiriöitä - vaan samalla sijaissairastamista kollektiivisesti hullun ja sairaan maailman keskellä."

Kirja sisältää siis hurjan paljon kaikkea, mutta suurin osa noista edellä mainituista väliotsikoiden teksteistä ovat loppujen lopuksi hyvin lyhyitä muutaman sivun tietoiskun tapaisia katkelmia. Hulluudestamme ja hulluudestanne on todella kiinnostava kirja, jos sitä vain lukee ajatellen, että siihen Andersson on kerännyt ylös mielenkiintoisia havaintoja - eikä niinkään niin, että kirjailija pyrkisi ottamaan kantaa ja tuomaan esille omia mielipiteitään esimerkiksi luovuuden ja hulluuden yhtymäkohdille. Aluksi olinkin hieman pettynyt, ettei kirjasta löytynyt sen enempää kirjailijan omia näkemyksiä (kirjailija kuitenkin on itsekin psykiatri) esimerkiksi juuri nerokkuuden ja hulluuden suhteesta. Kirjailija kertoi kiinnostavan pointin ja se jäikin sitten siihen. Ehkä Anderssonin olisi pitänyt keskittyä vain muutamaan suurempaan linjaan ja kirjoittaa niistä perusteellisemmin, hän kun kuitenkin kirjoittaa hyvin.

Kirjapaja, 2003/2008
sivuja 128

Edellinen Styronin kirja antaa syvemmän sukellukseen hänen subjektiiviseen masennuksen kokemukseen, mutta tämä Anderssonin teos luotaa laajemmalle kertoen psykiatrian historiasta, antipsykiatriasta ja sen sellaisesta. Olen todella iloinen, että sain todella paljon kaikkia uusia ajatuksia, joihin tutustua kirjan kautta. Anderssonin teos oli minusta huomattavasti parempi kuin tuo Styronin, suosittelen siis tutustumaan tähän, jos kiinnostaa "hulluus" historiallisena ja psykologisena ilmiönä eikä niinkään subjektiivisena kokemuksena. Ei ihan neljää tähteä, mutta ei ihan kolmeakaan!

+

Note to self: Muutamia mielenkiintoisia juttuja, jotka herättivät mielenkiintoni kyseisessä teoksessa!

Michael Foucault - Hulluuden historia (1973), Kristuksen hullut, David Cooper - Psychiatry and Anti-Psychiatry (1967), Ronald Laing - The Divided Self /Pirtoutunut minuus (1959), kriittisen psykiatrian edustajat kuten Thomas Szasz, Erwin Goffmann, Franco Basaglia, erityisesti Szaszin kirja The Myth of Mental Illness (1961), Jyri Puhakainen joka on kehitellyt Szaszin ajatuksia ja soveltanut niitä suomalaiseen nykyodellisuuteen (Persoonan kieltäjät, 1998), Gregory Bateson ja kaksoissitova kommunikaatio (double bind -communication), Stephane Courtois - Kommunismin musta kirja.

Ps, lahjottu!

Parhaimmat lahjat! Sain äidiltä tulevan kuvajournalistin raamatun eli 150 Years of Photo Journalism -kirjan ja Eemililtä Sontagin valokuvaesseitä! (!!!!!)

William Styron - Pimeän kuva: Muistelma hulluudesta

Luin tämän kirjan lokakuussa kämppikseni suosittelemana. Pimeän kuva kertoo, kuten alaotsikko vihjaa, masennuksesta. Minun täytyy tunnustaa heti alkuun, että en muista juurikaan yksityiskohtia kirjasta. Teoksessa käydään läpi masennusta, ja se varmasti valaisee masennuksesta tietämättömiä hyvin, mistä masennuksessa on oikein kyse ja kaikkea sellaista. Kirja oli ihan mielenkiintoinen ja nopeasti luettu. Se ei vain herättänyt sen suurempia tunteita eikä sellaisia ajatuksia, joita voisin muistaa vielä nyt tätä kirjoittaessani.

Suomennos: Mirja Rutanen
Otava 1995
sivuja 94

 Minusta tuntui, että koko kirjan kerronta oli apaattista ja masentunutta. Mielenterveysongelmista ja "hulluudesta" voisi saada aikaan vaikka minkälaisia mielenkiintoisia ja kiehtovia tarinoita, mutta tämä pysytteli ainoastaan kuvailevana ja ankeutta huokuvana. Täytyy myös todeta, että varmasti tuo masennus on sitten sellaista kirjailijalle ollut. Omat masennuskauteni kun ovat olleet huomattavasti voimakkaampia, voimakkaita tunteita ja itkua, harvoin tasapaksua ankeutta. Mielestäni kirjasta kertoo jo aika paljon se, ettei siitä ole tämän enempää sanottavaa.

Yritän herätellä kirjablogiani uudelleen henkiin pitkän tauon jälkeen. Minulla on ollut hirmuinen stressi ja väsymys koulun takia. Kirjojakin olen lukenut todella epäsäännöllisesti ja varsin poukkoillen. Luen joitakin sivuja sieltä täältä, mutta en saa mitään päätökseen. Toivon, että tästä jatkuu kirjablogini aktiivisempi päivittely. Vähän harmittaa, että vuoden 2013 ensimmäinen kirja-arvostelu on näin heikko, mutta halusin saada tuon kirjan pois alta. Ehkä jossakin toisessa elämäntilanteessa Pimeän kuva olisi voinut antaa enemmän. Kuulemiin ja lukemisiiin.

Janne Seppänen - Katseen voima

Katseen voima on tutkimus katseesta ja visuaalisista järjestyksistä. Samalla se avaa ikkunan kohti visuaalista lukutaitoa. Kyseinen kirja on Johdatus viestintään ja mediaan -kurssikirja ja se on toiminut myös tiedotusopin valintakoekirjana aikaisempina vuosina. (Tänä vuonna tilalle tuli Johanna Sumialan Median rituaalit) Kyseinen teos ei kuitenkaan vastaa mielikuvaa koulukirjasta. Kuten eräs ystäväni totesi kirjaa selaillessaan: "Tämähän on vähän kuin kolumnia koko kirja!" Visuaalisen oppikirjana kirja sisältää kuvia, joita kirjoittaja purkaa lukijalleen auki. Tämä miellyttää minua suuresti, ihana katsella kuvia, ihana pohtia merkityksiä. Kuvat - yllättäen - tekevät kirjasta myös helpommin lähestyttävämmän. 

Kirjoitan tästä kirjasta tänne nyt, koska aion tenttiä huomenna kyseisen teoksen. Aion esitellä oleellisia käsitteitä (suoria lainauksia, joiden perässä sivunumeroita, jotta löydän ko. kohdat jatkossakin esseetäni kirjoittaessa!) ja vasta lopussa esittää tarkemman arvioni kyseisestä kirjasta. Jos kirjan sisältö ei kiinnosta suuremmin, siirry alas arvosteluun :--)

Visuaalinen järjestys

Visuaalinen järjestys viitaa visuaalisen todellisuuden säännönmukaisuuksiin ja niihin kytkeytyviin merkityksiin (14). Visuaalinen ei siis ole satunnaista näköaistimusten virtaa. Siihen muodostuu rakenteita ja järjestyksiä. Näitä visuaalisia järjestyksiä on sekä fyysisessä ympäristössä, esinemaailmassa, että kuvallisen esittämisen (representoimisen) muodoissa ja sisällöissä. (34)

Visuaaliset järjestykset ovat aina inhimillisen toiminnan tulosta. Niitä sisältyy katseen varassa tapahtuvaan vuorovaikutukseen. Katsominen on aina normatiivista ja merkityksiä välittävää toimintaa. Ihminen muokkaa ja rakentaa visuaalista ympäristöään ja tekee kuvallisia esityksiä erilaisissa yhteiskunnallisissa käytännöissä. (35) Siispä visuaaliset järjestykset ovat toiminnallisia ja materiaalisia järjestyksiä, jotka nivoutuvat erilaisten instituutioiden toimintaan.

Tästä kaikesta sanotusta tiivistyy visuaalisten järjestysten tärkein piirre: ne sisältävät vakiintuneita ja jaettuja kulttuurisia merkityksiä. Ja niihin liittyy odotuksia, normeja, tunteita, ja ne kiteytyvät osaksi ihmisten välistä vuorovaikutusta.

Missä on sosiaalista järjestystä on myös valtaa, ja koska visuaaliset järjestykset ovat sosiaalisia järjestyksiä, valta liittyy erottamattomasti niiden toimintaan. (41)

Visuaalisiin järjestyksiin liittyvä valta ei ole vain rajoittavaa, vaikka esimerkiksi poliisi voi tosiaankin siivota kaupunkikuvaa tai estää vaikkapa elokuvien esittämisen. Valtaa paljon pohtinut ranskalainen historoitsija ja filosofi Michel Foucault korostaa vallan tuottavuutta. -- Voidaan ajatella, että valta on juuri se voima, jonka vaikutuksesta ihmiset mukautuvat visuaalisiin järjestyksiin, tulkitsevat niitä tietyillä tavoilla ja alkavat pitää niitä itsestään selvinä. (43)

Visuaalisuus/kuvallisuus

Visuaalisen ja kuvallisen merkitykset lipuvat lähelle toisiaan, mutta niiden suhde on epäsymmetrinen. Kaikki kuvallisuus on visuaalista, mutta kaikki visuaalinen ei ole kuvallista. Raja on hämärä, koska 1) näköaistimus liittyy aina silmään, se perustuu aina kuvaan, koska verkkokalvolle piirtyy kuva ja 2) myös esineet, joita emme ole tottuneet pitämään kuvina, ovat aina kuvallisia. Seppänen rajaa kuvallisuuden tarkoittamaan vain kuvallisia representaatioita, esityksiä, toisin sanoen valokuvia, piirroksia, tietokonekuvia, maalauksia (esittäviä ja ei-esittäviä), sarjakuvia jne. Puhuttaessa kuvallisuudesta tarkoitetaan kaksiulotteista kuvallisuutta. Kuvallisesta on epäilemättä kasvanut visuaalisen tärkein alue, johon rakentuu monenlaisia visuaalisia järjestyksiä. (36-38)

Tässä välissä Seppänen pureutuu Platonin ideataivaaseen ja toteaa, että: "Vaikkei hyväksyisikää Platonin ideaoppia, hänen kuvallisuuden kritiikkinsä jaepäilyssään näköaistin antamaa tietoa kohtaan voidaan tavoittaa myös visuaalisen lukutaidon kannalta arvokkaita aineksia. Kuvallisuuden ja jopa arkisen esinemaailman merkitysten kyseenalaistaminen on myös visuaalisen lukutaidon olennainen ulottuvuus. Tällöin - paradoksaalisesti - silmien sulkeminen ja ajattelukyvyn käyttö muodostuvat keskeiseksi visuaalisen lukutaidon osaksi."

Debord ja spektaakkelin yhteiskunta

Sanakirja määrittelee spektaakkelin komeaksi, mutta pintapuoliseksi näytelmäksi, elokuvaksi, juhlaksi tai tilaisuudeksi. Se on siis jotain falskia ja naurettavaa. Spektaakkelilla on kuitrenkin menneisyys, joka on osa optisten laitteiden historiaa. Niistä keskeisin lienee jo 1600-luvulla alkunsa saanut taikalyhty (laterna magica), jolla kyettiin heijastamaan kuvia väkijoukon ihailtavaksi. (59)

"Spektaakkeli ei ole kokoelma kuvia vaan ihmisten keskinäinen sosiaalinen suhde, joka on kuvien välittämä", Debord kirjoittaa. Hänen ajattelussaan elää platonilainen epäluottamus kuvallisen todellisuuteen. Maailma on muuttunut "yksinkertaisiksi kuviksi", joista on tullut "todellisia olioita" ja "hypnoottisen käyttäytymisen motiiveja." (58-60) Debordin ajattelua leimaa kulutuskriittisyys.

(Baudrillard ja simulaatio)

Silmä, katse ja katsominen

Katsominen ei ole ohimenevä tapahtuma, se on koko ajan jatkuva ja muokkautuva prosessi, jossa aiemman mielikuvat, kulttuurinen kokemus ja vuorovaikutus lomittuvat toisiinsa. Katsominen jatkuu vaikka silmät suljettaisiinkin. (97)

Samalla kun katse rakentaa subjektien välistä vuorovaikutusta, sosiaalista sidosta, se rakentaa vuorovaikutusten osapuolten minuutta, subjektiutta. Tällaisen sidoksen merkityksen voi helposti tajuta ajattelemalla, kuinka tärkeää lapselle on tavoittaa vanhempien katse. (101)

 (Lacan, katse, écran)

(Lukutaito, valokuvan ja kameran historiaa, kuvallinen ja ei-kuvallinen havainto)

Semioottisia ominaisuuksia (175)

Semiotiikka on tiede, joka tutkii merkkejä - esimerkiksi kirjoitusta, symboleita, kuvia - merkityksen muodostumisen näkökulmasta. Valokuvan semioottisia ominaisuuksia, sitä miten se merkkinä välittää merkityksiä, voi puolestaan pitää yhtenä valokuvan keinona asettua osaksi visuaalisia järjestyksiä.

Charles S. Peirce vs. Ferdinand de Saussure

Indeksisyys (178)

Fiske: "Indeksimerkillä on suora, todellisuudessa oleva kytkös kohteeseensa". Esimerkiksi savu on tulen indeksi. Indeksinen merkki on usein kausaalinen - ominaisuus, jonka voi pukea vertauskuvalliseen lausahdukseen "ei savua ilman tulta".

Ikonisuus (179)

Valokuvan ja kohteen välillä ei ole vain kausaalinen yhteys. Valokuvan väitetään jopa muistuttavan kuvauksen kohdetta. Tätä ominaisuutta on nimitetty ikonisuudeksi. 

(Motivoituneisuus ja motivoimattomuus. Paradigma ja syntagma)

Denotaatio, konnotaatio ja myytti (182)

Valokuvan denotaatio viittaa sen ilmeisiin merkityksiin. Fisken mukaan konnotaatio "kuvaa vuorovaikutusta, joka syntyy kun merkki kohtaa käyttäjiensä tuntemukset tai mielenliikkeet sekä kulttuuriset arvot". Fiske määrittelee myytin Barthesiin nojautuen seuraavasti: "myytti on kertomus, jonka avulla kulttuuri selittää tai ymmärtää luonnon tai todellisuuden joitakin puolia."

Metaforisuus ja metonyymisyys (185)

Hän tahkoaa tekstiä, keventää sydäntään, lataa akkujaan tai notkuu kadulla. Hän on peto, verenimijä tai taivaanrannanmaalari. Jokaisessa esimerkissä näkyy metaforan keskeinen piirre: metafora on keino ymmärtää ja kokea jokin asia toisen asian avulla. Metonymiasta esimerkki on NG LI joka edustaa itseään laajempaa kokonaisuutta (Viking Line). Myös valokuvaa pidetään metonyymisenä merkkinä, koska se esittää aina osan laajemmasta kokonaisuudesta.

Viimeisessä luvussa Seppänen käsittelee HS:n lehtikuvia.

Ensiksi, pahoitteluni, jos tämä oli aivan liian raskas ja sivunumerointi häiritsevä. Koen kirjoittamisen hyvin hyödylliseksi.

Vastapaino, 2001 (2008)
sivuja 225

Arvioita ja ajatuksia!

Kirja on ehdottomasti yksi mielenkiintoisimpia kirjoja, joihin olen paneutunut viime aikoina. Huolimatta siitä, että Katseen voima on kirjoitettu ja painettu ensimmäisen kerran vuonna 2001, se ei kuitenkaan ole auttamattoman vanhentunut, mikä voisi olla erittäin mahdollista 11 vuoden jälkeen varsinkin kun kyseessä on niinkin nopeasti muuttuva ja kehittyvä aihe kuin media. Toki olisin halunnut kuulla tuoreempia esimerkkejä. Esimerkiksi nuo HS:n lehtikuvat, joita Seppänen analysoi on 1990-luvun alusta ja itse olen syntynytkin vasta vuonna 1993, haha.

Katseen voima on todella hyvä ja kattava teos visuaalisuudesta ja varmasti antaa ajattelemisen aihetta jokaiselle. Olen lukenut Katseen voiman ensimmäisen kerran muistaakseni vuonna 2010 tai 2011. (Siitä saakka siis on ollut selvää, että tiedotusoppi/kuvajournalismi on se, mitä haluan opiskella) Itse koin hyvin kiinnostavaksi sen, että kirjasta löytyy tuttuja nimiä (Platon, Descartes, Foucault, Bentham, Freud, Leibniz, Locke, Marx, Nietzsche, Wittgenstein) ja itseä jo aikaisemmin kiinnostaneita juttuja kuten camera obscura, panoptikon ja vastamainokset.

Kannattaa ehdottomasti tutustua, jos vähääkään kiinnostaa visuaalisuus ja katse! Tällä hetkellä ei mulla ole muuta sanottavaa kyseisestä kirjasta. Mulla on lukemisen alla Janne Seppäsen Visuaalinen kulttuuri, joka tarjoaa aivan loistavaa jatkoa tälle. Odotan innolla, että ehdin paneutua siihen kunnolla kaiken kouluhomman lomassa. PS! HS:n kirjoitus kirjasta!

Anna-Leena Härkönen - Onnen tunti

Kirjassaan Onnen tunti Anna-Leena Härkönen uppoutuu sijaisperheen elämään. Tarinan pääosassa on Tuula, jonka elämä on hyvää: hänellä on kymmenenvuotias poika Roope ja Harri-niminen tatuoijamies ja arki vaikuttaa menevän hyvin eteenpäin. Tästä huolimatta Tuulan mielessä alkaa pyöriä ajatus sijoitetusta lapsesta. Kun Tuula ja Harri ovat käyneet vaaditut valmennukset, he saavat tietää, että heille olisi mahdollisesti tulossa kaksi lasta, 5-vuotias Venni ja 8-vuotias Luke.

Otava, 2011
sivuja 287

 Kirja pureutuu hyvin sijoitetun lapsen hankintaprosessiin ja huostaanotetun lapsen biologisten vanhempien kohtaamiseen. Vennin ja Luken biologinen äiti Ninna on vihainen sossuille ja Tuulalle. Hän ei tunnu ymmärtävän, miten hänen lapsensa saatetaan viedä häneltä. ”Miltä tuntuu hoitaa varastettuja lapsia?” kysyy Ninna Tuulalta.

Onnen tunnissa nousee pinnalle myös prosessin aiheuttamat tunteet ja vanhat muistot omasta elämästä. Tuula alkaa muistella lapsuuttaan, jolloin hän piileskeli yksin komerossa peloissaan. Prosessi herättää Tuulan ajattelemaan myös omaa suhdettaan äitiinsä, joka kuvitteli tarjoavan Tuulalle hyvän lapsuuden vastoin Tuulan omaa kokemusta.

Aluksi ajattelin, ettei kirjan aihe kosketa minua enkä kokenut sitä kiinnostavana. Perhe-elämä ei ole ajankohtainen omassa elämässäni enkä osanut samaistua kirjan henkilöihin. Jatkoin kuitenkin lukemista ja innostuin kirjasta. Härkönen osasi herättää mielenkiinnon. Olen iloinen, että pääsin tuon kirjan avulla tutustumaan sijoitusprosessiin ja siihen, millaisia tunteita tuo kaikki herättää. Jälleen on myös todettava, että Härkönen kirjoittaa hyvin. Sitä on helppo ja erittäin miellyttävä lukea. Härkönen osaa olla uskottava teksteissään.

PS! MILLAINEN ON HYVÄ KIRJA-ARVOSTELU? Olen pitänyt taukoa kirjoista kirjoittamisessa ja olen hieman epävarma kirjoittamisen suhteen. Millainen on raflaava, kiinnostava, innostava, taidokas kirja-arvostelu? Mitä te haluaisitte kirja-arvostelussa kuulla? Itse koen, että itselläni on kehitettävää juonen kuvailussa. Koen sen hankalaksi, miten tiivistää kirjan sanoma muutamaan kappaleeseen kiinnostavasti. Lisäksi koen, että minun pitäisi löytää uusia sanankäänteitä, joiden avulla kuvata kirjoja. ++ Olen lukenut aika paljon samoja kirjailijoita, Snellmania ja Härköstä, ehkä sekin vaikuttaa... Kertokaa mielipiteitänne :--)

Pikapäivitys

Pahoittelen kirjablogini hiljaisuutta. Koulussa on nyt enemmän kiireitä kuin milloinkaan aikaisemmin ja tenttikirjojen lukeminen vie hirmuisen suuren ajan ja osan elämästäni tällä hetkellä. En ole ehtinyt lukea nyt oikein mitään muuta. Lokakuussa nyt luin neljä kirjaa, mutta nyt marraskuussa en ole ehtinyt ollenkaan miettiä mitään. Joskus mietin, että kirjoittaisin jopa tenttikirjoistani ajatuksia ja arvioita, mutta ainakaan tähän päivään mennessä sellaista intoa ei ole tullut eteen. Jouluna taas tulee todennäköisesti luettua enemmän :---) En nyt sano, että blogi olisi tauolla jouluun saakka, mutta vähäksi aikaa juodun nyt vaikenemaan tenttikirjojen painostavan katseen alla. Lisäksi toki on omiaan lisäämään kynnystä kirjoittaa, kun on ollut vähän sellaisia ajatuksia, että kirjoittamani kirja-arviot eivät ole ihan sellaisia, mitä toivoisin. Katsotaan nyt miten käy c:

Paulo Coelho - Veronika päättää kuolla

Rakas Veronika päättää kuolla,

olen kuullut sinusta ja Paulo Coelhosta. Nämä kuulemani näkemykset ovat olleet ristiriitaisia. Jotkut ovat pitäneet sinusta kovasti ja jotkut taas eivät ole lämmenneet sinulle. Minun uteliaisuuden kuitenkin onnistuit herättämään. Näin sinut katselemassa ohikulkevia ihmisiä yliopiston kirjakaupan alennushyllykössä. Hyllykkö oli pyörivä, siinä oli useita kirjoja kahdella, viidellä tai kymmenellä eurolla ja se oli sijoitettu käytävälle kaikkien katseiden kohteeksi. Harvoin kuitenkaan näin kenenkään tarttuvan hyllykön kirjoihin ja vievän niitä mukanaan.

Eräänä päivänä jälleen jouduin odottamaan useampia tunteja luentojen välissä enkä ollut tajunnut ottaa mukaani mitään muuta luettavaa kuin luentomuistiinpanot. Silloin palasin kirjakauppaan ja alennushyllykölle. Katseeni viipyili Kari Hotakaisen Ihmisen osassa ja sinussa. Päätin valita sinut. Olit kiehtovampi ja mielenkiintoisempi. Sinusta haluaisin ottaa selvää.

Tartuin sinuun. Olit helppolukuinen, mutta alku oli hämmentävä kiinnostavuudessaan ja kummallisuudessaan. Käsittämätöntä, että miten Veronika voi vain haluta kuolla, vaikka hänen elämässään ei ole mitään "vikaa" muuta kuin ehkä hänen oma turhautuminen elämäänsä. Ärsyynnyin sinussa myös vähän siihen, että Paulo Coelho toi itsensä esille alussa mielestäni liikaa. Olisin halunnut kuulla vain Veronikasta.

Nukuin kanssasi, sinä ihana pieni Veronika päättää kuolla. Sinut oli helppo kantaa mukana ja avata paikoissa, joissa kaipasi pakohetkeä. Jaksoit pitää minun kiinnostustani yllä, ainakin jotenkin. Välillä nukahdin vierellesi keittiön sohvalla tai omassa sängyssä. Ehkä vierellesi oli jopa liian helppo nukahtaa. Nukahtelujen takia minulta meni joitakin asioita vähän ohi, painui unohduksiin, jouduin selaamaan sinua taaksepäin päästäkseni jälleen kärryille.

Bazar, 1998 (suom. 2003)
sivuja 248

Olet kaunis tarina elämänhalun löytämisestä. Toki myös paneutumisesi mielensairauksiin, mielisairaaloihin, sähkösokkeihin ja insuliinihoitoon oli arvostettavaa. Nautin siitä, että tarjosit minulle neljä erilaista tarinaa. Veronikan, Marin, Zeljkan ja Edvardin tarinat. Itsemurhaa yrittänyt, paniikkihäiriöinen, masentunut ja skitsofreenikko. Kaikki niin samanlaisia erilaisuudessaan. Kaikki tulivat leimatuiksi hulluiksi ulkopuolelta, vaikka lähinnä halusivat elämäänsä jotain erilaista, luvan olla sellainen kuin on ja tehdä mitä haluaa. Veronikasta tulee olo, ettää ympäristö on tukahduttanut hänet. Mari saa paniikkikohtauksia ja ne erottavat hänet työstään ja miehestään. On helpompaa pysyä Viletessä, mielisairaalassa kuin kohdata elämän tuomat haasteet. Zeljka on masentunut ja kertoo Veronikalle hulluudesta. Edvard todetaan skitsofreenikoksi, kun hänen vanhempansa haluavat lähettää hänet pois silmistään. Poika haluaa taiteilijaksi ja sellainen ei sovi hänen diplomaattivanhempiensa suunnitelmiin.

Annat minulle paljon ajateltavaa. Tulet paremmaksi loppua kohden. Ajattelen, että en sittenkään tarttunut sinuun turhaan. Onneksi en heittänyt sinua menemään kesken kaiken, en olisi koskaan saanut tietää, mitä kerrottavaa sinulla on. Mutta sinussa on samalla jotain todella ärsyttävää ja häiritsevääkin. Se kuin Coelho haluaisi kertoa omista mielisairaalakokemuksistaan ja ei kuitenkaan pysty siihen suoraan, vaan tekee tämän näiden neljän henkilön kautta. Olisin toivonut, että Coelho olisi pitänyt näppinsä irti näiden ihmisten tarinoista (hän mainitsee itsensä kirjan alussa sekä lopussa) tai sitten olisi suosiolla kirjoittanut omasta kokemuksestaan. Ehkä tämä on vain ohimenevä tunne. Olihan se kuitenkin kiinnostavaa lukea lopuksi, että miten hän on joutunut mielisairaalaan halutessaan olla taiteilija ja kirjailija ja että kokemukset vankilasta, jonne hän on joutunut poliittisten mielipiteidensä takia, ovat jättäneet syvempiä arpia.

Olet kiinnostava, mutta et kuitenkaan sykähdyttävä. Pyrit johonkin, mitä et aivan saavuta. Ehkä jossain toisessa elämänvaiheessa saattaisin saada sinusta paljon enemmän irti. Ehkä voisin ihastua sinuun palavasti ja uppoutua maailmaasi aivan uudella tavalla. Nyt olin kiinnostunut sinusta vain siksi, että mielisairaalat ja potilaat vain ovat kiinnostavia. Rakas Veronika päättää kuolla, kiitos kuitenkin näistä pienistä hetkistä, jotka jaimme yhdessä.

Jussi T. Koski & Saku Tuominen - Kuinka ideat syntyvät: Luovan ajattelun käsikirja

WSOY, 2005
sivuja 224

"Tämän kirjan avulla lähes jokainen voi halutessaan oppia nykyistä luovemmaksi ajattelijaksi jo 10 vuodessa", lupaa takakansi. Kirja todella kertoo mitä luovuus on, mitä hyötyä luovasta ajattelusta on, millainen luovan ajattelun prosessi on ja miten on mahdollista kehittyä luovassa ajattelussa ja työskentelyssä. Kirja painottaa kiireettömyyttä, pitkäjänteistä ajatteluharjoitusta (kaksi kertaa viikossa, kaksi tuntia kerralla ajattelua!) ja sitä, ettei inspiraatioon ja uusiin mullistaviin keksintöihin johtaviin ideoihin ole oikotietä.

Kirja on kämppikseni ja eilen kotiin tullessani huomasin tuon meidän keittiön pöydällä. Luin yli sata sivua yhdeltä istumalta. Teos on kiinnostava. Se ottaa luulot pois, helppoa tietä ei ole. Samalla se kuitenkin toistaa aika paljon samoja asioita ja loppua kohden muutamia sivuja jätinkin välistä.

Kuinka ideat syntyvät on erittäin hyödyllinen yrityksille ja yksittäisille ihmisille, jotka haluavat löytää tien uusiin oivalluksiin. Itse koin, että kirjassa olevat ajankäyttöohjeet olivat kaikista hyödyllisimpiä. Lisäksi muutamat tekniikat olivat kiinnostavia. Plussaa kirjalle tuo ehdottomasti se, että siinä oli kivoja kuvia ja listoja. Sellaset seikat vetoavat ainakin muhun!

Ideointitekniikoiden tavoitteena on lisätä ajatteluusi:

rentoutta, yllätyksellisyyttä ja turvallisuuden tunnetta.

1) Rentous

Jokaisen on keksittävä 10 minuutissa 10 ideaa. Jos tavoitteena olisi keksiä yksi hyvä idea 10 minuutissa, lopputulos olisi todennäköisesti surkea. Mutta kun tavoitteena on keksiä 10 millaista ideaa tahansa, saadaan todennäköisesti kolme hyvää.

2) Yllätyksellisyys - näkökulman ja suunnan vaihtaminen

Puhutaan esimerkiksi näkökulmien vaihtamisesta (reframing) tai sattumanvaraisten virikkeiden hyödyntämisestä (random stimulation). Joskus joku hyvin outo ajatus voi auttaa synnyttämään hyödyllisen ja sovelluskelpoisen uuden ajatuksen.

Hyödynnä esimerkiksi seuraavia tekniikoita:

- Ratkaisuidea ongelmaasi löytyy lukemasi lehden sivulta 10.

- Etsi yksi uusi idea jokaista lukemaasi sanomalehden sivua kohti. Anna uutisten, mainosten, artikkeleiden ja kuvien inspiroida sinua.

- Ratkaisun avain on kirjahyllystäsi sattumanvaraisesti poimimasi kirjan nimessä.

- Tuota uusia ideoita miettimällä voisiko ratkaisu löytyä sattumanvaraisesti valituista sanoista hillomunkista silmälaseihin.

3) Turvallisuuden tunne - mitä muut ajattelevat minusta

- Yksi paljon kehuttu ja vielä enemmän parjattu ideointimalli on "hattu-tekniikka", jossa jokaiselle palaveriin osallistujalle varataan erilainen rooli (unohtakaa hatut!). Henkilö esittää koko ideointipalaverin ajan tuota roolia, ja rooli tarjoaa hänelle mahdollisuuden esittää ajatuksia liioitellen ja sensuroimatta. Esimerkiksi yksi ideoija esittää tehokkaita ratkaisumalleja, toinen toteuttamiskelvottomia, kolmas yltiöoptimistisia, neljäs mahdollisimman tylsiä, viides huonoa makua edustavia, kuudes sosiaalidemokraattisia, seitsemäs kokoomuslaisia ja niin edelleen.

Jossain vaiheessa roolit poistetaan ja tarkastellaan syntyneitä ideoita avoimesti. Tätä mallia voi varioida loputtomasti. Yksi vaihtoehto on ajatella ihmisten kautta. Millaisia ideloita esittäisi George W. Bush, millaisia Michael Moore? Victoria Beckham tai Quentin Tarantino? 

Tuossa itselle mielenkiintoisimman kohdan tiivistys! Kannattaa ehdottomasti tutustua kirjaan, jos haluaa löytää elämästään ja elämäänsä jotain uutta ja mielenkiintoista. Uusia toimintamalleja, uusia luovia aktiviteetteja tai vaikka parantaa ongelmanratkaisukykyä. Tämä on yksi parhaimmista "neuvoa antavista" kirjoista, johon olen törmännyt!

Anja Snellman - Ivana B.

Tadaa! Uusi otsatukka ja uusi ikioma Ivana B! Vieläpä omistuskirjoituksella! Tuossa vielä pakollinen lähikuva siitä. 5.10.2012 Katarinalle lämpimästi Anja Snellman! Hihi! Olen iloinen tuosta. Ivana B. -kirjan lisäksi ostin myös Anja Snellmanin ja Ulla Jokisalon kirjan Side. Muistakin kirjoista haluan kertoa tarkemmin sitten kun jaksan vähän kuvatakin niitä. Olin iloinen, kun Anni kertoi jo odottaneensa mun arvostelua Ivana B:stä. Todettakoon, että kun olin kuuntelemassa Anja Snellmania kirjamessuilla, hämmennyin. Kirjan nimi voidaan lausua myös [Ai vanna bii] eli I wannabe. Olin häkeltynyt sanaleikistä, jota en osannut yhtään odottaa tai huomata!

(Täytyy huomauttaa, että olen mielettömän väsynyt ja uupunut ja on sellainen tunne, että kirjoittamisesta ei tule yhtään mitään. Sanat takkuilevat ja tuntuu kuin menisin töksähtelevä askel kerrallaan eteenpäin. Silti haluan kuitenkin kirjoittaa tästä kirjasta. Sekin vielä, että luin kirjan varsin nopeasti. Aloitin heti kirjamessuilta päästyäni lukemisen eikä mennyt kauaa kun olin jo hotkaissut sen. Mulle jäi sellainen tunne, että tuo kirja kyllä tarvitsee vielä toisen lukukerran, jotta voin tehdä siitä kunnollisia mielipiteitä ja selkeitä arvioita.)

J u o n i !

Ivana B. on nuori, trendikäs, muotitietoinen bloggari, joka julistaa omaa paikkaansa kirjailijana, vaikak hän ei vielä ole ehtinyt kirjaa kirjoittaakaan. Hän luo itsestään brändiä ja hän osaa tehdä itsestään sellaisen, joka kiinnostaa mediaa suuresti. Pääosassa kirjan kertojana on kuitenkin keski-ikäinen naiskirjailija, joka saa arvostelua osakseen Ivana B:ltä tämän blogissa niin kuin myös sähköpostitse.

Kirjailijapäähenkilö kirjoittaa kirjeitä lyhytterapeutti Parantaiselle ajatuksiaan ja kokemuksiaan Ivana B:stä. Mikäli ymmärsin oikein, (juonipaljastus) ko. terapeutti on Ivana B:n äiti tai ainakin näin päähenkilö kuvittelee tai uskoo. (/juonipaljastus)

Enempää en nyt oikein osaa sanoa juonesta.

Siltala, 2012
sivuja 166

A r v  i o t !

Kirja on erilainen kuin Snellmanin aikaisemmat. Aihepiiri liittyy jotenkin teini-iän ja keski-iän tuskaan. Teini-iässä ja nuoressa aikuisuudessa halutaan olla julkkiksia, tarvitaan näkyvyyttä ja halutaan olla paljon kaikkea, vaikka kaikki on vielä edessä, oppiminen, kasvaminen, ura, kypsyys. Jotenkin tuollainen "olen kirjailija vaikka en ole kirjoittanut kirjaa"-ajattelu yhdistyy mielessäni juuri nuoruuteen, ja mielenkiintoisen asbektin tähän tuokin tuo, että asiaa tarkastellaan keski-ikäisen naisen kautta. Tuo keski-ikäinen nainen on tehnyt uraa jo ja hänelle on opetettu, ettei itsestä saa tehdä numeroa.

Mielenkiintoinen näkökulma. Kaksi ulottuvuutta ja nykyhetki kohtaavat. Ivana B. ei tunnu "tyypilliseltä Snellmanilta", aihe ei ole niin raflaava ja yhteiskunnallisesti kantaaottava mitä Lemmikkikaupan tytöt tai Parvekejumalat taas olivat. Eikä kirjassa näy samanlaista kiehtovuutta mitä Sonja O.:ssa tai Side-kirjassa. Tuo ei ole samanlaista tajunnanvirtaa mitä kaksi viimeksi mainittua. Tämä on hillitympi, kypsyneempi, vaikka ottaakin uuden näkökulman käsittelyynsä.

Annan kolme tähteä, koska en päässyt tähän sisälle samalla tavalla kuin Snellmanin muihin kirjoihin. Tämä ei myöskään herättänyt samanlaista intohimoa, vaikka tämän teoksen nopeasti pistelinkin suihini. Kuitenkin minulla on tunne, että tulen lukemaan tämän vielä uudelleen ja saamaan tästä enemmän irti, mitä nyt viime viikonloppuna tästä sain.

(Ja lähes hävettää tämän tekstin taso. Mutta joskus näin. Ostin tänään yliopiston kirjakaupan alennushyllystä Paulo Coelhon Veronika päättää kuolla -kirjan ja sitä olen nyt aika paljon lukenut, ehkä se on sitten seuraava uhrini.)

Kuva kirjamessuilta!

Anja Snellman omistuskirjoittaa ja minä hölmistelen vieressä hassuna!
(Viima Villisilmä kuvasi!<3)

Harry Mathews - Yksityisiä iloja

Löysin tämän kirjamessuilta halvalla. Se näytti yksinkertaiselta, helppolukuiselta ja aiheeltaan aika raflaavalta, mikä viehättää minua suuresti. (Eroottisista kirjoista kirjoittamisesta ollaan juteltu Annin kanssa, ja nyt joudun itsekin ensimmäisen kerran kokemaan, miltä tuntuu kirjoittaa jostain sellaisesta aiheesta, mistä ei välttämättä uskaltaisi keskustella ääneen.)

Basam books, 2010
sivuja 143

Harry Mathewsin kirja Yksityisiä iloja kertoo lyhyitä tarinoita masturbaatiosta. Yllätyksekseni kirja ei ole rivo eikä härski, ei pornografinen eikä mitenkään inhorealistisiin kuvauksiin venyvä mässäilykirja. Kirja kertoo yksinkertaisia asioita, hyvällä kielellä. Mathews onnistuu olemaan kirjassaan asiallinen. Teos ei herätä häpeää, mikä kauhistuttaisi pois kirjan ääreltä. Kirjailija on onnistunut olemaan erittäin inhimillinen ja ystävällinen lukijoilleen, jotka saattavat lähestyä kirjaa ujosti tirkistellen. Ehkä niin itsekin tein. Halusin nähdä, miten tuollaisesta aiheesta voi kirjoittaa.

Mathews ei ota kantaa, kuvailee vain kauniisti tai lohdullisen yksinkertaisesti. Teos on tosiaan nopealukuinen. Kirjasta tulee mieleen se, kun joskus kirjoituskurssilla puhuttiin pienistä novelleista, miten joku kirjailija, jonka nimeä en nyt muista, kirjoittaa lyhyitä novelleita ihmiskohtaloista rakentaen todella pienistä yksinkertaisesta asioista elämän kokoisen kokonaisuuden.

Kirjailija käyttää kiinnostavia sanakäänteitä. Kirja ei aiheuta pahaa oloa tai kuvotusta. Se on ihan mukava teos. Mutta ei siitä toisaalta jäänyt mitään hirmuisen vavahduttavaakaan mieleen. Kannattaa lukea, jos haluaa nähdä minikertomuksia ihmisistä ja lukea, miten salaisesta aiheesta voi kirjoittaa hyvin häpeilemättä.

Pikapäivitys!

Kuulkaas kaikki kuulollaolevat kaverit! Videovuokraamo Makuunissa on 2 euron hullutusvillitys! KAIKKI elokuvat, ihan kaikki uutuudetkin, ovat 2 euroa! Ainakin Kaskenkadun (Turku) Makuunissa oli 1,5 litran Coca Colakin vain kahdella eurolla! Vaikka tämä ei kirjoihin eikä kirjallisuuteen liitykään, halusin jakaa tämän, koska olen niin innoissani tästä. 

Vihdoinkin eilen näin Mr. Nobodyn, jota tähdittää aivan ihana Jared Leto. Mr. Nobody on loistavasti rakennettu ja taidokas elokuvanäytös, joka rakentuu upeasti pienistä paloista välillä epäselvinkin piirtein. Sekavuus vain luo todentuntuisen kuvan omastakin mielenmaisemasta; sekavaa ja hyvin monimuotoista. Eilisen leffan minä sain päättää ja tänään katsotaan Viiman valitsema Dark Shadows. Ja ps! Mr. Nobody kipusi lempielokuvieni listalle! (Kävin viime viikolla katsomassa Puhdistuksen ja aion kirjoittaa siitä vertailevan kirja vastaan leffa -arvion.)

Tänään alkoivat myös Turun kirjamessut ja eilenillalla tulin Tampereelta varta vasten kokeakseni jälleen kirjamessujen hälyn. Ostin seitsemän kirjaa ja tapasin Anja Snellmanin! Minusta ja hänestä on vieläpä yhteiskuva! Näistä jutuista kuitenkin päivitän lisää myöhemmin. Oli aivan ihanaa kirjamessuilla, oltiin kivalla porukalla: minä, Viima, Jouni ja Tuulikki. Lisäksi nähtiin Haidi ja Annikin kävi kirjamessuilla, vaikka häntä en ehtinytkään harmikseni nähdä. :-)