sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Hanna Marjut Marttila - Kertoi tulleensa petetyksi

Tipii, Ilari ja Roseanna - kolme patologista luuseria, rahatonta väliinputoajaa ja syrjäytynyttä surkimusta. Kaikkien harrastuksena on itsemurha - kunhan se vain joskus onnistuisi. Kun Tipiin tilille ilmestyy odottamaton summa rahaa, alkaa tunnelma kehkeytyä. Yhtäkkiä tunnelma on todella hyvä. Itse asiassa se on kerrassaan mainio. Onhan? -- Sitten käy ilmi, että syömme täsmälleen samaa mielialalääkettä, meillä oli jopa sama päiväannostus, Cipramil 40mg. Nyt riemastuimme todella, tunsimme mittavaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Otava, 2002
207 sivua
Kertoi tulleensa petetyksi on loistavin kirja masennuksesta pitkään aikaan. Marttila kokoaa yhteen taitavasti kolme elämää. Ylipäätään pidän todella paljon sellaisista kirjoista, jotka rakentuvat pala palalta ja jotka tarjoavat oivalluksia. Kuten jo mainittua, teoksessa on kolme päähenkilöä, joiden elämää tarkastellaan ainoastaan Ilarin ja Tipiin näkökulmista. Kaikki kolme ovat samassa elämäntilanteessa; rahattomia, yksinäisiä ja masentuneita, mutta silti he luonnollisesti kokevat tilanteet ja tapahtumat niin eri tavalla. On hämmentävän kärjistävää, miten Tipii hihkuu riemusta ja Ilari taas kiroaa.

Marttila tuo kirjassaan esiin yhden puolen, mihin en ole samalla tavalla törmännyt missään muussa masennusta ja itsemurhaa käsittelevässä kirjassa. Itsemurhaajat eli elämäntapanaan itsemurhaa suunnittelevat ovat rahattomia. Raha värittää heidän arkeaan entistä synkemmäksi ja siihen tuntuu tiivistyvän ainakin osa heidän depressiosairaudestaan. (Ja mainospuhe: Tämän kirjan esimerkit tarjoavat jälleen hyviä esimerkkejä siitä, miksi Suomen sosiaaliturvaa pitäisi uudistaa! Perustulo olisi musta erittäin erittäin hyvä asia!) Kaiken lisäksi kaikilla kolmella on sama sosiaalityöntekijä, johon jokainen suhtautuu niin eri tavalla.

Eräs mielenkiintoinen juttu on, että tapahtumat sijoittuvat noin kolmen tai neljän päivän sisälle. Harvoin tulee luettua kirjoja, joiden tapahtumat ovat niin nopeasti ohi tai joissa vastaanvanlaisesti huomaisi ajankulun. Teos on mielenkiintoinen, avartava, pikkuseikkoja esiin nostava, vaikkakaan ei lainkaan liian hidastempoinen eikä pitkästyttävä. Itse asiassa ostin kirjan eilen ja luin sen melkein kokonaan eilispäivän aikana. 

Hämmentävän hyvin kirjassa tuodaan esiin muutamien tapahtumien ja päivien kautta masennuksesta joitakin aivan uusia puolia ja kokemuksia. Kannattaa ehdottomasti lukea kirja, jos ei vain ahdistu liikaa itsemurhapuheesta, jota kirja sisältää aika paljon.

3 kommenttia:

  1. Kannattaa lukea edottomasti! Ellei itsemurha kahvihuonekeskusteluna ole liian ahdistava ajatus! <:

    VastaaPoista