Sofi Oksanen - Puhdistus

Luin Sofi Oksasen Puhdistuksen ensimmäisen kerran muistaakseni vuonna 2009. Lukion ensimmäisessä jaksossa ja ensimmäisellä äidinkielen kurssilla kerroin tämän kirjan lempikirjakseni. Kirja vakuutti silloin jo pienen 16-vuotiaan mieleni, vaikka en siitä täysin kaikkea ymmärtänytkään. NÖF-haasteen myötä haasteen myötä tartuin tähän omistamaanikin kirjaan uudelleen. Olen todella onnellinen, että päädyin lukemaan tuon vielä uusiksi. Tämän lukukerran jälkeen täytyy todeta, että se kaipaa, tarvitsee ja ansaitsee vielä seuraavat lukukerratkin.

Puhdistus liikkuu 1900-luvun alussa, puolessa välissä sekä 1990-luvulla. Sofi Oksanen osoittaa kirjassaan mieletöntä asiakokonaisuuksien hallitsemista. Hän tietää virolaisia ja venäläisiä sanontoja, lauluja, sanaleikkejä, joita hän ripottelee tekstinsä sekaan. Sen lisäksi, että hän tietää loistavasti Neuvostoliiton/Venäjän ja Viron historiasta hän myös tuntuu löytäneen jonkinlaisen salaisen reiän, jota kautta hän on päässyt tutustumaan poliittisen historian salaisimpiin puoliin.

Kirja koostuu pala palalta rakentuen jännittäväksi ja todella uskomattomaksi kokonaisuudeksi. Kirjailijan kieli on erinomaista, hyvin jäsenneltyä ja se kulkee hyvin. Luin kirjan muutamassa päivässä.

Teoksessa kohtaavat Aliide Truu ja hänen siskonsa lapsenlapsi Zara Pekk ja heidän historiansa sitoutuvat yhteen paljastaen hurjia ja rajuja puolia Venäjän ja Viron historiasta. Suosittelen ehdottomasti lukemaan tämän ja kokemaan kirjan omakohtaisesti. Enempää en edes halua kertoa juonesta. Lukekaa ja kokekaa! Olen vakuuttunut, että Sofi Oksanen on yksi Suomen (historiankin) parhaimmista naiskirjailijoista!

Tilannepäivitys

Sofi Oksasen Puhdistus luettu ja nyt Alexandra Salmelan 27 eli kuolema tekee taiteilijan sivulla 227.
Seuraavaksi siispä niistä tulossa! :---)

Vauhtia ja fiilistä

Sain ihanalta kämppikseltäni Ainolta valokuvauskirjan Kuvaa asenteella! Aino muuttaa Espanjaan tässä piakkoin. Ilahduin ihanasta kirjayllätyksestä hyvin suuresti! Omistan jonkin verran valokuvauskirjoja, mutta tätä kirjaa minulla ei vielä ole. Ihanaa päästä tutkimaan sen tarjoamia valokuvausvinkkejä ja pohtia olisiko niistä jotain käyttöä omassa valokuvausharrastuksessa. (Näillä näkymin mulle on tulossa uusi kamera ensi viikon alussa! Olen supersupersuperinnoissani! Mahtavuutta! Canon EOS 5D mark II!!)

Kirjajutuista lisää sen verran, että olen aloittanut Sofi Oksasen Puhdistuksen. Olen lukenut sen joskus pari vuotta sitten ja nyt tuon NÖF-haasteen myötä aloin lukea sitä uudelleen. Hyvien kirjojen lukeminen uudelleen ja uudelleen on todella avartavaa. Lisäksi tällä kertaa aion myös kirjoittaa lukukokemuksestani ajatuksia ylös arvioiden rinnalle. Paljon muuta en ole lukenut vähään aikaan. Kirjaston kirjat tosin odottavat paneutumista.

NÖF-haaste

Opuscolon NÖF-haaste eli Nobelista-Öh-Finlandiaan.

Nobelistit:

2011 Tomas Tranströmer, Ruotsi
2010  Mario Vargas Llosa, Peru
2009 Herta Müller, Saksa
2008 Jean-Marie Gustave Le Clézio, Ranska
2007 Doris Lessing, Britannia
2006 Orhan Pamuk, Turkki
2005 Harold Pinter, Britannia
2004 Elfriede Jelinek, Itävalta
2003 John M. Coetzee, Etelä-Afrikka
2002 Imre Kertész, Unkari
2001 Sir Vidiadhar Surajprasad Naipaul, Trinidad/Britannia
2000 Gao Xingjian, Kiina

Finlandia-palkitut:

2000 Johanna Sinisalo Ennen päivänlaskua ei voi
2001 Hannu Raittila Canal Grande
2002 Kari Hotakainen Juoksuhaudantie
2003 Pirkko Saisio Punainen erokirja
2004 Helena Sinervo Runoilijan talossa
2005 Bo Carpelan Berg (Kesän varjot)
2006 Kjell Westö Där vi en gång gått (Missä kuljimme kerran)
2007 Hannu Väisänen Toiset kengät
2008 Sofi Oksanen Puhdistus

2009 Antti Hyry Uuni

2010 Mikko Rimminen Nenäpäivä
2011 Rosa Liksom Hytti nro 6

Finlandia Junior-palkitut:

2000 Tomi Kontio Keväällä isä sai siivet
2001 Kira Poutanen Ihana meri
2002 Raili Mikkanen Ei ole minulle suvannot
2003 Arja Puikkonen Haloo kuuleeko kaupunki
2004 Riitta Jalonen Tyttö ja naakkapuu
2005 Tuula Korolainen Kuono kohti tähteä
2006 Timo Parvela, Virpi Talvitie (kuvitus) Keinulauta
2007 Aino Havukainen ja Sami Toivonen Tatun ja Patun Suomi
2008 Esko-Pekka Tiitinen Villapäät
2009 Mari Kujanpää Minä ja Muro
2010 Siri Kolu Me Rosvolat
2011 Vilja-Tuulia Huotarinen Valoa valoa valoa 

Haasteita

Mieleni avartui, kun huomasin, että jopas kirjablogien maailmasta löytyy jos monenlaista haastetta. Aivan ensimmäisenä mielenkiintoni herätti Mieleni on rajaton -haaste, jossa haastettiin kaikki lukemaan erilaisia kirjoja mielensairauksista. Plussana tässä vielä se, ettei haaste rajoitu romaaneihin. Tällainen lista löytyi tuolta blogista:

Skitsofreniasta
Beate Grimsrud: Hullu vapaana
Einar Már Gudmundsson: Kaikkeuden enkelit
Mika Wickström: Sebastia
Ilkka Raitasuo, Terhi Siltala: Kellokosken prinsessa
Wally Lamb: I Know This Much Is True

Näytelmissä
Eeva-Liisa Manner: Poltettu oranssi

Runoudessa
Sylvia Plath
Anne Sexton

Mielisairaaloista
Ken Kesey: Yksi lensi yli käenpesän
Janet Frame: Faces in the Water
Susanna Kaysen: Girl, Interrupte
Karin Fossum: Hullujenhuone

Masennuksesta
Sylvia Plath: Lasikellon alla
SusuPetal: Sairaalapäiväkirja (myös runoutta)
Sally Brampton: Shoot the Damn Dog

Anoreksiasta / syömishäiriöistä
Laurie Halse Anderson: Wintergirls
Sofi Oksanen: Stalinin lehmät
Kira Poutanen: Ihana meri
Laura Honkasalo: Siskoni, enkelinluinen tyttö
Marianne Käcko: Tapa minut, äiti!

Paniikki/ahdistuneisuushäiriöstä
Sofi Oksanen: Baby Jane

Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä
Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia
Elina Tiilikka: Myrsky
Ann Bherlein - En tahdo kuolla, en vain jaksa elää

Potilaskertomuksia
Oliver Sacks: Mies joka luuli vaimoaan hatuksi (myös neurologisista vammoista/sairauksista)

Neurologisia sairauksia/vammoja
Siri Hustvedt: Vapiseva nainen

Klassikoita
Fjodor Dostojevski: Karamazovin veljekset
F. Scott Fitzgerald: Yö on hellä
Charlotte Perkins Gilman: Keltainen seinäpaperi
Edgar Allan Poe: Tohtori Tarrin ja professori Fetherin menetelmä (huom. novelli)

Albert Camus - Sivullinen

Suomennos: Kalle Salo
Otava 2010
160 sivua

Klassikko, joka minun on pitänyt lukea jo aikoja sitten. Eilen tulin tarttuneeksi siihen ja luin melkein yhdeltä istumalta. Sivullinen (1942) kertoo Mersault-nimisestä miehestä, jonka äiti kuolee ja joka tapaa Marie-nimisen naisen heti äitinsä kuoleman jälkeen. Kertomuksessa esille pääsevät myös Mersaultin naapurit Raymond ja Salamano. Salamano on koiraansa jatkuvasti moittiva ja kurittava naapuri, jonka koira kuitenkin lopussa katoaa. Raymond haluaa kostaa hänet pettäneelle naiselle ja Mersault suostuu kirjoittamaan kirjeen tuolle Raymondin puolesta. 

Mikään ei merkitse Mersaultille mitään suurempaa. Marie kysyy Mersaulta haluaako tämä tulla hänen kanssaan naimisiin, Mersault vastaa, että jos Marie haluaa niin. Sekin tuntuu hänelle yhdentekevältä. "Sitten hän tahtoi tietää, rakastinko häntä. Vastasin kuten jo kerran ennen. ettei se mitään merkinnyt, mutta etten häntä luultavastikaan rakastanut."

"Samantekevää" ja "se ei merkitse mitään" kuullaan usein Mersaultin suusta.

Raymond saa hänet "pettäneen" naisen veljen vihat ylleen pahoinpideltyään tuon naisen. Raymond, Mersault ja Marie menevät Massonin ja hänen pariisittarensa luokse kylään. Siinä lähellä rannalla miehet tapaavat arabit, joista yksi on Raymondille vihoissaan oleva veli. Raymond loukkaantuu ja he palaavat takaisin.

Mersault kuitenkin palaa takaisin rantaan yksin ja päättää mennä lähteelle. Siellä on yksi arabi, joka nostaa puukkonsa ja sokaisee Mersaultin siitä heijastuvalla auringonvalolla. Mersault ampuu arabin. Mersault pidätetään.

Camus pitää Mersaultia äärimmäisenä totuuden rakastajana. Mersault ei voi kertoa tunteneensa muita tunteita, kuin ne mitä hän tosi asiassa tunsi. Oikeudessa hänet nähdään välinpitämättömänä ja yhteiskunnan ulkopuolella olevana hirvönä, joka vain tappaa vailla tunteita. Lisäksi oikeudessa otetaan esille se, ettei Mersault itkenyt tai näyttänyt suruaan äitinsä hautajaisissa, hän ei tiennyt äitinsä ikää ja hän oli pannut äitinsä vanhainkotiin. Mersault oli vieläpä huvitellut Marie-naisen kanssa äitinsä hautajaisten jälkeisenä päivänä.

Mersault tuomitaan kuolemaan. Teoksen lopussa Mersault keskustelee papin kanssa ja sanoo, ettei usko Jumalaan. Vankilassa hän herää pohtimaan kuolemaansa ja sitä, jos hän saa armahduksen ja päinvastoin.

"Pohjimmiltaan tiesin varsin hyvin, että ei merkitse paljonkaan, kuoleeko kolmenkymmenen vai seitsemänkymmenen vuoden vanhana, koska kummassakin tapauksessa luonnollisesti toiset miehet ja toiset naiset jäisivät elämään, ja näin tapahtuu vuosituhansia."

Kirja on lakoninen ja kieli on hiottu äärimmilleen yksinkertaiseksi. Juoni on yksinkertainen ja se paljastetaan jo takakannessa. Näitäkin tärkeämpää on Camus'n eksistentiaalinen filosofia, joka korostaa inhimillisen olemassaolon erityislaatua ja tutkii yksilön olemassaolon filosofista perustaa.

Teos saattaa vaikuttaa jopa pitkäveteiseltä joidenkin mielestä, mutta suosittelen ehdottomasti kaikkia lukemaan sen ja miettimään sen sanomaa totuudesta ja välinpitämättömyydestä.

Anja Kauranen (nyk. Snellman) - Sonja O. kävi täällä

Monitasoinen, jossain määrin raju, mielenkiintoinen, paikoin jopa inhorealistinen, vaikeaselkoinen, nautittava, naurettava, suloinen, ällöttävä, mukaansatempaava, poukkoileva.

Kirja kertoo nimensä mukaisesti Sonja O.-nimisestä nuoresta tytöstä/naisesta, jolla on jossain määrin vaikea perhetausta ja joka joutuu välillä "Dorkalaan". Hän tapailee erilaisia ihmisiä ja pohtii paljon maailmanmenoa.

Olen lukenut kirjan vasta kerran vain huomatakseni, että kirja ehdottomasti tarvitsee toisen lukukerran. Kirjassa on pitkiä lauseita, vaikeaselkoisia viittauksia ja paljon tapahtumaa. Kirja kertoo päähenkilönsä erittäin vilkkaasta mielenliikehdinnästä erinomaisen hyvin. Kirjassa seikkailevat monet sivuhenkilöt, jotka opettavat Sonjaa, mutta samalla ikään kuin oppivat Sonjalta.

Kirja on erittäin mielenkiintoinen, vaikka siinä on välillä vaikea pysyä kärryillä. Pidän tästä kirjasta kovasti. Tämä teos tuntuu osottavan suuresti Snellmanin älykkyyttä. Kirja on kirjoitettu erinomaisen hyvin ja se osoittaa Snellmanin tietävän paljon erilaisista asioista. 

En osaa kirjoittaa kirjasta nyt mitään enempää. Kirjoitan toisen arvion sitten, kun olen lukenut tuon uudelleen.  

! Kirjailijan muistelusivu kirjasta !

Takakansi:

Anja Kaurasella on kirjoittamisen taito huomenlahjanaan, hänellä on mielikuvitusta ja arkitodellisuuden kouraisun kykyä.
Leo Stålhammar, Suomenmaa 18.3.1982

ÄIDILTÄ TYTTÄRELLE KULKEVA KOHUKIRJA!

Katujen kasvatti Sonja O. lentää pienen korttelipihan asvalttisuppilosta avaraan valoon, kiitoratoinaan Sörkan kadut, treenisalit, kuppilat, harrastajakirjoittajapiirit, dorkalan pitkät puunatut käytävät, Leningradin öiset ulitsat ja sotaa edeltävän Viipurin iloinen huvielämä…

Anja Kauranen (nyk. Snellman) kirjoitti vuonna 1981 ilmestyneellä esikoisromaanillaan itsensä suuren yleisön tietoisuuteen. Sonja O. kävi täällä on muistutus siitä, että naisenkin on saatava etsiä, kokeilla, erehtyä, vaeltaa, luoda, rakastaa vapaasti. Vahvasti eroottinen ja älyllinen romaani on tutkielma lahjakkaan tytön kehittymisestä, miehen ja naisen välisistä suhteista, tabuista ja kaksinaismoraalista sekä sukupolvien välisestä kuilusta.

Helena Meripaasi - Elämäni frettinä

Nuorempana olin innokas koirakirjafani ja Meripaasi kuului lempikirjailijoihini. Keväällä minulle kävi ihmeellinen sattuma (tai kohtalo, miten sen haluaa ymmärtää), kun entiset naapurini päättivät luopua fretistään. Sain tuon suloisen fretin itselleni kesäkuun alussa kun muutin Tampereelle. Keväällä valmistuin ylioppilaaksi niin kuin varmaan olen jo kertonutkin. Kevät oli todella rankka kirjoituksineen, pääsykokeineen ja kaikkine epäselvine suunnitelmineen. Pakkaillessani kirjoja törmäsin yhteen vanhaan kirjaan, jonka muistin lukeneeni mutta en omistavani. Kyseessä oli juuri tämä Meripaasin kirja Elämäni frettinä.

Joskus 13-14-vuotiaana olin lukenut tämän kirjan viimeksi. Ihailin päähenkilöä Kisseä. Se oli niin itsevarma ja kiinnostava epävarmanakin. Muistan elävästi kohtauksen, jossa Kisse tarkastelee itseään ja miettii sitä, kun hän on joskus aikaisemmin pohtinut millainen hän on sitten kun hän on abiturientti. Sitten hän päättää, että mitä pikimmin on päästävä kirpputoreille ostamaan uusia vaatteita.

"Muistin joskus nuorempana miettineeni, miltä näyttäisin lukiossa tai kun olisin abi. Tai oikeastaan olin pikemminkin nähnyt tulevasta itsestäni kuvan silmissäni. Ja siinä kuvassa olin aivan erilainen. Jotenkin makean näköinen, sellainen josta näkee heti että sillä on aivotoimintaa. Itsevarma. Pidättyväinen ehkä, mutta silti joka tilanteessa kuin kotonaan. Vähän niin kuin oikein hyvä koira. Läsnä mutta tavoittamaton samaan aikaan. Oman itsensä kokoinen. 

Mutta nyt minä olin abi, kohta ylioppilas herra paratkoon, eikä tuollaisesta tunteesta ollut merkkiäkään. Oloni oli samanlainen kun se oli ollut aina: ulkopuolinen. Ja rakkaan tomumajani suhteen olin yhtä epävarma kuin kolmetoistavuotiaana. Ei hyvältä näyttänyt."

Itselläni oli hyvin samanlainen olo. Vieläpä Kissen oikea nimi on Maria Katarina Vuori. Olin todella samanlaisissa tunnelmissa keväällä. Epävarma ja täynnä itse-epäilystä. Ainoa ero taisi olla se, että en ole enää aivan niin innostunut koirista ja se, etten pyrkinyt eläinlääkikseen.

Kisse käy paljon asioita läpi päässään. Koira-, koulu-, rakkaus- ja ihmissuhdeasiat mietityttävät. Teoksen alussa Kisse palaa ulkomailta ja hän on jättänyt yhden koiristaan hoitoon ulkomaiselle kasvattajalle. Kisse tuntee tästä huonoa omaatuntoa. Lisäksi tämä kasvattaja on ehdottanut, jos Kisse voisi teettää pennut hänen huippupennullaan Suomessa. Kissen isä ja äiti eivät ole innostuneita tyttärensä koiraharrastuksesta vaan heitä kiinnostaa enemmän se, että saako Kisse kunnon opiskelu- ja työpaikan. Kisse tapaa Sharkiksi itseään kutsuvan miehen, joka on "makea tyyppi" ja tämä vie Kissen pään pyörälle. Ja Kisseä lisäksi hämmentää hänen vanhan ystävänsä Bogi, jonka kanssa ystävyys on ajautunut huonoihin väleihin.

Kirja on erittäin hyvin kirjoitettu: jaksoin innostua siitä 13-vuotiaana ja 19-vuotiaana. Se on aikamoinen saavutus. Ihmettelen aikuisia naisia ja miehiä, jotka pystyvät uppoutumaan nykynuoren päähän niin elävästi, ettei se ole tippakaan teennäinen. Meripaasi on todella osannut palata 18-19-vuotiaan mielenmaisemaan erinomaisen hyvin.

Kannattaa lukea, jos haluaa päästä sisään nuoren tytön mielen sisään ja pitää koirista. Ehkä paras lukemani nuorten kirja!

Lopuksi vielä kuva minusta ja Tuhkur-fretistäni!

 

Elina Tiilikka - Punainen mekko

Tämä on ensimmäinen kirjakaupan löydöistä luettu. Kirjan aiheena on prostituutio (jo toinen kirja samasta aiheesta, tosin tämä tuli luettua ensimmäiseksi noista löydöistä sen helppolukuisuuden takia), joka olisi antanut ainekset vaikka mihin. Kirjan alku on tylsä ja tavallinen. Kuvaukset siivoustyöstä ja siihen tylsistymisestä jo toisena päivänä vaikuttavat jotenkin epäaidoilta sen lisäksi, että strippaus ja prostuutio tuntuvat hyvin helpolta vaihtoehdolta päähenkilölle Nooralle. Vähän jännittää, mutta yhtäkkiä alanvaihdos sujuu kuin vettä vain. Se herättää ihmetystä.

Noora käy koetanssimassa joillekin miehille ja sitten yhtäkkiä päätyykin jo laittamaan nettiin ilmoituksen maksullisesta seksistä. Noora tapaa toisen prostutioidun, joka opastaa Nooraa töihin. Alku on tylsä, arkinen, mutta helppolukuinen. Kieli on perussujuvaa. Plussana kirjassa on, että se kuvaa hyvin Nooran muutokset hänen prostuutiotyönsä jatkuessa vain pidempään. Kuinka hänestä tulee sosiaalisia tilanteita pelkäävä, kotiinsa jopa linnottautuva ja aggressiivinen. Lopussa hän tappaa kuolemaa tekevän kissansa. Ehkä tylsä alku tarvittiin korostamaan ja alleviivaamaan päähenkilössä tapahtuvaa muutosta.

Kirja on hyvin tavanomainen. Ei mitenkään järkyttävä tai vavahduttava. Jos tätä teosta vertaa Anja Snellmanin Lemmikkikaupan tyttöihin, on laatu hyvin erilaista. Siinä missä Snellmanin kirja on monitasoinen, ovela ja pala palalta itseään paljastava, Tiilikan kirja taas ei jätä mitään arvailujen varaan, kaikki kerrotaan, suurempia syväluotaavia tunnekatsauksia ei tehdä. Tai sitten ne ohittuivat multa todella hyvin.

Kirja kertoo prostituutiosta tapahtumana ja siinä se. Lisäksi se kuvaa päähenkilössä tapahtuvan muutoksen, mutta olisin kaivannut siihen paljon enemmän lisää tunnetta. En oikein muuta osaa sanoa. Perushyvä, mutta tuotti vähän pettymyksen kun mahdollisuudet olisi vaikka mihin. Plussana kirjassa kuitenkin on myös se, että kirja perustuu tositapahtumiin ja se ei saarnaa, paasaa tai moralisoi.

Uutisia!

Pääsin opiskelemaan Tampereen yliopistoon lukemaan kuvajournalismia! Ensimmäinen vuosi painottuu kirjoittamiseen ja toinen valokuvaukseen. Muuta en vielä tiedä. Tavoitteenani on tulla kirjoittavaksi valokuvaajaksi. Olen todella onnellinen. Syksyllä minusta tulee yliopisto-opiskelija. Olin jo tarpeeksi onnellinen ja ihmeissäni kun minusta oli tulossa lukiolainen ja abiturientti. Toki olihan se myös todella kummallista valmistua ylioppilaaksi. Mutta yliopisto-opiskelija onkin aivan aivan eri juttu. Ihanaa, kun tietää, mitä syksyllä on tulossa.

Ennen opintojeni alkua ajattelin lukea Risto Kuneliuksen ja Johanna Sumialan kirjoittamat pääsykoekirjat uudelleen. Ehkä voisin niistäkin kirjoittaa jonkun sanasen tänne kirjablogiini. Kiinnostavia kirjoja molemmat ovat kyllä.

Tällä hetkellä luen tuota Anja Kaurasen Sonja O. kävi täällä -kirjaa. Se on todella raju, mutta samalla todella kiehtova. Olen siitä kirjasta todella innoissani. Ja mitäpäs vielä, ennen Lemmikkikaupan tyttöjen lukemista mielsin Snellmanin keski-ikäisten naisten kirjailijaksi! Mutta ei, tämä kirja on todella hyvä. Niin ja mainittakoon, että tulin lukeneeksi tuon Elina Tiilikan kirjan, josta aloitin kirja-arvostelun, mutta en ole vielä kirjoittanut sitä loppuun ja julkaissut. Lemmikkikaupan tytöt oli paljon parempi kuin Punainen mekko. Pisteet nousi edelleen siispä Snellmanilla.

Pian olen lukenut tuon Sonja O:nkin ja se kyllä vaatii toisen lukukerran. Sitten voisin jakaa joitakin ajatuksia siitä täällä. Sen lisäksi olen lukenut "Kirjallisuuden avantgarde ja kokeellisuus"-kirjaa ja sekin on todella hyvä. Nyt vasta olen tutustunut italialaiseen futuristiin Marionettiin, ja sen voin todeta, että hänen kanssaan en jaa samoja arvoja. Enkä kovinkaan innostunut futuristisesta runoudesta. :---(

Heinäkuu!

Koen, että lukuhaaste epäonnistui ja olen vähän häpeissäni huonosta lukusuorituksesta. Ainakin sain tuon Lintujen käytännöllisyydestä -kirjan loppuun! Eräs päivä kun tilille oli taas ilmestynyt rahaa, kävin ostamassa Pentti Saarikosken runoteoksen. Ajattelin tästä edespäin ostaa kerran kuukaudessa yhden runoteoksen. Katsotaan miten käy. Olen innostunut runoista ja se tekee minut onnelliseksi!

Sain ylioppilaslahjaksi muun muassa 40 euron lahjakortin Info Kirjakauppaan. Tänään Turussa jälleen vieraillessa poikkesin Linnankadun Infossa ja sieltä löysin monta löytöä! Myyjäkin ihmetteli, kuinka monta kirjaa voikaan saada neljälläkympillä. Mulla oli kirjoja pinossa 7 ja niistä sekä kahdesta tussista tuli hinnaksi 44 euroa. Ihana ihana löytö, josta innostuin todella kovasti on Runoilevien naisten kaupunki -kirja, johon on koottu ja suomennettu uusia ranskankielisiä runoja naisilta.

Tämän lisäksi löysin Elina Tiilikan Punainen mekko -kirjan, josta Annikin muistaakseni on kirjoittanut arvostelun. Olen sitä tänään jo jonkin verran ehtinyt lukea, ja jostain syystä olen pettynyt kirjailijan käyttämään kieleen. Kirja tuntuu olevan täynnä tyhjiä lauseita. Onneksi nyt 70 sivun jälkeen alkaa tarina käydä mielenkiintoisemmaksi. Mielenkiintoista nähdä, miten kirja päättyy ja onko se sellainen kuin ennakkoluulot ensimmäisten sivujen jälkeen antavat ymmärtää.

Tämän lisäksi ostin Erik Wahlströmin Jumalan, Anja Kaurasen (nyk. Snellman!) Sonja O. kävi täällä -kirjan ja Söderlundin ja Wahrmanin Urbaanin sanakirjan (joskus sitä tuntee itsensä niin vanhaksi, kun joutuu tarkistamaan ko. kirjan nettiversiosta joitakin sanoja! hah). Ostin myös Kenneth J. Harveyn Inside-kirjan, joka on englanninkielinen dekkari, mikäli oikein takakannesta ymmärsin! Luin viime talvena englanniksi kirjoja ja vähän turhauduin. Olin ottanut liian vaativia haasteita, tieteellisiä tai filosofia pohdintoja englanniksi ja niiden sanasto oli turhan spesifiä. Olen kuitenkin iloinen, että uskallan jälleen tarttua englanninkielisiin kirjoihin. Ostin myös Francoise Gilotin & Carlton Laken kirjan Elämä Picasson rinnalla. Siitä on hyvin ja hävettävän paljon aikaa kun viimeksi olen muistelmia ja elämäkertoja lukenut.

Lainasin Turun kirjastosta myös Sakari Katajamäen ja Harri Veivon kirjan Kirjallisuuden avantgarde ja kokeellisuus. Kaksi tuttavaani ovat herättäneet kiinnostukseni kielitieteisiin. En ole niinkään kiinnostunut fonetiikasta niin kuin he, vaan lähinnä enemmänkin yleisestä kirjallisuustieteistä ja erityisesti kirjallisuuden eri suuntauksista. (Hah ja niiin, toki avantgarde ja surrealismi ovat hyvin hyvin kärjessä kiehtovien asioiden listassa)

Ajattelin laajentaa blogini pohdintoja yleisistä kaunokirjallisista kirja-arvosteluista myös tieteellisempiin kirjoihin sekä yleisiin kirjallisuustieteen piirteisiin.

Seuraavana odotettavissa kirja-arvostelu Lintujen käytännöllisyydestä ja Punaisesta mekosta!

Lukuhaastepäivitys 2

Huonovointisuus vei arvokasta lukuaikaa, olen Nopolan kirjassa sivulla 56. Ihan mielenkiintoista. Musta tuntuu, että saatoin eilen yöllä lukea tuota kirjaa vähän pidemmälle. Olin taittanut kirjan sivulta 63, mutta ei ollut mitään muistikuvaa viimeisimmistä kappaleista!

Katsotaan miten käy. Ehkä katson kämppiksen ja hänen kaverinsa kanssa jonkun elokuvan. Tässä välissä luin myös City-lehden Pro-vinkit lentomatkalle. Loistavuutta. "4. Varaa kaverisi kanssa kolme paikkaa" ja "5. Ole häämatkalla". Mainiota.

Lukuhaastepäivitys 1

Heräsin todella myöhään ja aloitin lukuhaasteeni neljältä päivällä. Tuolloin olin Lintujen käytännöllisyydessä sivulla 58. Pian jo olinkin sivulla 143. Yksi kirja siis luettu loppuun. Kunhan ehdin, kirjoitan siitäkin jonkun kivan arvostelun. Se oli ihan hyvä. Ei muuta siitä tässä vaiheessa.

Tässä välissä olen syönyt, siivonnut ja kokenut karmaisevan kohtaamisen ötökkämaailman kanssa. Vähän puhunut kivojen tyyppien kanssa puhelimessakin.

Äsken aloitin Nopolan kirjan, olen nyt sivulla 32. Tästä tämä kirja lähtee. Nämä kirjat ovat yllättävän samanlaisia.

Kirjahaaste

Koska ihana Anni tutustutti mut 24h lukuhaasteeseen, innostuin täysin taas lukemisesta. Ihan hervottomasti. Mulla on paljon paljon kirjoja luettavana ja voisin itsekin innostua haasteesta. Mulla on lukemisen alla Nelli Hietalan Lintujen käytännöllisyydestä ja Sinikka Nopolan Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla, ja voisin ottaa tavoitteekseni lukea ne kirjat ja jonkun kolmannenkin.

Huomenna klo 14 alkaen siispä lukuhaaste! Saa nähdä miten tässä käy. Ehkä tänäillalla vielä valmistelen itseäni lukukoitokseen valitsemalla kirjoja ja vähän siivoamalla. Ihanaa, kun kesällä on kerrankin mahdollisuus toteuttaa tällaista!

Anja Snellman - Lemmikkikaupan tytöt

Löysin tämän kirjan kirjahyllystäni, tartuin vain. Minun oli pitänyt lukea tämä jo paljon aikaisemmin ja voi olla, että olin jopa aloittanut tämän lukemisen. En tiedä, mistä kyseisen kirjan olen saanut tai miten se on minulle päätynyt. Minulla on mielikuva Anja Snellmanista vanhempien naisten kirjojen kirjoittajana. En tiennyt, mistä kyseinen kirja edes kertoo. Jostain syystä oli yllättävää kuulla, että kirjan aiheena on prostituutio.

Kirja kertoo Jasmin Martinista, joka katoaa eräänä maanantaina. Hän on 14-vuotias ja juuri tutustunut luokalleen tulleeseen uuteen tyttöön, Lindaan. Linda on hurja, Linda on wou. Linda kertoo suuria juttuja Miamista ja tytöt hakeutuvat lemmikkikauppaan töihin ansaitakseen rahaa sinne matkustamiseen.

Jasmin ja Linda päätyvät mukaan lemmikkikaupan salabisneksiin. Lemmikkikaupan yhteydessä on kuvaamo, jossa lemmikin omistajat voivat ottaa yhteiskuvan itsestään ja rakkaasta eläimestään. Tämän lisäksi lemmikkikaupassa kuvataan pornografiaa ja takahuoneessa myydään seksiä. Joku asiakas pysähtyy ihmettelemään, miksi lemmikkikaupassa käy niin usein miehiä, jotka menevät suoraan takahuoneeseen. Mitään suurempia epäilyksiä ei kuitenkaan herää, ainakaan niin suuria epäilyjä, että niistä seuraisi tekoja.

Lemmikkikaupan tytöt on kirja, joka vaatii toisen tai useamman lukukerran. Aluksi on vaikea hahmottaa, mistä on kyse. Lopuksi kuitenkin tulee nauttineeksi siitä, että pala palalta saa tietää lisää koko kuviosta. Aluksi ihmettelin, miten kaikki liittyy toisiinsa. Erinäiset kertomukset kun vaikuttavat niin kovin yhteenkuulumattomilta.

Jasminin äiti on naistentautien lääkäri ja hänen maanantaipäiväänsä kuvataan hyvin pitkästi. Äidin huoli on jo ensimmäisenä katoamispäivänä valtava. Jasmin oli käyttänyt isovanhempiensa hyväuskoisuutta hyväksi voidakseen karata omiin rientoihinsa (bileisiin, tanssimaan, lemmikkikauppaan töihin) ja katoamista edeltävänä päivänä Jasmin onkin ollut poissa jo viikon, hänen äitinsä tietämättä.

Jasmin on kaikkitietävä kertoja, äiti on hätääntynyt ja tarmokas, tukiryhmän pystyynpanija, Linda löydetään kuolleena. Jasmin päätyy lemmikkikaupan varastorakennuksen palon jälkeen vanhan miehen, tutkijan, luo. Miestä kutsutaan Kastajaksi, joka sanoo olevansa Jasminin pelastaja.

Minulle jää avoimeksi Jasminin tulevaisuus, palaako hän milloinkaan kotiin, palaako hän kotimaahansa Kastajan kuoltua, palaako hän prostituoiduksi? Selvittääkö Jasminin äidin apulainen Paula Pauliina Jasminin kohtalon? Itseäni jää häiritsemään, miksei Jasmin Kastajan luona, jossa hän saa aluksi rajoitetusti mutta ymmärtääkseni myöhemmin vapaammin käyttää internetiä, ota milloinkaan yhteyttä äitiinsä? Miksei hän kerro, että hän on elossa, siellä jossain, kaukana.

Kirja on kirjoitettu hyvin. Se kolahtaa. Se rakentuu pala palalta. Se on kiinnostava ja rankka. Mielikuvani Anja Snellmanista kirjailijana on muuttunut. Hän kirjoittaa asioista niiden oikeilla nimillä, vaikka kyseessä onkin todella vaikea aihe. Ihmettelen, miksei kirjasta ole noussut suurempaa keskustelua. Miksei kirja ole saanut enempää huomiota? Vai enkö vain ole huomannut?

Kirjailija on tehnyt erittäin suuren työn ottaessaan selvää prostituutiosta. Kirja päättyykkin tietopakettiin prostituution historiasta ja minulle avautuu aivan uudenlaista tietoa ko. aiheesta. Snellman on haastatellut prostituoituja kirjaa varten. Ihailtavaa, miten paljon hän on ottanut selvää voidakseen kirjoittaa uskottavan tarinan ja paljastaakseen hurjia puolia seksibisneksestä.

Pidin kirjasta. Aion tulevaisuudessa lukea Snellmanin kirjoja enemmänkin. Parvekejumalat on hänen kirjansa, ja ehkä tartun seuraavaksi siihen, kun olen saanut vähän jäätä rikottua. Annoin neljä tähteä, loistava kirja, muttei kuitenkaan kohoa lempikirjojeni listalle.