Cecelia Ahern - Tyttö peilissä

Annin luona näin tuon helppolukuisen ja ohuen kirjan, joka kiinnosti Annin mainitseman "pelottavuuden" takia. Kirjassa on kaksi kertomusta. Ensimmäisessä tarinassa on Lila-tyttö, jonka sokean isoäiti Mellien kodin peilit ovat peitetty mustilla kankailla. Tuo tyttö ei koskaan ole kysynyt isoäidiltään miksi hän on tehnyt näin. Hän on vain aina ajatellut, ettei Mellie pidä peileistä. Hääpäivänään hän kuitenkin haluaa ihastella itseään peilistä. Hän päätyy peilin vangiksi ja Mellie huomaa sen. Juonittelua. 

Gummerus, 2012
sivuja 108

Toisessa tarinassa on muistojentekijä mies, joka tekee asiakkailleen uusia muistoja ihmeellisellä laittellaan. Tarinoiden aiheet ovat ihan kiinnostavia ja ne tarjoaisivat vaikka millaisia mahdollisuuksia tarinan kerrontaan ja juoneen ja jännittävyyteen. Mutta tässä kirjassa ei vain ollut mitään erityisen jännittävää eikä pelottavaa. Ehkä siinä oli yritetty jotakin romanttista pelokkuutta tai jotain vastaavaa, joka ei kuitenkaan purrut minuun ollenkaan. Kieli oli suht yksinkertaista ja ei mitenkään ihmeellistä. Tätä kirjaa lukiessa odotin vain koska tämä loppuu ja milloin pääsen lukemaan jotakin kiinnostavampaa. Annin arvio kirjasta! Sitä tosin en ole vielä ehtinyt lukea!

Lukuyökyläily!

Hihi! Tänään tulin Annin luokse, nyt kun Turussa vielä olen ja tänäään tarkoituksena lukea paljon paljon kirjoja! Ihanaa! :-----) <3

Johanna Sinisalo - Lasisilmä

Teos, 2006
sivuja 332.

 Olin Tampereella käymässä toukokuussa muutamia kertoja ja tuolloin löysin Tullintorin kirjakaupasta tämän kirjan. Olen kuullut Sinisalosta ja Ennen päivänlaskua ei voi -kirjasta aikaisemminkin. Tämä kirja kuitenkin herätti erityisesti mielenkiintoni, koska teos kertoo toimittajaksi haluavasta Tarusta, joka päätyy käsikirjoittamaan Lähiö-nimistä televisiosarjaa.

Täytyy heti alkuun myöntää, että aloitin kirjan toukokuussa ja luin puolet silloin ja puolet tässä parin päivän sisään. Alkupään tapahtumista ei ole niin selkeitä muistikuvia, mutta todettakoon, että pidin kirjasta jo silloin, vaikka yhtäkkiä kirja unohtuikin muiden kirjapinojen alle.

Niin, Lasisilmä kertoo Tarusta, hänen yksityiselämästään ja Lähiö-sarjasta, jota hän ja viisi muuta tyyppiä käsikirjoittavat. Lähiö on vähän kuin Salatut Elämät, jatkuvasti tapahtuu romansseja ja epäonnistumisia. Jatkuvasti käsikirjoittajat miettivät, miten he voivat pyörittää keksittyjen henkilöhahmojen elämää niin, että katsojat saavat mitä tarvitsevat.

Taru on alussa hyvin herkkä ja suojeltava ja loppua kohden hän muuttuu manipuloivaksi ja dominoivaksi. Hahmon kehitys kirjassa on todella kiinnostava. Tavallaan pelottavakin, kuinka noin vain jokin ihminen voi muuttua ihan kummalliseksi ilman, että itse ei oikein huomaakaan. Koko touhussa (ehkä se onkin vain Tarun päässä!) tuntuu todellisuus ja televisiofiktio sekoittuvan ja se on joissain kohdissa lähes ahdistavaakin. Yhdessä vaiheessa luulin juonen kallistuvan johonkin scifiin tai magiaan. Mielestäni on hyvä, ettei Sinisalo mene taikuus/yliluonnollisuusjuttuihin, koska se olisi tehnyt tarinasta tylsän taikuusfiktion ja vienyt uskottavuutta pois. (Mielestäni oudot asiat liittyvät lähinnä Tarun mielenterveyteen kuin yliluonnollisuuksiin!)

Johanna Sinisalon kieli on todella hyvää ja kiinnostavaa. Hän osaa käyttää todella hyvin sanoja ja lausahduksia, ja kaiken lisäksi hän rakentaa kirjan juonen erinomaisen hyvin. Vaikka kirja kertookin yhden porukan ja yhden televisiosarjan edistymisestä, se on todella kiinnostava. Ja vaikka kirja saattaisikin näin lyhyesti tiivistettynä kuulostaa nuorten kirjamaiselta diipadaapalta, sitä se ei todellakaan ole.

Kaiken lisäksi olen todella iloinen saadessani paljon uutta tietoa käsikirjoittamisesta! (En ehkä osaa pukea sanoiksi kirjan aiheuttamaan kiinnostusta, mutta se sanottakoon, että tämä nousi yhdeksi lempikirjoistani!)

Anja Snellman - Lyhytsiipiset

Lyhytsiipiset kertoo Fardomjärvellä tapahtuvista tyttömurhista, jossa murhaajaa ei milloinkaan saada kinni. Teos on kirjoitettu selkeästi (ja kuten lopussa kirjailija toteaakin) Bodomjärven tapahtumien innottamana. Kolme alle 14-vuotiasta tyttöä murhataan useilla veitsenpistoilla, mutta yksi heistä, porukan vanhin tyttö Marleena jää henkiin. Aivan kuten Bodomjärven murhissa Nils Gustafsson on Bodomin murhissa ainoa eloonjäänyt, johon kokeillaan muun muassa hypnoosia murhan selvittämiseksi.

Otava, 2003
Sivuja 202

Snellmanin tarinassa hahmot eroavat 1960-luvun todellisen murhan henkilöistä, ja hän on lisännyt tarinaan myös salaisen suhteen Marleenan ja hänen biologian opettajan Strengin välille. Murhaajaa ei tässäkään selville tuoda, mutta annetaan ymmärtää, että se voisi liittyä Marleenan salaamaan suhteeseen ja siihen, että kuinka syvästi he haluavat olla yhdessä ja pitää asian vain heidän kahden välisenä.

Heti kirjan ensimmäisiltä sivuilta tunnistaa mistä on kyse. Kieli on hyvää, niin kuin Snellmanilla on. On myös kiinnostavaa päästä näkemään vanhempien Hilkan ja Olavin pään sisään. Mutta kuitenkaan kirja ei herättänyt samanlaista innostusta tai valtaisaa kiinnostusta, mitä taas Lemmikkikaupan tytöt, Parvekejumalat ja Sonja O. tekivät. Ehkä olen lukenut liikaa Bodominjärven oikeista tapahtumista, jotta voisin uppoutua tällaiseen fiktioon "vakavasti". Ehkä jossain vaiheessa luen tämän vielä uudelleen ja innostun, en tiedä!

Anja Snellman - Parvekejumalat

Parvekejumalat kertoo kahdesta tytöstä, Alla-Zahrasta ja Aniksesta, jotka kokevat islamin ja uskon aivan eri tavalla. Alla-Zahraa elämä on kohdellut huonosti ja ehkä hän on jopa ajanutkin itsensä vaikeisiin tilanteisiin. Alla-Zahran äiti on aina ollut mukana hänen tempauksissaan, kunnes hän kerrankin löytää asian, johon äiti ei ole osallistumassa: islamin uskon ja Allahin. Alla-Zahra perustaa Suvainto-ryhmän, johon kaikki saavat liittyä ja jossa he yhdessä "palaavat" uskon pariin.

Otava, 2010
Sivuja 316

Anis taas on tiukan muslimiperheen tytär, joka haluaisi elää länsimaisen tytön tavoin. Hänen isänsä on todella tarkka tyttärensä menemisistä ja tekemisistä ja tämän lisäksi veljet jatkuvasti vartioivat häntä. Aniksella on salaisia tavarakätköjä ja aina uusin verukkein hän menee mukaan uuden ystävänsä Wandan kanssa tanssimaan ja bileisiin.

Alla-Zahran ja Aniksen tarinat kohtaavat Wandan kautta ja se osoittautuu Anikselle hyvin kohtalokkaaksi. Tarina on jälleen rakennettu hyvin mielenkiintoisesti ja kokoajan lukiessa minulla oli sellainen olo kuin olisin lukenut tositarinaa kahdesta tytöstä, joiden kokemukset islamin uskosta ovat todella voimakkaat.

Tämä kirja jälleen vahvisti tunnetta, että Snellman kuuluu kyllä lempikirjailijoihini. Pidän erityisesti siitä, miten Snellman jäsentää kirjansa ja miten hän rakentaa pienistä paloista suuria ja merkityksellisiä kokonaisuuksia. Tämä oli aivan loistava, kaikesta traagisuudessaankin, kuvaus toisesta kulttuurista, josta minulla on hävettävän vähän omakohtaisia kokemuksia. (Haluaisin hirveästi tutustua maahanmuuttajiin, jotka ovat tulleet Euroopan ulkopuolelta Suomeen, mutta minulle ei tällaista tilaisuutta ole vielä kunnolla tullut) Snellman on jälleen hankkinut tietoa, joka tekee kirjasta erittäin vakavasti otettavan ja aidon tuntuisen. Ihailen Snellmanin kykyä asettua erilaisten ihmisten asemaan.

Alexandra Salmela - 27 eli kuolema tekee taiteilijan

Alexandra Salmelan teos jäi mieleen, kun hän saavutti teoksellaan Finlandia-ehdokkuuden siitä huolimatta, ettei hänellä ole kilpailun sääntöjen edellyttämää Suomen kansalaisuutta. Tämä siispä tarttui mukaani kirjastosta NÖF-haasteen muistuttamana. Salmela on syntynyt Bratislavassa, Slovakiassa. Hän on valmistunut suomen kielen ja kirjallisuuden maisteriksi Kaarlen yliopistosta Prahasta.

Kirja kertoo tarinan Angiesta, joka haluaa tulla kuuluisaksi taiteilijaksi ja kuolla idoliensa tapaan 27-vuotiaana. Angie päätyy opettajansa avustuksella Suomeen kirjoittamaan kirjaa. Tarinan kulku hahmottuu eri kertojien näkökulmien kautta. Angieta ja tapahtumien kulkua Suomessa tarkastelevat Angien lisäksi Herra Possu ja Kassandra. Lisäksi juonta rakennetaan automatkoilla käytyjen keskustelujen perusteella.

Kustannusyhtiö Teos, 2010
Sivuja 312

Ensiksi pitää kehua Salmelan erinomaista kieltä. Ihailtavaa, miten joku kykenee hallitsemaan suomen niin hyvin, että pystyy kirjoittamaan kirjan, joka on todella sujuva ja jos ei tietäisi, ei osaisi epäillä muuta kuin natiivia kirjan kirjoittajaksi. Salmela on paneutunut todella taitavasti suomen kielen saloihin; hän tietää missä kohdassa kannattaa käyttää mitäkin sanaa eivätkä hämmentävät sanat ja murteet/lyhenteet (käsikirjoitus = käsis) ole jääneet häneltä selvittämättä. Osoittaa erinomaista lahjakkuutta kirjoittaa kirja, jollaiseen ei kuka tahansa natiivikaan pystyisi.

Kirja on moniosainen ja palasista koostuva, mikä on erittäin kiinnostavaa. Kuitenkin kirjan juonikehitys on yksinkertainen: Angie haluaa tulla legendaksi muiden ihailun kohteidensa rinnalle ja niinpä hän muuttaa Suomeen kirjoittamaan kirjaa. Loppu aika tarkkaillaan maalaiselämää ja sitä, kuinka Angien mestariteos ei vain synny. Lopuksi ikä onkin pelkkä numero.

Huolimatta erinomaisesta kielestä ja mielenkiintoisesta rakentumisesta, tämä kirja ei noussut lempikirjojeni suosioon. Ehkä vielä jossain vaiheessa luen tämän uudelleen ja oivallan tämän taas aivan uudella tavalla.

Sofi Oksanen - Puhdistus

Luin Sofi Oksasen Puhdistuksen ensimmäisen kerran muistaakseni vuonna 2009. Lukion ensimmäisessä jaksossa ja ensimmäisellä äidinkielen kurssilla kerroin tämän kirjan lempikirjakseni. Kirja vakuutti silloin jo pienen 16-vuotiaan mieleni, vaikka en siitä täysin kaikkea ymmärtänytkään. NÖF-haasteen myötä haasteen myötä tartuin tähän omistamaanikin kirjaan uudelleen. Olen todella onnellinen, että päädyin lukemaan tuon vielä uusiksi. Tämän lukukerran jälkeen täytyy todeta, että se kaipaa, tarvitsee ja ansaitsee vielä seuraavat lukukerratkin.

Puhdistus liikkuu 1900-luvun alussa, puolessa välissä sekä 1990-luvulla. Sofi Oksanen osoittaa kirjassaan mieletöntä asiakokonaisuuksien hallitsemista. Hän tietää virolaisia ja venäläisiä sanontoja, lauluja, sanaleikkejä, joita hän ripottelee tekstinsä sekaan. Sen lisäksi, että hän tietää loistavasti Neuvostoliiton/Venäjän ja Viron historiasta hän myös tuntuu löytäneen jonkinlaisen salaisen reiän, jota kautta hän on päässyt tutustumaan poliittisen historian salaisimpiin puoliin.

Kirja koostuu pala palalta rakentuen jännittäväksi ja todella uskomattomaksi kokonaisuudeksi. Kirjailijan kieli on erinomaista, hyvin jäsenneltyä ja se kulkee hyvin. Luin kirjan muutamassa päivässä.

Teoksessa kohtaavat Aliide Truu ja hänen siskonsa lapsenlapsi Zara Pekk ja heidän historiansa sitoutuvat yhteen paljastaen hurjia ja rajuja puolia Venäjän ja Viron historiasta. Suosittelen ehdottomasti lukemaan tämän ja kokemaan kirjan omakohtaisesti. Enempää en edes halua kertoa juonesta. Lukekaa ja kokekaa! Olen vakuuttunut, että Sofi Oksanen on yksi Suomen (historiankin) parhaimmista naiskirjailijoista!

Tilannepäivitys

Sofi Oksasen Puhdistus luettu ja nyt Alexandra Salmelan 27 eli kuolema tekee taiteilijan sivulla 227.
Seuraavaksi siispä niistä tulossa! :---)

Vauhtia ja fiilistä

Sain ihanalta kämppikseltäni Ainolta valokuvauskirjan Kuvaa asenteella! Aino muuttaa Espanjaan tässä piakkoin. Ilahduin ihanasta kirjayllätyksestä hyvin suuresti! Omistan jonkin verran valokuvauskirjoja, mutta tätä kirjaa minulla ei vielä ole. Ihanaa päästä tutkimaan sen tarjoamia valokuvausvinkkejä ja pohtia olisiko niistä jotain käyttöä omassa valokuvausharrastuksessa. (Näillä näkymin mulle on tulossa uusi kamera ensi viikon alussa! Olen supersupersuperinnoissani! Mahtavuutta! Canon EOS 5D mark II!!)

Kirjajutuista lisää sen verran, että olen aloittanut Sofi Oksasen Puhdistuksen. Olen lukenut sen joskus pari vuotta sitten ja nyt tuon NÖF-haasteen myötä aloin lukea sitä uudelleen. Hyvien kirjojen lukeminen uudelleen ja uudelleen on todella avartavaa. Lisäksi tällä kertaa aion myös kirjoittaa lukukokemuksestani ajatuksia ylös arvioiden rinnalle. Paljon muuta en ole lukenut vähään aikaan. Kirjaston kirjat tosin odottavat paneutumista.

NÖF-haaste

Opuscolon NÖF-haaste eli Nobelista-Öh-Finlandiaan.

Nobelistit:

2011 Tomas Tranströmer, Ruotsi
2010  Mario Vargas Llosa, Peru
2009 Herta Müller, Saksa
2008 Jean-Marie Gustave Le Clézio, Ranska
2007 Doris Lessing, Britannia
2006 Orhan Pamuk, Turkki
2005 Harold Pinter, Britannia
2004 Elfriede Jelinek, Itävalta
2003 John M. Coetzee, Etelä-Afrikka
2002 Imre Kertész, Unkari
2001 Sir Vidiadhar Surajprasad Naipaul, Trinidad/Britannia
2000 Gao Xingjian, Kiina

Finlandia-palkitut:

2000 Johanna Sinisalo Ennen päivänlaskua ei voi
2001 Hannu Raittila Canal Grande
2002 Kari Hotakainen Juoksuhaudantie
2003 Pirkko Saisio Punainen erokirja
2004 Helena Sinervo Runoilijan talossa
2005 Bo Carpelan Berg (Kesän varjot)
2006 Kjell Westö Där vi en gång gått (Missä kuljimme kerran)
2007 Hannu Väisänen Toiset kengät
2008 Sofi Oksanen Puhdistus

2009 Antti Hyry Uuni

2010 Mikko Rimminen Nenäpäivä
2011 Rosa Liksom Hytti nro 6

Finlandia Junior-palkitut:

2000 Tomi Kontio Keväällä isä sai siivet
2001 Kira Poutanen Ihana meri
2002 Raili Mikkanen Ei ole minulle suvannot
2003 Arja Puikkonen Haloo kuuleeko kaupunki
2004 Riitta Jalonen Tyttö ja naakkapuu
2005 Tuula Korolainen Kuono kohti tähteä
2006 Timo Parvela, Virpi Talvitie (kuvitus) Keinulauta
2007 Aino Havukainen ja Sami Toivonen Tatun ja Patun Suomi
2008 Esko-Pekka Tiitinen Villapäät
2009 Mari Kujanpää Minä ja Muro
2010 Siri Kolu Me Rosvolat
2011 Vilja-Tuulia Huotarinen Valoa valoa valoa 

Haasteita

Mieleni avartui, kun huomasin, että jopas kirjablogien maailmasta löytyy jos monenlaista haastetta. Aivan ensimmäisenä mielenkiintoni herätti Mieleni on rajaton -haaste, jossa haastettiin kaikki lukemaan erilaisia kirjoja mielensairauksista. Plussana tässä vielä se, ettei haaste rajoitu romaaneihin. Tällainen lista löytyi tuolta blogista:

Skitsofreniasta
Beate Grimsrud: Hullu vapaana
Einar Már Gudmundsson: Kaikkeuden enkelit
Mika Wickström: Sebastia
Ilkka Raitasuo, Terhi Siltala: Kellokosken prinsessa
Wally Lamb: I Know This Much Is True

Näytelmissä
Eeva-Liisa Manner: Poltettu oranssi

Runoudessa
Sylvia Plath
Anne Sexton

Mielisairaaloista
Ken Kesey: Yksi lensi yli käenpesän
Janet Frame: Faces in the Water
Susanna Kaysen: Girl, Interrupte
Karin Fossum: Hullujenhuone

Masennuksesta
Sylvia Plath: Lasikellon alla
SusuPetal: Sairaalapäiväkirja (myös runoutta)
Sally Brampton: Shoot the Damn Dog

Anoreksiasta / syömishäiriöistä
Laurie Halse Anderson: Wintergirls
Sofi Oksanen: Stalinin lehmät
Kira Poutanen: Ihana meri
Laura Honkasalo: Siskoni, enkelinluinen tyttö
Marianne Käcko: Tapa minut, äiti!

Paniikki/ahdistuneisuushäiriöstä
Sofi Oksanen: Baby Jane

Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä
Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia
Elina Tiilikka: Myrsky
Ann Bherlein - En tahdo kuolla, en vain jaksa elää

Potilaskertomuksia
Oliver Sacks: Mies joka luuli vaimoaan hatuksi (myös neurologisista vammoista/sairauksista)

Neurologisia sairauksia/vammoja
Siri Hustvedt: Vapiseva nainen

Klassikoita
Fjodor Dostojevski: Karamazovin veljekset
F. Scott Fitzgerald: Yö on hellä
Charlotte Perkins Gilman: Keltainen seinäpaperi
Edgar Allan Poe: Tohtori Tarrin ja professori Fetherin menetelmä (huom. novelli)

Albert Camus - Sivullinen

Suomennos: Kalle Salo
Otava 2010
160 sivua

Klassikko, joka minun on pitänyt lukea jo aikoja sitten. Eilen tulin tarttuneeksi siihen ja luin melkein yhdeltä istumalta. Sivullinen (1942) kertoo Mersault-nimisestä miehestä, jonka äiti kuolee ja joka tapaa Marie-nimisen naisen heti äitinsä kuoleman jälkeen. Kertomuksessa esille pääsevät myös Mersaultin naapurit Raymond ja Salamano. Salamano on koiraansa jatkuvasti moittiva ja kurittava naapuri, jonka koira kuitenkin lopussa katoaa. Raymond haluaa kostaa hänet pettäneelle naiselle ja Mersault suostuu kirjoittamaan kirjeen tuolle Raymondin puolesta. 

Mikään ei merkitse Mersaultille mitään suurempaa. Marie kysyy Mersaulta haluaako tämä tulla hänen kanssaan naimisiin, Mersault vastaa, että jos Marie haluaa niin. Sekin tuntuu hänelle yhdentekevältä. "Sitten hän tahtoi tietää, rakastinko häntä. Vastasin kuten jo kerran ennen. ettei se mitään merkinnyt, mutta etten häntä luultavastikaan rakastanut."

"Samantekevää" ja "se ei merkitse mitään" kuullaan usein Mersaultin suusta.

Raymond saa hänet "pettäneen" naisen veljen vihat ylleen pahoinpideltyään tuon naisen. Raymond, Mersault ja Marie menevät Massonin ja hänen pariisittarensa luokse kylään. Siinä lähellä rannalla miehet tapaavat arabit, joista yksi on Raymondille vihoissaan oleva veli. Raymond loukkaantuu ja he palaavat takaisin.

Mersault kuitenkin palaa takaisin rantaan yksin ja päättää mennä lähteelle. Siellä on yksi arabi, joka nostaa puukkonsa ja sokaisee Mersaultin siitä heijastuvalla auringonvalolla. Mersault ampuu arabin. Mersault pidätetään.

Camus pitää Mersaultia äärimmäisenä totuuden rakastajana. Mersault ei voi kertoa tunteneensa muita tunteita, kuin ne mitä hän tosi asiassa tunsi. Oikeudessa hänet nähdään välinpitämättömänä ja yhteiskunnan ulkopuolella olevana hirvönä, joka vain tappaa vailla tunteita. Lisäksi oikeudessa otetaan esille se, ettei Mersault itkenyt tai näyttänyt suruaan äitinsä hautajaisissa, hän ei tiennyt äitinsä ikää ja hän oli pannut äitinsä vanhainkotiin. Mersault oli vieläpä huvitellut Marie-naisen kanssa äitinsä hautajaisten jälkeisenä päivänä.

Mersault tuomitaan kuolemaan. Teoksen lopussa Mersault keskustelee papin kanssa ja sanoo, ettei usko Jumalaan. Vankilassa hän herää pohtimaan kuolemaansa ja sitä, jos hän saa armahduksen ja päinvastoin.

"Pohjimmiltaan tiesin varsin hyvin, että ei merkitse paljonkaan, kuoleeko kolmenkymmenen vai seitsemänkymmenen vuoden vanhana, koska kummassakin tapauksessa luonnollisesti toiset miehet ja toiset naiset jäisivät elämään, ja näin tapahtuu vuosituhansia."

Kirja on lakoninen ja kieli on hiottu äärimmilleen yksinkertaiseksi. Juoni on yksinkertainen ja se paljastetaan jo takakannessa. Näitäkin tärkeämpää on Camus'n eksistentiaalinen filosofia, joka korostaa inhimillisen olemassaolon erityislaatua ja tutkii yksilön olemassaolon filosofista perustaa.

Teos saattaa vaikuttaa jopa pitkäveteiseltä joidenkin mielestä, mutta suosittelen ehdottomasti kaikkia lukemaan sen ja miettimään sen sanomaa totuudesta ja välinpitämättömyydestä.

Anja Kauranen (nyk. Snellman) - Sonja O. kävi täällä

Monitasoinen, jossain määrin raju, mielenkiintoinen, paikoin jopa inhorealistinen, vaikeaselkoinen, nautittava, naurettava, suloinen, ällöttävä, mukaansatempaava, poukkoileva.

Kirja kertoo nimensä mukaisesti Sonja O.-nimisestä nuoresta tytöstä/naisesta, jolla on jossain määrin vaikea perhetausta ja joka joutuu välillä "Dorkalaan". Hän tapailee erilaisia ihmisiä ja pohtii paljon maailmanmenoa.

Olen lukenut kirjan vasta kerran vain huomatakseni, että kirja ehdottomasti tarvitsee toisen lukukerran. Kirjassa on pitkiä lauseita, vaikeaselkoisia viittauksia ja paljon tapahtumaa. Kirja kertoo päähenkilönsä erittäin vilkkaasta mielenliikehdinnästä erinomaisen hyvin. Kirjassa seikkailevat monet sivuhenkilöt, jotka opettavat Sonjaa, mutta samalla ikään kuin oppivat Sonjalta.

Kirja on erittäin mielenkiintoinen, vaikka siinä on välillä vaikea pysyä kärryillä. Pidän tästä kirjasta kovasti. Tämä teos tuntuu osottavan suuresti Snellmanin älykkyyttä. Kirja on kirjoitettu erinomaisen hyvin ja se osoittaa Snellmanin tietävän paljon erilaisista asioista. 

En osaa kirjoittaa kirjasta nyt mitään enempää. Kirjoitan toisen arvion sitten, kun olen lukenut tuon uudelleen.  

! Kirjailijan muistelusivu kirjasta !

Takakansi:

Anja Kaurasella on kirjoittamisen taito huomenlahjanaan, hänellä on mielikuvitusta ja arkitodellisuuden kouraisun kykyä.
Leo Stålhammar, Suomenmaa 18.3.1982

ÄIDILTÄ TYTTÄRELLE KULKEVA KOHUKIRJA!

Katujen kasvatti Sonja O. lentää pienen korttelipihan asvalttisuppilosta avaraan valoon, kiitoratoinaan Sörkan kadut, treenisalit, kuppilat, harrastajakirjoittajapiirit, dorkalan pitkät puunatut käytävät, Leningradin öiset ulitsat ja sotaa edeltävän Viipurin iloinen huvielämä…

Anja Kauranen (nyk. Snellman) kirjoitti vuonna 1981 ilmestyneellä esikoisromaanillaan itsensä suuren yleisön tietoisuuteen. Sonja O. kävi täällä on muistutus siitä, että naisenkin on saatava etsiä, kokeilla, erehtyä, vaeltaa, luoda, rakastaa vapaasti. Vahvasti eroottinen ja älyllinen romaani on tutkielma lahjakkaan tytön kehittymisestä, miehen ja naisen välisistä suhteista, tabuista ja kaksinaismoraalista sekä sukupolvien välisestä kuilusta.

Helena Meripaasi - Elämäni frettinä

Nuorempana olin innokas koirakirjafani ja Meripaasi kuului lempikirjailijoihini. Keväällä minulle kävi ihmeellinen sattuma (tai kohtalo, miten sen haluaa ymmärtää), kun entiset naapurini päättivät luopua fretistään. Sain tuon suloisen fretin itselleni kesäkuun alussa kun muutin Tampereelle. Keväällä valmistuin ylioppilaaksi niin kuin varmaan olen jo kertonutkin. Kevät oli todella rankka kirjoituksineen, pääsykokeineen ja kaikkine epäselvine suunnitelmineen. Pakkaillessani kirjoja törmäsin yhteen vanhaan kirjaan, jonka muistin lukeneeni mutta en omistavani. Kyseessä oli juuri tämä Meripaasin kirja Elämäni frettinä.

Joskus 13-14-vuotiaana olin lukenut tämän kirjan viimeksi. Ihailin päähenkilöä Kisseä. Se oli niin itsevarma ja kiinnostava epävarmanakin. Muistan elävästi kohtauksen, jossa Kisse tarkastelee itseään ja miettii sitä, kun hän on joskus aikaisemmin pohtinut millainen hän on sitten kun hän on abiturientti. Sitten hän päättää, että mitä pikimmin on päästävä kirpputoreille ostamaan uusia vaatteita.

"Muistin joskus nuorempana miettineeni, miltä näyttäisin lukiossa tai kun olisin abi. Tai oikeastaan olin pikemminkin nähnyt tulevasta itsestäni kuvan silmissäni. Ja siinä kuvassa olin aivan erilainen. Jotenkin makean näköinen, sellainen josta näkee heti että sillä on aivotoimintaa. Itsevarma. Pidättyväinen ehkä, mutta silti joka tilanteessa kuin kotonaan. Vähän niin kuin oikein hyvä koira. Läsnä mutta tavoittamaton samaan aikaan. Oman itsensä kokoinen. 

Mutta nyt minä olin abi, kohta ylioppilas herra paratkoon, eikä tuollaisesta tunteesta ollut merkkiäkään. Oloni oli samanlainen kun se oli ollut aina: ulkopuolinen. Ja rakkaan tomumajani suhteen olin yhtä epävarma kuin kolmetoistavuotiaana. Ei hyvältä näyttänyt."

Itselläni oli hyvin samanlainen olo. Vieläpä Kissen oikea nimi on Maria Katarina Vuori. Olin todella samanlaisissa tunnelmissa keväällä. Epävarma ja täynnä itse-epäilystä. Ainoa ero taisi olla se, että en ole enää aivan niin innostunut koirista ja se, etten pyrkinyt eläinlääkikseen.

Kisse käy paljon asioita läpi päässään. Koira-, koulu-, rakkaus- ja ihmissuhdeasiat mietityttävät. Teoksen alussa Kisse palaa ulkomailta ja hän on jättänyt yhden koiristaan hoitoon ulkomaiselle kasvattajalle. Kisse tuntee tästä huonoa omaatuntoa. Lisäksi tämä kasvattaja on ehdottanut, jos Kisse voisi teettää pennut hänen huippupennullaan Suomessa. Kissen isä ja äiti eivät ole innostuneita tyttärensä koiraharrastuksesta vaan heitä kiinnostaa enemmän se, että saako Kisse kunnon opiskelu- ja työpaikan. Kisse tapaa Sharkiksi itseään kutsuvan miehen, joka on "makea tyyppi" ja tämä vie Kissen pään pyörälle. Ja Kisseä lisäksi hämmentää hänen vanhan ystävänsä Bogi, jonka kanssa ystävyys on ajautunut huonoihin väleihin.

Kirja on erittäin hyvin kirjoitettu: jaksoin innostua siitä 13-vuotiaana ja 19-vuotiaana. Se on aikamoinen saavutus. Ihmettelen aikuisia naisia ja miehiä, jotka pystyvät uppoutumaan nykynuoren päähän niin elävästi, ettei se ole tippakaan teennäinen. Meripaasi on todella osannut palata 18-19-vuotiaan mielenmaisemaan erinomaisen hyvin.

Kannattaa lukea, jos haluaa päästä sisään nuoren tytön mielen sisään ja pitää koirista. Ehkä paras lukemani nuorten kirja!

Lopuksi vielä kuva minusta ja Tuhkur-fretistäni!

 

Elina Tiilikka - Punainen mekko

Tämä on ensimmäinen kirjakaupan löydöistä luettu. Kirjan aiheena on prostituutio (jo toinen kirja samasta aiheesta, tosin tämä tuli luettua ensimmäiseksi noista löydöistä sen helppolukuisuuden takia), joka olisi antanut ainekset vaikka mihin. Kirjan alku on tylsä ja tavallinen. Kuvaukset siivoustyöstä ja siihen tylsistymisestä jo toisena päivänä vaikuttavat jotenkin epäaidoilta sen lisäksi, että strippaus ja prostuutio tuntuvat hyvin helpolta vaihtoehdolta päähenkilölle Nooralle. Vähän jännittää, mutta yhtäkkiä alanvaihdos sujuu kuin vettä vain. Se herättää ihmetystä.

Noora käy koetanssimassa joillekin miehille ja sitten yhtäkkiä päätyykin jo laittamaan nettiin ilmoituksen maksullisesta seksistä. Noora tapaa toisen prostutioidun, joka opastaa Nooraa töihin. Alku on tylsä, arkinen, mutta helppolukuinen. Kieli on perussujuvaa. Plussana kirjassa on, että se kuvaa hyvin Nooran muutokset hänen prostuutiotyönsä jatkuessa vain pidempään. Kuinka hänestä tulee sosiaalisia tilanteita pelkäävä, kotiinsa jopa linnottautuva ja aggressiivinen. Lopussa hän tappaa kuolemaa tekevän kissansa. Ehkä tylsä alku tarvittiin korostamaan ja alleviivaamaan päähenkilössä tapahtuvaa muutosta.

Kirja on hyvin tavanomainen. Ei mitenkään järkyttävä tai vavahduttava. Jos tätä teosta vertaa Anja Snellmanin Lemmikkikaupan tyttöihin, on laatu hyvin erilaista. Siinä missä Snellmanin kirja on monitasoinen, ovela ja pala palalta itseään paljastava, Tiilikan kirja taas ei jätä mitään arvailujen varaan, kaikki kerrotaan, suurempia syväluotaavia tunnekatsauksia ei tehdä. Tai sitten ne ohittuivat multa todella hyvin.

Kirja kertoo prostituutiosta tapahtumana ja siinä se. Lisäksi se kuvaa päähenkilössä tapahtuvan muutoksen, mutta olisin kaivannut siihen paljon enemmän lisää tunnetta. En oikein muuta osaa sanoa. Perushyvä, mutta tuotti vähän pettymyksen kun mahdollisuudet olisi vaikka mihin. Plussana kirjassa kuitenkin on myös se, että kirja perustuu tositapahtumiin ja se ei saarnaa, paasaa tai moralisoi.