Katja Kallio - Kuutamolla

Mitä tapahtuu, kun 36 henkevän ajatuksen varasto on käytetty ja harhaluulo oman rakastetun loputtomasta älykkyydestä hälvenee? Romanttinen komedia suhteista, elokuvista ja onnen illuusiosta.

Siinä se sitten olikin. Kaikki tiivistettynä takakanteen. 

sama kansi niin leffassa kuin kirjassakin, joten samapa tuo
Otava, 2000/2002
sivuja 271

Pakko sanoa aluksi muutama sana siitä, miksi ylipäätään luin koko kirjan. Joskus lapsena kuulin ko. kirjasta tehdyn elokuvan tunnarin Se ei mee pois tms. Se oli jäänyt mieleen. Heti kun näin tuon kirjan kirpparilla, mieleen tuli ajatus nuoresta Katarinasta, joka näkee ehkä pätkän tuosta aikuisten elokuvaksi mielletyksi leffasta. Kirja maksoi 0,50e ja päätin ottaa siitä selvää. En ole innostunut rakkausdraamoista. Eikä tämä ole se kirja jossa vaan pannaan. (Kämppikseni kysyi tätä)

Kuutamolla oli nopeasti luettu. Se oli perusjuttua. Suhdekuvioita, suhdekuvioita, draamaa draamaa, voi kuka saa kenet, voi kuka rakastaa ketäkin. Voivoivoi. Kalliolta loppuu henkevät ajatukset kesken, en tiedä tosin oliko niitä missään vaiheessa.

Hömppää. Ihan kivaa, kevyttä. Ei anna paljon mitään, siinä se menee. Aion tosin katsoa kirjasta tehdyn leffan. Se vaikutti vivahteikkaammalta kuin itse kirja. Ehkä tämä olisi juuri sitä kevyttä kesälukemista?

David Nicholls - Sinä päivänä

Löysin kirjastosta niitä uusia minikokoisia miki-kirjoja ja päätin testata! Lainasin David Nichollsin Sinä päivänä, joka kertoo miehen ja naisen vaikeasta ja monimutkaisesta suhteesta. Emman ja Dexterin elämänmenoja tarkkaillaan vuodesta 1988 saakka aina nykypäivään. Tarinassa tarkastellaan aina jokaisen vuoden heinäkuun viidettätoista päivää. Se on kiinnostava lisä ja tällöin kuvatuksi tulee myös arkisemmat asiat, ja suuremmat asiat, kuten häät, kerrotaan vain sen yhden päivän kautta.

Otava, 2011
sivuja miki-versiossa 996

 Kertomuksena Sinä päivänä ei ole kummoinenkaan. Poika ja tyttö tapaavat, ihastuvat ja jatkavat eloaan ystävinä. Ystävyys saa erilaisia mittasuhteita aina flirtistä välinpitämättömyyteen. Dexter on itsekäs, omahyväinen ja todella ärsyttävä, lipevä naistenmies. Emma taas kuvataan naiseksi, joka haluaisi osoittaa mieltään, mutta päätyykin vain työskentelemään jossakin kamalassa halpisravintolassa. Dexter kuvaa Emmaa samanlaiseksi kuin kaikki tiedostavat vaihtoehtoiset tytöt ovat, mutta itse en näe Emmassa tätä puolta. (Onneksi Emma sentään lopussa saa julkaistua omia kirjoituksiaan!)

Tarina ei siis ole mitenkään ihmeellinen. Tavallista rakkausdraamaa. Lopussa nämä kaksi saavat toisensa. Kaikki olisi hyvin, ellei tapahtuisi jotain (tragedia!) kauheaa ja yllättävää, joka oikeasti havahdutti myös itseäni. Tarina on surullinen. Muttei mestariteos. Muttei sellainen, että sitä lukiessa itkisi, vaikka pysähtyisikin hetkeksi.

Sinä päivänä on käännetty auttamattoman huonosti! (Suomentanut Sauli Santikko) Dialogi oli todella tönkköä ja ilmaukset olivat huonoja. Lisäksi joissakin sanoissa oli jopa virheitä. Mieleeni jäi suuri ärsytymys. "Eläissään", mitä mikä sana sellainen on? Eläessään, eiks joo? Ehkä kirja olisi parempi, jos sen lukisi englanniksi (One day). Mutta huono suomennos romuttaa viimeisenkin toivon kirjan suhteen.

Lukukokemuksena miki-kirja oli hmmm, ristiriitaisia tunteita herättävä. Toisaalta oli ilahduttavaa, kun kirja mahtui _aina_ mukaan minne sitten menikin. Toisaalta kirjassa olevat virsikirjan ohuet sivut olivat raivostuttavat, ne menivät jatkuvasti ryppyyn ja olin varma, että kukaan muu ei enää voi lukea kirjaa mun jälkeeni. Tunsin itseni kömpelöksi tahmatassuksi. Tämän kirjan jälkeen oli aivan ihastuttavan ihanaa tarttua (oikeaan?) kirjaan ja tuntea sivut sormissa aivan kunnolla.

Elokuva-arvostelu kirjasta tehdystä elokuvasta One Day!

Katsoin pian kirjan lukemisen jälkeen katsoin One Day -leffan, joka pohjautui jo mainittuun Sinä päivänä -kirjaan. Elokuvan pääosissa ovat Anne Hathaway ja Jim Sturgess. Kirjassa oli sentään vähän mielenkiintoa ja hahmoissa hippusen persoonaa, mutta elokuva oli puhtaasti rakkausdraamaa, joka lähinnä vain jäi ärsyttämään. Enempää sanottavaa siitä ei ole, muuta kuin, että niinpä niin, miksi kirjoista tehdään niin huonoja elokuvia? Tässä traileri. Ehkä jotkut tykkää, mutta itseeni ei vaan uponnut.

Hal Duncan - Pako Helvetistä!

Tappaja, prostituoitu, homo ja itsemurhaaja kuolevat ja päätyvät Helvettiin. Olen pitkään miettinyt, että luenko toden totta vain hyviä kirjoja ja miksi en poistu mukavuusalueeltani. Karkasin viime viikon maanantaina Frankfurtiin ja ennen lähtöäni piipahdin rikkomassa rahaa Akateemisessa kirjakaupassa. Ostin Imagen ja ostin tämän Pako Helvetistä! -kirjan, koska kansi oli todella vaikuttava ja upea sekä takakansi lupaili jotain sellaista kuin "Räjäyttää lukijan tajunnan" (HS). Tämä oli kerrassaan jotain uutta. Toimintaa ja typerää kliseistä roskaa helvetistä, taivaasta, jumalasta ja enkeleistä. Jos kirjailija tarttuu haastavaan ja hyvin käytettyyn aiheeseen kuin helvetin uudelleen kuvittaminen, hänen pitäisi pystyä luomaan jotain muuta kuin se, että helvetissä on jatkuva kaaos, sekasorto ja että syntiset saavat kärsiä entisen elämänsä mukaan. Tappaja lukitaan selliin ja häntä kidutetaan. Prostituoitu saa viettää päivänsä lukitussa hotellihuoneessa ja tulla poliisien hyväksikäyttämäksi. Homo joutuu laitokseen parannettavaksi. Koditon itaemurhaaja joutuu selviytymään kadulla. Ei kovin kekseliästä. Lisäksi päähenkilöt pääsevät aivan liian helpolla karkuun. He menevät helvetin ah-niin-pelottaviin alimpiin kerroksiin ja siellä joutuvat kokemaan mielensä pelot ja painajaiset. No jopas on, helvetissä käydään läpi omia painajaisia. Kunpa kirjailija keksisi jotain uutta, jotain raikasta tai pelottavaa. Näin ei kuitenkaan tapahdu.

Kirjassa taistelevat myös enkelit Gabriel ja Lucifer. Niiden kahden kaksinkamppailut ovat vain surkuhupaisia. Lisäksi täytyy todeta, että kirja oli käännetty huonosti. Siellä oli todella tökkiviä ilmauksia ja dialogi oli heikkoa. Kirjoitustaidon puutetta oli yritetty korjata tunkemalla vittu-sanaa joka ikiseen väliin. Ei kovin vakuuttavaa.

Duncan yrittää olla luova hullu nero, joka avaa mieleemme jotain uutta ja sykähdyttävää, mutta näin ei kuitenkaan käy. Ja tietysti on alusta saakka selvää, että kyllähän ne syntiset sitten sinne taivaan puolelle pääsevät. Mielenkiintoista olisi ollut, jos Duncan olisi luopunut stereotypisistä ajatusmalleista ja -kuluista, mutta tällaista tällä kertaa.

Kirja oli siinä mielessä mielenkiintoinen kokemus, ettei mulle ole pitkään aikaan tullut sellaista oloa, että olisin halunnut jättää kirjan kokonaan kesken. Kaikesta tästä kritiikistä huolimatta uskon, että Pako Helvetistä! voi tarjota jollekin toiselle lukijalle viihdyttävän lukunautinnon, ellei jopa todella herkullisen elämyksen. Minua tämä ei vain saanut syttymään.

Lisään kuvan kunhan pääsen koneelle. Terveisin junamatkalta Turusta Tampereelle sekä älypuhelimen riemut!

Anja Snellman - Rakkauden maanosat

Otava, 2005
Sivuja 149

 Jokaisella rakastuneella parilla on oma Aasiansa, ja jokaisella rakkauden vaiheella on oma maanosansa. Oona ja Alex käyvät niistä jokaisessa. Pienessä Grönlannissakin ennen pudottautumistaan suurella ja lopulliselle Antarktikselle. Jo suhteen alussa Oona ajattelee, että maanosia pitäisi olla enemmän. Myös Issaarian, Ormakin ja Ormalian pitäisi olla olemassa, että rakkaudet kestäisivät vähän kauemmin.

Rakkaustarina sarjakuvataiteilijanaisesta ja toimittajamiehestä, jotka suhteensa myötä vierailevat kaikissa rakkauden maanosissa. Suhde lähte liikkeelle kiihkeästi Aasiasta ja kaikki päättyy kylmästi, muttei ehkä liian surullisestikaan Antarktikselle. Pariskunta hankkii lapset Fridan ja Teklan sekä ihanan talon, jossa järjestää juhlia. Silti kaikki kuitenkin päättyy ja alkaa jälleen uusi tarina.

En halua lähteä tuon enempää referoimaan kirjan tapahtumia, vaan tyydyn toteamaan, että uskomattoman hyvin Snellman on kyennyt alle 150 sivuun tiivistämään monta vuotta. Ensimmäinen vuosiluku, joka mainitaan on 1988. Ja sitten lopussa on vuosi 2005. Yli seitsemäntoista vuotta mahtuu tuohon teokseen, ja nämä vuodet on kuljetettu taidokkaasti vaihdellen Oonan ja Alexin näkökulmista.

Olen yllättänyt, kuinka hyvä tämä kirja oikeastaan olikaan. Olin aivan haltioitunut sitä lukiessani, tietysti kerronta tajunnan räjäyttävästä ihastumisesta ja rakastumisesta hymyilyttää, mutta se kaikki muu, avioliiton ala- ja ylämäet, oli kuvattu myös kovin ihastuttavasti, tai vähintäänkin kauniisti. Miten lyhyillä lauseilla voidaankaan kertoa niin paljon ihmisen elämästä, häkellyttävää!

Toki oli surullista huomata heidän tarinansa päättyvän, mutta silti kirjan luettuani leijailin jossain pilvissä. Surullista kirjassa oli myös se, että siinä oletettiin suhteelle alku sekä loppu. Voiko parisuhde kulkea niinkin lineaarisesti vaihe vaiheelta kohti loppua? Toimiiko muka parisuhteet niin, että aina vain matkustetaan paremmasta maanosasta huonompaan rakkauden maanosaan ja väistämättömästi tästä kaikesta seuraa ero, päätös, loppu? En jotenkin halua tai jaksa uskoa, että se olisi niin selkeää. Kai on olemassa muitakin vaihtoehtoja? Kai on olemassa elinikuinen kumppanuus?

Someone should write a book where the main character slowly falls in love with the reader.

Haasteita

 Anni Ajatuksia kirjamaasta -blogista haastoi mut! :---) Kiitos! <3>

5 asiaa, joita tarvitsen päivittäin:
 ♥ Muistikirja
 ♥ Joku kirja, jota lukea aina sopivan tilaisuuden tullen
 ♥ Kännykkä ja kuulokkeet (eli musiikki!)
 ♥ Viestittely ystäville
 ♥ Kokis ja ehkä sikarihetki

5 suosittelemaani kirjaa:    
♥ Nicola Barker - Apposen avoinna
 ♥ Anja Snellman - Sonja O. kävi täällä
 ♥ Sofi Oksanen - Puhdistus sekä Baby Jane
 ♥ Sinikka Nopola - Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla
 ♥ Esko-Pekka Tiitinen - Elämänkirja

5 materialistista lahjatoivetta:

 ♥  Kirpparilöytöjä!
 ♥ Mekkoja, huulipunia, hameita, kevätkengät ja kirppislaukkuja!
 ♥ Windows 8 -tabletti
 ♥ Kirjoja!
 ♥ Vanhoja kameroita
5 paikkaa, jossa haluaisin käydä:    
♥ Saksa (Berliini, München, Bremen ja Frankfurt)
 ♥ New York
 ♥ Unkari + muut itä-Euroopan maat
 ♥ Islanti
 ♥ Venäjä (Pietari ja Moskova)

5 adjektiivia minusta:  
♥ Puhelias
 ♥ Määrätietoinen ja kunnianhimoinen
 ♥ Herkkä ja tunteellinen
 ♥ Ailahteleva ja paljon tunteva
 ♥ Seikkailunhaluinen

5 lempiruokaani:  
♥ Porkkanapihvit! haha
 ♥ Kiinalainen
 ♥ Pasta
 ♥ Pizza
 ♥ Jäätelö!

5 elämänohjetta:   
 ♥ Havahdu.
 ♥ Avaudu.
 ♥ Vapaudu.
 ♥ Ole spontaani!
 ♥ Kohtele itseäsi ja muita hyvin sekä kerro kuinka paljon muut ihmiset merkitsevät sinulle.

5 haastettavaa blogia: 
♥ Ainon ajatukset ja askartelut 
♥ Tea with Anna Karenina  
♥ Lempeä hulluus  
♥ Taas yksi kirjablogi  
♥ Uppoa hetkeen

Hanna Marjut Marttila - Kertoi tulleensa petetyksi

Tipii, Ilari ja Roseanna - kolme patologista luuseria, rahatonta väliinputoajaa ja syrjäytynyttä surkimusta. Kaikkien harrastuksena on itsemurha - kunhan se vain joskus onnistuisi. Kun Tipiin tilille ilmestyy odottamaton summa rahaa, alkaa tunnelma kehkeytyä. Yhtäkkiä tunnelma on todella hyvä. Itse asiassa se on kerrassaan mainio. Onhan? -- Sitten käy ilmi, että syömme täsmälleen samaa mielialalääkettä, meillä oli jopa sama päiväannostus, Cipramil 40mg. Nyt riemastuimme todella, tunsimme mittavaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Otava, 2002
207 sivua

Kertoi tulleensa petetyksi on loistavin kirja masennuksesta pitkään aikaan. Marttila kokoaa yhteen taitavasti kolme elämää. Ylipäätään pidän todella paljon sellaisista kirjoista, jotka rakentuvat pala palalta ja jotka tarjoavat oivalluksia. Kuten jo mainittua, teoksessa on kolme päähenkilöä, joiden elämää tarkastellaan ainoastaan Ilarin ja Tipiin näkökulmista. Kaikki kolme ovat samassa elämäntilanteessa; rahattomia, yksinäisiä ja masentuneita, mutta silti he luonnollisesti kokevat tilanteet ja tapahtumat niin eri tavalla. On hämmentävän kärjistävää, miten Tipii hihkuu riemusta ja Ilari taas kiroaa.

Marttila tuo kirjassaan esiin yhden puolen, mihin en ole samalla tavalla törmännyt missään muussa masennusta ja itsemurhaa käsittelevässä kirjassa. Itsemurhaajat eli elämäntapanaan itsemurhaa suunnittelevat ovat rahattomia. Raha värittää heidän arkeaan entistä synkemmäksi ja siihen tuntuu tiivistyvän ainakin osa heidän depressiosairaudestaan. (Ja mainospuhe: Tämän kirjan esimerkit tarjoavat jälleen hyviä esimerkkejä siitä, miksi Suomen sosiaaliturvaa pitäisi uudistaa! Perustulo olisi musta erittäin erittäin hyvä asia!) Kaiken lisäksi kaikilla kolmella on sama sosiaalityöntekijä, johon jokainen suhtautuu niin eri tavalla.

Eräs mielenkiintoinen juttu on, että tapahtumat sijoittuvat noin kolmen tai neljän päivän sisälle. Harvoin tulee luettua kirjoja, joiden tapahtumat ovat niin nopeasti ohi tai joissa vastaanvanlaisesti huomaisi ajankulun. Teos on mielenkiintoinen, avartava, pikkuseikkoja esiin nostava, vaikkakaan ei lainkaan liian hidastempoinen eikä pitkästyttävä. Itse asiassa ostin kirjan eilen ja luin sen melkein kokonaan eilispäivän aikana. 

Hämmentävän hyvin kirjassa tuodaan esiin muutamien tapahtumien ja päivien kautta masennuksesta joitakin aivan uusia puolia ja kokemuksia. Kannattaa ehdottomasti lukea kirja, jos ei vain ahdistu liikaa itsemurhapuheesta, jota kirja sisältää aika paljon.

Sinikka Nopola - Tervedin teitä kevätsukkahousuilla

Aikaisemmin olen leimannut Nopolan lastenkirjailijaksi, jolla ei ole annettavaa nuorelle aikuiselle. Jostain kuitenkin eksyi käsiini hänen Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla -novellikokoelma, joka on tällä hetkellä uusin ihastukseni! Yllätyin jälleen kerran positiivisesti suomalaisen naiskirjailijan loistavasta kielenkäytöstä. Tulen hyvin onnelliseksi löytäessäni tällaisia ihania uutuuksia, joita kohtaan aikaisemmin olen ollut skeptinen tai jopa turhan ennakkoluuloinen.

WSOY, 2001/2010
sivuja 166

Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla sisältää reilu neljäkymmentä pientä novellia, jotka ovat hyvin oivaltavia ja taitavia. Nopola osaa kiinnittää huomion mielenkiintoisiin yksityiskohtiin ja loihtia niistä hyvin kiinnostavia tarinan pätkiä. Hän yhdistelee pieniä asioita toisiinsa suloisesti. Tämä kirja on jälleen sellainen, joka vaatii kypsyttelyä ja toisen lukukerran. Se sisältää joitakin sellaisia kohtia, joihin en osannut samaistua, mutta se ei haitannut. Kirja kokonaisuutena oli hyvin mielekäs.

Pienet sattumukset, eri tyyppiset ihmiset, havainnot, havatumiset ja pienet oivallukset muodostavat kirjan ytimen. Voi olla, että tämä näkemys kirjasta on yltiöpositiivinen, mutta niin kuin sanoin, olen vähän ihastunut tähän kirjaan. Teos kun sisältää tarinoita synnittömän naisen aamusta, Väinö Linnan otsan hipaisemisesta, äidillisyydestä nyky-yhteiskunnassa, synnillisen naisen aamusta, naisista kodinhoitohuoneissa, hiusvärin vaikutuksesta, jumalasta (joka on perhonen), aikuisten tavasta puhua ja isoista päistä, jotka eivät tule takaisin. Ihaistuitteko? Niin minäkin, jälleen kirjaa selatessani! (ps! muistan ihastuneeni jo nimeen! kevätsukkahousut! sydänsydänsydän kohta minäkin tervedin teitä kevätsukkahousuilla!)

Esko-Pekka Tiitinen - Elämänkirja

Tammi, 2006
sivuja 117

 Tämä on hämmentävä teos monella tavalla. Ensimmäiseksi huomioni herätti sen mielenkiintoinen kansi. Olen törmännyt tähän kirjaan useasti. Muistan tarttuneeni tuohon kirjaan, mutta en ole lukenut edes takakantta läpi. Jokin on saanut minut tarttumaan tuohon kirjaan aina vain uudelleen, muttei koskaan niin, että olisin ostanut ja lukenut sen. Olen meinannut ostaa Elämänkirjan ja se on vaikuttanut tutulta. Eräänä päivänä kirjastossa käydessäni eksyin "tuo tullessasi vie mennessäsi"-hyllykön luo. Siellä oli tämä kirja, ja päätin ottaa sen mukaani! Ehkä vähän typerää, mutta mulle tuli voimakkaasti sellainen olo, että tämä kirja on jollainkin tavalla tarkoitettu mulle ja mun on luettava se. Silloin luin takakannenkin ensimmäistä kertaa kokonaan.

"Hän ottaa valokuvia kaikesta ympärillä olevasta ja tarkentaa lähelle sitä surua, jota hän ei ole saanut käsitellyksi. Onneksi Marja löytää vierelleen Zenin, herkän pojan, omahoitaja Salmen, terapeutti Jounin ja siskonsa Ellin. Taideterapian avulla Marja avaa ovettomia ovia tasapainon löytämiseen ja oppii Zenin lailla kysymään: "Mitä on?""

Elämänkirja on mielenkiintoinen ja oivaltava kuvaus 17-vuotiaan Marjan elämänvaiheista ja mielenmaisemista. Marja asuu perheensä kanssa maalla, mutta rahavaikeuksien takia he joutuvat muuttamaan pois. Hän musertuu ja joutuu psykiatriselle osastolle. Siellä hän kuitenkin oivaltaa asioita yhdessä vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Kaikki kääntyy lopussa päälaelleen näyttäen maailman aivan uudella tavalla niin osaston potilaille ja henkilökunnalle kuin omaisillekin.

Kertomus on lempeä, hieman kapinoiva ja no, oivaltava on varmaan paras sana kuvaamaan tätä. Marja on herkkä nuori, johon minun oli erittäin helppo samaistua. Vaikken olekaan asunut maalla, voin silti hyvin samaistua hänen tunteisiinsa kuulumattomuudesta ja ristiriidoista, peloistakin. Lisäksi valokuvaaminen on suurinta rakkautta, tie pois pimeydestä. Osastolla olemisesta puhutaan kauniin lempeästi, mikä on mielestäni hyvä asia.

Olen todella häkeltynyt tästä, koska haaveilen samaan aikaan valokuva- tai taideterapiaan osallistumisesta sekä terapian järjestämisestä. Hassua! Vannon ehdottomasti valokuvan voimauttaviin ominaisuuksiin ja valokuvan sekä taiteen ylipäätään mahdollisuuksiin terapiamuotona. Tarina oli muutenkin hyvin kaunis, vaikkakin surullinen. En ole varma, olenko "valmis" kirjoittamaan tätä arvostelua tästä, mutta annan nyt kaiken sekaisen tajunnanvirtani valua ulos. Elämänkirja on aivan loistava, ja suosittelen lukemaan sen. Tämä on niitä kirjoja, joita tulen lukemaan vielä monesti uudelleen.

Claes Andersson - Hulluudestamme ja hulluudestanne

Ja kappas, jälleen hulluudesta! Sain tämän kirjan lainaan kämppikseltäni, ja luin tämän hurjalla vauhdilla. Teos on jaettu yhdeksään osaan, joista jokainen osa on vielä jaettu pienempien väliotsikoiden alle. Teoksessa käsitellään hulluuden (psykoosin) kokemusta, syitä, ymmärtämistä, määritelmiä, torjuntaa, oireita, diagnoosia, ihmiskäsitystä, nerokkuutta, järkeä, luovuutta, medikalisaatiota, uhreja, logiikkaa, kieltä, viestiä ja lahjakkaita tapauksia, jotka ovat sairastumisen myötä muuttuneet ikään kuin "sammuneiksi tähdiksi". Esimerkkinä tästä lahjakas matemaatikko ja taloustieteilijä John Nash, josta on tehty Kaunis mieli -niminen elokuva.

"Skitsofrenia, maanisdepressiivinen sairaus ja solujen hulluus, syöpä, nuo kolme hulluuden perusmuotoa ovat - ei ainoastaan yksilösairauksia ja sellaisina mielen- ja ruumiinterveyden häiriöitä - vaan samalla sijaissairastamista kollektiivisesti hullun ja sairaan maailman keskellä."

Kirja sisältää siis hurjan paljon kaikkea, mutta suurin osa noista edellä mainituista väliotsikoiden teksteistä ovat loppujen lopuksi hyvin lyhyitä muutaman sivun tietoiskun tapaisia katkelmia. Hulluudestamme ja hulluudestanne on todella kiinnostava kirja, jos sitä vain lukee ajatellen, että siihen Andersson on kerännyt ylös mielenkiintoisia havaintoja - eikä niinkään niin, että kirjailija pyrkisi ottamaan kantaa ja tuomaan esille omia mielipiteitään esimerkiksi luovuuden ja hulluuden yhtymäkohdille. Aluksi olinkin hieman pettynyt, ettei kirjasta löytynyt sen enempää kirjailijan omia näkemyksiä (kirjailija kuitenkin on itsekin psykiatri) esimerkiksi juuri nerokkuuden ja hulluuden suhteesta. Kirjailija kertoi kiinnostavan pointin ja se jäikin sitten siihen. Ehkä Anderssonin olisi pitänyt keskittyä vain muutamaan suurempaan linjaan ja kirjoittaa niistä perusteellisemmin, hän kun kuitenkin kirjoittaa hyvin.

Kirjapaja, 2003/2008
sivuja 128

Edellinen Styronin kirja antaa syvemmän sukellukseen hänen subjektiiviseen masennuksen kokemukseen, mutta tämä Anderssonin teos luotaa laajemmalle kertoen psykiatrian historiasta, antipsykiatriasta ja sen sellaisesta. Olen todella iloinen, että sain todella paljon kaikkia uusia ajatuksia, joihin tutustua kirjan kautta. Anderssonin teos oli minusta huomattavasti parempi kuin tuo Styronin, suosittelen siis tutustumaan tähän, jos kiinnostaa "hulluus" historiallisena ja psykologisena ilmiönä eikä niinkään subjektiivisena kokemuksena. Ei ihan neljää tähteä, mutta ei ihan kolmeakaan!

+

Note to self: Muutamia mielenkiintoisia juttuja, jotka herättivät mielenkiintoni kyseisessä teoksessa!

Michael Foucault - Hulluuden historia (1973), Kristuksen hullut, David Cooper - Psychiatry and Anti-Psychiatry (1967), Ronald Laing - The Divided Self /Pirtoutunut minuus (1959), kriittisen psykiatrian edustajat kuten Thomas Szasz, Erwin Goffmann, Franco Basaglia, erityisesti Szaszin kirja The Myth of Mental Illness (1961), Jyri Puhakainen joka on kehitellyt Szaszin ajatuksia ja soveltanut niitä suomalaiseen nykyodellisuuteen (Persoonan kieltäjät, 1998), Gregory Bateson ja kaksoissitova kommunikaatio (double bind -communication), Stephane Courtois - Kommunismin musta kirja.

Ps, lahjottu!

Parhaimmat lahjat! Sain äidiltä tulevan kuvajournalistin raamatun eli 150 Years of Photo Journalism -kirjan ja Eemililtä Sontagin valokuvaesseitä! (!!!!!)

William Styron - Pimeän kuva: Muistelma hulluudesta

Luin tämän kirjan lokakuussa kämppikseni suosittelemana. Pimeän kuva kertoo, kuten alaotsikko vihjaa, masennuksesta. Minun täytyy tunnustaa heti alkuun, että en muista juurikaan yksityiskohtia kirjasta. Teoksessa käydään läpi masennusta, ja se varmasti valaisee masennuksesta tietämättömiä hyvin, mistä masennuksessa on oikein kyse ja kaikkea sellaista. Kirja oli ihan mielenkiintoinen ja nopeasti luettu. Se ei vain herättänyt sen suurempia tunteita eikä sellaisia ajatuksia, joita voisin muistaa vielä nyt tätä kirjoittaessani.

Suomennos: Mirja Rutanen
Otava 1995
sivuja 94

 Minusta tuntui, että koko kirjan kerronta oli apaattista ja masentunutta. Mielenterveysongelmista ja "hulluudesta" voisi saada aikaan vaikka minkälaisia mielenkiintoisia ja kiehtovia tarinoita, mutta tämä pysytteli ainoastaan kuvailevana ja ankeutta huokuvana. Täytyy myös todeta, että varmasti tuo masennus on sitten sellaista kirjailijalle ollut. Omat masennuskauteni kun ovat olleet huomattavasti voimakkaampia, voimakkaita tunteita ja itkua, harvoin tasapaksua ankeutta. Mielestäni kirjasta kertoo jo aika paljon se, ettei siitä ole tämän enempää sanottavaa.

Yritän herätellä kirjablogiani uudelleen henkiin pitkän tauon jälkeen. Minulla on ollut hirmuinen stressi ja väsymys koulun takia. Kirjojakin olen lukenut todella epäsäännöllisesti ja varsin poukkoillen. Luen joitakin sivuja sieltä täältä, mutta en saa mitään päätökseen. Toivon, että tästä jatkuu kirjablogini aktiivisempi päivittely. Vähän harmittaa, että vuoden 2013 ensimmäinen kirja-arvostelu on näin heikko, mutta halusin saada tuon kirjan pois alta. Ehkä jossakin toisessa elämäntilanteessa Pimeän kuva olisi voinut antaa enemmän. Kuulemiin ja lukemisiiin.

Janne Seppänen - Katseen voima

Katseen voima on tutkimus katseesta ja visuaalisista järjestyksistä. Samalla se avaa ikkunan kohti visuaalista lukutaitoa. Kyseinen kirja on Johdatus viestintään ja mediaan -kurssikirja ja se on toiminut myös tiedotusopin valintakoekirjana aikaisempina vuosina. (Tänä vuonna tilalle tuli Johanna Sumialan Median rituaalit) Kyseinen teos ei kuitenkaan vastaa mielikuvaa koulukirjasta. Kuten eräs ystäväni totesi kirjaa selaillessaan: "Tämähän on vähän kuin kolumnia koko kirja!" Visuaalisen oppikirjana kirja sisältää kuvia, joita kirjoittaja purkaa lukijalleen auki. Tämä miellyttää minua suuresti, ihana katsella kuvia, ihana pohtia merkityksiä. Kuvat - yllättäen - tekevät kirjasta myös helpommin lähestyttävämmän. 

Kirjoitan tästä kirjasta tänne nyt, koska aion tenttiä huomenna kyseisen teoksen. Aion esitellä oleellisia käsitteitä (suoria lainauksia, joiden perässä sivunumeroita, jotta löydän ko. kohdat jatkossakin esseetäni kirjoittaessa!) ja vasta lopussa esittää tarkemman arvioni kyseisestä kirjasta. Jos kirjan sisältö ei kiinnosta suuremmin, siirry alas arvosteluun :--)

Visuaalinen järjestys

Visuaalinen järjestys viitaa visuaalisen todellisuuden säännönmukaisuuksiin ja niihin kytkeytyviin merkityksiin (14). Visuaalinen ei siis ole satunnaista näköaistimusten virtaa. Siihen muodostuu rakenteita ja järjestyksiä. Näitä visuaalisia järjestyksiä on sekä fyysisessä ympäristössä, esinemaailmassa, että kuvallisen esittämisen (representoimisen) muodoissa ja sisällöissä. (34)

Visuaaliset järjestykset ovat aina inhimillisen toiminnan tulosta. Niitä sisältyy katseen varassa tapahtuvaan vuorovaikutukseen. Katsominen on aina normatiivista ja merkityksiä välittävää toimintaa. Ihminen muokkaa ja rakentaa visuaalista ympäristöään ja tekee kuvallisia esityksiä erilaisissa yhteiskunnallisissa käytännöissä. (35) Siispä visuaaliset järjestykset ovat toiminnallisia ja materiaalisia järjestyksiä, jotka nivoutuvat erilaisten instituutioiden toimintaan.

Tästä kaikesta sanotusta tiivistyy visuaalisten järjestysten tärkein piirre: ne sisältävät vakiintuneita ja jaettuja kulttuurisia merkityksiä. Ja niihin liittyy odotuksia, normeja, tunteita, ja ne kiteytyvät osaksi ihmisten välistä vuorovaikutusta.

Missä on sosiaalista järjestystä on myös valtaa, ja koska visuaaliset järjestykset ovat sosiaalisia järjestyksiä, valta liittyy erottamattomasti niiden toimintaan. (41)

Visuaalisiin järjestyksiin liittyvä valta ei ole vain rajoittavaa, vaikka esimerkiksi poliisi voi tosiaankin siivota kaupunkikuvaa tai estää vaikkapa elokuvien esittämisen. Valtaa paljon pohtinut ranskalainen historoitsija ja filosofi Michel Foucault korostaa vallan tuottavuutta. -- Voidaan ajatella, että valta on juuri se voima, jonka vaikutuksesta ihmiset mukautuvat visuaalisiin järjestyksiin, tulkitsevat niitä tietyillä tavoilla ja alkavat pitää niitä itsestään selvinä. (43)

Visuaalisuus/kuvallisuus

Visuaalisen ja kuvallisen merkitykset lipuvat lähelle toisiaan, mutta niiden suhde on epäsymmetrinen. Kaikki kuvallisuus on visuaalista, mutta kaikki visuaalinen ei ole kuvallista. Raja on hämärä, koska 1) näköaistimus liittyy aina silmään, se perustuu aina kuvaan, koska verkkokalvolle piirtyy kuva ja 2) myös esineet, joita emme ole tottuneet pitämään kuvina, ovat aina kuvallisia. Seppänen rajaa kuvallisuuden tarkoittamaan vain kuvallisia representaatioita, esityksiä, toisin sanoen valokuvia, piirroksia, tietokonekuvia, maalauksia (esittäviä ja ei-esittäviä), sarjakuvia jne. Puhuttaessa kuvallisuudesta tarkoitetaan kaksiulotteista kuvallisuutta. Kuvallisesta on epäilemättä kasvanut visuaalisen tärkein alue, johon rakentuu monenlaisia visuaalisia järjestyksiä. (36-38)

Tässä välissä Seppänen pureutuu Platonin ideataivaaseen ja toteaa, että: "Vaikkei hyväksyisikää Platonin ideaoppia, hänen kuvallisuuden kritiikkinsä jaepäilyssään näköaistin antamaa tietoa kohtaan voidaan tavoittaa myös visuaalisen lukutaidon kannalta arvokkaita aineksia. Kuvallisuuden ja jopa arkisen esinemaailman merkitysten kyseenalaistaminen on myös visuaalisen lukutaidon olennainen ulottuvuus. Tällöin - paradoksaalisesti - silmien sulkeminen ja ajattelukyvyn käyttö muodostuvat keskeiseksi visuaalisen lukutaidon osaksi."

Debord ja spektaakkelin yhteiskunta

Sanakirja määrittelee spektaakkelin komeaksi, mutta pintapuoliseksi näytelmäksi, elokuvaksi, juhlaksi tai tilaisuudeksi. Se on siis jotain falskia ja naurettavaa. Spektaakkelilla on kuitrenkin menneisyys, joka on osa optisten laitteiden historiaa. Niistä keskeisin lienee jo 1600-luvulla alkunsa saanut taikalyhty (laterna magica), jolla kyettiin heijastamaan kuvia väkijoukon ihailtavaksi. (59)

"Spektaakkeli ei ole kokoelma kuvia vaan ihmisten keskinäinen sosiaalinen suhde, joka on kuvien välittämä", Debord kirjoittaa. Hänen ajattelussaan elää platonilainen epäluottamus kuvallisen todellisuuteen. Maailma on muuttunut "yksinkertaisiksi kuviksi", joista on tullut "todellisia olioita" ja "hypnoottisen käyttäytymisen motiiveja." (58-60) Debordin ajattelua leimaa kulutuskriittisyys.

(Baudrillard ja simulaatio)

Silmä, katse ja katsominen

Katsominen ei ole ohimenevä tapahtuma, se on koko ajan jatkuva ja muokkautuva prosessi, jossa aiemman mielikuvat, kulttuurinen kokemus ja vuorovaikutus lomittuvat toisiinsa. Katsominen jatkuu vaikka silmät suljettaisiinkin. (97)

Samalla kun katse rakentaa subjektien välistä vuorovaikutusta, sosiaalista sidosta, se rakentaa vuorovaikutusten osapuolten minuutta, subjektiutta. Tällaisen sidoksen merkityksen voi helposti tajuta ajattelemalla, kuinka tärkeää lapselle on tavoittaa vanhempien katse. (101)

 (Lacan, katse, écran)

(Lukutaito, valokuvan ja kameran historiaa, kuvallinen ja ei-kuvallinen havainto)

Semioottisia ominaisuuksia (175)

Semiotiikka on tiede, joka tutkii merkkejä - esimerkiksi kirjoitusta, symboleita, kuvia - merkityksen muodostumisen näkökulmasta. Valokuvan semioottisia ominaisuuksia, sitä miten se merkkinä välittää merkityksiä, voi puolestaan pitää yhtenä valokuvan keinona asettua osaksi visuaalisia järjestyksiä.

Charles S. Peirce vs. Ferdinand de Saussure

Indeksisyys (178)

Fiske: "Indeksimerkillä on suora, todellisuudessa oleva kytkös kohteeseensa". Esimerkiksi savu on tulen indeksi. Indeksinen merkki on usein kausaalinen - ominaisuus, jonka voi pukea vertauskuvalliseen lausahdukseen "ei savua ilman tulta".

Ikonisuus (179)

Valokuvan ja kohteen välillä ei ole vain kausaalinen yhteys. Valokuvan väitetään jopa muistuttavan kuvauksen kohdetta. Tätä ominaisuutta on nimitetty ikonisuudeksi. 

(Motivoituneisuus ja motivoimattomuus. Paradigma ja syntagma)

Denotaatio, konnotaatio ja myytti (182)

Valokuvan denotaatio viittaa sen ilmeisiin merkityksiin. Fisken mukaan konnotaatio "kuvaa vuorovaikutusta, joka syntyy kun merkki kohtaa käyttäjiensä tuntemukset tai mielenliikkeet sekä kulttuuriset arvot". Fiske määrittelee myytin Barthesiin nojautuen seuraavasti: "myytti on kertomus, jonka avulla kulttuuri selittää tai ymmärtää luonnon tai todellisuuden joitakin puolia."

Metaforisuus ja metonyymisyys (185)

Hän tahkoaa tekstiä, keventää sydäntään, lataa akkujaan tai notkuu kadulla. Hän on peto, verenimijä tai taivaanrannanmaalari. Jokaisessa esimerkissä näkyy metaforan keskeinen piirre: metafora on keino ymmärtää ja kokea jokin asia toisen asian avulla. Metonymiasta esimerkki on NG LI joka edustaa itseään laajempaa kokonaisuutta (Viking Line). Myös valokuvaa pidetään metonyymisenä merkkinä, koska se esittää aina osan laajemmasta kokonaisuudesta.

Viimeisessä luvussa Seppänen käsittelee HS:n lehtikuvia.

Ensiksi, pahoitteluni, jos tämä oli aivan liian raskas ja sivunumerointi häiritsevä. Koen kirjoittamisen hyvin hyödylliseksi.

Vastapaino, 2001 (2008)
sivuja 225

Arvioita ja ajatuksia!

Kirja on ehdottomasti yksi mielenkiintoisimpia kirjoja, joihin olen paneutunut viime aikoina. Huolimatta siitä, että Katseen voima on kirjoitettu ja painettu ensimmäisen kerran vuonna 2001, se ei kuitenkaan ole auttamattoman vanhentunut, mikä voisi olla erittäin mahdollista 11 vuoden jälkeen varsinkin kun kyseessä on niinkin nopeasti muuttuva ja kehittyvä aihe kuin media. Toki olisin halunnut kuulla tuoreempia esimerkkejä. Esimerkiksi nuo HS:n lehtikuvat, joita Seppänen analysoi on 1990-luvun alusta ja itse olen syntynytkin vasta vuonna 1993, haha.

Katseen voima on todella hyvä ja kattava teos visuaalisuudesta ja varmasti antaa ajattelemisen aihetta jokaiselle. Olen lukenut Katseen voiman ensimmäisen kerran muistaakseni vuonna 2010 tai 2011. (Siitä saakka siis on ollut selvää, että tiedotusoppi/kuvajournalismi on se, mitä haluan opiskella) Itse koin hyvin kiinnostavaksi sen, että kirjasta löytyy tuttuja nimiä (Platon, Descartes, Foucault, Bentham, Freud, Leibniz, Locke, Marx, Nietzsche, Wittgenstein) ja itseä jo aikaisemmin kiinnostaneita juttuja kuten camera obscura, panoptikon ja vastamainokset.

Kannattaa ehdottomasti tutustua, jos vähääkään kiinnostaa visuaalisuus ja katse! Tällä hetkellä ei mulla ole muuta sanottavaa kyseisestä kirjasta. Mulla on lukemisen alla Janne Seppäsen Visuaalinen kulttuuri, joka tarjoaa aivan loistavaa jatkoa tälle. Odotan innolla, että ehdin paneutua siihen kunnolla kaiken kouluhomman lomassa. PS! HS:n kirjoitus kirjasta!

Anna-Leena Härkönen - Onnen tunti

Kirjassaan Onnen tunti Anna-Leena Härkönen uppoutuu sijaisperheen elämään. Tarinan pääosassa on Tuula, jonka elämä on hyvää: hänellä on kymmenenvuotias poika Roope ja Harri-niminen tatuoijamies ja arki vaikuttaa menevän hyvin eteenpäin. Tästä huolimatta Tuulan mielessä alkaa pyöriä ajatus sijoitetusta lapsesta. Kun Tuula ja Harri ovat käyneet vaaditut valmennukset, he saavat tietää, että heille olisi mahdollisesti tulossa kaksi lasta, 5-vuotias Venni ja 8-vuotias Luke.

Otava, 2011
sivuja 287

 Kirja pureutuu hyvin sijoitetun lapsen hankintaprosessiin ja huostaanotetun lapsen biologisten vanhempien kohtaamiseen. Vennin ja Luken biologinen äiti Ninna on vihainen sossuille ja Tuulalle. Hän ei tunnu ymmärtävän, miten hänen lapsensa saatetaan viedä häneltä. ”Miltä tuntuu hoitaa varastettuja lapsia?” kysyy Ninna Tuulalta.

Onnen tunnissa nousee pinnalle myös prosessin aiheuttamat tunteet ja vanhat muistot omasta elämästä. Tuula alkaa muistella lapsuuttaan, jolloin hän piileskeli yksin komerossa peloissaan. Prosessi herättää Tuulan ajattelemaan myös omaa suhdettaan äitiinsä, joka kuvitteli tarjoavan Tuulalle hyvän lapsuuden vastoin Tuulan omaa kokemusta.

Aluksi ajattelin, ettei kirjan aihe kosketa minua enkä kokenut sitä kiinnostavana. Perhe-elämä ei ole ajankohtainen omassa elämässäni enkä osanut samaistua kirjan henkilöihin. Jatkoin kuitenkin lukemista ja innostuin kirjasta. Härkönen osasi herättää mielenkiinnon. Olen iloinen, että pääsin tuon kirjan avulla tutustumaan sijoitusprosessiin ja siihen, millaisia tunteita tuo kaikki herättää. Jälleen on myös todettava, että Härkönen kirjoittaa hyvin. Sitä on helppo ja erittäin miellyttävä lukea. Härkönen osaa olla uskottava teksteissään.

PS! MILLAINEN ON HYVÄ KIRJA-ARVOSTELU? Olen pitänyt taukoa kirjoista kirjoittamisessa ja olen hieman epävarma kirjoittamisen suhteen. Millainen on raflaava, kiinnostava, innostava, taidokas kirja-arvostelu? Mitä te haluaisitte kirja-arvostelussa kuulla? Itse koen, että itselläni on kehitettävää juonen kuvailussa. Koen sen hankalaksi, miten tiivistää kirjan sanoma muutamaan kappaleeseen kiinnostavasti. Lisäksi koen, että minun pitäisi löytää uusia sanankäänteitä, joiden avulla kuvata kirjoja. ++ Olen lukenut aika paljon samoja kirjailijoita, Snellmania ja Härköstä, ehkä sekin vaikuttaa... Kertokaa mielipiteitänne :--)

Pikapäivitys

Pahoittelen kirjablogini hiljaisuutta. Koulussa on nyt enemmän kiireitä kuin milloinkaan aikaisemmin ja tenttikirjojen lukeminen vie hirmuisen suuren ajan ja osan elämästäni tällä hetkellä. En ole ehtinyt lukea nyt oikein mitään muuta. Lokakuussa nyt luin neljä kirjaa, mutta nyt marraskuussa en ole ehtinyt ollenkaan miettiä mitään. Joskus mietin, että kirjoittaisin jopa tenttikirjoistani ajatuksia ja arvioita, mutta ainakaan tähän päivään mennessä sellaista intoa ei ole tullut eteen. Jouluna taas tulee todennäköisesti luettua enemmän :---) En nyt sano, että blogi olisi tauolla jouluun saakka, mutta vähäksi aikaa juodun nyt vaikenemaan tenttikirjojen painostavan katseen alla. Lisäksi toki on omiaan lisäämään kynnystä kirjoittaa, kun on ollut vähän sellaisia ajatuksia, että kirjoittamani kirja-arviot eivät ole ihan sellaisia, mitä toivoisin. Katsotaan nyt miten käy c: