Pirjo Hassinen kirjoittaa raapaisevan tarinan Juliasta, joka on kahden äidin, Tuulan ja Irjan, kasvattama herkka tyttö. Tuula ja Irja ovat seurustelleet saman miehen kanssa, miehen, josta tuli Julian isä. Tuula synnytti Julian, mutta Tuulan sisar Irja on ollut vaikuttamassa Julian elämään enemmän kuin kumpikaan heistä, Tuulasta ja tytösta, uskalsi myöntääkään. Julia on opiskellut englantilaista filologiaa ja tekee väitöskirjaa Shakespearen teksteistä. Julia on romantikko, joka on hukkunut äitiensa toiveisiin ja omiin haaveisiinsa. Hän ei tiedä, kuka hän on tai mitä han haluaa. Ei ennen, kun hän tapaa jälleen miehen, jonka kanssa hän yli kymmenen vuotta sitten otti yliannostuksen lääkkeitä. Tämän tapahtuman jälkeen Julia ei ollut saanut tavata tätä poikaa.
Julia on lähes kolmekymmentä ja asuu edelleen kasvattajiensa luona. Hänen napanuoransa on tiukasti kiinni. Irjassa. Irja pomottaa tyttöä sekä Tuulaa. Tuula on hermoheikko leipuri, joka alistuu vahvan ja väkevän opettajasisarensa katseen alla. Hän ei saa kiemurreltua itseään irti sisarensa otteista, edes siinä vaiheessa, kun Irja alkaa kiristää Julian elämisen ja olemisen nyörejä tiukemmaksi.
 |
| Otava sivuja 231 |
Kaikin puolin ihan luettava. Kerronta sujuvampaa kuin esimerkiksi Katja Kallion, vaikka kummallakin on sama tyyli vain kertoa asioita niin vain. Ilman mitään turhaa runollisuutta tai kaunistelua. "Tässä mä nyt istun ja mun kädet hikoaa"-tyyliin.
+ Yksi hyvä lausahdus kirjassa on! Tämä kohta hivelee salaa sisällä olevaa feministiäni.
Nainen on aurinko, mies on kuu, hän oli sanonut.
– Kuu saa vaikka pudota radaltaan, se ei maailmoja kaada. Mutta jos aurinko sammuu…
ja +
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti