Geraldine Brooks - Islamin naisten salattu elämä

352 sivua
Nemo, 2001

Geraldine Brooks on australialaissyntyinen toimittaja, joka toimi monta vuotta Lähi-idän kirjeenvaihtajana. Islamin naisten salattu elämä on vuonna 1995 julkaistu teos nimensä mukaisesti islamista ja (muslimi)naisista. Brooks ei luokittele itseään feministiksi, vaikka lähtikohtaisesti hän edustaakin länsimaista vierailijaa, joka yrittää ymmärtää ja toivoo naisten parempaa kohtelua.

Tämä oli hurjan vavahduttava teos. Brooks kertoo paljon Koraanista ja kohtaamisista tavallisten muslimien kanssa sen lisäksi, että kirjaan on upotettu paljon faktaa. Tosin tässä kohtaa on huomioitava teoksen julkaisuvuosi. Huolimatta siitä, että kirja on 20 vuotta vanha, se on musta todella hyvä ja se ehdottomasti kannattaa lukea. Se kokoaa hyvin naisten aseman kehitystä ja 1990-luvulla vallinneita asenteita. Toki täytyy lukea myös muita lähteitä ja tätä on tarkasteltava yhtälailla kriittisesti, onhan kyseinen teos länsimaisen toimittajan kirjoittama ja tietyssä paikassa ja tiettyyn aikaan tehty teos.

Islamin naisten salattu elämä on myös hurjan rankka. Meeri Koutaniemen kuvaamien naisten silvontakuvien jälkeen Suomessakin on mielestäni julkisuudessa puhuttu "naisten ympärileikkauksesta" enemmän, mikä on hyvä. Kuitenkin tämä teos kokoaa yhteen enemmän faktaa ja haastateltavia kuin aikaisemmin milloinkaan olen törmännyt. Nämä teemat eivät ole muuttuneet 20 vuodessa ja ehkäpä Brooks voisi tarttua tähän teemaan ja tehdä päivitetyn versionsa tästä teoksesta.

Brooksilta tämä teos on valtava taidonnäyte. Hänen omistautumisensa on äärimmäisen ihailtavaa ja hän paneutuu asioihin kunnianhimoisesti. Tätä kirjaa ei olisi pystynyt mies kirjoittamaan. Vaikka kyseenalaistankin jaon kahteen (biologiseen) sukupuoleen, on otettava huomioon, kuinka jollain tavalla konservatiivisia (miten kirjoittaa tästä korrektisti?) käsityksiä on ympäri maailmaa ja kuinka niihin on mukauduttava. Brooks opetteli arabian ja pukeutui chadoriin. Hän kertoo kirjassaan, kuinka saadakseen haastatella erästä vanhempaa miestä, hänen amerikkalaisen ystävänsä pitäisi esittää hänen aviomiestään. Olisi ollut käsittämätöntä, että nainen olisi matkustanut kahdestaan vieraan miehen kanssa haastattelemaan toista vierasta miestä.

Hyvin paljon kirjassa painotettiin sitä, kuinka naisten liikkuminen on ollut kiellettyä ilman miespuolisen sukulaisen tai aviomiehen lupaa. Lisäksi kirjassa käsiteltiin liikunnan harrastamista ja naisten koulutusta, kun jatkuva kahden sukupuolen uusintaminen ja niiden kahden väkivaltainen erottaminen haastaa ja alistaa naispuolisia muslimeja ja ylipäätään naisia, kun ei-musliminkin on pitäydyttävä hunnutettuna.

Hyvin kiinnostava teos. Nyt on rima todella korkealla, kun lähtee lukemaan tästä aiheesta muutakin kuin yksittäisiä artikkeleita ja uutisia.

Sofi Oksanen - Norma

Ironisesti (?) uusi hajuveteni (ah naiset ja niiden humpuukit?),
joka sopii Norman kanteen. Kannesta plussaa!

Sofi Oksasen uutuus Norma kertoo nimensä mukaisesti Norma-nimisen naisen tarinaa ja hänen kauttaan avautuu ovi niin hius- kuin kohdunvuokrausbisnekseen. Norman äidin kuoltua hän joutuu kohtaamaan äidin salaiset suunnitelmat ja sitä kautta avautuu hänelle ihan uudella tavalla myös hänen sukunsa historia. Norman hiukset kasvavat yli metrin vuorokaudessa ja hänen on leikattava niitä muutaman tunnin välein. Tälle kirja ei anna mitään selitystä, mutta viittaa pariin otteeseen hypetrikoosiin, karvojen liikakasvuun.

Kirja pureutuu hius- ja kohdunvuokrausbisnekseen tavalla, joka on erikoinen ja jotain täysin uutta. Yhden kaverini kanssa muutaman sanan vaihdoin tästä kirjasta, ja hänen mielen mielestään tämä on nimenomaan hyvä, kun tämä on aivan erilainen. 

On vaikea kirjoittaa kirjan käsittelemistä aiheista paljastamatta liikaa, mitä kirjassa tapahtuu. Niinpä ehkä lähden ruotimaan teosta noin ylipäätään. Odotukset Oksasen suhteen ovat mulla todella kovat. Olen pitänyt kaikista hänen romaaneistaan ja tämä ehkä oli nyt poikkeus tähän listaan. Normassa yhdistyy tavallaan Puhdistuksesta ja Kun kyyhkyset katosivat -teoksesta tuttu palapelimaisuus, valehtelu, juonittelu ja nimenomaan ihmissuhteiden kiemurat ja henkilöhahmojen erikoiset persoonat ja niistä juontuvat kuviot. Mutta toisaalta Norma yrittää olla jotain uutta ja vanhaa väärällä tavalla. Tässä teoksessa Oksanen ei osaa hyödyntää noita mainittuja keinoja niin hyvin kuin kahdessa edellisessä kirjassaan. Lisäksi... Lähtökohtaisesti en pidä fantasiasta. En pitänyt siitä tässäkään.

Muistan aikaisemmista Oksasen romaaneista sen, että ne kirjat tuli luettua suht nopeasti, ne kun oli kirjoitettu niin hyvin. Mutta nyt alku takkuili ja tuntui huonosti kirjotetulta. Odotukseni olivat todella korkealla kyllä ja olin juuri viimeistellyt tuon Kissani Jugoslavian, joka oli kirjoitettu todella taidokkaasti.

Henkilöhahmot ja niiden väliset suhteet jäivät aika laihoiksi. Missään vaiheessa ei tuntunut siltä, että olisin saanut minkäänlaista otetta päähenkilöön, Normaan. Vain mainittiin aina vain hänen alati kasvavat hiukset, herkkä nenä, tupakointi ja skopolamiinilaastarit. Tunnetiloja ei tunnu välittyvän ja kaikki tuntuu ikään kuin harmaalta massalta.

En voi sietää, jos kirjailija perusteettomasti ja toistuvasti toistaa tiettyjä nimiä tai paikkoja, jotka ovat tarinan suhteen irrelevantteja. Mielestäni Norma paikantuu liiaksi Sörnäisten metroasemalle. Aina kun tartuin kirjaan, aina kun luin, aina kuvittelin kaiken Sörkkaan. Se meni häiritseväksi. Mieleen jäi myös maininnat Hilpeästä Hauesta (tämä mainittiin pariin otteeseen, ja todettakoon, että tämän niminen baari on oikeasti Kurvissa) ja ABC-asemasta. Ehkä olen turhan vaativa tälle teokselle, mutta mielestäni Oksasen kaltaisen kirjailijan teoksille saakin olla.

Aihe on äärimmäisen kiinnostava ja tärkeä. Kohdunvuokrauksesta toki on kuullut keskustelua, muttei mieleen tule yhtäkään teosta, joka aihetta käsittelisi. Ja mitä tulee hiusbisnekseen, aihe oli verrattain uusi. Siitä olisi voinut melkeinpä koko teos käsitellä. Mutta olisiko se ollut silloin yhtään niin rankka ja hmmm, täysi? Tekikö kaksi suht rajua aihetta teoksesta kokonaisemman? Ehkä.

Mielestäni vain noiden kahden mielenkiintoisen aiheen problematiikan merkityksellisyyttä vie tuo fantasiakirjamainen lähestyminen Norman ja kirjassa seikkailevan Evan (ja ehkä koko Evan olemassaolon) hiuksiin ja muun muassa hiuksistalukuun. Hiuksistaluku tässä meinasi sitä, että päähenkilö kykeni haistamaan hiuksista kantajansa sairauksia ja tietoja vaikkapa elintavoista.

Teoksesta olisi mielestäni saanut erinomaisen, jos sitä olisi hiottu vielä vain. Alkua tiiviimmäksi ja vähemmän lukijan uteliaisuuden väkinäistä kiinnipitämistä. Ehkä tarinankulkua olisi voinut miettiä tarkemmin. Toki teos oli yllättävä ja kiehtova. Kun kirjasta oli luettu yli kaksi kolmasosaa, se muuttui paljon paremmaksi. Ja noh, sitten se loppuikin. Ja niin, ehkä jokin selitys tuolle yliluonnolliselle hiusjutulle. En nyt kykene sofioksaskontekstissa lukemaan tätä yliluonnollista hiussaagaa mitenkään kovin symbolisesti. Vaikka kirjassa pari naista käykin dialogia siitä, kuinka miehet vievät naisilta ne asiat, mitkä naiset ovat itse laittaneet liikkeelle ja käärivät rahat.

Jäin kaipaamaan Puhdistuksen ja Kyyhkysten kaltaista loistavaa kirjailijan esityötä, historiantuntemusta, jonkin uuden paljastamista ja tarinan palasten äärimmäisen tyydyttävää palasten loksahtamista kohdilleen. Lisäksi Stalinin lehmistä ja Baby Janesta tuttua kiehtovuutta (en osaa selittää sitä sen tarkemmin) ja ihmissuhteiden sairasta piirileikkiä, ehkäpä.

Loppuun vielä rehellisesti; tuskin olisin tarttunut tähän kirjaan kansitekstin perusteella, ellen olisi tiennyt tämän olevan Oksasen teos. 

Pajtim Statovci - Kissani Jugoslavia

Kissani Jugoslavia on ollut koko kesän mielessäni ja vihdoin pääsin siihen käsiksi. Luin sen nautiskellen, odotellen palapelin palasten loksumista ja samalla toivoin, ettei tämä teos loppuisi milloinkaan. Tämä on ehdottomasti yksi parhaimmista kirjoista, joita olen tänä vuonna lukenut. Saatan sanoa tätä lempikirjakseni.

En edes tiedä, millä sanoilla aloittaisin kertomaan tästä teoksesta. Tuntuu kuin vain herättäisin vääriä mielikuvia ja toiveita, ajatuksia ja ennakko-odotuksia, jos sanoisin yhtään mitään. Teos on valtavan kiinnostava, valtavan hyvä. Jotain aivan erilaista, mitä odotin.

Ehkä otan tähän väliin takalievetekstin ja jatkan siitä.

"Albaanityttö Emine varttuu Jugoslavian maaseudulla, missä naisen paikka on kotona ja mies on perheen pää. Hänet naitetaan monipäiväisin juhlallisuuksin miehelle, jonka hän on tavannut vain kerran. Kun levottomuudet pirstovat maan heidän ympäriltään, kaikki muuttuu. 

Heidän poikansa Bekim kasvaa maahan, jossa hän oppii aistimaan asenteet ja ennakkoluulot. Hän ajelehtii elämässä, kunnes eräänä päivänä menee lemmikkikauppaan ja hankkii kuningasboan. Baarissa hän kohtaa oikukkaan kissan, joka johdattaa hänet ravistelevalle matkalle menneisyyden kerroksiin."

Teoksessa yhdistyy taidokkaasti monet eri teemat. Vaikka teoksessa hypätään ajankohdasta, paikasta ja henkilöstä toiseen, se ei kuitenkaan ole liian sekava, vaan äärimmäisen kiinnostava ja herättää uteliaisuuden aina vain. Teos on vakava ja silti pakoittain leikittelevä. Kaikella on merkityksensä ja sen kaiken ymmärtäminen vaatisi ehdottomasti toisen lukukerran. Tuntuu kuin vain tässä muutamia pintaraapaisuja jakaisin ympärilleni kirjoittamalla tästä.

Katse kääntyy niin 1980-luvun Jugoslavian maaseutuun ja siinä samassa taas 2000-luvun Pristinaan ja yhtäkkiä ollaankin taas Suomessa. Ihmissuhteet ja kulttuurien kohtaaminen, kasvaminen ja pelot. Kaikki yhdistyy kauniisti ja hurjasti. Tuntuu, että teoksessa on monia kohtia, joiden viittaukset eivät avaudu ensimmäisellä lukukerralla ja tällä yleissivistyksellä. Todennäköisesti teos avautuu jokaiselle lukijalle omalla tavallaan. (Toki näin voisi sanoa mistä tahansa teoksesta, mutta erityisesti tämä. Erityisesti.)

Kissani Jugoslavia on niin kaukana ja lähellä samaan aikaan, että jokaisen pitäisi lukea se. Äärimmäisen ajankohtainen. Ikkuna niin moneen suuntaan, että huimaa.

Kerrassaan vaikea uskoa, että tämä on Statovcin esikoisteos! Hän kuljettaa tarinaa loistavan hyvin, tasapainoisesti ja kieli on niin taidokasta, ettei sitä edes huomaa. Jään odottamaan todella suurella mielenkiinnolla, mitä muuta hän mahtaa saada aikaiseksi. 

Plussana toki hyvät lainaukset! Yksi muun muassa Lady Gagalta! Yritin keksiä tähän vielä miinuksia, mutta en keksinyt muuta kuin, että tässä on hirmuisesti aiheita, joihin voisi pureutua tarkemmin ja pidemmin. Tästä ehkä seuraa, että kaikki ei ole selvää heti, ainakaan nyt kun suljin kirjan. Jään miettimään tätä. Se on ehdottoman hyvä asia mielestäni! Että puolensa ja puolensa!

Kertokaahan te muutkin mielipiteitänne! Tuntuu, että oon nyt niin tunnekuohuissa tosta kirjasta, etten osaa sanoa oikein mitään! Kaiken lisäksi tämä on nyt ensimmäinen kirjoitus tänne pitkään aikaan, sekin jännitti, hih!

Magnus Bärtås & Fredrik Ekman - Hirviöidenkin on kuoltava, ryhmämatka Pohjois-Koreaan

Tammi, 2014
sivuja 281

Hirviöidenkin on kuoltava on kiinnostava katsaus Pohjois-Korean niin historiaan kuin nykytilanteeseenkin. Heti ensimmäiseksi haluan tuoda esiin parhaimman asian koko teoksessa: sillä on hyvä viitekehys, jos näin voi ilmaista. Pohjois-Koreaa lähdetään tarkastelemaan teoksessa elokuvamaailman lähtökohdista. Teos ei yritäkään antaa kokonaiskuvaa Pohjois-Korean historiasta ja sitten jatkaa vähän nykypäivän tilanteesta, vaan kaikki sidotaan Kim dynastiaan ja elokuvamaailmasta tunnettujen Choi Eun-heen ja Shin Sang-okin sieppaukseen. Kerrassaan erinomainen ratkaisu. Bärtås ja Ekman lähtevät ryhmämatkalle kyseiseen maahan ja koko heidän matkansa aikansa, he tarkastelevat kaikkea näkemäänsä hallitsijan ja siepatuiden perspektiivistä.

 

En voi olla vertaamatta tätä teosta Timo Laineen Torakoita ja panssarivaunuja -teokseen, joka on juuri minulla luettavana. Torakoita ja panssarivaunuja on teos itäblokin maista Neuvostovallan aikana ja sen murenemishetkinä. Tästä kirjasta on tulossa oma arvostelunsa, kun vain saan sen luettua. Mutta nyt vähän avaan sitäkin. Siinä kirjailija kertoo hyvin omakohtaisesti kokemuksiaan matkustaessaan itäblokin maissa. Se on kiinnostavaa, mutta ainoastaan se "minä kävin matkalla, koska olen utelias" lähtökohtana ei riitä. Ainakaan tuon Bärtåsin ja Ekmanin kirjan jälkeen. Yksi asia Laineen teoksessa on todella paljon parempi, siinä on valokuvia. Bärtås ja Ekman kirjoittavat paljon kuvaamisesta teoksessaan, mutta siinä ei kuitenkaan ole yhtään ainoatakaan kuvaa. Haluaisin nähdä!

 

Elokuvat ja propaganda antavat Hirviöidenkin on kuoltava -teokselle raamit, joiden avulla koko maata ja sen menoa hahmotetaan. Se on minusta loistavaa. Ei yritetä hyppiä aiheesta toiseen ja kertoa vähän kaikesta. Loppujen lopuksi, kun kirjan saa loppuun, niin siinä joutuukin toteamaan, että todella, kirjassa oli ihan hirmuinen määrä informaatiota. Teos meinaan päättyy tarkasteluun, jossa kerrotaan aina tähän päivään saakka Pohjois-Korean, lännen ja Etelä-Korean vaikeasta tilanteesta, ydinasekehittelyistä ja sellaisesta. Tämän kaiken faktan lisäksi teos sisältää tutkimustietoa kyseisestä maasta sekä pieniä nippelitietoja ja hauskoina näyttäytyviä huomioita. (ks. lainaus alla)

 

Paikoitellen teos on raskas. En ole nähnyt yhtäkään korealaista elokuvaa, joten tietoni ja kokemukseni tästä ovat hyvin heikkoja. Jossain kohtaa lopussa pitkä elokuvien nimi ja vuosiluku listaus alkaa väsyttää ja haluaisin vain ohittaa muutamia sivuja. Jos oikein viimeisen päälle teoksen haluaisi hinkata, niin teoksessa voisi olla kuvia kyseisistä elokuvista. Se antaisi vähän konkretiaa ja pitäisi keskittymisen yllä.

 

Monitasoinen, kattava ja todella kiinnostava teos. Välillä tosin tuntui, että hypittiin liiaksikin ajasta ja paikasta toiseen (meinaan tällä, että välillä oltiin vuodessa 1978 ja välillä taas 2000-luvulla ryhmämatkalla). Mutta ehkä se olisi vain ollut tekstin jäsentelystä kysymys. Kannattaa ehdottomasti lukea, jos kiinnostaa Pohjois-Korea. Koskaan en ole näin paljon kyseisestä kommunistisesta diktatuurista tietoa saanut. Teos ei ole helpoin, mutta antoisin.

 

"Me nauramme mr Songin kanssa, nyt me kuulumme hänen jengiinsä ja kysymme ikään kuin ohimennen, onko totta, että miehille sallitaan vain viisi hiustyyliä. Olemme lukeneet asiasta kertovan artikkelin ja nähneet Youtubessa pohjoiskorealaisesta televisiosta peräisin olevan videopätkän, jonka otsikkona oli "Leikkauttakaamme tukkamme sosialistiseen elämäntapaan sopivaan muotoon". Televisio kuvaa sopimattomia tukkatyylejä salaa kaduilla, ja filmissä pysäytellään muutamia kansalaisia, jotka ovat ylittäneet rajan kasvattamalla pitkän niskatukan. Ohjelmassa sanotaan, että tuollaiset hiustyylit vaikuttavat kielteisesti älykkyyteen. Pitkä tukka imee ravintoa, ja tästä seuraa aivojen energiansaannin väheneminen. -- Mr Song jäykistyy heti. Nyt hän näyttää huolestuneelta. Hän ihmettelee, mistä me moista olemme kuulleet. Hän kysyy, mainittiinko lehtikirjoituksessa jotain vääränlaisen hiustyylin takia annettavaa rangaistusta."

 

+