torstai 12. helmikuuta 2015

Umayya Abu-Hanna - Nurinkurin

WSOY 2003
sivuja 318
 
Tämä on yksi mieleenpainuvimmista lukukokemuksista, tämä on Umayya Abu-Hannan omaelämäkerta aikuiseksi kasvamisesta Pohjois-Israelin ristiriitojen ja konfliktien keskellä. Ehkä rohkenen jopa väittää, että yksi kiinnostavimmista kirjoista, mitä tulen tänä vuonna lukemaan. Tätä kirjaa olen kuljettanut mukanani enkä tästä aio luopua.
 
Abu-Hanna kirjoittaa oman kasvutarinansa todella taidokkaasti. Hän kirjoittaa värikkäästi, kauniisti ja uskomattoman kiehtovasti arjesta kaiken kauheuden keskellä. Nurinkurin on kaunis sekä älykäs teos. Se sitoo yhteen monia asioita. Ehkä olisin kaivannut tähän teokseen alkuun jonkin lyhyen infon, mikä oli tilanne Pohjois-Israelissa 1970-luvulla ja entäs nyt? Miten Abu-Hanna päätyi Suomeen?
 
Tämä kirja sai minut hymyilemään. Se sai hyvän olon. Se upotti minut kokonaan toiseen maailmaan. Valokuvat kirjassa aina plussaa. Mutta olisiko minun pitänyt suhtautua jotenkin toisin tähän? Olisiko minun pitänyt olla tietoisempi kaikesta siitä politiikasta? Saanko nauttia tästä teoksesta. Tuntuu tavallaan todella irstaalta nauttia mintun tuoksuisesta tekstistä, samalla kun ympärillä räjähtelee ja "radio ampuu arabeja ilmaan, kuoliaaksi" tai jotenkin näin.
 
Tällä hetkellä mulla ei ole tän enempää sanoja. Monia tunteita, kirja on kuin turvapaikka, sallitaanko tuo, maailmani avautuu. Sukellan ja näen. Kaunokirjallisesti äärimmäisen taitavasti toteutettu teos. Äh, nämä on näitä kirjoja, että tuntuu vain pilaavansa koko kirjan yrittäessään kirjoittaa tästä jotakin. Suosittelen lämpimästi, sivistykseksi ja kauneudelle kauhun keskellä.
 
 

5 kommenttia:

  1. Tämä on tosiaankin todella hyvä kirja. Vieläkin muistan kirjasta välittyneet tunteet, hajut, elämän. Suositukset täältäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kyllä! :> Ootko lukenut muita Abu-Hannan teoksia?

      Poista
  2. Minä olen myös lukenut tämän, mutta kauan sitten, silloin kun se ilmestyi.
    En kaivannut kirjaan sen enempää, koska se on Umayyan lapsuudesta kertova kirja. Muissa hänen kirjoissaan on sitten Suomeen päätymisestä ja muista asioista. Minulla on hyllyssä Sinut, joka kertoo Suomessa asuvan Umayyan tarinaa.

    Minulle tulee mieleen kuva Umayyasta menemästä itsekseen päiväkotiin potta kädessä silloin vielä turvallisessa Palestiinassa. Muistanko oikein?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, muistat oikein. :)

      Ootko lukenut tuon Sinut? Täytyy kyllä tutustua muihinkin hänen teoksiin, hän kirjottaa niin upeasti!

      Poista
    2. Olen lukenut. Se on hauska kirja Umayyan alkuajoista Suomessa.

      Poista