Aion nyt tehdä näistä kahdesta kirjasta yhteispostauksen, koska en ollut kerta kaikkiaan ollenkaan varma, haluaisinko sanoa mitään kummastakaan kirjasta. Molempia yhdistää tarina rappiollisesta nuoruudesta, siitä on siis hyvä lähteä.
 |
| Otava, 2011 sivuja 218 |
"Aksolotli yliajo ravistelee kuin 2000-luvun Sieppari ruispellossa. Se on rujo, raju ja runollinen kuvaus berliiniläisbohemian elämästä tässä ja nyt."
Hegemannin Aksololti, yliajo on kuvaus 16-vuotiaan Miftin sekavasti elämästä, jota värittää ja määrittää pääsääntöisesti huumeet ja sekavat ihmissuhteet. Teos yrittää olla kiehtova, salamyhkäinen ja jännittävä, mutta se onnistuu lähinnä olemaan vain sekava ja kiusallinen.
Tämä on taas näitä kirjoja, joita olisi pitänyt lukea paljon aikaisemmin, ehkä tosiaan 15-vuotiaana. Silloin ehkä olisin pystynyt samaistumaan haluun lintsata ja hengailla kavereiden kanssa. Lisäksi takakannen ainoa lause olisi tehnyt nuorempana suuremman vaikutuksen, viittaus klassikkoon, rajua runollisuutta ja berliiniläisbohemiaa, oh! Nyt koko teos vaikuttaa vain surulliselta tarinalta, johon on yritetty saada jotain hienoa huumeiden kautta.
Lisäksi lukiessani tuota pohdin kaverin kanssa, että toivottavasti tuo aksolotli liittyy teokseen jotenkin, ettei kyseessä ole vain erikoisuuden tavoittelua. Onhan aksolotli jännä sana ja söpö otus! Mutta onneksi teoksessa on yksi kohta, jossa aksolotli todella nousee valokeilaan.
"Sitten minä menen soittamaan Neuköllnissä asuvan Simonin ovikelloa, koska Simon on aina pilvessä ja hänellä on kahdentuhannen euron arvoinen siamilaiskissa ja nelisenkymmentä akvaariota täynnä pieniä sammakkomaisia elukoita, jotka ovat myytävänä. Minä katselen yöaktiivista meksikolaista salamanteria, joka on pinkki tai ainakin tosi vaaleanpunainen. Sillä on kummalliset pikku lonkerot, siniset nappisilmät ja herttaisin hymy, jonka olen koskaan nähnyt. Mieletöntä."
Ja seuraavaksi vuorossa Adam Thirlwellin Politiikkaa, joka kertoo kaikesta muusta kuin politiikasta. Tämä olisi voinut mennä yhteiskunnallisesta teoksesta, jos vain tässä ei oltaisi mässäilty säädyttömästi ihmissuhteilla ja seksillä.
Kirjailija ihailee valtavasti Milan Kunderaa ja yrittää selvästikin rakentaa jonkin yhteiskunnallisen teoksen, joka on älykäs ja puhutteleva. Toisin kuin Kunderan kirjoissa seksi ei ole päällimmäinen asia, tätä lukiessa lähinnä kauhistuttaa ja hävettää. Kirjailija on pimeimmät toiveensa vuodattanut tähän kirjaan ja yrittänyt verhota sen kaiken älykkäällä pohdinnalla Kunderasta, Bollywoodista, kuningataräidistä, Stalinista, Gramscista, Václav Havelista ja Osip Mandelstamista.
Teoksesta olisi voinut olla vaikka mihin, ellei tästä olisi tullut teinimässäilydraamaa.
"Politiikkaa on tarina isästä ja tyttärestä. Se on myös tarina kolmen kimpasta: Moshesta, Nanasta ja Anjalista." Teoksen takakannen ensimmäinen lause johdotteli kyllä harhaan, koska mielestäni Nanan ja hänen isänsä suhde on ainoa normaali suhde koko kirjassa. (Vaikka toisaalta lopussa isä kyselee Nanan seksielämästä ja se on todella, todella kiusallista. Huhhu.) Valitettavasti en osaa suositella kumpaakaan kirjaa oikein kenellekään. Ahdistavia ja kiusallisia teoksia molemmat.
 |
| Tammi, 2005 sivuja 285 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti