Henry Miller - Hiljaiseloa Clichyssä

Voi Miller, Miller. Olen ihaillut sinua kuulopuheiden perusteella. Olen pitänyt sinua kiinnostavana taiteilijana, jolla on sanottavaa ja joka on uraauurtava, jopa emansipatorinen kirjoituksissaan, jotka seksiin liittyvät. Saatan olla tunnekuohuissa ja väärässäkin, mutta tällä hetkellä minulla on vain vahva inho sinua kohtaan. Kuulostat likaiselta sovinistilta, jolle kaikki naiset ovat joko huoria tai äitejä tai tyttäriä, joita kaikkia voisi vähän panna menemään. Ei väliä onko tyttö nuori vai vanha, perheellinen vai kabareetyttö, kaikki käy. Kuvottavaa!

On kiinnostavaa nähdä tekstimuodossa päivä taiteilijan elämästä (okei okei, päähenkilön nimi on Joey, ei se tarkoita, että tämä olisi kuvaus sinun elämästäsi!), mutta silti tämä menee siihen samaan kategoriaan, jossa mielenkiintoinen henkilö kirjoittaa omasta kusenhajuisesta sammumisesta, ryyppäämisestä, rahattomuudesta, sukupuolitaudeista ja Pariisin kaduista. Naiset, naiset, naiset. Niistä sinä kirjoitat myös, intohimoisestikin. Ihailet naisen ruumista ja kuvailet kuinka prostituoitu kertoo sinun päähenkilösi kohtelevan häntä inhimillisesti. Vaikutat vain omahyväiseltä pikkupervolta, joka haluaa elätellä toiveita seikkailuista.

Gummerrus, 1999
ensimmäinen painos ilmestynyt 1968
120 sivua
suomentanut Seppo Loponen

Luulin, että kirjassasi toisit esiin jotakin muutakin kuin oman maskuliinisuutesi ja peniksesi. Yököttävää, toden totta. Mutta jos tarkastelen kirjaa pelkästään kirjallisuutena ja tekstinä, se ei ole kovin kummoinenkaan. Toki kirjoitat hyvin. Mutta tämä on vain yksi kohtalainen päiväkirjamuistelma päähenkilöstäsi. Voin hyvin kuvitella, kuinka tämä pohjautuu löyhästi omaan elämääsi. (Kertokaa vain, jos olen väärässä. Toivottavasti olisin.)

Miller, ehkä ajattelet, että minä olen vain niitä kiukkuisia feministejä, jotka pauhaavat naisten oikeuksista, esineellistämisestä ja diskursseista. Mutta en yhtään ihmettele, jos tämä vain kiihottaa nuoria miehiä kohtelemaan naisia niin kuin sinun päähenkilösi kohtelee. Olethan sinä arvostettu kirjailija.

Tai ehkä sinä ajattelet, että minä en vain ymmärtänyt sinun perimmäistä tarkoitustasi. Ehkä en ymmärtänyt, kuinka sinä nimenomaan tarkoitit kirjan tällaiseksi raivoa ihmisiin istuttavaksi, ajatuksia herättäväksi ja tahdoit antaa naisten aseman pohdittavaksi. Silti en kuitenkaan osaa nähdä, että muut ihmiset, jotka eivät sitten ole hyvin kirjallisuuteen perehtyneitä, näkisivät tämän sinun toisen tarkoituksesi.

Jos jotain hyväää kirjasta, niin kerrassaan loistavat kuvat välissä. Kyseessä siis Brassaïn ottamia mustavalkokuvia.

Henry Miller - Hymy tikkaiden juurella

Henry Millerin Hymy tikkaiden juurella kertoo Auguste-nimisestä klovinista, joka ilahduttaa sirkuksessa ihmisiä kiipeilemällä tikkaita pitkin lähes kuuhun. Yhtenä iltana hän kuitenkin putoaa eikä herääkään. Auguste saa potkut ja päättää jättää taakseen sirkusmaailman. Kuitenkin yhtenä iltana hän palaa ja saa kuulla ilveilijä Antoinen sairastuneen eikä tämä pysty esiintymään. Auguste on tarkaillut Antoinen esitystä ja samalla mielessään tehnyt huomioita, joiden avulla Antoine voisi parantaa omaa esitystään. Auguste päättää antaa Antoinelle lahjan ja tehdä hänestä kuuluisan.

Auguste esiintyy Antoinena. Hän hioo yksityiskohdat huippuunsa ja tarjoaa yleiselle suurta naurua ja iloa. "Augusten jatkaessa ohjelmanumeronsa täydentämistä vaihe vaiheelta, hän samalla merkitsi ne muistiin voidakseen selittää Antoinelle täsmälleen, miten tämän pitäisi tehdä saadakseen aikaan samat tehot, joita hän itse nyt sai aikaan. Hän harppasi sinne tänne samanaikaisesti kolmena eri henkilönä: Auguste opettajana, Auguste Antoinena ja Antoine Augustena. Ja näiden yläpuolella ja tuolla puolen välkkyi neljäs olemus, joka aikaa myöten kiteytyisi ja ilmenisi selvemmin: Antoine Antoinena. -- Hän piti silmällä Antoinea, ei Augustea. Auguste oli kuollut. Hänellä ei ollut pienintäkään halua nähdä itseään jälleensyntyneenä maailmankuuluksi Antoineksi. Ainoa mistä hän välitti, oli tehdä Antoinesta niin kuuluisa, ettei Augustinesta puhuttaisi enää milloinkaan."

Augusten esiintymisen jälkeen Antoine kuitenkin kuolee ja sirkukselle tulee suuri hämmennys siitä, miten asia esitettäisiin yleisölle. Auguste päättää lähteä pois, Etelä-Amerikkaan ja unohtaa kaiken aikaisemman elämän. Hän haluaa aloittaa elämänsä uudelleen aivan tuntemattomana henkilönä. Auguste käy mielenkiintoisen pohdinnan itsensä ja olemuksensa ja maailman välillä itsekseen. Sitten kuitenkin hän lyhistyy pian ja kaikki loppuu. Hän vain halusi tuottaa suurta riemua yleisölleen.

Hymy tikkaiden juurella on ihana, ihastuttava ja suloinen kertomus huolimatta onnettomuuksista. Augusten pohdinnat ovat kiinnostavia ja miellyttäviä. Kieli on erinomaista ja erittäin miellyttävää luettavaa (olen napannut sieltä ylös monia kohtia, joita voin tarvittaessa lainata!). Kirjan luki hypähdellen, nopeasti, mukaansatempaisten. Ehkä tässä on yksi lempikirjoistani! Tämä ei ollut mikään perinteinen elämänfilosofinen teos, jonka tarkoituksena olisi vain jakaa keskinkertaisia neuvoja lukijalleen. Tässä yhdistyi ihana kertomus, hyvä kieli ja suloinen opettavainen ja pohdiskeleva tarina.

"Klovnina oloon ei tarvita vain lahjakkuutta vaan myös viisautta: tietoa inhimillisistä hiekkouksista, illuusioista ja erikoislaatuisista taipumuksista. Mutta tieto ei yksin riitä - ihmisen täytyy kyetä hyväksymään epätäydellisyydet, ihmisluonteen heikot puolet ja ihmiskunnan epäoikeudenmukaisuudet, mädännäisyys ja paheellisuus ja kuienkin oivaltaa, että kaikki toivo ei ole menetetty. Tämä oivallus kirvoitti hymyn suuren klovnin kasvoille - hymyn tikkaiden juurella."