Erik Axl Sund - Lasiruumiit

Pahoittelen hiljaisuuttani! En oo kiireiltäni ehtinyt editoida videoita! Tässä nyt vihdoin tämä :---)

Anneli Auer - Murhalesken muistelmat

Nyt arvioitavana Auerin syksyn teos, joka käsittelee tapahtumien kulkua vuoden 2006 murhasta, jossa hän menetti miehensä ja sitä myötä myös elämänsä. 

Videolla mukana keskustelemassa myös Turun aikainen kaverini Saarni :) Häneltä siis sain tämän kirjan lainaan ja ylipäätän innostuksen lähteä lukemaan tämä teos.

Anne-Sophie Brasme - Henkäys

Like, 2003
sivuja 141
suomentanut Minna-Maaria Koponen

Henkäys kertoo nuoren Charlénen tarinan, jossa hän eksyy itseensä, antaa hulluudelle ja pakkomielteelleen vallan. Charléne tappaa ystävänsä. Kaikki 141 sivua on täynnä kaunista kieltä, pehmeää puhetta huimauksesta ja jotain sellaista, mitä takakannessa sanotaan "mestarilliseksi sielun kuvailuksi". 

Brasme kieltämättä kirjoittaa hyvin. Hän kirjoittaa niin kauniisti, että jossain kohtaa se alkaa jo ärsyttää. Mietin monesti, että mitä on se todellinen ihmisruumiissa olemisen kuvailu ja mitä se ei ole. En itse ainakaan tunne mitään kirjan kuvailemia tuntemuksia, esimerkiksi onnen tunne tai juuri tuo niin monesti mainittu huimaamisen tunne, lainkaan niin kuin ne annetaan ymmärtää. Ehkä olen vain tottunut liian karuun kieleen ja inhorealismi on vallannut mieleni.

Henkäys on taiteellinen välipala, joka tarrautuu kurkkuun. Kuitenkaan tästä huolimatta kirjan voi ohittaa heti, kun sen on saanut nieltyä. Brasme tosiaan osaa kertoa nuorten tyttöjen välisistä ihmissuhdekriiseistä, mutta uudelleen en aio tätä kirjaa lukea, enkä varmaan edes kirjahyllyssäni sen kauempaa säilyttää.

+

Hal Duncan - Pako Helvetistä!

Tappaja, prostituoitu, homo ja itsemurhaaja kuolevat ja päätyvät Helvettiin. Olen pitkään miettinyt, että luenko toden totta vain hyviä kirjoja ja miksi en poistu mukavuusalueeltani. Karkasin viime viikon maanantaina Frankfurtiin ja ennen lähtöäni piipahdin rikkomassa rahaa Akateemisessa kirjakaupassa. Ostin Imagen ja ostin tämän Pako Helvetistä! -kirjan, koska kansi oli todella vaikuttava ja upea sekä takakansi lupaili jotain sellaista kuin "Räjäyttää lukijan tajunnan" (HS). Tämä oli kerrassaan jotain uutta. Toimintaa ja typerää kliseistä roskaa helvetistä, taivaasta, jumalasta ja enkeleistä. Jos kirjailija tarttuu haastavaan ja hyvin käytettyyn aiheeseen kuin helvetin uudelleen kuvittaminen, hänen pitäisi pystyä luomaan jotain muuta kuin se, että helvetissä on jatkuva kaaos, sekasorto ja että syntiset saavat kärsiä entisen elämänsä mukaan. Tappaja lukitaan selliin ja häntä kidutetaan. Prostituoitu saa viettää päivänsä lukitussa hotellihuoneessa ja tulla poliisien hyväksikäyttämäksi. Homo joutuu laitokseen parannettavaksi. Koditon itaemurhaaja joutuu selviytymään kadulla. Ei kovin kekseliästä. Lisäksi päähenkilöt pääsevät aivan liian helpolla karkuun. He menevät helvetin ah-niin-pelottaviin alimpiin kerroksiin ja siellä joutuvat kokemaan mielensä pelot ja painajaiset. No jopas on, helvetissä käydään läpi omia painajaisia. Kunpa kirjailija keksisi jotain uutta, jotain raikasta tai pelottavaa. Näin ei kuitenkaan tapahdu.

Kirjassa taistelevat myös enkelit Gabriel ja Lucifer. Niiden kahden kaksinkamppailut ovat vain surkuhupaisia. Lisäksi täytyy todeta, että kirja oli käännetty huonosti. Siellä oli todella tökkiviä ilmauksia ja dialogi oli heikkoa. Kirjoitustaidon puutetta oli yritetty korjata tunkemalla vittu-sanaa joka ikiseen väliin. Ei kovin vakuuttavaa.

Duncan yrittää olla luova hullu nero, joka avaa mieleemme jotain uutta ja sykähdyttävää, mutta näin ei kuitenkaan käy. Ja tietysti on alusta saakka selvää, että kyllähän ne syntiset sitten sinne taivaan puolelle pääsevät. Mielenkiintoista olisi ollut, jos Duncan olisi luopunut stereotypisistä ajatusmalleista ja -kuluista, mutta tällaista tällä kertaa.

Kirja oli siinä mielessä mielenkiintoinen kokemus, ettei mulle ole pitkään aikaan tullut sellaista oloa, että olisin halunnut jättää kirjan kokonaan kesken. Kaikesta tästä kritiikistä huolimatta uskon, että Pako Helvetistä! voi tarjota jollekin toiselle lukijalle viihdyttävän lukunautinnon, ellei jopa todella herkullisen elämyksen. Minua tämä ei vain saanut syttymään.

Lisään kuvan kunhan pääsen koneelle. Terveisin junamatkalta Turusta Tampereelle sekä älypuhelimen riemut!

Anja Snellman - Lyhytsiipiset

Lyhytsiipiset kertoo Fardomjärvellä tapahtuvista tyttömurhista, jossa murhaajaa ei milloinkaan saada kinni. Teos on kirjoitettu selkeästi (ja kuten lopussa kirjailija toteaakin) Bodomjärven tapahtumien innottamana. Kolme alle 14-vuotiasta tyttöä murhataan useilla veitsenpistoilla, mutta yksi heistä, porukan vanhin tyttö Marleena jää henkiin. Aivan kuten Bodomjärven murhissa Nils Gustafsson on Bodomin murhissa ainoa eloonjäänyt, johon kokeillaan muun muassa hypnoosia murhan selvittämiseksi.

Otava, 2003
Sivuja 202

Snellmanin tarinassa hahmot eroavat 1960-luvun todellisen murhan henkilöistä, ja hän on lisännyt tarinaan myös salaisen suhteen Marleenan ja hänen biologian opettajan Strengin välille. Murhaajaa ei tässäkään selville tuoda, mutta annetaan ymmärtää, että se voisi liittyä Marleenan salaamaan suhteeseen ja siihen, että kuinka syvästi he haluavat olla yhdessä ja pitää asian vain heidän kahden välisenä.

Heti kirjan ensimmäisiltä sivuilta tunnistaa mistä on kyse. Kieli on hyvää, niin kuin Snellmanilla on. On myös kiinnostavaa päästä näkemään vanhempien Hilkan ja Olavin pään sisään. Mutta kuitenkaan kirja ei herättänyt samanlaista innostusta tai valtaisaa kiinnostusta, mitä taas Lemmikkikaupan tytöt, Parvekejumalat ja Sonja O. tekivät. Ehkä olen lukenut liikaa Bodominjärven oikeista tapahtumista, jotta voisin uppoutua tällaiseen fiktioon "vakavasti". Ehkä jossain vaiheessa luen tämän vielä uudelleen ja innostun, en tiedä!