 |
| Otava, 2009 sivuja 72 |
Nopealukuinen runoteos, jonka on ahmaissut ennen kuin huomaakaan! Kiinnostava ja samalla luotaantyöntävä, se oli hämmentävä tunne. Tontti osaa leikitellä toden totta sanoilla ja runot ovat täynnä miellyttäviä oivalluksia. Lisäksi hän rakentaa kiinnostavasti tarinan ja kokonaisen elämän runojen myötä. Välillä hän palaa Jacasserin lapsuuteen ja välillä taas hyppää vanhuuteen.
Lisäksi teoksessa on välissä hyppäyksiä 1900-luvun alkupuolelle. Kiehtovaa, mutta samalla raskasta. Kerrankin on tunne, ettei ole valmis johonkin teokseen. Tai ehkä vain otin sen liian nopeasti!
"Isä huomasi Jacasserin taipumuksen kaunotaiteeseen varhain, jo ensimmäinen teos johti löylytykseen, sinisellä tussilla seinään luotu vuoristo, ainoa halkeama muuten moitteettomassa olohuoneessa."
"Lapsena Jacasser luki vain katastrofiuutisia,
valmistautui korvaamaan menehtyneet
vastasi puhelimeen,
sanoistaan
ja kaikesta,
kuin lihatiskillä hymyilevä kauppias takaa laadun,
kärsimyksen, sen historian.
Nyt Jacasser huolehtii ulkonäöstään myös ollessaan yksin,
on vastuussa ja useilla kielillä,
uusilla ja
jo kuolleilla
kielillä on Jacasser, yhä vain
kieltä, sitä jäntevää lihaa"
"Jacasser menettää ystäviä
kokoajan
ne karkaavat, katoavat
horisonttiin
vaikka Jacasser pitää jokaisesta
tasapuolisesti
kurkusta kiinni potkaisee polvitaipeeseen
paon pysäyttämiseksi."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti