Hannu Lauerma - Hyvän kääntöpuoli

WSOY, 2014
sivuja 269

Hyvän kääntöpuoli on tämän kevään uutuuksia ja yksi mielenkiintoisimmista kirjoista, johon olen tänä vuonna tarttunut. Se on lääketiteteen tohtori, psykiatrian ja oikeuspsykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Hannu Lauerman pahuusteemainen esseekokoelma, johon mahtuu monenlaista sisältöä. Yleisesti teos on helppotajuinen ja maanläheinenkin, vaikka mukaan mahtuu myös jonkin verran lääketieteellistä että filosofista sanastoa.

Ensinnäkin, teoksen suurin ansio on se, että se murtaa ennakkoluuloja mielisairauksia ja psykiatrisia sairaaloita kohtaan. (Lauerma puhuu asioista niiden oikeilla nimillä! Sekin on helpottavaa.) Pelottavina ja epäinhimillisinä pidettyjä vankimielisairaalan hoidettavia tuodaan turvallisesti esille, mikä on erittäin hyvä asia. Siinä mielessä teos on myös yhteiskunnallisesti hyvin merkittävä. Lauerma perustelee, miksi vankiloita pitää olla ja miksi vankeja täytyy hoitaa sekä hän määrittelee asiantuntijuutta ja tietoa. (Kiitosta erityisesti tuolle hyvälle esseelle, joka perustelee miksi vankeja tulee hoitaa ja miksi ei pidä paikkansa että "vangeilla on paremmat oltavat kuin vanhuksilla vanhainkodissa"!)

Teoksessa tulee paljon uutta informaatiota aiheeseen perehtyneelle ja kuin John Corvinon homoseksuaalisuuskirjassa, Lauerma tuo Hyvän kääntöpuolessa esiin oivaltavia lausahduksia tuttuihinkin asioihin. Lauerman teoksessa kirjailijan persoona on vahvasti näkyvillä, vaikka hän ei olekaan niin suorasanainen omasta elämästään kuin Corvino.

Tämän teoksen suhteen minulla oli hurjan suuret odotukset ja täytyy sanoa, että pidin kirjasta paljon, mutta samalla se herätti ristiriitaisia tuntemuksia. Haluaisin kovasti kirjoittaa vastineen suurimmalle osalle Lauerman esseistä. Tämänkin voi nähdä pelkästään kehuna. Hän tuskin olisi mielissään (ehkä imarreltu toki), jos hänen tekstinsä menisi läpi pureskelematta. Tyyliltään teos on keskustelua herättävä ja itse ainakin lukijan näkökulmasta on miellyttävää, kun saa olla sekä samaa että eri mieltä kiinnostavan ja älykkään persoonan kanssa.

Kuten jo mainittua Hyvän kääntöpuoli sisältää kaksikymmentä esseetä, joiden aiheet vaihtelevat aina 1960-luvusta anonyymin nettikirjoittelun kautta vankien hoitoon, väkivaltaan, hypnoosiin, vaihtoehtolääketieteeseen, viestintään, NLP:hen, psykopatiaan, kalastamiseen ja metsästykseen, huumoriin, asiantuntijuuteen, taistolaisuuteen ja äärioikeistoon aina psykiatreihin itseensä saakka. Äärimmäisen hyviksi ja mielenkiintoisiksi merkitsin "Asiantuntijat vauhdissa", "Miksi vankeja hoidetaan", "Avuttomia tappamassa", "Hypnoosi - sekä totta että tarua" ja "Psykiatrinen vankisairaala ja Hannibal Lecter" -nimiset esseet.

Mutta... Väistämättä tästä aiheiden paljoudesta seuraa tunne, että aiheiden kirjo on vain päättämättömyyttä ja se luo pirstaleisuutta muuten niin hyviin teksteihin. Lauerma myös toteaa muistaakseni pariin otteeseen, että jokaisen todellisen asiantuntijan tunnistaa tai pitäisi tunnistaa siitä, että hän pysyttelee omassa aihealueessaan eikä yritä päteä kaikesta. Lisäksi joissain kohdissa väistämättä tulee miettineeksi, että joidenkin aiheiden linkitys pahuuteen on varsin löyhä. Tällaisissa tapauksissa tulee mieleen, että mahtaako kirjoittajalla olla jotain henkilökohtaisia katkeruuksia tai kaunoja tiettyjä (vaihtoehto/"humpuuki")suuntauksia, henkilöitä (niin lääkäreitä, psykologeja kuin anonyymeja nettikirjoittelijoita) ja medioita (Mediuutiset) kohtaan. Todella loistokasta pohdintaa ja analyysia pilaa hieman tämä pieni vivahde. 

Toistosta pieni miinus myös. Toki ymmärrän toiston, kun on vain mainittava oleelliset asiat, jos esseen on toimittava omana yksikkönään, mutta kirjassa parikymmentä sivua sitten mainitut asiat lähinnä turhauttavat. Tai vaihtoehtoisesti joitakin esseitä olisi voinut yhdistää, ne kun liittyvät niin läheisesti toisiinsa.

Laittaisin tähän loppuun mitä mieluiten alleviivaamiani kiinnostavia sitaatteja, mutta en tahdo irrottaa niitä kontekstistaan. Eli: lukekaa ite!