Anna-Leena Härkönen - Loppuunkäsitelty

 ”Sinä olet vielä siinä ja hengität, minun ihana pikkusiskoni.”

Luin Annin luona vieraillessani tuon Tyttö peilissä -kirjan lisäksi Anna-Leena Härkösen Loppuunkäsitelty-kirjan lähes loppuun! Siitä jäi muutamia sivuja lopusta lukematta, kun mun pitikin jo lähteä Annin luota. Valitettavasti Metsosta en ko. kirjaa löytänyt (ihme kyllä, Metsossa oli lähes kaikki Anna-Leena Härkösen kirjat lainassa! En tiennyt, että hän on niinkin suosittu, että ei löydy juuri mitään hänen kirjojaan), joten viimeiset sivut täytyy lukea joskus muulloin. Kuitenkin haluan kirjoittaa tästä jo.

Loppuunkäsitelty kertoo Anna-Leena Härkösen siskon, Kirsti "Killi" Härkösen itsemurhasta. Killi hyppää parvekkeelta ja kuolee joulukuussa 2003. Vielä hetkeä aikaisemmin A-L Härkönen on käynyt hänen kanssaan Sokoksella ostoksilla, ja A-L Härkönen huomioi, ettei Killi käyttäytynyt niin kuin masentuneet ja itsetuhoiset ihmiset käyttäytyvät. Kirjassa Härkönen käy läpi omaisen kokemaa tunneskaalaa pikkusiskon itsemurhan jälkeen.

Ensimmäisten sivujen aikana oli koko ajan sellainen tunne, että pian purskahdan vain itkuun enkä voi sille mitään. Vaikka en ole tuntenut ketään itsemurhan tehnyttä eikä asia ei ole minua henkilökohtaisesti koskettanutkaan, aihe tuntui ihan hirveän koskettavalta ja jopa liian lähelle tunkeutuvalta. Jostain syystä minulle tuli jopa sellainen olo, että olisin osa tarinaa, yksi surijoista, yksi läheisistä. Se oli hämmentävä ja raskas tunne. 

Otava, 2005
sivuja 221

Olen kuullut sanottavan, että omaisten on helpompi hyväksyä läheisen murha kuin itsemurha. Kirjassa tulee hyvin esille, kuinka todella monet ihmiset syyttävät itseään Killin itsemurhasta. Kirja oli todella avartava kokemus, vaikkakin ahdistava ja vaikea. Minusta tuntuu, että sellaisten ihmisten, jotka ovat masentuneita, väsyneitä ja itsetuhoisia, niin heidän ehkä pitäisi lukea tämä huomatakseen, ettei itsetuhosta seuraa kuin todella suurta surua läheisille. Toisaalta en tiedä olisiko tällainen niin vaikeasti masentuneelle kovin parannuttavaa lukemista.

On todella hienoa, miten Härkönen tuo ilmi kirjassaan surun ja itsemurhan niin paljaana, ne kaikki tunteet, ja se kuinka pitäisi olla vahva ja jaksaa käydä läpi Killin tavarat asuntoa tyhjentäessä. On vaatinut varmasti paljon rohkeutta kirjoittaa kaikki ulos, tuoda julki, kun ilmeisesti kirja perustuu Härkösen omiin surupäiväkirjoihin. Olisi kiinnostavaa tietää, onko tuo kirja aiheuttanut mitään havahtumista päättäjissä, jotka ovat mielenterveyssäästöjä suunnitelleet.

Pidin kirjasta huolimatta siitä, että lukuprosessi oli raskas. Härkösen tekstiä ja kieltä oli hyvä lukea ja takaisin Tampereelle tullessani lainasin häneltä toisen kirjan! Ihanaa saada tutustua suomalaisiin naiskirjailijoihin. Mitä mieltä te muut olette Anna-Leena Härkösestä? Mikä on hänen paras kirjansa? (Olen aikaisemmin lukenut vain Häräntappoaseen ja nyt minulla on lainassa Avoimien ovien päivä!)