perjantai 6. heinäkuuta 2012

Heinäkuu!

Koen, että lukuhaaste epäonnistui ja olen vähän häpeissäni huonosta lukusuorituksesta. Ainakin sain tuon Lintujen käytännöllisyydestä -kirjan loppuun! Eräs päivä kun tilille oli taas ilmestynyt rahaa, kävin ostamassa Pentti Saarikosken runoteoksen. Ajattelin tästä edespäin ostaa kerran kuukaudessa yhden runoteoksen. Katsotaan miten käy. Olen innostunut runoista ja se tekee minut onnelliseksi!

Sain ylioppilaslahjaksi muun muassa 40 euron lahjakortin Info Kirjakauppaan. Tänään Turussa jälleen vieraillessa poikkesin Linnankadun Infossa ja sieltä löysin monta löytöä! Myyjäkin ihmetteli, kuinka monta kirjaa voikaan saada neljälläkympillä. Mulla oli kirjoja pinossa 7 ja niistä sekä kahdesta tussista tuli hinnaksi 44 euroa. Ihana ihana löytö, josta innostuin todella kovasti on Runoilevien naisten kaupunki -kirja, johon on koottu ja suomennettu uusia ranskankielisiä runoja naisilta.

Tämän lisäksi löysin Elina Tiilikan Punainen mekko -kirjan, josta Annikin muistaakseni on kirjoittanut arvostelun. Olen sitä tänään jo jonkin verran ehtinyt lukea, ja jostain syystä olen pettynyt kirjailijan käyttämään kieleen. Kirja tuntuu olevan täynnä tyhjiä lauseita. Onneksi nyt 70 sivun jälkeen alkaa tarina käydä mielenkiintoisemmaksi. Mielenkiintoista nähdä, miten kirja päättyy ja onko se sellainen kuin ennakkoluulot ensimmäisten sivujen jälkeen antavat ymmärtää.

Tämän lisäksi ostin Erik Wahlströmin Jumalan, Anja Kaurasen (nyk. Snellman!) Sonja O. kävi täällä -kirjan ja Söderlundin ja Wahrmanin Urbaanin sanakirjan (joskus sitä tuntee itsensä niin vanhaksi, kun joutuu tarkistamaan ko. kirjan nettiversiosta joitakin sanoja! hah). Ostin myös Kenneth J. Harveyn Inside-kirjan, joka on englanninkielinen dekkari, mikäli oikein takakannesta ymmärsin! Luin viime talvena englanniksi kirjoja ja vähän turhauduin. Olin ottanut liian vaativia haasteita, tieteellisiä tai filosofia pohdintoja englanniksi ja niiden sanasto oli turhan spesifiä. Olen kuitenkin iloinen, että uskallan jälleen tarttua englanninkielisiin kirjoihin. Ostin myös Francoise Gilotin & Carlton Laken kirjan Elämä Picasson rinnalla. Siitä on hyvin ja hävettävän paljon aikaa kun viimeksi olen muistelmia ja elämäkertoja lukenut.

Lainasin Turun kirjastosta myös Sakari Katajamäen ja Harri Veivon kirjan Kirjallisuuden avantgarde ja kokeellisuus. Kaksi tuttavaani ovat herättäneet kiinnostukseni kielitieteisiin. En ole niinkään kiinnostunut fonetiikasta niin kuin he, vaan lähinnä enemmänkin yleisestä kirjallisuustieteistä ja erityisesti kirjallisuuden eri suuntauksista. (Hah ja niiin, toki avantgarde ja surrealismi ovat hyvin hyvin kärjessä kiehtovien asioiden listassa)

Ajattelin laajentaa blogini pohdintoja yleisistä kaunokirjallisista kirja-arvosteluista myös tieteellisempiin kirjoihin sekä yleisiin kirjallisuustieteen piirteisiin.

Seuraavana odotettavissa kirja-arvostelu Lintujen käytännöllisyydestä ja Punaisesta mekosta!

1 kommentti:

  1. Joo olen tosiaan Punaisen mekon lukenut ja arvostellut! Nopealukuinen ja ihan viihdyttävä teos. Näin jälkikäteen ajateltuna en lukisi uudelleen, mutta ihan kurkistus prostituoitujen maailmaan..

    VastaaPoista