Sofi Oksanen - Norma

Ironisesti (?) uusi hajuveteni (ah naiset ja niiden humpuukit?),
joka sopii Norman kanteen. Kannesta plussaa!

Sofi Oksasen uutuus Norma kertoo nimensä mukaisesti Norma-nimisen naisen tarinaa ja hänen kauttaan avautuu ovi niin hius- kuin kohdunvuokrausbisnekseen. Norman äidin kuoltua hän joutuu kohtaamaan äidin salaiset suunnitelmat ja sitä kautta avautuu hänelle ihan uudella tavalla myös hänen sukunsa historia. Norman hiukset kasvavat yli metrin vuorokaudessa ja hänen on leikattava niitä muutaman tunnin välein. Tälle kirja ei anna mitään selitystä, mutta viittaa pariin otteeseen hypetrikoosiin, karvojen liikakasvuun.

Kirja pureutuu hius- ja kohdunvuokrausbisnekseen tavalla, joka on erikoinen ja jotain täysin uutta. Yhden kaverini kanssa muutaman sanan vaihdoin tästä kirjasta, ja hänen mielen mielestään tämä on nimenomaan hyvä, kun tämä on aivan erilainen. 

On vaikea kirjoittaa kirjan käsittelemistä aiheista paljastamatta liikaa, mitä kirjassa tapahtuu. Niinpä ehkä lähden ruotimaan teosta noin ylipäätään. Odotukset Oksasen suhteen ovat mulla todella kovat. Olen pitänyt kaikista hänen romaaneistaan ja tämä ehkä oli nyt poikkeus tähän listaan. Normassa yhdistyy tavallaan Puhdistuksesta ja Kun kyyhkyset katosivat -teoksesta tuttu palapelimaisuus, valehtelu, juonittelu ja nimenomaan ihmissuhteiden kiemurat ja henkilöhahmojen erikoiset persoonat ja niistä juontuvat kuviot. Mutta toisaalta Norma yrittää olla jotain uutta ja vanhaa väärällä tavalla. Tässä teoksessa Oksanen ei osaa hyödyntää noita mainittuja keinoja niin hyvin kuin kahdessa edellisessä kirjassaan. Lisäksi... Lähtökohtaisesti en pidä fantasiasta. En pitänyt siitä tässäkään.

Muistan aikaisemmista Oksasen romaaneista sen, että ne kirjat tuli luettua suht nopeasti, ne kun oli kirjoitettu niin hyvin. Mutta nyt alku takkuili ja tuntui huonosti kirjotetulta. Odotukseni olivat todella korkealla kyllä ja olin juuri viimeistellyt tuon Kissani Jugoslavian, joka oli kirjoitettu todella taidokkaasti.

Henkilöhahmot ja niiden väliset suhteet jäivät aika laihoiksi. Missään vaiheessa ei tuntunut siltä, että olisin saanut minkäänlaista otetta päähenkilöön, Normaan. Vain mainittiin aina vain hänen alati kasvavat hiukset, herkkä nenä, tupakointi ja skopolamiinilaastarit. Tunnetiloja ei tunnu välittyvän ja kaikki tuntuu ikään kuin harmaalta massalta.

En voi sietää, jos kirjailija perusteettomasti ja toistuvasti toistaa tiettyjä nimiä tai paikkoja, jotka ovat tarinan suhteen irrelevantteja. Mielestäni Norma paikantuu liiaksi Sörnäisten metroasemalle. Aina kun tartuin kirjaan, aina kun luin, aina kuvittelin kaiken Sörkkaan. Se meni häiritseväksi. Mieleen jäi myös maininnat Hilpeästä Hauesta (tämä mainittiin pariin otteeseen, ja todettakoon, että tämän niminen baari on oikeasti Kurvissa) ja ABC-asemasta. Ehkä olen turhan vaativa tälle teokselle, mutta mielestäni Oksasen kaltaisen kirjailijan teoksille saakin olla.

Aihe on äärimmäisen kiinnostava ja tärkeä. Kohdunvuokrauksesta toki on kuullut keskustelua, muttei mieleen tule yhtäkään teosta, joka aihetta käsittelisi. Ja mitä tulee hiusbisnekseen, aihe oli verrattain uusi. Siitä olisi voinut melkeinpä koko teos käsitellä. Mutta olisiko se ollut silloin yhtään niin rankka ja hmmm, täysi? Tekikö kaksi suht rajua aihetta teoksesta kokonaisemman? Ehkä.

Mielestäni vain noiden kahden mielenkiintoisen aiheen problematiikan merkityksellisyyttä vie tuo fantasiakirjamainen lähestyminen Norman ja kirjassa seikkailevan Evan (ja ehkä koko Evan olemassaolon) hiuksiin ja muun muassa hiuksistalukuun. Hiuksistaluku tässä meinasi sitä, että päähenkilö kykeni haistamaan hiuksista kantajansa sairauksia ja tietoja vaikkapa elintavoista.

Teoksesta olisi mielestäni saanut erinomaisen, jos sitä olisi hiottu vielä vain. Alkua tiiviimmäksi ja vähemmän lukijan uteliaisuuden väkinäistä kiinnipitämistä. Ehkä tarinankulkua olisi voinut miettiä tarkemmin. Toki teos oli yllättävä ja kiehtova. Kun kirjasta oli luettu yli kaksi kolmasosaa, se muuttui paljon paremmaksi. Ja noh, sitten se loppuikin. Ja niin, ehkä jokin selitys tuolle yliluonnolliselle hiusjutulle. En nyt kykene sofioksaskontekstissa lukemaan tätä yliluonnollista hiussaagaa mitenkään kovin symbolisesti. Vaikka kirjassa pari naista käykin dialogia siitä, kuinka miehet vievät naisilta ne asiat, mitkä naiset ovat itse laittaneet liikkeelle ja käärivät rahat.

Jäin kaipaamaan Puhdistuksen ja Kyyhkysten kaltaista loistavaa kirjailijan esityötä, historiantuntemusta, jonkin uuden paljastamista ja tarinan palasten äärimmäisen tyydyttävää palasten loksahtamista kohdilleen. Lisäksi Stalinin lehmistä ja Baby Janesta tuttua kiehtovuutta (en osaa selittää sitä sen tarkemmin) ja ihmissuhteiden sairasta piirileikkiä, ehkäpä.

Loppuun vielä rehellisesti; tuskin olisin tarttunut tähän kirjaan kansitekstin perusteella, ellen olisi tiennyt tämän olevan Oksasen teos.