humala on jumalan vieressä,
hän kirjoittaa pienelle paperilapulle
jonka on ojentamaisillaan
muka ojentaa
ja sitten nopeasti rypistäen nielaisee
rakkaus on pakkaus
vaikea avata
sen hä sanoo joka aamu
ennen kuin astuu sellin ovesta käytävälle
onni uhkaa aika ajoin
lempeys tuhoaa mielen
olen hyvässä pulassa täällä
missä kaikki piikit ovat näkyvillä ja
kipu hohtaa hämärässä
 |
| WSOY, 2014 sivuja 106 |
RUNOksia on Anja Snellmanin uusin runoteos, joka tupsahti tänään postiluukkuuni. RUNOksia on jotain avain erilaista, uutta, jännittävää. Runot ovat runoja nimenomaan rikoksista. Siinä runot ovat ennen kuulumattomia, olen paikalla, olen uhri, olen tekijä, olen kokija lukiessani! Olen kaikkea sitä, olen se tunnelma, joka meille välitetään iltauutisissa ja olen se vanginvartija, joka on työskennellyt kymmeniä vuosia vankimielisairaalassa ja nähnyt kaiken. Kaunis ja kauhea teos!
Mennään iholle, ihmisyyteen ja pahuuteen. Mielestäni tämä saattaa kuvata paremmin ihmismielen pahuutta kuin aikaisemmin hehkuttamani ja ihailemani Hannu Lauerman Hyvän kääntöpiiri. Täytyy myöntää, että Snellman on yksi lempikirjailijoitani ja lukuisista hyvistä romaaneista huolimatta olin joskus kovin pettynyt hänen Lyhytsiipiset-teokseensa, koska rikosmaailma ei sujunut mielestäni niin taidokkaasti kuin muu proosa ja lyriikka. Mutta! Nyt kerrassaan Snellman näytti jopa pelottavalla tavalla uuden puolen itsestään. Runot ovat hurjia.
Niin suoraa ja pysäyttävää kulkua, mutta samalla vihjailevaa, hienopuheista. Tähän teokseen palaan varmasti vielä uudelleen ja tämä on ehdottomasti paras Snellmanin runoteos, jonka olen pitkään aikaan lukenut. Toki Saa kirjoittaa -runokirjassa on tosi upeita kohtia (rakastuin täysin "pimiö kahdelle"-ilmaukseen), mutta se on liian henkilökohtainen ja läpinäkyvä. Tämä on mysteeri, joka pakottaa kysymään, että miten ihmeessä lempeän oloiselle kirjailijalle on tullut tämä kaikki mieleen, mistä tämä putkahtaa, onko meissä jokaisessa piilevä potentiaali pahuuteen!
Kekseliäs teos, jos sopii tällaista adjektiivia käyttää. Ainoa miinus on se, että eri osioiden välillä kirjassa on graffiti-tyylillä tehtyjä "RUNOKSIA"-tekstejä, jotka ovat auttamattoman kömpelöitä tähän tavallaan steriiliin ja miellyttävään ulkoasuun.
Se oli arktinen tyttö
Tatuoitu täyteen jäävuoria ja tuntureita
Se hoki palsami psalmi origami orgasmi
Eikä puhunut kuin jääkaapille
tai tarkemmin sanottuna pienelle pakastelokerolle
Jossa asui sen tytär
Jääkaapin ovi kävi aamulla ja illalla
se kävi huikkaamassa kuin tarhan ovella
lauloi ja kertoi iltasatuja
kysyi oletko muistanut pestä hampaat
Lopulta tuli murrosikä
Se oli vaikea,
varsinkin kun osastolle tuli uusi jääkaappi jossa oli
pakastimelle oma ovi
Tytär itsenäistyy,
arktinen hymyili ja näytti voitonmerkkiä
jääpuikkosormillaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti