"Minä, Lotta ja Päivikki on ajan pintaa ankarasti harjaava romaani. Se kertoo Tuukka Salmisen vaiheista opiskelijapoliitikkona, toimittajana ja taiteilijanalkuna. Teos on myös rakkausromaani, jonka päähenkilö yrittää valita kahden naisen välillä. Salminen pakenee valintaa yhä uusiin mahdollisuuksiin, vältellen tekojensa seurausten kohtaamista loppuun asti. Syvältä kaluttu elämä opettaa Salmista Siperian lailla, kouriintuntuvasti ja masennuslääkkeidenkin läpi. Samalla Salminen yrittää pelastaa maailmaa, mutta punavihreä aate ei tarjoa direktiiviä rakkauselämälle."
 |
| WSOY, 2003 sivuja 311 |
Aloitan jälleen takakannen tekstillä, kun tuota paremmin en varmaan osaisi kirjaa tiivistääkään. Tuukka Salminen on vähän itseään täynnä oleva, hitusen pelokas ja ahdistunut bentsodiatsepiiniriippuvainen, joka kirjoittaa runoja, vaikuttaa opiskelijapolitiikassa ja tekee juttuja yliopistolla pyöriviin lehtiin. Päähenkilö sekoilee naisten kanssa, kuten tuo nimikin jo antaa ymmärtää. Vaikka ajatusmaailmalta olenkin päähenkilön kanssa samoilla linjoilla, en voi olla ärsyyntymättä sen mahdottoman raivostuttavia pelleilyitä ihmisten tunteilla.
Jos pääsee nyt tästä ns. henkilökohtaisesti kiukutuksesta eroon, niin muuten kirja on todella kiinnostava. Saxell kuvaa opiskelijamaailmaa todella kiinnostavasti ja luin tämän todella hujauksessa. Olen itsekin kiinnostunut ylioppilaskunnan edustajiston ja valiokuntien toiminnasta, jolloin aiheet tosiaan liippaavat läheltä. Voin tosin hyvin kuvitella, että asiaan perehtymättömille ja yliopistomaailmasta tai yliopistopolitiikasta vähät välittävälle tämä teos on raskas tai ainakin rasittava.
Kiinnostavaa teoksessa on myös se, että siellä täällä pudotellaan kiinnostavien ajattelijoiden nimiä. Heti ensimmäisillä sivuilla on Sapfolta lainaus ja mainitaan myös Epikuros. Voin myös nähdä tämän kaiken jonkinmoisena turhana leikittelynä, mutta itse pidin siitä.
Teoksessa on eläväisen oloisia ja värikkäitä henkilöhahmoja, esimerkiksi juuri nimessäkin mainitut Lotta ja Päivikki. Jonkin verran tosin häiritsee, että tässä kirjassa esiintyy nimeltä joitain poliitikkoja, esms Ben Zyskowicz, mutta sitten joihinkin viitataan eri nimellä, esms Kaapo Karpinmäki, mikä on mielestäni kuulostaa todella tyhmältä.
Tästä on jo hetki, kun tämän luin, mutta silti haluaisin antaa tälle neljä tähteä. Tämä oli kerrassaan kiinnostava teos, vaikka kaltaistani feministiä ärsyttää, että minkä ihmeen takia kirjailijan tarvitsee luoda niin mielenkiintoinen hahmo, joka sitten kohtelee naisia miten sattuu? Teos olisi jo itsessään tarpeeksi kiinnostava, vaikka se ei revittelisikään ihmissuhdedraamalla. No, mutta koska yliopisto, yliopistopolitiikka, politiikka, vihervassarimeininki, runoilijuus ja toimittaja samassa paketissa, niin kyllä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti