 |
| Otava, 2005 157 sivua |
Tämä ja tuo edellinen Härkösen kirja ovat Ainon yöpöydältä napattuja kirjoja, joita luin koska ne olivat ohuita ja äkkiseltään siinä. Tosiaan en olisi tarttunut tähän kirjaan ehkä muuten. Dahlberg kirjoittaa sarkastisesti omasta painostaan ja vastoinkäymisistään ylipainon takia. Kirja on ajoittain ahdistava. Miksi hitossa ihmisen täytyy puhua noin rumasti itsestään ja ystävästään Lindasta? (Tämän kirjan jälkeen tuli olo, että jatkossa kyllä valikoin vähän sitä mitä luen)
Aluksi siis olin hyvin negatiivinen tämän suhteen. Sopivasti lihavassa Dahlberg kertoo kuinka hänen rintojensa alle hän saa piilotettua coca-cola-tölkin ja kuinka hän saa happivajeen kumartuessaan sitomaan kengännauhoja. Teos on lähes inhorealistinen. Mutta ehkä teoksen voima piileekin siinä. Dahlberg avaa lukijoille maailman, jota jotkut eivät välttämättä edes tienneet oleman olemassa. Hän kertoo siitä, kuinka tuoli menee rikki hänen istuuduttuaan siihen. Ilkikurista, ivallista, halventavaa tekstiä omaa itseä kohtaan. Mutta silti niin ihailtavan rehellistä.
Toisaalta lopussa aloin pitää kirjasta. Se tuo esille vallankumouksellisesti kaikkea sitä, miltä nykyinen kulttuuri haluaa sulkea silmänsä. Dahlberg on varmasti 2000-luvun läskiaktivisti, jota tunnetummat läskiaktivistibloggarit siteeraisivat, jos (en tiedä) kirjaa olisi käännetty englanniksi. Hän tuo rehellisesti esille kaiken omasta kehollisuudestaan, mikä on äärimmäisen rohkeaa tällaisena aikana, jolloin kaikkien pitäisi olla samanlaisia.
+
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti