torstai 28. helmikuuta 2013

Sinikka Nopola - Tervedin teitä kevätsukkahousuilla

Aikaisemmin olen leimannut Nopolan lastenkirjailijaksi, jolla ei ole annettavaa nuorelle aikuiselle. Jostain kuitenkin eksyi käsiini hänen Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla -novellikokoelma, joka on tällä hetkellä uusin ihastukseni! Yllätyin jälleen kerran positiivisesti suomalaisen naiskirjailijan loistavasta kielenkäytöstä. Tulen hyvin onnelliseksi löytäessäni tällaisia ihania uutuuksia, joita kohtaan aikaisemmin olen ollut skeptinen tai jopa turhan ennakkoluuloinen.
WSOY, 2001/2010
sivuja 166
Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla sisältää reilu neljäkymmentä pientä novellia, jotka ovat hyvin oivaltavia ja taitavia. Nopola osaa kiinnittää huomion mielenkiintoisiin yksityiskohtiin ja loihtia niistä hyvin kiinnostavia tarinan pätkiä. Hän yhdistelee pieniä asioita toisiinsa suloisesti. Tämä kirja on jälleen sellainen, joka vaatii kypsyttelyä ja toisen lukukerran. Se sisältää joitakin sellaisia kohtia, joihin en osannut samaistua, mutta se ei haitannut. Kirja kokonaisuutena oli hyvin mielekäs.

Pienet sattumukset, eri tyyppiset ihmiset, havainnot, havatumiset ja pienet oivallukset muodostavat kirjan ytimen. Voi olla, että tämä näkemys kirjasta on yltiöpositiivinen, mutta niin kuin sanoin, olen vähän ihastunut tähän kirjaan. Teos kun sisältää tarinoita synnittömän naisen aamusta, Väinö Linnan otsan hipaisemisesta, äidillisyydestä nyky-yhteiskunnassa, synnillisen naisen aamusta, naisista kodinhoitohuoneissa, hiusvärin vaikutuksesta, jumalasta (joka on perhonen), aikuisten tavasta puhua ja isoista päistä, jotka eivät tule takaisin. Ihaistuitteko? Niin minäkin, jälleen kirjaa selatessani! (ps! muistan ihastuneeni jo nimeen! kevätsukkahousut! sydänsydänsydän kohta minäkin tervedin teitä kevätsukkahousuilla!)



perjantai 15. helmikuuta 2013

Esko-Pekka Tiitinen - Elämänkirja

Tammi, 2006
sivuja 117
 Tämä on hämmentävä teos monella tavalla. Ensimmäiseksi huomioni herätti sen mielenkiintoinen kansi. Olen törmännyt tähän kirjaan useasti. Muistan tarttuneeni tuohon kirjaan, mutta en ole lukenut edes takakantta läpi. Jokin on saanut minut tarttumaan tuohon kirjaan aina vain uudelleen, muttei koskaan niin, että olisin ostanut ja lukenut sen. Olen meinannut ostaa Elämänkirjan ja se on vaikuttanut tutulta. Eräänä päivänä kirjastossa käydessäni eksyin "tuo tullessasi vie mennessäsi"-hyllykön luo. Siellä oli tämä kirja, ja päätin ottaa sen mukaani! Ehkä vähän typerää, mutta mulle tuli voimakkaasti sellainen olo, että tämä kirja on jollainkin tavalla tarkoitettu mulle ja mun on luettava se. Silloin luin takakannenkin ensimmäistä kertaa kokonaan.

"Hän ottaa valokuvia kaikesta ympärillä olevasta ja tarkentaa lähelle sitä surua, jota hän ei ole saanut käsitellyksi. Onneksi Marja löytää vierelleen Zenin, herkän pojan, omahoitaja Salmen, terapeutti Jounin ja siskonsa Ellin. Taideterapian avulla Marja avaa ovettomia ovia tasapainon löytämiseen ja oppii Zenin lailla kysymään: "Mitä on?""

Elämänkirja on mielenkiintoinen ja oivaltava kuvaus 17-vuotiaan Marjan elämänvaiheista ja mielenmaisemista. Marja asuu perheensä kanssa maalla, mutta rahavaikeuksien takia he joutuvat muuttamaan pois. Hän musertuu ja joutuu psykiatriselle osastolle. Siellä hän kuitenkin oivaltaa asioita yhdessä vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Kaikki kääntyy lopussa päälaelleen näyttäen maailman aivan uudella tavalla niin osaston potilaille ja henkilökunnalle kuin omaisillekin.

Kertomus on lempeä, hieman kapinoiva ja no, oivaltava on varmaan paras sana kuvaamaan tätä. Marja on herkkä nuori, johon minun oli erittäin helppo samaistua. Vaikken olekaan asunut maalla, voin silti hyvin samaistua hänen tunteisiinsa kuulumattomuudesta ja ristiriidoista, peloistakin. Lisäksi valokuvaaminen on suurinta rakkautta, tie pois pimeydestä. Osastolla olemisesta puhutaan kauniin lempeästi, mikä on mielestäni hyvä asia.

Olen todella häkeltynyt tästä, koska haaveilen samaan aikaan valokuva- tai taideterapiaan osallistumisesta sekä terapian järjestämisestä. Hassua! Vannon ehdottomasti valokuvan voimauttaviin ominaisuuksiin ja valokuvan sekä taiteen ylipäätään mahdollisuuksiin terapiamuotona. Tarina oli muutenkin hyvin kaunis, vaikkakin surullinen. En ole varma, olenko "valmis" kirjoittamaan tätä arvostelua tästä, mutta annan nyt kaiken sekaisen tajunnanvirtani valua ulos. Elämänkirja on aivan loistava, ja suosittelen lukemaan sen. Tämä on niitä kirjoja, joita tulen lukemaan vielä monesti uudelleen.



maanantai 4. helmikuuta 2013

Claes Andersson - Hulluudestamme ja hulluudestanne

Ja kappas, jälleen hulluudesta! Sain tämän kirjan lainaan kämppikseltäni, ja luin tämän hurjalla vauhdilla. Teos on jaettu yhdeksään osaan, joista jokainen osa on vielä jaettu pienempien väliotsikoiden alle. Teoksessa käsitellään hulluuden (psykoosin) kokemusta, syitä, ymmärtämistä, määritelmiä, torjuntaa, oireita, diagnoosia, ihmiskäsitystä, nerokkuutta, järkeä, luovuutta, medikalisaatiota, uhreja, logiikkaa, kieltä, viestiä ja lahjakkaita tapauksia, jotka ovat sairastumisen myötä muuttuneet ikään kuin "sammuneiksi tähdiksi". Esimerkkinä tästä lahjakas matemaatikko ja taloustieteilijä John Nash, josta on tehty Kaunis mieli -niminen elokuva.

"Skitsofrenia, maanisdepressiivinen sairaus ja solujen hulluus, syöpä, nuo kolme hulluuden perusmuotoa ovat - ei ainoastaan yksilösairauksia ja sellaisina mielen- ja ruumiinterveyden häiriöitä - vaan samalla sijaissairastamista kollektiivisesti hullun ja sairaan maailman keskellä."

Kirja sisältää siis hurjan paljon kaikkea, mutta suurin osa noista edellä mainituista väliotsikoiden teksteistä ovat loppujen lopuksi hyvin lyhyitä muutaman sivun tietoiskun tapaisia katkelmia. Hulluudestamme ja hulluudestanne on todella kiinnostava kirja, jos sitä vain lukee ajatellen, että siihen Andersson on kerännyt ylös mielenkiintoisia havaintoja - eikä niinkään niin, että kirjailija pyrkisi ottamaan kantaa ja tuomaan esille omia mielipiteitään esimerkiksi luovuuden ja hulluuden yhtymäkohdille. Aluksi olinkin hieman pettynyt, ettei kirjasta löytynyt sen enempää kirjailijan omia näkemyksiä (kirjailija kuitenkin on itsekin psykiatri) esimerkiksi juuri nerokkuuden ja hulluuden suhteesta. Kirjailija kertoi kiinnostavan pointin ja se jäikin sitten siihen. Ehkä Anderssonin olisi pitänyt keskittyä vain muutamaan suurempaan linjaan ja kirjoittaa niistä perusteellisemmin, hän kun kuitenkin kirjoittaa hyvin.

Kirjapaja, 2003/2008
sivuja 128
Edellinen Styronin kirja antaa syvemmän sukellukseen hänen subjektiiviseen masennuksen kokemukseen, mutta tämä Anderssonin teos luotaa laajemmalle kertoen psykiatrian historiasta, antipsykiatriasta ja sen sellaisesta. Olen todella iloinen, että sain todella paljon kaikkia uusia ajatuksia, joihin tutustua kirjan kautta. Anderssonin teos oli minusta huomattavasti parempi kuin tuo Styronin, suosittelen siis tutustumaan tähän, jos kiinnostaa "hulluus" historiallisena ja psykologisena ilmiönä eikä niinkään subjektiivisena kokemuksena. Ei ihan neljää tähteä, mutta ei ihan kolmeakaan!

+

Note to self: Muutamia mielenkiintoisia juttuja, jotka herättivät mielenkiintoni kyseisessä teoksessa!

Michael Foucault - Hulluuden historia (1973), Kristuksen hullut, David Cooper - Psychiatry and Anti-Psychiatry (1967), Ronald Laing - The Divided Self /Pirtoutunut minuus (1959), kriittisen psykiatrian edustajat kuten Thomas Szasz, Erwin Goffmann, Franco Basaglia, erityisesti Szaszin kirja The Myth of Mental Illness (1961), Jyri Puhakainen joka on kehitellyt Szaszin ajatuksia ja soveltanut niitä suomalaiseen nykyodellisuuteen (Persoonan kieltäjät, 1998), Gregory Bateson ja kaksoissitova kommunikaatio (double bind -communication), Stephane Courtois - Kommunismin musta kirja.